tiistai 24. heinäkuuta 2012

Hurjapää ja prinsessa


Vaikka siskokset ovat toistensa parhaat kaverit, niiden luonteet ja kiinnostuksen kohteet ovat huvittavan erilaiset. Jos Terttu olisi ihminen, se todennäköisesti kampailisi barbeja prinsessamekkoon pukeutuneena. Pirkko puolestaan rakentelisi legoista avaruusaluksia tai tekisi kokeita jollain pikkukemisti-pakkauksella - vaatteilla ei olisi mitään väliä.

Pihoistamme pienempää ympäröivät korkeat muurit ja pihan kaikki mahdolliset aukot on verkotettu. Niinpä kissat voivat ulkoilla siellä ilman valjaita valvotusti. Terttu on erikoistunut metsästämään erilaisia öttiäisiä. Se tekee hurjia hyppyjä milloin minkäkin pörriäisen perässä. Toivon vain, ettei se haukkaa ampiaista, sillä turvonnut suupieli ei toisi pisteitä ensi viikonlopun näyttelyssä, ja turvonneesta kitalaesta voisi olla vielä ikävämmät seuraukset. Jos ötököitä ei ole näkyvissä, Terttu mutustelee ruohoa ja poseeraa viehkeästi kameralle.

Sillä välin kun Terttu metsästää hyönteisiä, Pirkko (kuvassa) leikkii formulaa. Ensin se kiitää muutaman kerran ympäri pihaa ja kasvilavojani ajatusta nopeammin. Kun maasto on kartoitettu, se alkaa tutkia vähän vaarallisempia paikkoja. Omenapuu on iso hitti ja Pirkko olisi sen latvassa salamannopeasti, ellen olisi virittänyt kanaverkkoa esteeksi. Viikko sitten istutin viinikärhön puun juurelle, ja kärhöparka on jo kärsinyt aika pahasti pienten kynsien käyttäessä sitä kiipeilytukena. Kun Pirkko vihdoin uskoo, ettei puuta pitkin pääse ylemmäs, se siirtyy hyppelemään ruukusta toiseen. Eräs isoimmista ruukuista on täynnä vettä, mikä kiinnostaa pikkukissaa erityisesti. Varsinkin jos vesi ei ulotu aivan piripintaan, Pirkon on pakko hypätä keikkumaan sen reunalle (leveys 3 cm) ja kokeilla, ulottuisiko vettä juomaan. Vielä se ei ole molskahtanut veteen, mutta epäilemättä sekin hetki koittaa.

Terttu on selvästi ymmärtänyt, että hienon pienen kissan kannattaa välttää likaisia paikkoja. Pirkon mielestä taas kura ja rapa ovat erityisen kiinnostavia. Jos kastelen salaattipenkkiäni, Pirkko hyökkää välittömästi steppailemaan märkään multaan. Kun sadekuuro kerran yllätti kesken ulkoilun, muut kissat siirtyivät katoksen alle suojaan, mutta Pirkko jäi syöksähtelemään ympäri pihaa. Sen mielestä sadepisarat olivat tosi jännä juttu, eikä sitä haitannut tippaakaan, vaikka turkki siinä touhussa vähän kastui.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Varjona vierellä


Vaikka ragdollit ovat ihania lullukoita, kaikki niistä eivät ole sylikissoja. Osa saattaa viihtyä sylissä pitempään - varsinkin jos niitä samalla harjataan - mutta monesti ne hyppäävät pois, kun päästät irti.

Sen sijaan ragdollit ovat ehdottomasti seurakissoja. Ne haluavat olla siellä missä tapahtuu. Kun istumme iltaisin olohuoneessa katsomassa telkkaria (tai päivittämässä blogia läppäri sylissä), kissat lojuvat vieressä sohvalla ja kiipeilytelineen tasoilla. Jos lähden tyhjentämään tai täyttämään tiskikonetta, pennut haluavat ehdottomasti olla mukana. Isommille kissoille se ei enää riitä ohjelmanumeroksi, ellei ruokakuppi kilahda pöytään. Erityisen innokas aputiskari on Pirkko (kuvassa). Jos nostan se sivuun, etteivät kahvitipat likaisista kupeista tippuisi sen päälle, se on sekunnissa taas hommissa. Jos avaan jääkaapin, pennut ovat heti tutkimassa hyllyjä. Ne työntävät kuonoaan jopa pakastimen ovenrakoon, mutta sen vetokoreihin ne eivät onneksi pääse.

Viime viikolla tiskasin keittiössä käsin ison kasan muovisia kukkaruukkuja, joissa olin kasvattanut erilaisia taimia puutarhaani ja kasvimaalle. Pirkko naukui jalkojen juuressa niin vetoavasti, että hellyin poikkeuksellisesti nostamaan sen tiskipöydälle. Pikkukisua ei märkä tiskipöydä haitannut tippaakaan. Se istua nökötti hievahtamatta tiskipöydän reunalla ruukkuvuoren vieressä ja tuijotti herkeämättä tiskiharjan liikkeitä multaisessa pesuvedessä.

