Ja rauha laskeutui taloon

Tällä viikolla kaikki pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa. Ensimmäisenä lähti keskiviikkona Fumiko (ent. Ruusa), joka muutti meistä muutaman kilometrin päähän Fallkullaan, Koillis-Helsinkiin. Samassa perheessä asuu kaksi kotikissaa, koira ja hamstereita, joten eläinkavereita ja leikkiseuraa ei tule puuttumaan - kunhan ensin tutustutaan kunnolla.
  Vuoden kuluttua Fumikon on tarkoitus jatkaa sukua ja synnyttää kaksi Dollgarden's-pentuetta. Pikkuneitiä tullaan näkemään myös näyttelyissä. Debyyttinsä se suorittanee Surokin näyttelyssä Lahdessa tammikuun puolivälissä.

Fumiko odottelee lähtöä kaninkuljetusboksin päällä. Vieressä on eläintarvikekaupan pentureppu ruokanäytteineen.

Perjantaina illansuussa vein Saken uuteen kotiinsa Kallioon, Helsingin kantakaupunkiin. Siellä sitä oli vastassa kaksi pennun hoitoon omistautunutta palvelijaa ja viiden tähden hotellipalvelut. Ensimmäinen ilta sujui raportin mukaan hyvin - paljon leikkiä, välillä sylitorkut ja ruokakin maistui. Olen varma, että Sakesta tulee hyvin hemmoteltu ja onnellinen kissa.

Sakke (vas.) lähdössä. Lilli ja Robin päättelivät, että jotain jännää on meneillään ja halusivat olla mukana. 

Saken tyylikäs astiasto uudessa kodissa. 

Lauantaiaamuna oli Lillin vuoro mennä kaninlaatikkoon. Ajelimme Espoon Kivenlahteen ja Lilli kesti puolen tunnin matkan hienosti. Vain kerran takapenkiltä kuului vieno 'Miu'. Perillä odotti 12-vuotias Miisu-rouva kahden palvelijansa kanssa. Miisu on ruskeanaamio persialainen - väritykseltään siis hyvin samanlainen kuin Lilli. Vanha rouva ihmetteli hiukan, mikä omituinen otus kotiin nyt ilmestyi, mutta suhtautui pentuun hienosti. Olin pessyt Lillin, kuten muutkin pennut, edellisenä iltana ennen luovutusta, jotta sen mukana ei lähtisi hermostuttavan paljon vieraiden kissojen hajuja. Ilmeisesti keino tepsi, sillä Miisu nuuhki Lilliä, mutta pysyi aivan rauhallisena.
  Yön Lilli vietti palvelijoittensa sängyssä, ja seuraavana aamuna se olikin raportin mukaan jo niin kotiutunut, että pisti pystyyn kunnon penturiehunnan Miisun kummastellessa vieressä.

Lilli lähtövalmiina reppuineen.

Lauantai-iltapäivällä oli sitten Viken vuoro lähteä uuteen kotiin Helsingin Herttoniemeen. Vanhassa rintamamiestalossa odotteli mukava nuori perhe ja 14-vuotias kissarouva Viivi. Vikke on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja hyväkäytöksinen nuorimies. Aikansa tutkittuaan uutta ympäristöä se käpertyi kehräämään perheen äidin syliin. Päiväunilta uutta perheenjäsentä tervehtimään herätetty Viivi ei ainakaan heti innostunut tulokkaasta, vaan sähisi parin metrin päässä. Vikke ei tästä huolestunut, vaan pysytteli tyytyväisenä uusien ihmistensä lähellä.
  Myös Vikke pääsee mahdollisesti kokeilemaan kissanäyttelyä. Toivottavasti tapaamme siellä keväällä!

Vikke lähdössä kohti uutta kotiaan.

Sunnuntaiaamuna kotona oli siis enää Robin (ent. Kusti). Se oli hyvin ihmeissään, mihin muut olivat menneet, eikä ruokakaan maistunut entiseen malliin, kun ei ollut kavereita kirittämässä syömistä. Puolilta päivin Robinkin sitten sukelsi kaniboksiin ja lähdimme ajelemaan kohti Helsingin Kumpulaa.
  Alkumatkan Robin piti takapenkillä kunnon konserttia, mutta rauhoittui sitten, kun ehdimme pitemmälle. Perillä se tutki uuden kotinsa huolellisesti samalla kommentoiden. Myöhemmin se rauhoittui leikkimään lasten legoilla ja malttoi myös syödä, joten eiköhän elämä uudessa kodissa pian asetu uomiinsa.

Vikke ihmettelee silmät pyöreinä, mihin kaikki sisarukset katosivat.

Jokaisen kasvattajan tärkein ja vaikein tehtävä on löytää pennuilleen hyvät kodit, joissa ne voivat viettää koko elämänsä rakastettuina ja hyvin hoidettuina lemmikkeinä. Jos kissaa laiminlyödään tai se laitetaan kiertoon eteenpäin kenties montakin kertaa, kasvattaja on epäonnistunut tehtävässään.
  Vaikka pennuista on aina haikeaa erota, olen todella onnellinen siitä, että ne ovat olleet uusissa kodeissaan odotettuja ja toivottuja. Pienten tassujen töminä on nyt siirtynyt muihin huusholleihin ja hyvä niin. Meillä vedetään hetki henkeä ja seuraavaa pentuetta ryhdytään puuhaamaan ensi vuoden puolella, kunhan keksin, miten saan sen sovitettua työkiireisiini. Siihen asti tämä pentublogi pitää taas taukoa.

Isoimmat ikinä

Eläinlääkäri tutkii Viken häntää. Ei knikkejä - kaikki luut kohdallaan!

Olimme eilen CatVetissä eläinlääkärin tarkastuksessa. Kaikki oli hienosti. Myös Kustin pieni sydämen sivuääni oli hävinnyt. Samalla pennut saivat toisen rokotuksen, joka on voimassa vuoden. Lemmikille tämä rokotussuoja riittää mainiosti, mutta jos kissa käy näyttelyissä, suositellaan varmuuden vuoksi kolmatta tehostetta vielä neljän viikon kuluttua eli 16 viikon ikäisenä.

