sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Emo hormonimyrskyssä

Dollgarden's G-pentue


Kuten vauvapalstoilla surffanneet tietävät, tuoreet äidit saattavat hormonimyrskyissään saada kummallisia ajatuksia päähänsä. Näin voi käydä myös kissaemoille.

Luonnossa villit kissaeläimet siirtävät pentunsa säännöllisesti toiseen paikkaan peitettyään ensin vanhassa pesässä jälkensä. Kaksi päivää synnytyksen jälkeen Sylvi päätti, että pentuhuoneen pöydän alle sijoitettu pahvilaatikkopesä ei enää ole turvallinen ja on aika muuttaa.

Jo aiemmin aamulla oli ihmetellyt, kun mamma raapi puuhakkaasti pesään viedyn ruokakuppinsa ympärystää. En kuitenkaan ollut jäänyt miettimään asiaa sen enempää vaan painuin muihin aamutoimiin. Jossain vaiheessa kuulin kylppäriin tavallista kovempaa pennun vikinää ja kun hetken kuluttua menin vilkaisemaan pesään, siellä oli enää kolme pentua nukkumassa sievässä kasassa! Sylviä ei näkynyt missään.

Kolme pentua veteli sikeitä aavistamatta, että niiden veli oli viety pois.

Tein suurhälytyksen ja syöksyimme mieheni kanssa etsimään kadonneita. Talossamme on noin 180 neliötä yhdessä tasossa ja yhtenäistä tilaa siitä on suurin osa. Piti siis ajatella kuin kissaemo.

Kiemurtelevan pennun raahaaminen on tottumattomalle hankalaa, joten todennäköisesti piilo oli lähellä pentuhuonetta. Avoin olohuone tuskin houkuttelisi huolestunutta mammaa, mutta pentuhuoneen vieressä oleva makuuhuoneemme varmasti täyttäisi sen kriteerit. Mieheni vaatekaapin ovi oli raollaan ja syöksyin tarkistamaan sen alaosaa.

Siellä emokissa imetti onnellisena yhtä tenavaa kenkien ja myttyjen päällä ja oli selvästi harmissaan, kun tulin häiritsemään.

Nuori äiti pentuineen vaatekomerossa taskulampun valossa.

Vein pennun takaisin alkuperäiseen pesäänsä ja emo seurasi kannoillani. Hetken näytti siltä, että se tyytyisi tilanteeseen, mutta kun käänsin selkäni, se pomppasi pesästä seuraavaa kiljuvaa pentua roikottaen.

Äkkiä pentuhuoneen ovi kiinni ja kokoamaan vaihtoehtoista pesää pentuhuoneen nurkkaan. Levitin lattialle huovan ja sen päälle froteepyyhkeen ja siirsin sinne lattialla pentu suussaan pyörivän Sylvin. Ei kelvannut.

Emoparka rauhoittui vasta, kun mieheni muutti töittensä kanssa koko päiväksi pentuhuoneen sohvalle. Sieltä koko lauma löytyi, kun illansuussa palasin kotiin. Olivat kuulemma käyneet välillä jaloittelemassa ja haukkaamassa syötävää.

Keskiviikkoaamuna sama muuttovimma iski Sylviin uudelleen, mutta nyt osasimme olla valppaina ja perustimme pentuhuoneen ovelle tarkastuspisteen. Pentu suussa ei ollut pääsyä ulos. Ja aina kun emo alkoi selvästi käydä levottomaksi, toinen meistä meni sen seuraksi. Nyt muutaman päivän jälkeen näyttää siltä, että tilanne on rauhoittunut.

Muuten veljeskatras jakselee mainiosti. Emo vetää ruokaa kuin hevonen ja pentujen paino nousee huimaa vauhtia. Tämä onkin ensimmäinen pentueeni, jota ei ole tarvinnut kertaakaan tukiruokkia.

Sylvi uskoo vihdoin, etteivät petoeläimet uhkaa pesälaatikkoa.

Ylihuomenna 5 viikkoa täyttävä F-pentue otti lauantaina vastaan ensimmäiset vierailijansa ja tenavat olivat juuri niin syötävän suloisia, että samantien niistä varattiin Söpö ja Sumu (ent. Siru). Sisua tullaan katsomaan myöhemmin, mutta Sulo etsii vielä omaa perhettä. Se on pentueen isokokoisin ja todella reipas poika. Väriltään Sulo on ruskea ja kuvioiltaan mitted. Se on kaikin puolin niin lupaava, että toivon sille kovasti perhettä, joka on halukas kokeilemaan sen kanssa myös näyttelytouhuja.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Toiset neljä pikkukollia!

