perjantai 18. joulukuuta 2015

Suurenmoinen jouluyllätys

F- ja G-pentue

Olin eilen eläinlääkärissä yhteensä yhdeksän kissan kanssa. F-pentueen isommat pikkukollit olivat saamassa toisen rokotuksen ja kävivät läpi perusteellisen pentutarkastuksen. Lisäksi G-pentueen pienemmät pikkukollit olivat ensimmäisellä rokotuskäynnillä, ja mukaan lähti myös niiden emo Sylvi, jonka rokotus oli vanhentunut äskettäin.


F-pennut kantokopassa odottamassa vuoroa. Vasemmalla alhaalla Sisu,
sen päällä 
Sumu, oikealla Söpö ja keskellä Sulo.


F-pentue jakseli mainiosti. Kaikki oleellinen oli kunnossa jokaisella ja myös Sulon lievä alapurenta oli korjautunut itsekseen. Sumulla oli vielä hitusen alapurentaa, mutta sekin voi hyvin hävitä hampaiden vaihtumisen yhteydessä. Kävi miten tahansa, häiriö purennassa on niin vähäinen, ettei se haittaa kissaa itseään lainkaan. Maitohampaat olivat pikkukolleilla jo vaihtumassa pysyviin. Hammasrivissä oli näkyvissä pieniä koloja - ihan kuin koulunsa aloittavilla ekaluokkalaisilla.
  Ensi tiistaina Sulo ja Söpö menevät kastraatioon ja joulun jälkeen vietän tiistain ajellen ympäri Etelä-Suomea. Vien Sisun, Sulon ja Söpön kaikki kerrallaan uusiin koteihinsa, koska muut välipäivät kuluvat tiiviisti tyttären häiden merkeissä.

Seuraavaksi tutkimuspöydälle nostettiin G-pennut.

Barack painoi neuvolan vaa'alla 1,24 kg. Iso poika!

Barack tunki itsensä ulos boksista ensimmäisenä. Imusolmukkeet - ok. Purenta - ok. Luusto - ok. Napa - ok. Tassut - ok, Sydän löi oikeassa tahdissa. Kiveksistä toinen oli jo laskeutunut ja toinenkin matkalla. Toivottavasti pääsee perille varhaiskastraatioon mennessä, niin leikkaus voidaan suorittaa ennen luovutusta. Barack sai myös rokotuksen ja turvasirut eikä inahtanutkaan kummankaan piikin kohdalla.

Bill on pentueen suurin, painoa oli kertynyt jo 1,30 kg

Bill oli saanut matkustaa Sylvi-mamman kanssa kahdestaan samassa kopassa neuvolaan, ja tutkimuspöydällä huomattiin, että suurin osa sen viiksistä oli nyrhitty lyhyiksi. Viiksien lyhentäminen on emojen tapa hillitä vilkkaimpia tenaviaan. Oliko tämä tapahtunut matkan aikana vai jo aiemmin - vaikea sanoa. Bill ei tuntunut tapahtumasta häiriintyneen saati että se olisi hillinnyt vauhtia.
  Myös Bill oli kaikin puolin kunnossa ja pikku nappulatkin olivat jo laskeutuneet. Rokotusta ja sirun asennusta Bill tuskin huomasikaan.

Jack kulkee painokäyrällä ripirinnan Barackin kanssa. Nyt vaaka näytti 1,23 kg.

Samat hyvät uutiset jatkuivat myös Jackin kohdalla. Muuten pentu oli erinomaisessa kunnossa ja sen purenta oli suora, mutta toinen alakulmahampaista oli vinossa ja selvästi toista lyhyempi. Eläinlääkäri ei osannut sanoa, oliko vika synnynnäinen vai traumaperäinen eli jonkin muksahduksen seurauksena saatu. Joka tapauksessa hammasta seurataan erityisesti silloin, kun pysyvät kulmahampaat alkavat 5-6 kuukauden iässä nousta. Seuraava hammas voi kasvaa ihan normaaliksi, mutta jos viallinen maitohammas ei irtoa itsestään, se vaatii toimenpiteitä.