Eläinlääkärin vaaka myös vahvisti kotipuntarin tulokset. Tämä pentue on painavin kaikista tähänastisistani. Yleensä urokset ovat olleet 1,6-1,8-kiloisia ja naaraat noin 1,5-kiloisia, kun ne ovat lähteneet uuteen kotiinsa. Mutta nyt ovat lukemat jotain ihan muuta.

Vikke 2110 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Porukan painavin on koko ajan ollut Vikke. Osasyy voi olla se, että Vikke syö ensin lautaselta muiden sisarusten ruoat, sitten omansa ja sen jälkeen emon/mummon/kummitädin kuivaruoat. Niin kauan kuin joltain lautaselta vain löytyy murusia, Vikke ei lähde keittiöstä.
  Kun sapuskasta on kyse, tämä kiltti sylikissa muuttuu uskomattoman röyhkeäksi etuilijaksi. Paksuksi Vikkeä ei kuitenkaan voi väittää - näppituntumalla se ei vaikuta edes kovin rotevalta. Se on vain isokokoinen.
  Kissaliiton määräämä luovutuspainon alaraja on 1 kg, jonka Vikke ylittää olympiatyyliin.

Sakke 1945 grammaa, 12 viikkoa, 2 päivää

Sakke oli pitkään pojista pienikokoisin, vain vähän tyttöjä isompi. Mutta luovutusiän lähestyessä se on ottanut Kustin kiinni ja veljesten painot ovat nyt aivan samat. Viikon kuluttua uuteen kotiin lähtiessä on kaksi kiloa varmasti koossa.
  Sakke on hauskan näköinen pikkuotus. Sen kroppa ei ole kovin pitkä, ja siksi se näyttää melkein pallolta, mitä pitkä ja pörröinen turkki vain korostaa. Samoin kuin veljensä myös Sakke notkuu lautasella viimeiseen muruun. Mutta kun Vikke suunnistaa raksukupeille, Sakke pysyttelee märkäruoan ääressä. Ensimmäisenä se hotkii jauhelihan ja sen jälkeen kaiken muun.

Kusti 1945 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Kusti on pojista rotevin ja siis saman painoinen kuin Sakke. Kustilla on hauska tapa ilmoittaa kaikille, kun se menee hiekkalaatikolle. Ensin luulin että sillä on jotain hätänä, mutta ei, se vain tiedotti tapahtumasta.
  Kun Kusti muuttaa uuteen kotiinsa, se saa nimekseen Robin. Ei isänsä mukaan, vaan laulaja-Robinin mukaan.

 Ruusa 1590 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Ruusa on tytöksi oikein hyvän kokoinen, vaikkei ihan poikien painoihin ylläkään. On huvittavaa seurata, kuinka Ruusan villipedon vaistot heräävät, kun se saa raakaa lihaa eteensä. Se alkaa murista uhkaavasti, vaikka lautasella olisi vain nokare jauhelihaa. Ääni kuulostaa niin vaaralliselta, että sisarukset monesti vetäytyvät ihmeissään vähän kauemmaksi.
  Ruusa lähtee pennuista ensimmäisenä uuteen kotiinsa, jossa se toivottavasti tulevaisuudessa jatkaa Dollgarden's-sukua. Nimekseen uudessa kodissa se saa Fumiko.

Lilli 1590 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää 

Lilli painoi syntyessään vain 77 grammaa. Istukka oli ilmeisesti toiminut hiukan vajaalla. Supersinnikäs pentu otti kuitenkin nopeasti siskonsa kiinni, eikä minkäänlaisia merkkejä alakynteen jäämisestä ole muutenkaan näkynyt ennen kuin aivan muutama päivä sitten.
  Lillin ruokahalu on hyvä, mutta välillä ongelmana on ollut, että veljet ryöväävät sen ja Ruusan ruoat. Parin viime päivän ajan tyttöjen painot ovat jääneet junnaamaan paikoilleen. Olen ratkaissut asian laittamalla pojat eri lautasen ääreen kuin tytöt. On huvittavaa seurata, kuinka poikien lautasen ääressä käy hurja maiskutus, kun jokainen ahmii vierustoverilta minkä ehtii. Tytöt sen sijaan syövät kiltisti kumpikin omaa ruokakasaansa.

Toistaiseksi kaikki pennut ovat hyväksyneet tyytyväisinä eteen laitetut sapuskat, mutta kasvaessaan kissat alkavat helposti nirsoilla. Siksi olisi hyvä pitää ruokavalio vaihtelevana myöhemminkin. Jos pari viikkoa tarjolla on vain yhtä ja samaa purkkiruokaa tai kuivaraksuja, voi kissa päättää, ettei haluakaan syödä muuta. Purkkiruoat ja raksut ovat täysravintoa, joten kyllä niilläkin pysyy hengissä ja terveenä, mutta raaka liha silloin tällöin on kissalle voimaruokaa.

Sakke on sitä mieltä, että tätä blogia pitäisi ehdottomasti päivittää useammin. Eilen se yritti auttaa, mutta ei muistanut salasanaa ja onnistui lukitsemaan koneen.

Tahtojen taistelu

Aino-mummon huono esimerkki houkuttelee pennutkin ruokapöydälle.

Kissanpentujen kasvatuksessa toimivat aika lailla samat periaatteet kuin lastenkin kasvatuksessa: pitää yrittää olla lempeä ja luja ja toimia loogisesti. Kuulostaa helpolta, mutta kuten kaikki vanhemmat tietävät, tenavat kyllä laittavat tämän periaatteen koetukselle. Siksi rajat kannattaa miettiä jo ennen kuin pentu tulee kotiin ja pitää niistä myöhemmin kiinni.

Kun yhden aamiaisviilipurkillisen aikana on nostanut joka pennun viisi kertaa alas pöydältä ja ne silti putkahtelevat aina uudelleen takaisin, tulee jo mieleen, olisiko sittenkin helpompaa luovuttaa. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että satunnainen palkinto vahvistaa tehokkaasti ei-toivottua käytöstä.  Jos kissa ei saa tulla pöydälle, säännöstä on pidettävä kiinni aina ja koko ajan, ja vähitellen pentu luopuu yrittämästä. Jos pöydällä olo onkin välillä sallittua, se pyrkii sinne jatkuvasti.