 Pari päivää sitten paistoin kesän ensimmäisen mustikkapiirakan. Vilkaisin ympärilleni, ennen kuin avasin kuuman uuninluukun, mutta kun käänsin selkäni, Pirkko oli salamana paikalla ja länttäsi tassunsa avoimen luukun päälle! Tönäisin välittömästi sen pois, heitin piirakkavuoan uuniin ja sieppasin pennun tutkiakseni miten tassulle kävi. Polkuanturoissa ei näkynyt jälkiä palovammasta, mutta pidin silti tassua valuvan kylmän veden alla kunnes Pirkko alkoi puolen minuutin kuluttua protestoida. Päästin sen lattialle ja tenava lähti iloisesti kipittämään ontumatta. Huh, ainakaan tassu ei vaikuttanut kipeältä... Avasin uuninluukun uudestaan ja kokeilin, kuinka kuumaan kohtaan tassu oli osunut. Yllätyksekseni sisäpuolen lasi oli luukun reunassa vain lämmin. Tällä kertaa kävi hyvä tuuri, mutta tapahtuma oli itselleni hyvä muistutus siitä, että pentujen kanssa pitää olla todella tarkkana. Ne todella ehtivät joka paikkaan!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Hyvässä seurassa


Pentujen rekisterikirjat tulivat vihdoin viime viikolla. Jännitys alkoi jo kohota, sillä Kissaliiton toimisto jäi kuun vaihteessa kesälomalle. Viime metreille asti tuli rekisteröintipapereihin täydennyspyyntöjä - jopa dokumenteista, jotka Kissaliittoon oli lähetetty jo vuosia sitten.

Kuvassa on Pirkon sukutaulu, mutta nimeä ja sukupuolta lukuunottamatta Tertun ja Unskin rekisterikirjat ovat aivan samanlaiset. Jokaisella rotukissalla kuuluu olla rekisterikirja, josta voi nähdä sen esivanhemmat. FiFeen kuuluvan Kissaliiton rekisterikirjoihin on merkitty neljä polvea taaksepäin. (Kuvaa klikkaamalla saat sen suurennettua lukukelpoiseksi.) Ellei kissalla ole rekisterikirjaa, se on ulkonäöltään rotukissaa muistuttava kotikissa. Kissanpennut rekisteröidään pian syntymän jälkeen ennen luovutusta. Myöhemmin kissaa ei enää voi rekisteröidä, ellei rotu hyväksy uusia, rodunmukaisia kissoja noviiseina, kuten esimerkiksi eurooppalaisessa rodussa tehdään. Ragdolleihin ei noviiseja kuitenkaan oteta.

Kissan nimen alkuosa (Dollgarden's) on kasvattajanimi, joka tulee kaikille samassa kissalassa syntyneille pennuille. Toinen nimi (Campanula) on kasvattajan kissalle antama rekisterinimi. Moni kasvattaja nimeää pentueet aakkosjärjestyksen mukaisesti, mutta nimi voi noudattaa myös jotakin teemaa. Esimerkiksi kollipoikamme Eurovisions San Francisco tulee kissalasta, joka nimeää pentunsa euroviisukappaleiden mukaan.

Nimen edessä tai yläpuolella on sen kissanäyttelyssä saavuttama titteli. Monni on Grand International Champion (GIC) ja pentujen isä Mino on Champion (CH). Rekisterinumeron edessä on maatunnus. FI tai FIN tarkoittaa Suomea, mutta pennuilla on sukujuuria mm. Tanskassa (DK), Tsekissä (CH), Ruotsissa (S) ja Hollannissa (NL). Siitoskissoja tuodaan usein ulkomailta, sillä ienessä populaatiossa kaikki kissat olisivat muuten pian sukua toisilleen.
Nykyään rekisterikirjoihin merkitään nähtävästi myös vanhempien HCM-status (HCM = Hypertrofic Cardio Myopathy), eli tieto siitä, kantavatko ne geeniä, joka aiheuttaa ragdolleissa ja muutamassa muussa kissarodussa esiintyvää sydänsairautta. Kumpikaan tämän pentueen vanhemmista ei kanna HCM-geeniä, mutta kannattaa muistaa, että on myös muita sairauksia aiheuttavia geenejä, joita ei pystytä toteamaan geenitesteillä. Jos huono tuuri käy, kaksi resessiivistä eli väistyvää geeniä napsahtaa yhteen ja aiheuttaa jonkin ikävän sairauden. Aivan kuten ihmisilläkin. Pentujen esivanhempien ei kuitenkaan tiedetä sairastaneen perinnöllisiä sairauksia.

