Makumieltymyksiä

Kummitäti Monni haluaa olla aina vahtimassa pentujen ruokailua.

Nyt kahdeksan viikon ikäisinä pennut syövät jo sujuvasti lautaselta. Pieni ongelma - tosin lähinnä kasvattajalle - on se, että makumieltymykset vaihtelevat suuresti. Jokaisen omaa herkkua täytyy löytyä annoksesta, muuten se jää koskematta. Herkun mukana uppoaa sitten muukin sapuska, ainakin enimmäkseen.

Maru rakastaa hyla-kermaviiliä, ja sitä pitää olla lautasella reilu klöntti. Tänään olin lounasannoksesta unohtanut sen, jolloin Maru vain nuuhki ruokaa ja kääntyi sitten pois. Hain kiireesti keittiöstä kermaviilipurkin, täydensin annoksen ja pikku pörröturkki alkoi onnellisena nuolla sitä.

Manun herkkua taas on kypsennetty broilerinpaisti. Se ottaa lautaselta sormenpään kokoisen palan kerrallaan ja vetäytyy lautasen viereen mussuttamaan sitä. Kun kanat ovat loppu, se yrittää ensin pihistää niitä vastapäätä ruokailevan siskon annoksesta, mutta tyytyy sitten oman annoksensa muihin aineksiin.

Erica on porukan nirsoilija. Se syö jos sitä huvittaa ja aina ei huvita. Kun se karkaa lautasen luota, nostan sen takaisin, se nuuhkaisee ruokaa ja karkaa uudestaan. Nostan taas takaisin, se karkaa, nostan takaisin, se karkaa... Yleensä Erica on meistä se sitkeämpi, mutta joskus se myös muuttaa mielensä ja alkaa syödä. Erica pitää erityisesti Animondan penturuokapussista, jossa on paloja kastikkeessa, mutta keitetty seitikin maistuu. Kermaviilin Erica jättää syömättä, mutta se ei haittaa, koska Maru syö sen kyllä.

Sylvi sen sijaan syö kaiken. Ensin se syö oman annoksensa ja siirtyy sitten viereisen lautasen luo kyttäämään, olisiko jotain jäämässä. Kun se työntää pikku kuononsa kolmanneksi lautasen ylle, Erica yleensä lopettaa ja lähtee tiehensä. Tämä sopii Sylville mainiosti, ja niinpä se painaakin selvästi enemmän kuin muut pennut.

Erilaisten makumieltymyksien vuoksi ruoka-annosten kokoaminen on aikamoista askartelua. Ensin silppuan lautaselle seitiä ja lisään siihen myös valmiiksi paistettuja kanapaloja jääkaapista. Sillä aikaa kun ne kypsyvät ja lämpiävät mikrossa (puoliteho, 35 sekuntia), muusaan vähän penturuokaa kahdelle lautaselle, kaksi kekoa kummallekin. Kun mikro kilahtaa, lisään kekojen toiselle puolelle seitiä ja toiselle kanapaloja. Jos penturuoka on jääkaappikylmää, sekoitan siihen kanapaloja, jotka lämmittävät sen sopivaksi. Viimeiseksi laitan kermaviilinokareen kekojen taakse, kannan lautaset pentuhuoneeseen ja alan paimentaa ympäri olohuonetta syöksähteleviä tenavia syömään.

Pikkukissat rekisterissä

Pentujen rekisterikirjat ovat saapuneet. Nimet on kirjoitettu oikein, sukupuolet ovat oikein, samoin syntymäaika... eli kaikki näyttäisi olevan kunnossa!

Rekisterikirjan kannessa lukee kissan rekisterinimi sekä monesko Kissaliittoon
rekisteröity kissa se on. Päällimmäisenä on Manun rekisterikirja.