Dollgarden's G-pentue


Olin alunperin suunnitellut, että F-pentue olisi syntynyt keväällä ja G-pentue nyt syksyllä, mutta aina ei tapahdu niin kuin toivoisi. Fumiko kävi muutaman kerran treffeillä Turussa Turren luona, mutta aina kiima tuntui jäävän jonnekin matkan varrelle ja perillä pideltiin vain tassua. Astutus onnistui vasta heinäkuussa, kun kollia vaihdettiin ja treffit pidettiin meidän pesuhuoneessamme kolmen kilometrin päässä Fumikon kotoa. Neljä potraa poikaa syntyivät syyskuun lopulla.

Komea turkulaiskolli Turre, SC FI*Ragtail Dominic.

Fumikon pikkusisko Sylvi lähti sitten vuorostaan elokuussa ensitreffeilleen siskon exän eli Turren luo Turkuun. En odottanut paljon tuloksia, varsinkin kun Sylvi vietti siellä enimmän aikaa sängyn alla. Mutta ihme tapahtui ja Sylvi tuli tiineeksi.

G-pentueen syntymä ei jäänyt vaille dramatiikkaa. Laskettu aika tuli ja meni jo viime viikolla, ja kun pohdimme kollin omistajan kanssa treffien kulkua, tulimme siihen tulokseen, että tositoimiin oli varmaankin päästy vasta pari päivää myöhemmin kuin ensin luulin. Mutta kun toinenkin laskettu päivä tuli eikä mitään tapahtunut, aloin hermostua ja vein Sylvin CatVetiin ultraan ja röntgeniin. Kaikki näytti olevan kunnossa, joten jäimme odottelemaan.

Viikonloppuna olin päivittäin yhteydessä luottoeläinlääkäriini, CatVetin Kirsi Juutiin ja sovimme, että maanantaina leikataan, jos pentuja ei vieläkään kuulu. Kirsi varasi meille ylimääräisen ajan täyteen buukatusta päivästään ja maanantaiaamuna ajoimme Sylvin kanssa klinikalle. Olin siinä vaiheessa jo hyvin huolissani, sillä en ollut sunnuntai-illan jälkeen enää tuntenut pentujen liikkeitä.

Kaikki tapahtui melkein kuin elokuvissa. Istuin lääkäriaseman odotustilassa ja leikkaushuone oli pitkän käytävän toisessa päässä. Vähän ajan kuluttua käytävässä kaikui vahvalla pentusopraanolla "viu" ja minä puhkesin lähes kyyneliin. Ainakin yksi pentu olisi elossa!

Vastasyntyneet odottamassa punnitusta ja sukupuolen määritystä.

Onneksi elossa oli lopulta koko katras eli kaikki neljä. Eläintenhoitaja punnitsi ne: 125 g - 128 g - 119 g - 112 g - ja kaikki poikia! Minua alkoi naurattaa. Oliko tämä päiväni murmelina vai deja vú neljän viikon takaa?

Tuore emo on vielä pöpperössä nukutusaineista ja saa
lisähappea pään kirkastamiseksi.

Kun Sylvi alkoi hiukan heräillä, pojat nostettiin sen nisille saamaan ensi hörpyt maitoa. Kolme haahuili pitkin mahaa löytämättä nisää, mutta yksi telakoitui maitohanaan niin tiukasti, että se piti kiskoa puoliväkisin irti, kun pentuja pakattiin kotiinlähtöä varten.

Usein varsinkin ensisynnyttäjät ovat keisarileikkauksen jälkeen suorastaan järkyttyneitä: "Mitä nämä ovat ja mistä ne tulivat?" Kirsi Juuti varoitti, että emo voi ensin olla jopa aggressiivinen pentuja kohtaan ennen kuin sen äidinvaistot heräävät. Sylvi ei ollut ollenkaan aggressiivinen, mutta meinasi kyllä kotona häipyä huoneesta, kun pennut nostettiin kantokopasta pesään.

Sylvin äidinvaistoja herätellään.

Koppasin sen syliini ja nostin pennut yksi kerrallaan imemään sen nisiä. Ensin se oli ihmeissään ja yritti kiemurrella irti, mutta kun pentu pääsi imemisen vauhtiin, Sylvikin rauhoittui. Pian nostin sen vauvoineen pentuhuoneen sängylle, jossa olin itse jo viikon verran yöpäivystänyt.

 
Sylvi vielä miettii, ovatko nuo jonkin aineen aiheuttamia hallusinaatioita. 

Kun kaikki sujui sängyllä rauhallisesti, koko poppoo sai siirron pahvilaatikkopesään. Sylvi oli selvästi löytänyt sisäisen emonsa. Ensin se makasi jäykkänä pentujen imiessä, mutta pikkuhiljaa sekin rentoutui ja sulki silmänsä. Pesästä kuului vain tauoton kehräys.