Jimmyn vuorolla tutkimus eteni samaa rataa: imusolmukkeet, korvat, silmät, luusto, tassut, häntä, napa - kaikki ok. Sitten eläinlääkäri kokeili peräpäätä, henkäisi syvään ja parahti silmät pyöreinä: TÄMÄ ON TYTTÖ!
  En ollut vilkuillut pentujen häntien alle lainkaan, sillä yhdeksän viikoa sitten pennut leikattiin maailmaan tällä samalla asemalla ja silloin sekä eläinlääkäri että eläintenhoitaja olivat molemmat erikseen määrittääneet ne kaikki pojiksi. Eläintenhoitaja tosin eilen muisteli olleensa yhden kohdalla pikkuisen epävarma ja eläinlääkäri myönsi, että niin pienistä värkeistä ei aina heti näe sukupuolta kunnolla.
  Jimmystä tuli siis tutkimuspöydällä Hillary ja pentueen pienimmästä pojanrääpäleestä samantien isokokoinen tyttö. Se on nyt yhtä suuri kuin emonsa samassa iässä, ja Sylvi-emo on ollut isoin naaraskissa, joka kissalaani on koskaan syntynyt.
  Samalla kun Jimmy muuttui Hillaryksi menivät suunnitelmani uusiksi. Olin ollut vähän harmissani siitä, etten saanut tämän vuoden kummastakaan pentueesta naarasta kasvatukseeni, ja siksi yllätys oli erittäin tervetullut.
  Yritän nyt etsiä Hillarylle näyttelyistä kiinnostuneen sijoituskodin pääkaupunkiseudulta, mutta jos sellaista ei löydy, pikkuneiti jää meille kotiin.

CatVetin pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Kirsi Juuti
sukupuoltaan vaihtaneen Hillaryn kanssa.



sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Fumikon pennut kävivät tohtoritädillä

F-pennut


Viime tiistaina Fumikon pennut täyttivät 9 viikkoa ja edellisenä päivänä, maanantaina ne saivat ensimmäisen rokotuksensa. Samalla niille tehtiin pikainen terveystarkastus. Perusteellisempi tehdään sitten toisella rokotuskerralla. Tämän käynnin yhteydessä pennut saivat kuitenkin myös mikrosirun.


Sumu, Sulo ja Sisu ovat tunkeneet itsensä aitiopaikalle. Söpö saa kuikuilla takarivistä.

Ensimmäisenä tutkimuspöydälle pääsi Sisu. Se istua napotti reippaana pyyhkeen päällä ja antoi eläinlääkäri Hanna Sillanpään tehdä tarvittavat punnitukset ja räpläykset. Napatyrä...ei. Kulkuset...laskeutuneet. Sydän... tikittää ihan oikeassa tahdissa. Hampaat... oikeilla kohdillaan ja terävät. Ennen kuin rokotus- ja sirutuspiikit kaivettiin esiin, tutkimuspöydälle heitettiin muutama raksu kiinnittämään huomiota. Sisu keskittyi niihin kiitettävästi, eikä inahtanutkaan rokotettaessa ja mikrosirun saadessaan. Vielä testi mikrosirun lukijalla, että siru toimii, ja Sisu oli valmis menemään takaisin boksiin, missä kolme veljeä jo työnsivät tassua ulos häkkiristikon väleistä. Namipalojen rouskutus oli ilmeisesti herättänyt niiden mielenkiinnon.

Sisun sydäntä kuunnellaan. CatVetissä on käytössä hyvin herkkä keskosten
tutkimiseen tarkoitettu stetoskooppi. Siksi siellä kuullaan pienetkin sivuäänet.

Seuraavaksi vuoroon ilmoittautui Sulo. Sille tehtiin samat tutkimukset, ja kaikki muu oli kunnossa, mutta etuhampaissa oli lievä alapurenta. Eläinlääkäri-Hanna kuitenkin totesi, että se voi korjaantua itsestään lähikuukausina, kun maitohampaat vaihtuvat pysyviksi. Ja vaikka ei korjautuisikaan, ongelma on vain kosmeettinen, sillä kulma- ja poskihampaat ovat aivan oikeassa asennossa. Pennun elämää tällainen alapurenta ei haittaisi. Hanna Sillanpää on erikoistunut kissojen hammasongelmiin, joten uskon hänen tietävän, mistä puhui. Piikkifinaalin myös Sulo suoritti kunnialla, kun raksuja oli tarjolla tupla-annos.


Sulon napaa tunnustellaan. Napatyrää ei löydy, mutta Suloa 
huolestuttaa, sillä raksut uhkaavat loppua pöydältä.