Kaikilla Kissaliittoon rekisteröidyillä rotukissoilla on aina rekisterikirja. Jos sitä ei tule pennun mukana, pitää hälytyskellojen soida lujaa ja myyjältä on syytä löytyä hyvä selitys. Toki rekisteröinti voi jostain syystä olla kesken, mutta silloin myyjän tulee pystyä todistamaan, että se on ainakin vireillä.

Aina välillä kuulee jonkun sanovan, että "kissahan se tärkein on, mitä väliä rekisterikirjalla on lemmikkikissalle". Tai "sain pennun vähän halvemmalla, kun sitä ei ole rekisteröity".
No, totuus on, että pennun rekisteröinti maksaa 34 euroa, joten se on vähäinen kustannus kasvatustyössä. Enemmän kustannuksia lisäävät eläinlääkärin tarkastukset, tunnistesirutus, vanhempien terveystutkimukset, laadukas ruoka, astutusmaksut pentujen isän omistajalle jne.

Jos pentua ei ole rekisteröity, on melko varmaa, ettei myyjäkään ole rekisteröity rotukissakasvattaja eikä hän ole käynyt vaadittavaa kasvattajakurssia. Hän on todennäköisesti ostanut lemmikkitasoisen naaraan ja jättänyt leikkauttamatta sen myyntisopimuksen vastaisesti.
Koska kukaan oikea kasvattaja ei lainaa siitosurostaan tällaiselle henkilölle, uros on samoin lemmikkitasoinen, jostain syystä kastroimatta jätetty. Kummallekaan ei yleensä ole tehty mitään terveystutkimuksia, eikä pentuja ole välttämättä edes rokotettu.

Rekisterikirja takaa, että pentujen kasvatus on tapahtunut tiukkojen sääntöjen mukaisesti ja että niillä terveysasiat ovat todennäköisesti kunnossa.

Sivun yläreunassa ovat kissan omat tiedot ja alla ruudukossa esivanhempien tiedot.

Jokainen kasvattaja vaikuttaa valinnoillaan sekä omien kasvattiensa geneettiseen terveyteen, myös omalta osaltaan koko suomalaisen ragdoll-populaation tulevaisuuteen ja terveyteen.

Rekisterikirjan keskiaukeamalta löytyvät esivanhemmat neljä sukupolvea taaksepäin. Näidenkin pentujen sukutaulusta löytyy ruotsalainen, tanskalainen, saksalainen, tsekkiläinen, espanjalainen, kanadalainen ja australialainen kissa. Jotta Suomen ragdoll-populaatio pysyisi geneettisesti terveenä, rekisteröidyt kasvattajat tuovat säännöllisesti uusia kasvatuskissoja ulkomailta. Jokainen varmasti arvaa, ettei tämä ole halpaa puuhaa.

Sukutaulun vasemmassa reunassa ovat pennun vanhemmat, isä ylempänä ja emo alla. Ylimpänä vanhempien ruudussa on tunnistesirun numero, sen alla veriryhmä ja sen alla käsittämätön kirjainrimpsu, joka kertoo kantaako kissa ragdolleilla aiemmin yleistä geeniä, joka aiheuttaa sydänsairautta nimeltä hypertrofinen kardiomyopatia (HCM). HCM-geeni selviää nykyään geenitestillä, josta vaaditaan vanhemmilta todistus ennen kuin pentue voidaan rekisteröidä. Molemmilla vanhemmilla on merkintä N/N eli kumpikaan ei ole sairautta aiheuttavan geenin kantaja.

Tämän alla on kissan mahdollinen titteli. Pentujen isä Huisku (Sunrunner's Rohan) on valmistunut championiksi, Sinksu-emo ei ole liian pienten sukkiensa vuoksi käynyt näyttelyissä kuin kerran.
Tittelin alla on kissan rekisterinimi ja rekisterinumero, rodun, värin ja kuvion ilmaiseva EMS-koodi sekä kissan syntymäaika.