Pentujen emon veriryhmää ei jostain syystä ole merkitty rekisteriin. Olenkohan unohtanut merkitä sen lomakkeeseen? Monni on veriryhmältään B, mutta tällä on merkitystä vain, jos kissaa käytetään kasvatukseen. Kissojen veriryhmät periytyvät eri lailla kuin ihmisten, sillä A- ja B-kissoille ei voi syntyä AB-pentua. A-veriryhmä on yleisin, joissakin roduissa on myös B-veriryhmää ja kaikkein harvinaisin on AB.




lauantai 23. kesäkuuta 2012

Kaksi paitaa ja peppu


Tänään ihmettelimme, kun oli niin hiljaista, eikä pentuja näkynyt niiden tavanomaisilla nukkumapaikoilla, sohvalla tai kiipeilytelineellä. Pienen etsimisen jälkeen troikka löytyi umpiunessa talon toisesta päästä, tuolilla pysyvämpää säilytyspaikkaa odottaneesta hiekkalaatikosta. Unski ja Pirkko lojuivat laatikon päädyissä ja Terttu oli levittäytynyt keskelle mukavasti kierteelle.

Kuten ihmislapsillakin kissanpennun paras kaveri on toinen pentu. Emo ruokkii, pesee ja vahtii, ettei kukaan hölmöile, mutta leikkimään emo ei innostu. Yhtenä laumana pennut ryntäilevät huoneesta toiseen sen mukaan, missä tapahtuu jotain kiinnostavaa. Välillä ne pysähtyvät hetkeksi painimaan, leikkimään pallolla tai tappamaan leluhiirtä. Jopa ruokalautanen on yhteinen. Ja kun lautanen ruoka-aikaan kalahtaa keittiön pöydälle ja ruokapurkki avautuu, joka tenava on salamana paikalla, sillä nopeat syövät hitaiden eväät. Jos myöhästyy, ovat kananpalat ruokakeon päältä todennäköisesti jo kadonneet sisarusten suuhun.

Kun pentu muuttaa uuteen kotiin, suuri muutos sen elämässä on nimenomaan samanikäisten kavereiden puute. Hyvällä tuurilla perheen muut kissat tarjoavat leikkiseuraa, mutta ellei sitä ole saatavilla, tulee uuden omistajan paneutua tosissaan pikkukissan leikittämiseen. Voidakseen hyvin se tarvitsee päivittäin riehumista ihan niin kuin ruokaakin. Pitkän päivän yksin kotona ollut pentu yrittää tyydyttää seuran- ja leikintarpeensa illan aikana liimautumalla omistajan kylkeen, seuraamalla tätä joka paikkaan ja kerjäämällä huomiota. Hellyyttävää, mutta myös surullista, kun tietää sen johtuvan yksinäisyydestä.

Ainoana kissana ragdoll-pentu tarvitseekin paljon huomiota ja leikkiseuraa. Ahkera leikkiminen - hyppely, juokseminen ja kiipeily - myös vahvistaa sen lihaksia ja pitää kuntoa yllä. Samalla omistajan osoittama huomio saa sen unohtamaan nopeasti sisaruksensa ja tuntemaan itsensä tärkeäksi osaksi uutta perhettä.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Tissutellaan ihan vähän


Yleensä kissaemo alkaa vierottaa pentujaan 6-7 viikon iässä, kun kiinteä ruoka jo muodostaa pääosan ruokavaliosta. Monni on hoitanut vieroituksen päättäväisesti mutta lempeästi. Kun pentu on yrittänyt kaivautua sen mahakarvoihin, se on tavallisesti ottanut pennun pään tassujensa väliin ja alkanut pontevasti pestä sen naamaa. Jos Monnia on väsyttänyt, se on välillä antanut pennun imeä nisää puolisen minuuttia, noussut sitten ylös ja siirtynyt sivummalle.

Tänään Monni oli päivätorkuilla sohvalla, kun Terttu loikkasi sen viereen, tunki äänekkäästi kehräten kuononsa mamman mahavilloihin ja telakoitui kiinni. Kun Pirkko huomasi, mitä oli tekeillä, sille tuli kiire päästä osingolle. Monni antoi tyttöjen tissutella juuri sen verran, että ehdin hakea kameran.

Unskia ei sen sijaan enää maitobaari kiinnosta. Se on (ainakin omasta mielestään) jo iso poika, jonka lempiherkkua on liha.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Pikku riiviöt


Nyt yhdeksän viikon iässä pennut ovat ottaneet haltuunsa koko talon. Aamulla kun heräämme, ne ovat jo päivystämässä makuuhuoneen ovella. Yksi makaa pönkkänä oven edessä, ja kun saan oven kymmenen senttiä raolleen, kaksi muuta tunkee siitä sisään. Heittelen raosta ensin pentuja vähän kauemmaksi ja kun suuntaan kohti keittiötä, kaikki yrittävät rynnätä ohitse - jalkojeni välistä.

Pentuhuoneen hiekkalaatikko on nykyään lähinnä Monnin käytössä. Tenaville on selvinnyt, että isot kissat käyvät eteisen laatikoissa. "Ja mehän ollaan isoja, miu!" Aikuisten hiekkalaatikoista löytyy nykyään yhä enemmän pikkuisia pisupaakkuja ja kakkakikkareita.