Ensimmäisen vuorokauden aikana Sylvi ei poistunut pesästä kuin pikaisesti yöllä vessaan. Ruokakuppi sille kannettiin pesään, ja emonmaidonvastikkeen kanssa velliksi sekoitetettu toipilasruoka teki hyvin kauppansa. Endorfiinit jylläsivät niin, ettei pitkä haava tuntunut haittaavan yhtään.

Paikat vain tahtovat puutua, kun imettää 24/7. Niinpä Sylvi on tänään tehnyt pikaisia jaloittelulenkkejä muualla talossa. Se kiertää huushollin, käy vessassa ja palaa kuulostelemaan pentuhuoneen ovelle. Jos mitään ei kuulu, se tekee toisen kierroksen. Jos joku menee huoneeseen, se juoksee kiireesti paikalle ja hyppää pesään.

Kasvattajille hyvät emolinjat ovat kullanarvoisia. Sylvi on selvästi perinyt vahvat äidinvaistot emoltaan Sinksulta ja mummoltaan Ainolta. Sääli ettei se voi siirtää niitä edelleen tyttärelleen, sillä tämä poikakvartetti jää todennäköisesti Sylvin ainoaksi pentueeksi.

Mamma vääntyy vaikka millaiselle mutkalle, 
jotta vauvat saavat kunnolla ruokaa!



maanantai 19. lokakuuta 2015

Pikkukollit saivat kutsumanimet

Dollgarden's F-pentue

Kutsumanimien keksiminen pennuille on aina hauskaa. Usein ne tulevat sattumalta jonkin ulkoisen piirteen tai muun mukaan. Tällä kertaa olin antanut ensimmäiset ristiäiset Elyn päänvaivaksi. Minä keksin sitten rekisteriin menevät viralliset nimet.

Sulosta tulee isona karski kollinköriläs.
Ruskea mitted -tenava on tähän asti kulkenut painontarkkailulistoilla nimellä "Liila" häntämerkkinsä mukaan. Nyt se sai nimekseen Sulo. Muut elämäni varrella tapaamani Sulot ovat yleensä olleet karskeja äijänköriläitä. Tämä Sulo ei ole vielä niin karski eikä edes köriläs, mutta hyvää vauhtia matkalla siihen suuntaan. Se on nimittäin ollut koko ajan painavin koko porukasta. Sulo on myös kaikin puolin lupaava pentu. Sen kuviotkin näyttäisivät olevan kohdillaan, joten olisi mukavaa, jos se saisi myös näyttelyistä kiinnostuneen kodin.

Sisu on luonteeltaan nimensä veroinen. Se osaa pitää puolensa.
Sisu sai nimensä varmaankin siksi, että se on porukan pienin. Sisun painonnousu on edennyt sykäyksittäin ja se on välillä tarvinnut myös lisämaitoa. Olemme miettineet onko se vain laiska syöjä vai häviääkö se veljilleen tissitappeluissa. Jälkimmäinen teoria ei ole oikein uskottava, sillä Sisu taistelee vimmatusti vastaan, kun sen suuhun työnnetään maitoruiskun tuttia. Olemmekin Elyn kanssa päätelleet, että noin reipas epeli ei voi olla sairas tai muuten rassukka. Sisu on ruskea colourpoint, eli sen tassut ovat kokonaan tummat. Erityisiä virheitä siinä ei ole, joten sen näyttelymahdollisuudet riippuvat aika lailla siitä, miten sen paino ja olemus kehittyvät.

Söpöllä on suloinen kissanpojan ilme.
Söpö on selvästi vienyt sijoitusmammansa sydämen - siitä juontuu sen nimikin. Söpö on ruskea bicolour, joka painon kehitykseltään on porukan keskikastia. Sen valkoiset kuviot ovat naamiossa kauniin tasaiset, mutta takatassujen takana on harmillisia ruskeita läikkiä, jotka näyttelyissä eivät ole suotavia. Tosin jos Söpö muuten kehittyy hyvin ja siitä tulee komea kolli, myös pikku virheitä voidaan näyttelyissä katsoa sormien läpi. 

Siru järjesti meille yllärin.
Kun otsikossa puhuin pikkukolleista, en unohtanut Sirua. Eilen nimittäin alkoi vahvasti näyttää siltä, että sekin on kolli eikä naaras kuten olemme luulleet. Sirulla on siis nimenvaihto edessä... Ensimmäiset epäilykset heräsivät, kun Siru veteli painokäyrillä ihan Sulon kintereillä. Yleensä tytöt ovat selvästi kollipoikia kevyempiä. Siru on sininen colourpoint ja kaikin puolin lupaavan näköinen. Olisi mukavaa, jos sen ostaja haluaisi käydä sen kanssa näyttelyissä edes joskus.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Energiaa pentulaatikossa

Dollgarden's F-pentue

Mitted ja bicolour painivat ja viisveisaavat colourpointien ruokarauhasta.