Täytyy tunnustaa, että meillä pöytäkasvatus on päässyt lipsumaan. Olemme rajanneet kiellon koskemaan varsinaisia aterioita. Eli kun pöytä on katettu, kissoilla ei sinne ole asiaa, ja aika hyvin ne pysyvätkin silloin pois. Satunnainen yrittäjä häädetään välittömästi. Aamiaisella en sen sijaan jaksa nipottaa, ja siksi saan olla jatkuvasti vääntämässä varsinkin Aino-mummoa sivummalle hesarini päältä.

Toinen kriittinen kysymys yleensä on, saako kissa nukkua makuuhuoneessa. Turha luulla, että pentu pysyisi sievästi omassa kopassaan sängyn vieressä. Todennäköisesti sen mielestä paljon parempi paikka löytyy peiton päältä jalkojesi välistä tai tyynyltäsi kymmenen sentin päässä naamastasi. Vieressä nukkuva pentu tuntuu suloiselta ajatukselta, mutta jos tavasta haluaa luopua, kun kissa on kasvanut seitsemänkiloiseksi roikaleeksi, on edessä viikkojen taistelu. Kun kissa yökaudet vuoroin naukuu, vuoroin yrittää raapia oveen aukkoa, kysytään todellista kestävyyttä ja hyviä korvatulppia.

Tärkeä osa kasvatusta on myös opettaa, ettei ihmisiä sovi näykkiä. Kun kissanpentua rapsuttaa vatsasta, se ottaa monesti hampaat mukaan leikkiin. Silloin paras konsti on sanoa napakasti "ei" ja nykäistä kädet pois, jolloin pentu jää tuijottamaan hölmistyneenä. Hetken kuluttua rapsutusta voi jatkaa uudelleen. Jos pentu silloin nuolee kättä, sitä kehutaan. Jos se jatkaa puremista, kädet taas irti ja uudestaan "ei". Siihen loppui kiva leikki, yritetään muutaman tunnin kuluttua uudestaan.

Tenavat rekisterissä

Avoinna on Ruusan rekisterikirja, mutta sisarusten sukutaulu on tietysti samanlainen.

Pentujen rekisterikirjat tulivat tänään ja näyttivät olevan kunnossa. Viime kesänä Kissaliiton toimistossa oli ilmeisesti ollut kiireitä, sillä silloin erään kasvattajakaverini pentueen papereista oli löytynyt virheitä vielä oikaisun jälkeenkin.

Rekisterikirjasta käy ilmi tietysti kissan rekisterinumero, syntymäaika, sukupuoli sekä rotu, väri ja kuvio. Lisäksi siinä kerrotaan, kuinka monta sisarusta pennulla on sekä niiden sukupuolet, värit ja kuviot.

Keskiaukeamalla onkin sitten enemmän tietoa esivanhemmista kuin keskiverto ihmisellä on omistaan. Sivun vasemmassa laidassa ovat vanhemmat ja joka sarakkeessa on aina yksi sukupolvi taaksepäin. Äidin puolelta esi-isissä on tanskalaisia (DK), espanjalaisia (ES) ja australialaisia (AUS) kissoja. Isän puolelta esivanhemmat tulevat Ruotsista (SE), Norjasta (NO), Tanskasta ja Italiasta (IT). Rotukissakasvatus on hyvin kansainvälistä puuhaa, sillä kaikki kissat olisivat pian sukua toisilleen, ellei siitoskissoja tuotaisi tänne ulkomailta.

Ragdoll-kasvattajia kiinnostava seikka on myös, millaisia kissoja ja kasvattajanimiä pennun esivanhemmissa on. Tämän pentueen isän puolelta löytyy muun muassa menestyksekkäistä kissoistaan tunnettu tanskalainen Seierön kissala, mutta sukutaulun kunkku on epäilemättä isoisän isä, norjalaisen Diadem's-kissalan kolli Ulysses Soltone, joka vuosi sitten voitti kissojen maailmannäyttelyssä World Winner -tittelin.

Kissojen nimen yläpuolelle on merkitty kissanäyttelyissä saavutettu titteli. Alin arvo on Champion (CH), sitten tulee International Champion (IC), sen jälkeen Grand International Champion (GIC) ja lopuksi Supreme Champion (SC).  Kannattaa kuitenkin muistaa, että kissa voi olla hyvä siitoskissa ilman näyttelymenestystäkin.

Rekisterikirja tarvitaan aina mukaan kissanäyttelyyn, mutta lemmikkikissankin kannattaa merkkauttaa sen takasivulle rokotukset. Sieltä on aina helppo tarkistaa, mitä rokotetta on viimeksi annettu ja milloin rokotus vanhenee.

Ruokapiiri pyörii

Vikke ryöstämässä mummonsa laihisraksuja. Taustalla emo omalla kipollaan.

Nyt kun pennut ovat jo 9,5 viikon ikäisiä, ne ovat jo täysin omaksuneet laumansa tavat. Kun aamulla herään, kaikki kahdeksan päivystävät makuuhuoneen oven takana ja suuntaavat kanssani ensin vessaan, sitten keittiöön.

Aikuiset kissat saavat odottaa kunnes saan pentujen sörsselit (seitiä, kissan purkkiruokaa ja kanan- tai possunpaloja tai jauhelihaa) lautaselle ja lattialle. Sillä aikaa kun nuoriso mussuttaa annoksiaan jakelen aikuisille niiden raksut.

Joskus joku pennuista keksii vasta lautasen ääressä, että on kiire vessaan ja häipyy paikalta hetkeksi. Iso virhe! Naapuri on todennäköisesti sillä aikaa popsinut ainakin mehevät kanapalat annoksen päältä.

Ensimmäisenä oman osansa on yleensä hotkinut Vikke. Laitan sen eteen kupillisen penturaksuja, joita se mutustaa hetken, tepsuttaa sitten aikuisten raksukipoille ja syrjäyttää röyhkeästi joko emonsa tai mummonsa. Sillä välin kun häädän Viken pois väärältä kupilta, Monni-täti on kaikessa hiljaisuudessa vaihtanut selkäni takana Viken kipon penturaksuihin, joita se ymmärrettävästi pitää paljon parempina kuin omia leikatun kissan laihismurojaan.