Riehuremmi on häätänyt isot kissat jopa kiipeilytelineeltä. Tähän asti ylätaso sentään on ollut Sinksun hallussa, mutta tänään Terttu onnistui keplottelemaan itsensä telineen huipulle. Kävin nostamassa sen alas ennen kuin selvisi, miten se oli suunnitellut laskeutuvansa. Hetken kuluttua Pirkko yritti samaa, mutta kun se kurotti ylös, takatassut lipsahtivat keskitason reunan yli ja se jäi roikkumaan ilmaan yhden tassun kynsillä. Onneksi sohvalla maannut palvelija oli valppaana ja ehti syöksyä apuun.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Pato murtui


Nyt tapahtui se, mitä on jo vähän odoteltu. Ensimmäinen pentu (Pirkko, kuvassa) kiipesi pentuhuoneen oviaukkoon viritetyn pahviesteen yli. Se veti itsensä varsin näppärästi etutassuilla yläreunalle ja ponkaisi takatassuillaan suureen maailmaan. Sen jälkeen se istui hetken käytävän matolla ihmettelemässä, mihin seuraavaksi ryhtyisi.

Jotta Pirkko pääsisi halutessaan myös takaisin hiekkalaatikolle ja ruokakupille, irrotin pahvin toisesta reunasta niin, että ulosmenoaukoksi jäi kymmenen sentin rako. Nyt se ei enää ole este, ainoastaan hidaste.

Kun pennut lähtivät tutkimaan taloa, Monni huolestui. Se juoksi ensin vingahdellen kehää niiden ympärillä kuin paimenkoira yrittäen pitää lauman kasassa. Aika nopeasti se kuitenkin rauhoittui ja ymmärsi, ettei niitä uhkaa mikään välitön vaara olohuoneessa, ruokatilassa ja keittiössä. Sen pitemmälle tenavat eivät vielä ole uskaltautuneet.

Eilen pennut ryntäilivät viiden metrin mittaista käytävää edestakaisin riemuissaan. Ihanaa juosta niin pitkälle kuin pääsee ja jaksaa! Tänään ne ovat löytäneet isojen kissojen kiipeilytelineen. Kaikkein korkeimmalle tasolle, jota kutsumme märssykoriksi, ne eivät onneksi ole vielä osanneet kiivetä. Alemmilla tasoilla ja laatikossa sen sijaan on ravattu ylösalas ja leikitty kukkulan kuningasta. Aina välillä otetaan nokoset viereisellä sohvalla, kun väsy yllättää.

Eilen leikkasin pennuilta myös ensimmäisen kerran terävät kynnenpäät. Sisäkissoilla kynsien säännöllinen leikkaus on tarpeen, sillä ne eivät kulu riittävästi. Ellei niitä leikata, ne saattavat kasvaa kissan kannalta jopa tuskallisen pitkiksi. Kun kissa oppii kynsien leikkaamiseen jo pienenä, se ei aikuisenakaan vastustele operaatiota.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Korkatkaa skumppapullo!


Joka pentueessa on yleensä joku jästipää, joka ei millään meinaa käsittää syömisen etuja. Mutta tässä pentueessa kaikki kolme ovat yhtenä mirrinä olleet mammanmaitolinjalla. Ne ovat käyneet nuuhkaisemassa lautaselle aseteltuja herkkuja ja kääntyneet sitten nyrpistellen pois. Pahaa...

Kun on oikein ollut nälkä, ne ovat syöneet yhdellä tai kahdella aterialla, mutta sitten taas seuraavalla ei mikään ole meinannut kelvata. Ne ovat olleet kuin nirsoja lapsia. Näykitään vähän, mutta lopetaan heti parin suupalan jälkeen. Eiväkä niihin tehoa edes uhkailu, kiristys tai lahjonta.

Jotta kasvu pysyisi normikäyrällä, olen joutunut käyttämään lempeitä pakkokeinoja: froteepyyhe syliin vaatteiden suojaksi, pentu vasempaan käteen tukevaan otteeseen, oikean käden etusormeen nokare penturuokaa, peukalolla ja keskisormella varovasti suu auki ja etusormella nokare kitaan. Muutaman nokareen jälkeen koitetaan, haluaisiko tenava nuolla ruoan sormesta - aha, ei halua. Siis jatketaan. Ja samalla takatassujen neulanterävät pikku kynnet raapivat rannettani.

Tämä operaatio on toistunut kaikille kolmelle neljä kertaa päivässä neljän viikon ajan. Onneksi meitä on ollut remmissä kaksi.

Vasta nyt, kun seitsemän viikkoa tuli täyteen, pennuille on vihdoin valjennut syömisen idea. Kun laitan lautasen eteen, kaikki ryntäävät innoissaan sen kimppuun, ja alkaa kuuluva maiskutus. Itse istun vain vieressä ruokapurkki kädessä ja lisään sitä lautaselle, jos kysyntää on odotettua enemmän. Toki sekoitan penturuoan joukkoon vielä varmuuden vuoksi hiukan hyla-kermaviiliä, koska se vaikuttaa olevan niille mieluista. Unski saa myös alkupaloiksi muutaman rakastamansa paistetun kananpalan, jotta se varmasti pääsee vauhtiin syömisen kanssa. Sen jälkeen menee jo monipuolisempi penturuokakin. Pennuille ei näet riitä pelkkä liha, sillä siitä ne eivät saa kaikkea tarvitsemaansa ja niiden luusto voi jäädä hauraaksi.

