Se ei haluu leikkiä

Välillä hirvittää katsella, kuinka huolettomasti pennut murjovat toisiaan. Ei ole mitään väliä, vaikka toinen makaisi umpiunessa. Jos lyhyin reitti kulkee siskon tai veljen yli, siitä mennään ja jäädään vaikka istumaan päälle, jos siltä tuntuu. Huvittavinta on se, ettei nukkuja yleensä reagoi asiaan millään lailla. Kun Neiti D nojasi (kuvassa) Neiti A:n kaulan päällä tassullaan pitkään, aloin jo epäillä että A oli tajuton hapen puutteesta. Mutta hyvin se taas virkosi, kun sisko oli häipynyt. Yhtä hurjalta näyttää, kun pennut huitovat toisiaan naamaan tassuillaan, joissa takiaisenterävät pikku kynnet ovat koko ajan esillä. Ei se kuitenkaan näytä häiritsevän ketään muuta kuin minua, eikä yhtäkään naarmua ole vielä ilmestynyt pikku kuonoihin, joten asiasta on varmasti turha kantaa huolta.

Yäk, en syö!

Tänään alkoi harjoittelu lisäruoalla. Laitoin pehmeää pentumoussea neljäksi pikku nokareeksi lautasen eri puolille - ketään ei kiinnostanut. Seuraavaksi otin pennun kerrallaan käsittelyyn ja tarjosin moussea suoraan etusormesta, jota heiluttelin suun ja kuonon edessä. Vain Neiti A alkoi nuolla sormea. Sen sijaan pentujen vinkunan paikalle houkuttelema Aino nuoli moussen lautaselta viimeistä murua myöten. Sen mielestä se oli parasta ruokaa ikinä! Aika yllättävää, sillä yleensä Ainolle kelpaavat vain kastikkeelliset Shebat ja kananmakuiset kuivamurot. Kun lautanen oli putipuhdas, Aino tuli nuolemaan sormiani kilpaa neiti A:n kanssa. Toisella harjoituskerralla myös Poika kiinnostui moussesta, mutta neidit C ja D vain nyrpistelivät edelleen.

Ainon edellisen pentueen poika söi heti kiltisti kaiken mitä eteen laitettiin, mutta tytölle jouduin työntämään penturuokaa ensin väkisin muru kerrallaan suuhun ennen kuin se tajusi yhteyden ruoan ja hyvän olon välillä ja alkoi syödä vapaaehtoisesti. Jos tämän pentueen nirppanokille ei parin päivän sisällä ala maistua, joudun taas ottamaan samat tiukat menetelmät käyttöön.

Ja sitten pestään pylly

Joskus voi käydä niin, että ulkonäkökeskeisen jalostuksen myötä rotukissaemon vaistot ovat heikentyneet, eikä se ole aivan tehtäviensä tasalla. Silloin kasvattaja joutuu toimimaan varaemona - syöttämään pennut letkulla tai tuttipullolla, aktivoimaan suolen toimintaa pyyhkimällä peppua froteelapulla, putsaamaan turkkia kostealla pyyhkeellä jne.

Onneksi Aino on aina tiennyt täsmälleen, miten toimia. Ensimmäisen pentueensa kanssa se kävi jopa hiukan ylikierroksilla, eikä aluksi malttanut itse rentoutua riittävästi. Nyt toisella kierroksella se nauttii äitiydestään täysillä ja hyrisee tyytyväisenä varsinkin imettäessään. Se stressaantuu vain, jos pennut vinkuvat laatikossaan jokainen eri kulmassa. Silloin se yrittää äitien tapaan revetä joka suuntaan, nuolla jokaista vuorotellen ja kääntyillä mahdollisimman monen nälkäisen suun ulottuville.