Palautan Monnin oman kuppinsa ääreen ja Viken omalleen. Annan myös vähän lisää purkkiruokaa lautasille, jos annokset tuntuvat loppuvan kesken. Ilman santsiannosta aikuisten kipoille tekisivät ryöstöretkiä muutkin kuin Vikke. Viimeisenä pentujen lautasille jää notkumaan yleensä Sakke, joka nuolee muilta jääneet murut huolellisesti.

Ennen kuin joka pentu on kylläinen olen pyörinyt vartin verran keittiön lattialla sekä järjestyspoliisina että ruokalan emäntänä. Kun vihdoin pääsen oman aamiaiseni ääreen, pennut ovat vauhdissa ruokapöydän alla. Työnnän tyhjät tuolit aivan pöytään kiinni, mutta sinnikkäimmät onnistuvat kampeamaan siitä huolimatta itsensä väliin jäävästä raosta pöydälle. Loput valitsevat helpomman mutta keskeytyksille alttiimman reitin jalkojani pitkin ja sylini kautta. Aamiaisen ja lehden luvun lomassa nostelen pentuja alas pöydältä.

Sama karuselli toistuu neljästi päivässä ja tulokset näkyvät joka ilta punnituksessa. Vikke painaa nyt 1,5 kiloa, Kusti 1,4 kiloa, Sakke 1,3 kiloa ja tytöt 1,2 kiloa kumpikin.

Lääkäritäti räpläsi

Ruusa Kirsi Juutin tutkittavana.

Viime torstaina kissoillemme oli varattu CatVetistä oikein erikoispitkä aika. Ainolta poistettiin hammaskiveä, jota varten se piti tietysti nukuttaa. Kun mummo oli lähetetty höyhensaarille, oli pentujen rokotusten ja tarkastusten vuoro.

Jokainen pentu tutkittiin vuorotellen päästä varpaisiin. Sydän kuunneltiin, pentu punnittiin ja lopuksi rokotettiin. Yhdelläkään pennuista ei ollut purentavikaa, napatyrää tai häntäknikkiä. Rintalastat olivat kunnossa, samoin luusto muuten. Silmät eivät rähmineet eikä nenä vuotanut. Pyllytkin olivat puhtaat. Pienet sydämet tikittivät napakasti, mutta Kustilta kuului vielä pieni vaaraton sivuääni, joka häviää iän myötä - todennäköisesti jo seuraavaan rokotuskertaan mennessä.

Pennuilla on syntyessään sydämessä ns. sikiöaikaisen verenkierron oikoreittejä eli muutama pieni aukko, jotka ensimmäisten viikkojen aikana sulkeutuvat. Jos pentu kasvaa nopeasti, aukkojen sulkeutuminen saattaa hidastua, mikä aiheuttaa pienen sivuäänen. Ilmiö on melko tavallinen, eikä siinä siis ole kysymys sydänviasta. Edellisessä pentueessani sivuääni kuului molemmilla tytöillä, mutta hävisi myöhemmin. Tavallisella stetoskoopilla - jota useimmat eläinlääkärit käyttävät - se ei välttämättä edes kuuluisi, mutta CatVetissä käytetään erikoisherkkää keskosille tarkoitettua stetoskooppia, jonka avulla sivuääni erottuu.

Kuten etukäteen arvelin, pennut eivät juuri huomanneet rokotuspiikkiä. Rapsuttelin jokaista samaan aikaan voimakkaasti korvan takaa, ja vain Kusti vingahti hiukan, kun piikki painui kankkuun.

Ruusalta otettiin myös verinäyte, koska siitä on suunniteltu suvunjatkajaa ja halusin selvittää sen veriryhmän. B-veriryhmä on siitoksessa ongelmallinen, koska A-kolliin yhdistettynä A-veriryhmän perineet pennut alkavat muodostaa emon veressä vasta-aineita. Vasta-aineet siirtyvät pentuun äidinmaidon mukana, joten emo ei saa imettää pentuja 18 tuntiin. Jokainen voi kuvitella, kuinka stressaavaa tämä on sekä emolle että kasvattajalle, joka joutuu letkuruokkimaan pentuja neljän tunnin välein tuona aikana. B-veriryhmän kolliin yhdistettynä vasta-aineita ei tietenkään synny, mutta B-kollin löytäminen on äärimmäisen hankalaa.

Onneksi Ruusan veriryhmä on A, joten mitään ongelmia ei sen suhteen ole tiedossa. Pikkuneiti suhtautui toimenpiteeseen rauhallisesti eikä rimpuillut yhtään, vaikka etutassun suoneen työnnettiin ohut neula.

Kaikilla kollipennuilla olivat kivekset myös jo laskeutuneet, mutta kovin pitkään ne eivät pääse niistä iloitsemaan. Koska ketään niistä ei ole tarkoitus käyttää siitokseen, niille tehdään varhaiskastraatio jo ennen luovutusta toisen rokotuskerran jälkeen.

Leikitään hippaa!

Kusti on vaipumassa uneen Monni-tädin kainalossa.

Nyt on tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että tarkkoja kuvia pennuista saa vain niiden nukkuessa. Muun ajan ne syöksähtelevät olohuoneesta keittiöön, keittiöstä ruokatilaan, eteenpäin makuuhuoneeseen ja taas olohuoneeseen. Elleivät sitten hyppele kiipeilytelineissä leikkimässä kukkulankuningasta. Erityisen kivaa on tulla telineen ylähyllyltä alas mahdollisimman uhkarohkeaa ja vaikeaa reittiä. Ensin pää edellä puoleen väliin putkea, sitten kiepautus yhden tassun varassa pylly alaspäin. Hyppy viereisen tuolin selkänojalle, hetki kieppumista sen reunalla ja lopuksi tömähdys lattialle. Ei ihme, että palvelusväellä on välillä hermot riekaleina.