Juuri tästä haaveilin viime viikkoina pienten hampaiden pureskellessa etusormeeni reikiä. Kuinka elämä voikaan olla taas helppoa!



sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Vauhtijengi on ja off

 Tänään pennut täyttivät seitsemän viikkoa, ja vauhti vain kiihtyy. Varsinkin Pirkko ja Terttu (kuvassa) syöksähtelevät kuin sähikäiset pentuhuoneen laidasta laitaan. Viis siitä, vaikka reitti kulkisi raksukupin yli. Mamma voi syödä ne lattialtakin.
Kumpikin tytöistä on myös loistava kiipeilijä. Silmänräpäyksessä ne heilauttavat itsensä ensin kiipeilytelineen keskitasolle ja siitä ylimmälle tasolle, ellei Monni-mamma satu olemaan paikalla. Ylätaso on nimittäin mamman vartiopaikka, josta se tavallisesti pitää laumaansa silmällä ja pysyy samalla kirjaimellisesti kaiken riehunnan yläpuolella. Enää ei tarvitse olla edes huolissaan siitä, miten pennut selviävät alas, koska ne laskeutuvat hyvin näppärän näköisesti neljälle tassulle.
Usein tytöt myös nukkuvat päiväunensa telineen keskitasolla. Vierekkäin tai päällekkäin.

Unski sen sijaan on selvästi matalan paikan kissa. En ole nähnyt sen vielä kertaakaan kiipeävän pentuhuoneen sohvaa ylemmäksi. Kun tytöt häipyvät kiipeilytelineen ylemmille tasoille, se jää pyörimään orpona lattialle - tai kiipeää keskitason alla olevaan putkeen, johon se ylettyy hiukan kurkottamalla.
Unski on muutenkin luonteeltaan tyttöjä rauhallisempi. Se seuraa tyttöjen säntäilyä kuin tennisottelua ja välillä pyrähtää kasan päällimmäiseksi, kun siskot pysähtyvät painimaan. Muuten se puuhailee omiaan: leikkii mamman hännällä, kieppuu leikkiväleineiden kanssa ja tappaa nahkaista leluhiirtä.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kaunosilmä, Kellokukka ja Kehäkukka

Eilen pennut saivat viralliset nimet samalla kun täytimme Kissaliittoon lähetettävät rekisteröintipaperit. Entiseen tapaan nimet on valittu kasvien tieteellisten nimien mukaan. Virallinen nimi tulee kissan rekisterikirjaan ja sitä käytetään esimerkiksi näyttelyssä. Kutsumanimen uusi omistaja saa tietysti päättää itse. Kuvat on ottanut Tuija Peura, toinen pentujen isän omistajista.


Pennuista ensimmäisenä syntynyt Uno eli Unski sai nimen Dollgarden's Coreopsis. Toivotaan, että nimi on enne, sillä se tarkoittaa kaunosilmää, päivänkakkaran näköistä keltaista syysperennaa. Unski on luonteeltaan penkkiurheilija. Se istuu monesti vieressä seuraamassa, kun sen kaksi siskoa painivat pitkin lattiaa. Välillä se saattaa huitaista tyttöjä tassullaan kuin vauhtia lisätäkseen, joten ei sekään ihan nynnerö ole. Kun matalareunainen hiekkalaatikko tuotiin pentuhuoneeseen, Unski korkkasi sen ja oppi samantien sisäsiistiksi. Sen lempiruoka tällä hetkellä on silputtu possunsuikale.
Unski on varattu Mintulle Espooseen.


Pirkosta tuli Dollgarden's Campanula eli kellokukka. Kellokukkien sukuun kuuluvat mm. sinikello, harakankello, peurankello jne. Pirkko, myös Paksu-Pirkoksi kutsuttu, oli jo syntyessään pentueen painavin ja edelleen sillä on koko ajan ollut noin 30 grammaa enemmän painoa kuin sisaruksilla. Pirkko lähti pentueesta ensimmäisenä liikkeelle, mutta nykyään Terttu on saavuttanut sen aktiivisuudessa. Terttu ja Pirkko ovat kuin paita ja peppu. Kun ne ovat hereillä, pentuhuoneen lattialla pyörii nonstop-sirkus, jossa tytöt kilpailevat temppujen hurjuudessa.
Pirkon toisessa takajalassa on valkoisessa saappaassa läikkä, minkä vuoksi se ei välttämättä saavuta menestystä näyttelyissä. Seuraan vielä sen kehitystä ennen kuin päätän, haluanko antaa sen sijoitukseen ja jatkamaan sukua vai myynkö sen lemmikiksi.