Vaikka kissa ei kävisi näyttelyissä, rekisterikirjan takasivulle kannattaa merkityttää rokotukset. Sieltä ne on aina helppo tarkistaa, kun alkaa mietityttää, olisiko kissan taas aika saada tehosterokotus.

Tänään pennut täyttivät 8 viikkoa ja viikon kuluttua ne saavat ensimmäisen rokotuksensa. Olen eläinlääkärini suosituksesta tarkoituksella lykännyt rokotusaikaa viikolla, jotta niiden emoltaan maidossa saamat vasta-aineet eivät enää häiritsisi rokotuksen tehoa.

Pikkutytöt jakselevat mainiosti. Ne temuavat ympäri taloa, kiipeilevät, pomppivat ja riehuvat juuri niin kuin terveiden pentujen tulee tehdä. Syliin nostettaessa käynnistyy kehräys, ja jos väsy yllättää, ne kiipeävät nukkumaan joko vanhaan nojatuoliin tai isoimman kiipeilytelineen toiseksi ylimmälle tasolle. Mutta niiden kehityksestä ja kuulumisista kerron enemmän seuraavassa päivityksessä.

Siskonpeti korkealla kiipeilytelineessä. 

Nimet rekisteriin

Nyt kun oikea sukupuoli vihdoin selvisi, laitoin myös rekisteröinnin eteenpäin. Nimet etsin jälleen Ella Rädyn ansiokkaasti kokoamasta Viljelykasvien nimistöstä (Puutarhaliitto). Ensimmäistä kertaa pystyin käyttämään kasvisuvun lisäksi myös lajinimeä, sillä aiemmin kirjainmäärä oli tiukasti rajattu 27:ään. Ja joka pennun nimi alkaa tietysti kasvattajanimelläni, eli Dollgarden's.

Kuuden viikon iässä pentujen silmät eivät vielä katso ihan samaan suuntaan, 

mutta asia korjaantuu kyllä muutamassa viikossa.

Urhosta tuli Erica Cinerea eli harmaakellokanerva, jota kasvaa luonnossa Keski-Euroopassa. Samalla tyttöä alettiin kutsua Ericaksi, sillä Urho ei enää oikein sovi sen uuteen identiteettiin.
Erica on viehkeä pikkuneiti, jolta toistaiseksi ei ole löytynyt varsinaisia virheitä. Vain valkoinen V naamiossa on sen verran niukka, että sillä ei ehkä tavoitella Best in Show -meriittejä. Mutta jos ei ihan terävimmälle huipulle tähdätä, kissan kehtaa kyllä hyvin viedä näyttelyynkin. Kunhan naamion väri lähiaikoina alkaa tummua, tummat silmänaluset maastoutuvat siihen täysin, ja hiukan surullinen ilme häviää.
Luonteeltaan Erica on reipas ja kiipeää kuin orava. Yleensä se valloittaa kiipeilytelineen korkeimman tason, joka on tähän asti kuulunut joko emolle tai mummolle. Ericaa ei yhtää haittaa, vaikka emo kieppuu sen ympärillä yrittäen löytää itselleen tilaa pennun vierestä. Se vain rötköttää leveästi keskellä alustaa - muut maatkoon missä mahtuvat.
Yritän löytää Ericalle hyvän sijoituskodin, sillä toivon sen myöhemmin jatkavan sukua.

Manu pysyy kerrankin paikoillaan kuvausta varten.

Manun rekisterinimi kalskahtaa komealta: Elettaria Cardamomum. Kasvi on tietenkin kardemumma, eteläintialainen maustekasvi, jonka kaikki leipurit tuntevat. Kutsumanimenä Manu on edelleen voimassa kunnes sen tuleva perhe keksii sille uuden nimen.
Manu on varsinainen kehruukone ja kellii mielellään sylissä. Se on myös vilkas tenava, joka leikkii ja ryntäilee iloisesti ympäri pentuhuonetta. Mutta kun väsy iskee, Manu tepsuttaa mamman maitobaariin ja sammuu emon vatsavilloihin.
Manu on varattu Beatrizille ja Reinalle Herttoniemeen.