Aikuisena ragdollit ovat melkoisia sohvaperunoita, ja tämäkin pentue edistyy lupaavasti Sohva I -alkeiskurssilla. Kun mieheni loikoilee illalla sohvalla, koko lauma parkkeeraa itsensä hänen ympärilleen. Yksi kainaloon, toinen selkänojan viereen jäävään rakoon, pari jalkopäähän ja viides koukussa olevien jalkojen alle. Ketään ei tunnu kiinnostavan minun nojatuolini ja olen miettinyt, mahtaako se johtua tuolista vai minusta.

Kun lepotunti on ohi, alkaa taas vehtaus. Veljekset harrastavat ryhmäpainia, tytöt leikkivät hippaa sohvan selkänojalla. Aikuiset kissat katsovat parhaimmaksi pysytellä sivummalla. Vain jos joku pennuista lähtee haahuilemaan yksin muualle, uskollinen lapsenvahti Monni seuraa perässä ja paimentaa karanneen lampaan takaisin laumaan.

Ylihuomenna koko lauma pääsee ensimmäiselle automatkalleen eläinlääkäriin, jossa ne saavat ensimmäisen kahdesta rokotuksestaan. Kaikki menee todennäköisesti hyvin, sillä yleensä tilanne on niin jännittävä ja ihmeellinen, ettei varsinaiseen piikkiin ehditä edes kiinnittää huomiota.

Me ollaan hiiviöitä

Sakke irvistelee veljelleen Kustille. 

Mutta osaa Kustikin näyttää naamoja.

Riehuviikot ovat alkaneet. Muutama päivä sitten pennut oppivat kiipeämään pentuhuoneen ovelle viritetyn pahviesteen yli. Sain onneksi tallennettua tapahtuman videolle, joka löytyy kissalani facebook-sivulta.

Sen jälkeen pienet karvapallot ovat kiitäneet pitkin taloa, ja meno on hiljentynyt ainoastaan päiväunien ajaksi. Silloinkin vain hetkeksi. Tähän asti unoset on otettu pentuhuoneen alustalla, mutta nyt olohuoneesta löytyy paljon jännittävämpiä paikkoja, kuten kuvan isojen kissojen kiipeilyteline. Sen kanttiinsa puolen metrin kokoiseen majalaatikkoon mahtuu mainiosti viisi pentua ja lastehoitaja Monni, joka edelleen huoltaa katrasta antaumuksella. Yöksi porukka suljetaan kuitenkin pentuhuoneeseen turvallisuussyistä.

Pennuista isokokoisin on edelleen Vikke, jonka paino hipoo kohta kilon rajaa. Hyvässä peesissä seuraa Kusti, sitten tulevat Sakke ja tytöt. Kaikilla muilla ruokahalu vaihtelee - välillä syödään, välillä ei. Vain Vikke ei missaa ainuttakaan ateriaa. Lemppariherkkua on tällä hetkellä purkkipenturuoka, johon on sekoitettu vähän kypsennettyä seitiä ja jonka päälle on laitettu pari palaa paistettua, vielä vähän lämmintä kananpojan paistia. Parhaillaan harjoittelemme raa'alla jauhelihalla, mutta toistaiseksi se on maistunut kunnolla vain Sakelle.

Tässä lopuksi on pakko paljastaa, miten ylläolevat hupikuvat on otettu. Pennut olivat juuri heränneet ja kömpineet esiin kiipeilytelineen majasta. Jokainen haukotteli vuorotellen, ja sain siitä kuvan sekunnin murto-osan myöhässä.

Konsultti hoitaa kaiken

Lilli Monnin pesulassa. Takana putipuhdas Sakke.

Sinikan isosisko Monni on tähän asti suhtautunut pentuihin hyvin epäluuloisesti. Se on käynyt pentuhuoneen oviaukkoon viritetyn pahvin takana tuijottelemassa ja jopa hiukan sähähtänyt tai murahtanut, kun joku pennuista on tullut lähemmäksi. Joskus se on loikannut pentuhuoneen sisäpuolelle tuolille, mutta se on häädetty nopeasti ulos, koska sen läsnäolo on hermostuttanut Sinikkaa.

Monni on kissalamme C-pentueen emo, mutta koska sillä on B-veriryhmä, sille sopivan kollin löytäminen on äärimmäisen hankalaa. Viikko sitten se sitten siirtyi konsulttihommiin eli vein sen steriloitavaksi, kun se oli saavuttanut leikkaamattomien kissojen sarjassa vihdoinkin ylimmän mahdollisen näyttelyarvon. 

Sterilointi tekee naaraista usein aiempaa lempeämpiä ja rauhallisempia, mutta Monnin kohdalla muutos oli ällistyttävän nopea. Se alkoi kuvitella olevansa pentujen emo.

Eilen se tuli sisään pentuhuoneeseen ja tavanomaisen ärhentelyn sijasta se alkoi innokkaasti pestä pentuja. Sinikka tarkkaili hetken tilannetta, mutta rauhoittui nopeasti tajutessaan, mitä hyötyä apulaisesta olisi. Mamma loikkasi kaapin päälle lepäilemään ja raotti silmiään vain, jos joku pennuista inahti. Lattialla Moni pesi Viken kuonosta hännänpäähän, sitten se pesi Kustin, Saken ja lopuksi tytöt. Kun kaikki oli pesty, Monni siirtyi kiipeilytelineen alatasolle vahtimaan tenavien leikkejä. Kun Sinikka pistäytyi muualla ja palasi pentuhuoneeseen, Monni piti sitä aluksi tiukasti silmällä kuin suojellakseen pentuja.

Hiukan myöhemmin, kun kurkistin pentuhuoneeseen, Sinikka makasi yhdellä alustalla imettämässä kahta pentua. Toisella alustalla oli Monni kolme pentua vatsavilloissaan. Siitä oli tullut huvitutti!

Erinomaista tilanteessa on myös se, että pennut pitävät Monnin ajatukset pois ruoasta. Steriloinnin jälkeen se ehti päivystää ruokakupin äärellä viikon verran, mutta nyt se muistaa tulla keittiöön syömään vasta, kun nälkä yltyy hurjaksi.

Vihdoinkin nimet!