Tertun nimi, Dollgarden's Calendula, tarkoittaa kehäkukkaa, joka on varmasti kaikille tuttu. Terttu on pennuista pienikokoisin, mutta siitä voi silti tulla oikein hyvän kokoinen aikuinen naaras. Aika sen näyttää. Tällä hetkellä Tertun paino kohoaa mukavasti ja se on kovasti mieltynyt penturaksuihin, jotka turvotan kosteiksi vedellä. Terttu on ilmiselvästi apina ainakin henkisesti. Kun istahdan pentuhuoneen sohvalle, se lähtee heti kiipeämään lahjettani pitkin syliin. Tänään se oli päässyt kiipeämään sohvalle ja pyöri siellä ihmetellen mitä tekisi, kun sisarukset olivat jääneet lattialle. Terttu myös temppuilee mielellään kukkulan kuninkaana pentujen kiipeilytelineen päällä.
Terttu on kuvioiltaan virheetön, joten se sopii hyvin näyttelykissaksi. Sillä on myös kaunis leveä naama, hyvän väriset silmät ja kivasti sijoittuneet korvat. Seurailen Tertunkin kehitystä ja mietin, kumpi tytöistä sopisi paremmin jalostukseen sijoituskissana.

torstai 10. toukokuuta 2012

Jälkiä hiekkalaatikossa


Meillä alkoi tänään vessaharjoittelu. Tähän asti Monni-mamma on nuollut pentujen pyllyt puhtaiksi, mutta nyt kun kiinteän ruoan määrä on lisääntynyt, ei emo enää selviä kaikista jätöksistä. Niinpä laitoin kolmen pienen muoviastian pohjalle kissanhiekkaa ja jätin pennut ihmettelemään niitä. Hetken kuluttua Unski kiipesi yhteen astioista ja jäi kykkimään siihen keskittynyt ilme naamallaan. Hetken kuluttua se nousi, huitaisi pari kertaa hiekkaa tassullaan ja hyppäsi pois laatikosta. Hiekkaan jäi vain iso pissapaakku!

Kaikkein hämmästyttävintä asiassa on se, että Unskin on täytynyt toimia aivan vaistojensa varassa. Olin vienyt pentuhuoneesta hiekkalaatikon pois jo ennen kuin pentujen silmät aukenivat, koska Monni kävi aina asioillaan eteisen hiekkalaatikolla, ja pentuhuoneen laatikko vei turhaan tilaa. Joten pennut eivät olleet nähneet kertaakaan aikuisen kissan pissaavan mihinkään.

Unskin suoritus ei siis ollut esimerkikin sanelema urotyö, vaan se tuli jostain syvempää. Ehkä pehmeä hiekka tassujen alla laukaisi jossain sen pienten aivojen osassa tarpeen pissata. Tai ehkä tapaus oli vain sattuma... Se selviää lähipäivinä. Toivottavasti pennut oppivat pian hoitamaan myös kakkahommansa hiekkalaatikossa, sillä nyt ne vääntävät pikku pökäleen suoraan lattialle tai matolle ja pahimmassa tapauksessa istuvat päälle.

Kokemuksen mukaan osa pennuista oppii käyttämään vessaa heti, toisilla asian hoksaaminen vie vähän kauemmin. Kaikki ovat kuitenkin aivan varmasti muutaman viikon kuluttua sisäsiistejä.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Vilskettä ja vilinää


Tänään pennut täyttivät neljä viikkoa, ja nyt on alkanut pentuajan paras vaihe. Tenavat liikkuvat jo melkoisen ketterästi ja tutkivat pikkuhuonetta innokkaasti. Paljaalla lattialla takajalat välillä lipsahtavat sammakkoasentoon, mutta maton päällä tulee houkutus yrittää jopa loikkaa! Usein se tosin päättyy muksahdukseen tai kellahdukseen, mutta siitä viis. Takaisin jaloilleen ja taas eteenpäin.

Kiipeilytelineen alaosan rengas ei ole kiinnostanut aiemmin kissojamme lainkaan, mutta nyt Monni-emo on todennut se hyväksi vahtipaikaksi. Sieltä se voi tarkkailla koko pesuetta ja välillä syöksähtää eteen, jos joku yrittää tunkeutua esimerkiksi ahtaaseen rakoon pentulaatikon ja seinän välissä tai jää nuokkumaan vesikupin päälle sen näköisenä, että kohta sukeltaa.