Naulataan ne lattiaan

Yritimme tänään Nellin kanssa ottaa pennuista joulukorttikuvaa. Tehtävä osoittautui todella haasteelliseksi. Kaksi pentua nuokkui puoliunessa paikallaan, kun muut kaksi syöksyivät eteenpäin heti kun ne oli aseteltu paikoilleen. Yritimme laittaa ne myös isoon tasapohjaiseen lasimaljaan, mutta pennut eivät oikein olleet edukseen naama lysyssä kulhon lasireunaa vasten. Leipäkori oli vielä huonompi vaihtoehto. Pennut kököttivät siinä sikin sokin surkeasti naukuen. Harjoitukset jatkuvat - onneksi on vielä pari viikkoa aikaa. Seuraavalla kerralla mukana pitää olla kaksi avustajaa heittelemässä karkureita paikoilleen, jolloin kuvaaja voi keskittyä vain kuvaamiseen. Tai ehkä tarvitaan vielä neljäskin pitämään emokissaa pois kameran ja pentujen välistä...

Kasvukäyrällä

Pentujen punnitseminen kuuluu aamu- ja iltarutiineihin. Syntyessään ne painoivat 84-110 grammaa. Nyt 2 viikon ja 1 päivän iässä painoa on jokaisella jo yli 300 grammaa. Nyrkkisäännön mukaan painon pitäisi nousta noin 10 grammaa päivässä. Ensimmäisen hurjan spurtin jälkeen tilanne onkin tasaantunut suunnilleen noihin lukemiin. Ainon maito on nähtävästi rasvaista, ja sitä on riittävästi. Lisäruoalla aletaan harjoitella 3-4 viikon ikäisenä, ja kun pennun paino on yli 500 grammaa, siitä tulee vähitellen pääruoka. Ragdoll-kissathan ovat yleensä isokokoisia. Urokset painavat 7-10 kg ja naaraat 4-7 kg. Suomen kookkain ragdoll-kolli painoi parhaimmillaan 10 kg olematta lihava. Myös Guinnessin ennätyskirjan painavin kissa on ragdoll - muistaakseni 13 kg. Meidän muhkea Väinömme on siis runsaan seitsemän kilon painoisena hädin tuskin keskikokoinen. Lopullisen painonsa ragdollit tosin saavuttavat vasta noin neljävuotiaana.

Eno melko pihalla

Perheemme vanhin kissa, kohta nelivuotias kastraattikolli Väinö, on emokissa Ainon velipuoli. Niillä on eri äidit, mutta yhteinen isä. Väinö on suuri persoonallisuus, jonka suhde ruokaan on intohimoinen ja itsesuojeluvaisto olematon. Lempinimi Toope kuvastaa hyvin sen luonnetta, ja Lucky Luke -sarjakuvien höntti koira RanTanPlan voisi olla sen alter ego.

Nyt pentujen synnyttyä Väinö on ollut melkoisen ulkona kehästä. Vakuuttuneena siitä, että pentuhuoneessa tapahtuu jotain jännittävää, se päivysti ensin monta päivää oven takana. Kun se lopulta päästettiin sisään, se syöksyi onnellisena Ainon ruokakupille energiapitoisen, imettäville emoille sopivan penturuoan kimppuun ja kävi sitten seuraavaksi lirauttamassa Ainolle varattuun hiekkalaatikkoon. Pentuja se tuskin huomasi.

Toisin kuin sisarensa, Väinö on myös äijämäisen huoleton oman ulkoasunsa suhteen. Se ei paljon viitsi nuoleskella itseään, joten turkista irtoavat karvat muodostavat helposti takkuja kylkiin. Viikonloppuna kampailin urakalla sen turkkia kuntoon. Väinö mourusi ja kiemurteli kuin ankerias, mutta ei kunnon ragdollina kertaakaan raapinut tai purrut. Savotan loputtua se mulkoili kulmiensa alta hyvin loukkaantuneena, kunnes ruoka-aika sai taas unohtamaan vanhat kaunat.

Mä oon bicolour, eiku - ööö...

Ragdollit ovat naamiokissoja, ja ne syntyvät aina valkoisina. Vähitellen väri alkaa tulla esiin, ensiksi kehon viileimmissä kohdissa: korvissa ja hännässä. Sen jälkeen kuvio alkaa näkyä naamassa ja tassuissa. Olin aivan siinä uskossa, että yhden colourpointin lisäksi pentueessa on kolme bicolouria, mutta nyt en enää olekaan ihan varma. Bicolourin tassut ovat valkoiset, mutta kuopuksen etutassuissa olen erottavinani värin häivähdyksen, mikä viittaisi mittediin. Tosin mittedillä on yleensä värillinen kuono. Lähipäivinä totuus varmasti selviää suuntaan tai toiseen. Joka tapauksessa neiti D on reipas ja liikkuvainen tenava, joka karjahtaa melkein aikuisen kissan volyymilla, kun käännän sen selälleen tarkasteltavaksi!