Tenavat alkavat jo näyttää päivä päivältä enemmän pieniltä kissoilta. Samoin niiden käytös on muuttunut yhä pentumaisemmaksi. Sosiaalisia taitoja treenataan sisarusten kanssa painimalla ja kasan päällimmäiseksi kiivennyt on kunkku.

Nyt kuviot alkavat jo erottua selvästi. Bicolour-pojalle näyttäisi tulevan kauniin symmetrinen kuvio, mikä tietää hyvää näyttelyjen kannalta. Mahdollisia ruskeita läikkiä tassuissa ei vielä erotu, mutta niitä voi ilmaantua myöhemminkin.

Mitted-pojalla näyttäisi olevan ainakin etutassuissaan reilun kokoiset sukat, mikä on ilahduttavaa, sillä aika usein olen joutunut kamppailemaan minikokoisten sukkien kanssa. Toivottavasti pikkukollille ei tule kolikon kääntöpuolena runnereita, eli valkoisia kiiloja tassun alapuolelle. Niitä ei ragdolleilla katsota hyvällä näyttelyissä.

Colourpointeilla harvemmin on väri- tai kuviovirheitä, ellei jokin geenien oikku ole tuottanut kissalle valkoista läikkää. Pienikin täplä valkoista on colourpointilla sertin epäävä virhe, enkä ainakaan itse käyttäisi kissaa mielelläni myöskään jalostuksessa, sillä ylimääräinen valkoinen voi aiheuttaa ylläreitä myös jälkipolville.

Jos colourpoint-neiti osoittautuu lupaavaksi, etsin sille ensisijaisesti sijoituskotia. Kollipojat myydään kastroituina lemmikeiksi, ellei ostaja ole kiinnostunut siitoskollin pitämisestä yhteisomistuksessa.

torstai 1. lokakuuta 2015

Nyt kerätään massaa

Dollgarden's F-pentue

Yleensä pentujeni silmät ovat auenneet 9-12 vuorokauden aikoihin, mutta 
liilahäntäinen pikkumies halusi nähdä maailman jo viikon iässä.

Pentujen ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Jokainen on tuplannut alkupainonsa ja mennyt melkein heilauttamalla yli 200 gramman. Muutaman kerran lisäruokaa on jouduttu antamaan pennulle, jonka häntä on merkitty pinkillä. Se on joko laiska syömään tai sitten häviää tissitappeluissa, koska sen paino aina välillä jämähtää hetkeksi paikoilleen kunnes taas ottaa noususpurtin.

Sijoitusäiti Ely on tehnyt nettiin taulukon, johon hän merkitsee painot aamuin ja illoin. Noin kuukauden iässä siirrytään punnitukseen kerran vuorokaudessa. Vahdin painoja kuin haukka, ja jos painoa tulee vuorokaudessa alle 10 grammaa, pentu saa lisäruokaa. Lisäruokinta ei aina ole kovin helppoa, koska nisään tottunut tenava ei välttämättä tajua tutin tarkoitusta ja taistelee urheasti vastaan. Elyn lisäruokintataidot ovat kuitenkin kehittyneet nopeasti, ja nyt pieneen masuun saadaan jo tarvittavat 4 grammaa/ateria. Jos tilanne menisi oikein hankalaksi, pennulle annettaisiin lisäruokaa letkulla suoraan mahaan, mutta siihen ei vielä ole tarvinnut ryhtyä.

Pinkkihäntäinen on muita laiskempi syömään. Muuten 
painot ovat nousseet hyvin tasaisesti.

Saatan olla vähän turhankin tarkka painonnoususta, mutta potentiaalit ongelmatilanteet on mielestäni parempi ennakoida. Jos pennun verensokeri pääsee romahtamaan, maidon ravintoaineet eivät enää imeydy, vaikka sitä kuinka pumpattaisiin mahaan. Silloin tarvitaan avuksi glukoosia joko maidon seassa tai suoraan ihon alle nesteytettynä.

Tällä hetkellä näyttäisi pienellä varauksella siltä, että pentueessa on kolme poikaa ja yksi tyttö. Kaksi pennuista on colourpointeja, yksi mitted ja yksi bicolour. Kuviot näkee helposti heti kun pointtivärit alkavat kehittyä. Yhden nenu on vaalea (=bicolour) ja kahden takatassut tummat (=colourpoint). Yhden nenu on tumma mutta takatassut vaaleat (=mitted). Väreistäkin Elyllä on jo teoria, mutta haluan itse nähdä pennut nyt viikonloppuna ennen kuin uskallan vahvistaa ne. Siitä lisää myöhemmin.