Maru on herkuttelija ja pitää erityisesti hyla-kermaviilistä.

Maran kutsumanimestä tuli sukupuolen vaihtumisen jälkeen Maru. Kyllä, samanniminen on se japanilainen kissa, joka ahtautuu erilaisiin laatikoihin youtube-videoissa. Tämä pentu sai kutsumanimensä kuitenkin ihan käytännön syistä, sillä täysin uusien nimien opettelu olisi vienyt kasvattajan pään yhä pahemmin pyörälle.
Rekisterinimeltään Marusta tuli Emilia Coccinea eli emilia, joka on trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla kasvava tupsun näköinen asterikasvi. Maru on pennuista pörröisin karvaturri, suloinen ja leikkisä luonteeltaan. Sille on haussa hyvä ja rakastava lemmikkikoti.

Sylvi osaa halutessaan hurmata ja poseerata supersöpösti.

Myös Saulilla oli nimenvaihdos edessä, kun paljastui, että se onkin tyttö. Sen tuleva omistaja päätti kuitenkin pysyä presidenttisarjassa ja nimetä neitosen Sylviksi. Rekisterinimeksi tuli Elmera Racemosa eli tiukuterttu, joka on Pohjois-Amerikan länsirannikolla kasvava rikkokasvi. Elmera-suvun eri lajeista valitsin racemosan siksi, että se kuvastaa mielestäni hyvin tämän neitokaisen raisua luonnetta. Sylvi ei turhia kainostele, vaan paahtaa pienillä tassuillaan menemään mitä hurjimmista paikoista. Se keikkuu rohkeasti sohvan käsinojan kapealla reunalla kurkkimassa, kun alla joku asioi hiekkalaatikolla. Sylvi on myös yleensä ensimmäisenä ruokalautasen ääressä ja mussuttaa ensin oman annoksensa ja sen jälkeen muiden ylijäämät.
Sylvi on varattu Ristolle Kallioon. Perheessä asustele jo luksuspalveluista ja alati lisääntyvistä kiipeilytelineistä nauttimassa viime kesän pentueen Sakke. Toivottavasti pikkusisko osaa käyttäytyä tulevassa kodissaan...

Pyhä jysäys! Vedätys pentuhuoneessa

Neljän pennun saaminen nätisti samaan kuvaan vaatii yleensä kolme ihmistä - yksi kuvaa, toinen heiluttaa huiskaa ja kolmas heittelee karkureita takaisin paikoilleen. Tällä kertaa apulaisia ei ollut saatavilla.

Eilen paljastui ainakin kasvattajan kannalta hyvin hämmentävä asia: kaikki pennut ovatkin tyttöjä!

Olin jo alkanut ihmetellä, kun hännän alle ei vain ilmestynyt mitään pikku nappuloiden näköistä. Muutama päivä sitten pyysin kasvattajakaverini Eilan poikkeamaan meillä, kun hän oli muutenkin lähistöllä. Eila on kasvattanut norjalaisia metsäkissoja melkein 30 vuotta, saattanut maailmaan kymmeniä pentueita ja nähnyt suunnilleen kaiken, mitä kasvattajan eteen voi tulla.

Eila tutki hännänalusia, puhalteli karvoja sivuun ja totesi saman kuin minäkin: reikien välinen etäisyys viittaa poikiin, mutta nappulat puuttuvat, eikä kunnollista pippeliä näy. Lopputulos jäi siis edelleen avoimeksi, ja pentujen rekisteröinti pitäisi saada jo vireille. Seuraavana päivänä otin kännykkäkameralla kuvan yhdestä peräpäästä ja lähetin sen sähköpostilla luottoeläinlääkärilleni Kirsi Juutille CatVetiin. Kirsiltä tuli pian vastaus: "Tytöltä näyttää, mutta tule tänne huomenna niin katsotaan pikaisesti muiden potilaiden välissä."