Tassujumppaa

Pentulaatikossa on meneillään hillitön tassujumppa. Etunojapunnerrukset sujuvat jo hienosti, mutta takajalat vispaavat vielä sivuilla hyljetyyliin. Vain porukan kuopus, neiti D, osaa tuoda ne alleen ja ottaa pari horjuvaa askelta polvet koukussa ennen kuin maha alkaa painaa liikaa. Mutta vielä on aikaa harjoitella. Pentueella on nyt ikää 12 vrk, ja yleensä kävely alkaa onnistua vasta 20 vuorokauden iässä.

Massu täynnä on hyvä olla

Taistelu paikasta ruokahanan ääressä on hurjaa. Ainon kuudesta nisästä vain neljä tai viisi on aktiivikäytössä, ja niistäkin ylärivin paikat ovat aina suosituimmat. Kun parhaille paikoille mahtuu kerralla kaksi tai kolme, joku jää aina ilman, vähän kuin roomalaisessa tuolileikissä. Silloin ei auta yrittää tarjota alarivin paikkaa. Paljon houkuttelevampi on mahdollisuus syrjäyttää sisko/veli tissiltä. Pikku tassut huitovat välillä vimmatusti kaapparia kauemmaksi. Muut pennut tyytyvät yleensä odottamaan seuraavaa kattausta, mutta colourpoint-neti tunkee sinnikkäästi väliin kunnes saa tahtonsa läpi. Niinpä se ylitti ensimmäisenä 300 gramman rajan.

Minä näen!

Kissavauvojen silmät alkavat avautua. Pikkuriikkiset raot ovat ilmestyneet silmien sisänurkkiin. Käänsin kohdevaloa hiukan sivuun, ettei se häiritse maailman haltuun ottoa. Ilmeisesti kuulokin jo pelaa jollain lailla, koska pennut selvästi reagoivat ääniin. Colourpoint-tyttö on aikamoinen syöppö. Se painaa jo 15 grammaa muita enemmän ja kaula vain kasvaa. Toisaalta sama nokitassu on myös ahkerin jumppaaja, joka kartoittaa pentulaatikkoa innokkaasti.

Huippumalli haussa

Olen kuvannut pentuja jo moneen kertaan. Ongelmana on vain kaamosajan hämäryys ja pitkät suljinajat. Salamalla kun ei viitsi täräyttää päin, vaikka silmät ovatkin vielä kiinni.

Kuvassa vauvat ovat parin vuorokauden ikäisiä. Emo on lähtenyt hetkeksi tuulettumaan 26-asteisen lastenkamarin oven ulkopuolelle ja pienet hakevat turvaa toisistaan.

Tässä pennut ovat jo viikon ikäiset. Colourpoint-neidin tummuvat tassut erottuvat selvästi. Muut ovat kuvioltaan bicoloureja. Jännittävää nähdä, kuinka symmetrisiä kuvioinneista tulee.

Toistaiseksi kaikkien väri vaikuttaa siniseltä, mikä olisi yllättävää. Emo Aino on tosin sininen, mutta Aatu-isä on sinistä ja suklaata kantava ruskea ragdoll, joten kaiken todennäköisyyden mukaan ainakin jonkin niistä pitäisi olla ruskea.

Neljä suloista pentua!

Ragdoll-kissamme Aino synnytti aamuyöllä 9.11. neljä pentua. Kaikki sujui hyvin, vaikka olikin hilkulla, että ehdin mukaan tapahtumaan. Onneksi en saanut unta ja päätin nousta lukemaan. Pennuista yksi on poika ja kolme tyttöjä. Kaikkien paino on noussut hyvin ja viikossa tuplaantunut. Kuviotkin alkavat näkyä - yksi tytöistä on colourpoint, muut pennut ovat bicoloureja. Nyt odottelemme silmien avautumista. Laitan kuvia heti kun saan ne purettua kamerastani.