Pentujen ruokaharjoitukset jatkuvat. Tytöt ovat vielä sitä mieltä, että suuhun ruiskutettava mössö on yökkiä, mutta Unski vetää sitä jo tyytyväisenä silmät ummessa. Se nuolee puuroa myös lusikasta ja siirtyy toivottavasti pian ruokailemaan lautasen ääreen. Joka pentueessa osa pennuista hoksaa homman nimen nopeasti, osa taas pullikoi vastaan pitempään. Kaikki kuitenkin oppivat syömään kiinteää ruokaa lähiviikkoina. Yksikään ei jää riippuvaiseksi mamman nisästä.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Uusia makuja


Nyt kun pennut täyttivät sunnuntaina kolme viikkoa, aloitimme eilen myös harjoittelun kiinteällä ruoalla. Tein Royal Caninin hienojakoisesta Baby Cat -mössöstä ja emonmaidonvastikkeesta löysää puuroa, jota latasin lääkeruiskuun. Otin pennun kerrallaan syliini froteepyyhkeen päälle ja annostelin hiukan kerrallaan puuroa sen suuhun suoraan ruiskusta. Koska kiinteän syömisen tekniikka on vielä uutta, puolet mössöstä tursusi ulos, kun pieni kieli pyöritteli sitä suussa. Jokainen tenavista suhtautui periaatteessa myönteisesti kokemukseen, mutta suttuista puuha kieltämättä oli. Pentu, pyyhe ja käteni ranteita myöten olivat kaikki puurossa.

Kun viiden millilitran ruisku oli tyhjä, nostin pikkuisen lattialle, jossa Monni-emo jo odotteli. Mamma otti pennun tassupihteihin ja nuoli pontevasti sen puhtaaksi kuonosta hännänpäähän.

Tänään kokeilin myös toista taktiikkaa: tungin mössöä nokareen kerrallaan sormillani suoraan suuhun. Tästä pennut eivät olleet lainkaan niin mielissäni, ja sotkutulos oli sama. Taidan siis vielä jatkaa ruiskulla, sillä lautaselle asetetun annoksen ihanuutta ne eivät vielä ymmärrä ollenkaan.

Syöttökierros toistuu neljästi päivässä ja kestää kerrallaan noin 20 minuuttia. Onneksi pennut parin viikon sisällä oppivat yhdistämään ruoan täyteen masuun ja hyvään oloon. Silloin riittää, että laitan vain mössöt lautaselle ja ne häviävät itsestään samantien.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Pentulaatikon kuntopiiri


Nyt kun pennut näkevät kunnolla, ne ovat aktivoituneet huomattavasti. Aiemmin ne joko söivät tai nukkuivat, mutta nyt päivän rutiineihin kuuluu myös urheilu. On liikuttava näky, kun kissavauva nousee huojuen jaloilleen, tavoittelee tasapainoa ja ottaa epävarmoja askelia eteenpäin. Kun siitä alkaa tuntua, että homma sujuu, se yrittää loikata - ja muksahtaa naamalleen. Paras catwalk-kävelijä on Pirkko (kuvassa), mutta Unski ja Terttukin edistyvät oikein mukavasti.

Pikkuhiljaa alkaa myös pentujen sosiaalistaminen ja totuttaminen käsittelyyn. Otan pennun kerrallaan pesästä käteen, kääntelen ja silittelen sitä ja juttelen sille. Ensin vauvat vinkuvat hädissään mammaa apuun, ja Monni rientääkin kiireesti tarkistamaan, ettei pienellä ole hätää. Vähitellen vikinä rauhoittuu, ja elämä pentulaatikon ulkopuolella lakkaa huolestuttamasta. Kaikkein äänekkäimmin protestinsa ilmaisee Uno. Se kiljuu kuin vinkulelu, jolloin se on pakko palauttaa nopeasti emon kylkeen. Mutta ei hätää, kyllä Unskikin pian alkaa suhtautua luottavaisesti maailmaan.

Kun pentujen sosiaalistuminen on edennyt vähän pitemmälle, ne alkavat ottaa vastaan vierailijoita. Veikkaisin että toukokuun puoliväliin mennessä ne ovat siihen valmiita, ehkä jo pian äitienpäivän jälkeen.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Ihmeellinen maailma


Tänään pennut täyttivät kaksi viikkoa, ja aamulla Unski loi ensi silmäyksensä maailmaan. Siskot tulevat perässä todennäköisesti huomenna tai ylihuomenna. Keskimäärin kissanpennuilla silmät aukenevat 7-10 päivän ikäisinä, mutta tässä saattaa olla myös rotukohtaisia eroja, koska meidän pentulaatikossamme on möngitty sokkona yleensä parin viikoin ikäiseksi. Kissan myöhemmälle kehitykselle silmien aukeamisen ajankohdalla ei kuitenkaan ole merkitystä.

Korvat ovat selvästi auenneet jo jokin aika sitten, sillä pikkuruiset korvalehdet reagoivat pentuhuoneessa kuuluviin ääniin. Uunokaan ei vielä muutamaan päivään pysty tarkentamaan katsettaan kunnolla, joten sekin suunnistaa edelleen lähinnä haju- ja tuntoaistinsa perusteella.

Monni on liikuttavan omistautunut pennuilleen. Se saattaa käydä nopeasti vessassa huoneen ulkopuolella tai juomassa kylpyhuoneen hanasta, mutta viimeistään 10 minuutin kuluttua se palaa takaisin vauvojensa luo. Jos pennut nukkuvat tyytyväisinä laatikossaan, se tavallisesti jää istumaan tai loikoilemaan laatikon viereen. Mutta heti kun ensimmäinen vingahdus kuuluu, se loikkaa kiireesti pesään ja alkaa nuolla pikkuisia.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Hei, me muutetaan!