Tähän asti pennut ovat kulkeneet värikoodeilla syntyessä saatujen kynsilakkamerkkien perusteella: punainen, liila, vihreä, kulta ja sininen. Mutta nyt kun niiden persoonalliset piirteet ovat alkaneet yhä enemmän näkyä, oli pakko viimein keksiä paremmat nimet. Avasin siis taas Viljelykasvien nimistön, tällä kertaa D-kirjaimen kohdalta.

Jostain syystä hyviä tyttömäisiä nimiä löytyy aina enemmän kuin pojille sopivia. Nytkin monta hienoa nimeä piti hylätä. Ankaran karsinnan jälkeen nämä nimet vihdoin läpäisivät prosessin:

FI*Dollgarden's Deutzia, Rag n 04
Kutsutaan toistaiseksi nimellä Ruusa

Ruusa on sievä ja hyvin tyttömäinen pentu, jolla kuviot ovat melko lailla kohdallaan. Korvien asento näyttää ainakin toistaiseksi hyvältä, samoin pään muoto. Silmien väristä on vielä vaikeaa sanoa mitään. Ruusa rakastaa läheisyyttä. Se kiipeää aina aamutohvelini päälle nököttämään, kun istahdan pentuhuoneen sohvalle.
Nimi Deutzia tarkoittaa nietospensasta.

FI*Dollgarden's Dahlia, Rag n 04
Kutsutaan toistaiseksi nimellä Lilli

Lilli syntyi vain 77 gramman painoisena, mutta se on jo nyt ottanut kiinni isosiskonsa. Eikä ihme, sillä Lilliä ei baaritappelussa voita kukaan. Kun mamma kerran nousi seisomaan kesken imetyksen, Lilli jäi riippumaan nisästä ilmaan! Eikä tämä ole liioittelua...
Lilli on siis hyvin päättäväinen pieni kissa. Kun aloin tarjoilla kiinteää ruokaa, se laittoi aluksi kaikki neljä tassuaan tanaan kynnet harallaan ja alkoi kiemurrella kuin mato. Mutta kun sille kerran valkeni, että ruoka on hyvää, lautanen alkoi tyhjentyä melkein itsestään.
Lillillä on takajaloissa pari läikkää kantapään alapuolella, mutta muuten sen kuviot ovat kohdallaan ja korvien asento hyvä.
Dahlia eli daalia on varmasti tuttu kasvi useimmille.

FI*Dollgarden's Dianthus, Rag n 04
Kutsutaan toistaiseksi nimellä Kusti

Kustista on kasvamassa iso kolli. Se on luonteeltaan varsinainen riehupetteri, mutta eiköhän ikä tuo mukanaan itsehillintää. Näin käy useimmille ragdolleille. Nyt Kusti tutkii innokkaasti pentuhuoneen jokaisen nurkan ja kirjahyllyn koloset sekä tietysti mamman hiekkalaatikon, jossa on harmillisesti kulkuaukko vähän liian korkealla. Se tosin ei Kustia estä kiipeämästä sisään.
Kustilla on kuviot kohdallaan, korvien sijoittumista vielä tarkkaillaan.
Nimi Dianthus tarkoittaa neilikkaa.

FI*Dollgarden's Dicksonia, Rag n 03
Kutsutaan toistaiseksi nimellä Vikke

Vikke oli syntyessään pentueen painavin, ja sen kasvukäyrä on koko ajan myöhemminkin kulkenut muiden yläpuolella. Luonteeltaan Vikke on rauhallinen mietiskelijä, joka silloin tällöin antautuu painimatsiin, kun jompikumpi veljistä oikein yllyttää.
Kun ruokalautanen asetetaan pentuhuoneen lattialle, Vikkeä ei tarvitse kahdesti käskeä. Se alkaa kiireesti mussuttaa annostaan, ja jos nälkä on kova, jatkaa sujuvasti viereisellä annoksella.
Viken V-kuvio on vähän liian kapea tuodakseen menestystä näyttelyissä, mutta lemmikkipennuksi se on aivan erinomaisen söpö.
Nimi Dicksonia tarkoittaa vähän eksoottisempaa kasvia, puusaniaista, joka ei suomalaisissa puutarhoissa vielä menesty.

FI*Dollgarden's Dictamnus, Rag a 03
Kutsutaan toistaiseksi nimellä Sakke

Pentueen ainoa sininaamio on ihana nallukka, joka yhdessä veljensä Kustin kanssa tekee parhaansa järjestääkseen actionia pentuhuoneeseen. Ruokalautaselle Sakke kiirehtii melkein yhtä kiireesti kuin Vikke, mutta painossa se häviää vielä molemmille veljilleen. Turkki on kuitenkin niin pörröinen, että Sakke vaikuttaa kokoaan isommalta.
Saken naama on ihanan leveä ja korvat hyvin sijoittuneet, mutta V-kuvio niin matala, että luvassa on tulevaisuus rakastettuna lemmikkinä.
Nimi Dictamnus tarkoittaa perennaa nimeltä mooseksenpalavapensas.

Vaikka kaikilla pennuilla on jo kutsumanimi, tuleva omistaja voi vapaasti muuttaa sen haluamakseen pennun luovutuksen jälkeen tai pitää ennallaan.

Ihmeellinen maailma

Tyttäreni Nelli tuli avopuolisonsa kanssa käymään, ja yksi pojista pääsi sylihoitoon.

Pennut ovat nyt 3,5 viikon ikäisiä, ja niiden sosiaalistuminen on hyvässä vauhdissa. Enää ne eivät kilju hädissään, kun niitä nostellaan pesästä punnittavaksi tai syötettäväksi. Ne päinvastoin napittavat tyytyväisinä päästessään syliin kutiteltaviksi, ja joskus alkaa jopa kuulu pientä kehräystä.

Pientä yritystä leikkimiseenkin alkaa jo näkyä. Varsinkin pojat painivat mielellään keskenään - välillä kaksi yhdessä, joskus kaikki kolme yhdessä kasassa. Tytöt eivät ole siitä aivan yhtä innostuneita, mutta jos joku veljistä rönähtää päälle, vastusta kyllä löytyy.

Tällä kertaa pesälaatikossa on tavallista korkeammat reunat, mutta aina välillä jokin tenavista onnistuu punnertamaan itsensä kurkkimaan reunan yli. Kukaan ei vielä kuitenkaan ole päässyt heilauttamaan itseään laidan yli. Ilmeisesti pullea massu painaa liikaa.