Seuraavana päivänä pakkasin koko köörin kuljetuslaatikkoon ja ajoimme Pohjois-Haagaan. Kirsi otti meidän heti vastaan ja nosti joka pennun vuorollaan laatikosta: "Tyttö, tyttö, tyttö ja tyttö." Toisin kuin kissankasvattajan oppaissa sanotaan, reikien etäisyydellä ei ole kuulemma kovinkaan suurta merkitystä, mutta tytöillä alempi on viivamainen, pojilla pyöreä.

No niin, siis neljä tyttöä... hmmm. Suunnitelmat menivät nyt hiukan uusiksi ja kutsumanimetkin pitää miettiä uudelleen rekisterinimien lisäksi. Palaan niihin pikaisesti.

Joka päivä jotain uutta

Vanha kirahvikuvioinen pesä on pentujen suosikki. Viikko sitten siihen mahtui vielä neljä, nyt enää kolme.

Pennut täyttivät perjantaina neljä viikkoa, ja nyt on alkanut se kehitysvaihe, jossa oppiminen etenee hurjaa vauhtia. Joka päivä joku hoksaa jonkin tärkeän taidon.

Eilen Mara kakkasi ensimmäisen kerran hiekkalaatikkoon. Se hyöri ja pyöri laatikossa, kaivoi kuoppaa, otti asentoa, ähisi ja keskittyi... ja laatikkoon tuli pieni löysähkö kakka. (Löysä siksi, että pentujen ruokavalio on vellimäinen.) Paha vain, että toimituksen loppu ei sujunut yhtä mallikkaasti, vaan Mara tuli siinä pyöriessään samalla tallanneensa jätöksiinsä. Ei auttanut kuin viedä kiljuva pikku takiainen kylpyhuoneeseen ja pestä sen takaosa.
Tänään Mara teki saman suorituksen uudelleen. Ja jälleen syntyi sotkua, josta seurasi pesu. Toivottavasti se ei seuraavaksi opi yhdistämään vessassa käymistä pyllyn pesuun ja kehitä hiekkalaatikkokammoa.

Olen antanut pennuille lisäruokaa lääkeruiskulla suoraan suuhun. Tänään Sauli vetäisi ensin 10 millin ruiskullisen a/d-puuroa ja nuoli sen jälkeen lusikan, jossa oli samaa sössöä. Sen jälkeen se nuoli tyytyväisenä vielä pari lusikallista puuroa suoraan lautaselta. Jippii! Ensimmäinen syö suoraan lautaselta!
Saulille maistuu nyt ruoka siihen malliin, että se ylitti ensimmäisenä pentuna myös 600 gramman painorajan, vaikka syntyessään se oli porukan pienin.

Manu on rohkea ja erittäin utelias. Koska viime päivinä on ollut hankalaa päästä pentuhuoneeseen tai sieltä ulos ilman että pennut hyökkäävät ovea kohti, avasimme eilen oven ja kiinnitimme aukkoon polvenkorkuisen pahvin esteeksi. Ennen kuin pahvi saatiin teipattua paikoilleen Manu karkasi. Se kipitti tyytyväisenä kohti keittiötä kunnes se saatiin kiinni ja palautettiin muiden joukkoon.

Urho rakastaa kiipeilyä. Toissa päivänä tarkistin pentuhuoneen ovelta tilanteen ja ihmettelin, kun lattialla pyöri vain kolme natiaista.  Katsoin pöydän alle, hiekkalaatikon taakse, kaapin taakse, nurkkaan - kunnes huomasin, että jokin liikkui sohvan peitteeksi levitetyn päiväpeiton alla. (Muistiin: ÄLÄ ISTU SOHVALLE ennen kuin olet laskenut, että neljä pentua on näkyvissä!)