Kissaemoilla voivat toisinaan pulpahtaa alkukantaiset vaistot pintaan. Luonnossa villit kissaeläimet muuttavat muutaman päivän välein pesäpaikkaansa, ja vaikuttaa siltä, että Monnikin kuvittelee olevansa leijona. Se on kaikessa hiljaisuudessa saattanut ottaa jotakin pennuista niskasta kiinni ja viedä sen pentuhuoneen toiseen nurkkaan. Kun olen palauttanut pennun takaisin pesään sisarustensa luo, Monni on murahtanut harmistuneena ja lähtenyt uudestaan muuttopuuhiin. Tilanteen rauhoittamiseksi pennut on jouduttu laittamaan joksikin aikaa kantoboksiin yli-innokkaan emon ulottumattomiin, mikä on tuntunut ikävältä sekä meistä että emosta.
Tänään otimme toisen taktiikan. Laitoimme Monnin kaavailemaan uuteen pesänurkkaan toisen pahvilaatikon ja sisustimme sen vaihtoehtopesäksi. Varsinaisen pesälaatikon työnsimme niin kiinni huoneen vastapäiseen nurkkaan, ettei sen taakse mahtunut sen enempää iso kuin pienikään kissa. Kolmanneksi vaihtoehdoksi laitoimme sen viereen kantoboksin pohjaosan. Siinä oli sitten kissarouvalla mistä valita.
Tällä hetkellä alle 10 neliön pentuhuoneessa on siis pesä jokaisessa vapaana olevassa nurkassa. Sängyn alle ei pääse - onneksi. Se olisi varmasti muuten Monnin ykkössuosikki. Tilanteeseen tyytyväisenä emo kuitenkin rauhoittui hoitelemaan katrastaan siellä missä toivoimmekin eli laatikossa työpöydän alla. Emokissathan kaipaavat suojaa myös pesän yläpuolelle, jottei sieltä pääse loikkaamaan vihollinen pentueen kimppuun.
Kuvassa on pennuista suurin, Pirkko, jota kutsumme myös Paksu-Pirkoksi. Sen paino huitelee paljon muiden yläpuolella ja on tällä hetkellä noin 190 g. Se ei paljon energiaansa tuhlaa ympäri pesää haahuiluun kuten sisarukset, vaan nököttää herkeämättä kiinni emon nisässä.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

C-pentue syntyi 8.4.2012


Tähän mennessä kissalassamme on kaikki mennyt hyvin ja kantaemomme Aino on ollut loistava äiti. Mutta nyt sain muistutuksen, että mikään ei ole itsestään selvää.
Pääsiäisyönä syntyi Ainon vanhemman tyttären Monnin ensimmäinen, jättisuuri pentue. Kahdeksasta pennusta kaksi oli menehtynyt jo kohdussa. Loput kuusi olivat reippaita, vaikkakin suuren määrän vuoksi tavallista pienempiä. Alku näytti lupaavalta, mutta parin päivän kuluttua kolmen pennun elinvoima hiipui, eikä edes eläinlääkäri valitettavasti pystynyt niitä auttamaan.
Synnytys oli raskas kokemus myös Monnille, joka stressaantui niin, ettei muutamaan päivään kestänyt pentujaan tai niiden vikinää ollenkaan. Keinoruokimme vauvoja vuorokauden ympäri 3-4 tunnin välein ja tarkkailimme niiden painonnousua herkeämättä. Pikkuhiljaa sain Monnin hyväksymään yhden pennun kerrallaan nisälle, kun se sai maata sylissäni ja rapsuttelin ja juttelin sille rauhoittavasti samalla. Muut pennut olivat sillä aikaa viereisessä huoneessa, ettei niiden vikinä hermostuttanut emoa.
Eilen näytti siltä, että tilanne olisi lauennut. Monni hyväksyi vihdoin kaikki pennut yhtä aikaa ympärilleen ja hoiti niitä äidillisesti pentulaatikossa. Se ei ehkä kuitenkaan osannut rentoutua itse riittävästi, ja tänään stressin merkkejä alkoi taas näkyä. Harjoittelemme siis jälleen yhdellä pennulla kerrallaan. Muuten tenavat ovat pirteitä ja reippaita, ja niiden paino on noussut mukavasti.
Yksi pennuista on poika ja kaksi tyttöjä. Poika syntyi ensimmäisenä ja sen kutsumanimi on Uno eli Unski. Tyttöjen kutsumanimet ovat Pirkko ja Terttu. Pirkon häntämerkkeinä on kolme punaista kynsilakkatäplää, joten sitä kutsuttiin ensin kolmipiste-pirkoksi, mutta nimillähän on aina taipumus lyhentyä helpompaan muotoon. Terttu sai nimensä Pirkon peesissä yksinkertaisesti "olkoon sitten vaikka..." -menetelmällä.