Kun lauma nostetaan pentuhuoneen lattialle jaloittelemaan, meno kiihtyy villiksi. Karvapallot sinkoilevat ympäri lattiaa, ja Sinksu-mamma yrittää pitää vahtia. Jos jokin vauvoista yrittää karata näköpiiristä, se alkaa vingahdella kuin paimenkoira.

Mitted-poika ihmettelee leluhiirtä. Parin viikon kuluttua hiiri saa takuulla enemmän vauhtia.

Leluista porukka ei vielä paljon ymmärrä. Hiirilelun hännässä helisevä kulkunen kiinnosti hetken, mutta kun hiiri pysähtyi lattialle, mielenkiinto haihtui. Paljon hauskempaa on temuta sisarusten kanssa, tutkia leikkimökkiä ja kiipeillä huoneessa olijan jalkojen päällä ja housunlahkeita pitkin. Pentuhuoneeseen onkin nykyään syytä mennä farkut jalassa, tai ei ainakaan sukkahousuissa.
On hauskaa katsella, kuinka pentujen liikkuminen ja leikki pikkuhiljaa kehittyvät. Nyt ne jo kipittävät kovaa vauhtia ja välillä yrittävät jopa loikata. Se tosin usein päättyy muksahdukseen, mikä ei haittaa lainkaan tahtia. Ylös vain ja eteenpäin! Tänään mitted-poika yritti selvästi väijyä sisaruksiaan ja tehdä leikkihyökkäyksiä

Jos haluaa tallentaa kaksi sekuntia kestävän poseerauksen, täytyy olla nopea.

Tänään pennut olivat hetken aikaa keskenään emonsa kanssa pentuhuoneen lattialla. Kun tulin takaisin huoneeseen, ihmettelin, mihin kolme pentua oli hävinnyt, kun vain kaksi pyöri matolla näkyvissä. Hetken etsiskeltyäni löysin loputkin. Kaksi oli ryöminyt päiväunille pöydänjalkojen ja seinän väliin jääviin rakoihin, kolmas torkkui emonsa vessalaatikon ja seinän väliin jäävässä raossa. Nostin tietysti kaikki pesälaatikkoon jatkamaan lepotuntia. Muuten pesälaatikko alkaa tuntua porukalle jo ahtaalta, ja iso osa hereilläoloajasta vietetäänkin pentuhuoneen lattialla.

Vaakanatsi tarkkailee painoa

Grammantarkka keittiövaaka on tärkein väline pentujen terveyden ja kehityksen seurannassa. Jos painoa tulee vuorokaudessa 10-15 grammaa, kaikki on todennäköisesti hyvin. Pentu syö riittävästi ja kasvaa käyrien mukaan.

Meillä on vakiintunut käytännöksi punnita kaikki pennut nyt alkuviikkoina kolme kertaa vuorokaudessa ja myöhemmin kaksi kertaa. Viimeisinä viikkoina ennen luovutusta riittää kerran vuorokaudessa. Lukemat merkitään painontarkkailulomakkeeseen, josta on helppo heti tarkistaa tilanne vuorokautta aiempaan lukemaan verrattuna. 

Toistaiseksi pennut kulkevat vielä värikoodeilla. Paremmat nimet ne saavat vasta, kun ensimmäiset viikot ovat turvallisesti ohi. Punainen ja liila ovat tyttöjä, vihreä, kulta ja sininen poikia. Liila tyttö painoi syntyessään vain 77 grammaa, mutta se on kirinyt hienosti muita kiinni. Luovutusiässä eroa tuskin enää huomaa, ja aikuisena siitä tulee aivan normaalikokoinen naaras.

Lomakkeesta lukemat viedään excel-taulukkoon. Siihen on joka pennulle merkitty oletuskasvukäyrä tähänastisen kehityksen perusteella (katkoviiva). Kiinteä viiva on painokäyrä. Käyrän ylin lukema näyttää viimeisimmän punnituksen tilanteen.

Kuten tavallista, poikapentujen käyrät huitelevat selvästi tyttöjen yläpuolella. Liila on vielä muiden alapuolella, mutta noudattaa hyvin omaa käyräänsä. Pentueen ongelmatapaus on ollut punainen tyttö, jonka painonlisäys on useana päivänä ollut nippanappa sallitun rajoissa. En ole vielä saanut selville, mistä tämä johtuu. Se on ehkä muita laiskempi imemään tai voi olla, ettei se ihan pärjää muille kamppailussa nisäpaikoista ja luovuttaa vapaan paikan etsimisen liian helposti. Olen yrittänyt tarkkailla sitä saadakseni selville ongelman syyn, mutta toistaiseksi se on hämärän peitossa. Niinä päivinä, kun painoa ei mammanmaidolla ole kertynyt tarpeeksi, olen antanut pennulle lisäruokana emonmaidonvastiketta.

Ruokkiessa olen voinut vain todeta, ettei pentu ainakaan heikko ja vaisu ole. Käsissäni on ollut pikku takiainen, joka on kiljunut korvia viiltävästi ja taistellu urhoollisesti päästäkseen irti. Viidestä millilitrasta maitoa on mahaan mennyt parhaimmillaan kolme, mutta pari kolme ruokintakertaa päivän aikana on yleensä riittänyt pitämään painonnousun sallitulla tasolla. Joku muu olisi saattanut hyväksyä pienemmänkin nousun, mutta kokemuksesta tiedän, että jos pennun kunto pääsee romahtamaan, sen nostaminen on työn takana.

Mitä isompi pentue on, sitä tärkeämpää on myös emon riittävä nestetankkaus. Siksi Sinikalle tarjoillaan monta kertaa päivässä soppaa, jonka valmistus on erittäin yksinkertaista: kahteen ruokalusikalliseen kastikkeellista valmisruokaa lisätään vettä niin, että muodostuu keitto. Vaihtelun ja ravinteiden vuoksi tarjoilen päivittäin myös kuivaraksuja, mutta silloin otan Sinksun syliini ja ruiskutan sen suuhun millilitra kerrallaan vettä 10 millin ruiskulla. Kupista se ei ole innostunut juomaan. Näillä eväillä siro ja hoikka emo on saanut neljän pennun painon pysymään hyvin käyrällä, ja se viideskin tarvitsee vain vähän apua.

            Zuppa di Pollo eli kanakeitto - Sinksun lempisoppa.

Se on tyttö! ... tai ööh...

Keskiviikkona 14.8. Sinikka päätti vihdoin synnyttää. Jo edellisenä päivänä olin rientänyt yhden aikoihin kotiin etätöihin, kun mamma oli kuulemma kehrännyt tauotta ja etsinyt synnytyspaikkaa. Koko iltapäivän olin istunut pentulaatikon vieressä lattialla. Välillä tehnyt töitä läppäri sylissä, välillä hieronut synnyttäjän selkää. Kello viideltä Sinksu oli hypännyt laatikosta ja ilmoittanut, että se oli sitten siinä. Nyt voisi palata takaisin muiden seuraan.

Seuraavana päivänä oli kuitenkin tosi kyseessä. Ensimmäinen pentu syntyi iltapäivällä varttia yli kolmen ja viimeinen illansuussa puoli kuudelta. Ensisynnyttäjä tiesi täsmälleen, mitä sen piti tehdä, ja kaikki sujui loistavasti. Minulle jäivät lähinnä paperityöt: merkitsin muistiin, koska pentu syntyi, mitä se painoi ja mikä sen sukupuoli oli. Lisäksi tein hännänpäähän kynsilakalla merkin erottaakseni ne myöhemmin toisistaan. Jotta emo ei turhaan huolestuisi, en uskaltanut ottaa pentuja pois laatikosta, vaan suoritin punnituksen pienellä keittiövaa'alla laatikon nurkassa. Samalla yritin tähyillä, miltä hännän alla näytti.

Ainoa keino erottaa tyttö- ja poikapentu on arvioida kahden reiän väliä. Poikapennulla se on pari milliä pitempi kuin tytöllä. Aiemmissa pentueissani pojilla on lisäksi näkynyt selvästi pikku nappulat kahden reiän välissä. Tällä kertaa niitä ei erottunut, ja se vei ensimmäisen kerran kasvattajauralla määrityksen harmillisesti harhaan.

Julkistin facebookissa viiden tyttöpennun syntymän, keräsin onnittelut ja hämmästelyt tasaisesta sarjasta. Ja koko ajan jossain mielen sopukoissa oli epävarma olo - olinkohan sittenkään arvannut oikein? Seuraavina päivinä tutkin pentuja tarkemmin paremmassa valossa ja epäilykseni kasvoivat. Lauantaina kymmeniä pentueita kasvattanut kaverini Eila käväisi meillä ja vahvisti uuden arvioni: kolme poikaa ja kaksi tyttöä!

Hävetti ja nolotti! Olisin edes pitänyt suuni kiinni kunnes olin katsonut tarkemmin. Mutta Eila lohdutti ja kertoi tietävänsä tapauksia, joissa kissan oikea sukupuoli on selvinnyt vasta aikuisena näyttelyssä, parin sertin jälkeen. Onneksi niin pitkälle ei ehditty tällä kertaa...

Tärkeintä kuitenkin on, että tenavat jakselevat mainiosti. Ne mönkivät uutterasti emon ympärillä maitohanaa etsien, ja nähtävästi hyvällä menestyksellä, sillä viiden päivän aikana jokainen on lähes tuplannut painonsa. Mutta siitä kerron enemmän myöhemmin.

Pentuja tulossa - toivottavasti

Kissalamme nuorin naaras, melkein 2,5-vuotias Sinikka odottaa vihdoinkin pentuja. Projekti alkoi melkein vuosi sitten, joten kärsivällisyys on tosiaan ollut koetuksella.

Koko syksy meni ilman ainuttakaan juoksua. Kun ensimmäinen juoksu sitten vuodenvaihteessa tuli, piti odottaa suositusten mukaisesti toista juoksua. Se tuli helmikuun lopulla, ja kollini Robin saapui morsiussviittiin eli saunamme pesuhuoneeseen Sinksun luo. Ensimmäisen illan morsian esitti vaikeasti tavoiteltavaa, mutta jo seuraavana päivänä nuorenparin rakkauden liekki alkoi leiskua.

Hyvin pian Sinikassa alkoivat näkyä raskauden merkit: pieniruokaisen neitosen ruokahalu tuplaantui, paino alkoi nousta ja vyötärö tukevoitua. Kunnes kuukauden kuluttua ruokahalu palasi ennalleen ja paino alkoi taas laskea. Vein Sinikan eläinlääkärille tiineysultraan - ja kohtu oli tyhjä! Pennut olivat ilmeisesti jääneet kiinnittymättä kohtuun ja tiineys oli mennyt kesken. Kissojen keskenmenoa ei ole helppo huomata, koska emo putsaa itse kaikessa hiljaisuudessa jäljet.

Seuraavan juoksun tullessa astutus ei tullut kysymykseen, koska silloin mahdolliset pennut olisivat syntyneet juuri, kun olisin ollut työmatkalla Englannissa. Mieheni kieltäytyi ehdottomasti hoitamasta synnytystä...

Ja taas odoteltiin juoksua... Lopulta se alkoi Englannin-matkaani edeltävänä päivänä. Hain Robinin kiireesti meille ja tyrkkäsin pariskunnan tuttuun sviittiin. Koittakaa viihtyä, minun pitää nyt pakata! Kun varhain aamulla lähdin lentokentälle, mies jäi valvomaan astutusta ja minä seurasin tilannetta tekstiviestien välityksellä aina kun ehdin.

Runsaan kolmen viikon kuluttua tiineyden merkit alkoivat taas näkyä, mutta keväisen keskenmenon jälkeen en uskaltanut olla kovin toiveikas ennen kuin vasta nyt, kun reilut kuusi viikkoa on kulunut. Kissa kantaa noin 9 viikkoa, joten tuloksia on luvassa elokuun puolivälissä.

Toivon hartaasti, että kaikki sujuu tällä kertaa hyvin, eikä pentueesta tule valtavan isoa. Seuraava blogipäivitys tulee, kun pennut ovat syntyneet.