Sulon jälkeen pöydälle hyppäsi boksista Söpö. Se selvitti raksujen voimalla tutkimusosuuden kunnialla, ja kaikki oli erinomaisessa kunnossa. Rokotuspiikistä Söpö ei kuitenkaan oikein pitänyt, mutta paha mieli haihtui nopeasti, kun herkkuja lisättiin kuonon eteen. Mikrosirun asennus sujui sitten jo paremmin.

Nykyisin kaikilla rekisteröidyillä rotukissoilla tulee olla luovutettaessa mikrosiru. Jos kissa pääsee karkuun ja päätyy esimerkiksi löytöeläinsuojaan, on sen omistaja helppo löytää sirurekisterin avulla. Ja vaikka kissa ei koskaan karkaisi, sirusta on hyötyä myös sen sairastaessa. Siinä on nimittäin mukana kuumemittari, jonka lukeman näkee sirunlukijalla. Kipeän kissan peppuun ei siis tarvitse enää tyrkätä kuumemittaria!

Kaikki kunnossa Söpön suussa. Pysyvät hampaat vaihtuvat
sitten parin kuukauden sisällä.

Viimeiseksi tutkittiin Sumu, joka oli jo hieman kyllästynyt boksissa odotteluun. Yllättäen myös sen hampaista löytyi lievä alapurenta. Kellään aikaisemmalla pennullani ei ole ollut purennassa mitään huomautettavaa, joten uutinen oli melkoisen hämmentävä. Toivotaan kuitenkin, että Sumun purenta korjautuu, sillä olin suunnitellut käyttäväni Sumua myöhemmin siitokseen. Sumu debytoi lisäksi tammikuun lopulla SUROKin näyttelyssä, mutta näyttelykissalla lievä virhepurenta ei ole ongelma. Tuomareilla ei näet ole tapana katsoa ragdollien suuhun. Piikkiosuuden aikana myös Sumu ilmaisi tyytymättömyytensä, mutta onneksi raksut pelastivat taas tilanteen.

Yih, täti kokeili, tuntuvatko Sulon kulkuset. Kyllä tuntuivat, 
molemmat ovat siis jo laskeutuneet.

F-pentueen kaikki pikkukollit ovat nyt varattuja, mutta kotonamme vilistää neljä viikkoa nuoremman G-pentueen neljä vilkasta tenavaa, jotka vielä etsivät itselleen hyviä koteja. Seuraavassa päivityksessä kerron niiden viralliset nimet.



perjantai 13. marraskuuta 2015

Kaimat kansainvälisen politiikan huipulta

Dollgarden's G-pennut


Nyt pentuhuoneemme pesässä on kollinelikko varttunut jo kohta neljän viikon ikään ja on aika paljastaa poikalauman kutsumanimet. Päätin tällä kertaa jatkaa samaa teemaa, millä niiden emon pentue aikoinaan nimettiin. Ne ristiäiset tosin piti ottaa uusiksi, sillä vähän myöhemmin emo ja sen sisarukset paljastuivat kaikki tytöiksi.

Tällä kertaa sukupuolet ovat taatusti oikeat, sillä ne on määritetty eläinlääkäriasemalla heti syntymän jälkeen. .

Kaikki G-pentueen tenavat ovat todella isokokoisia. Niistä viimeinenkin ylitti 500 gramman rajapyykin noin kolme päivää aiemmin kuin aikaisempien pentueideni kollipennut. Toisaalta myös niiden emo Sylvi on isoin naaraani ikinä, eikä Turre-isäkään ole mikään pikkumies.


Jack ei viitsisi millään poseerata, mutta pysyy sen verran paikoillaan, 
että saadaan kuva otettua.

Jack on ilmeisesti koko pentueen ainoa sininen. "Ilmeisesti" siksi, etten vieläkään ole ihan varma sen pointtiväristä. Se on hyvin tumma, mutta sävyltään valosta riippuen vähän erilainen kuin muilla. Sekä pentujen emolla että isoäidillä on molemmilla hyvin tummat pointit (korvat, tassut ja naamio), mutta sinisiä ne silti ovat. Jackin etutassuissa on kauniit kuviot. Takatassuissa saappaiden korkeus on näyttelyjen kannalta rajatapaus, mutta nykyään ei niiden kanssa enää olla kovin tarkkoja, jos kissa on muuten hyvä. Ja siltä Jack vaikuttaa.

Pikkuinen Jimmy on vähän ihmeissään päästessään ensimmäistä 
kertaa pentuhuoneen sohvalle.

Jimmy on pointtiväreiltään selvästi ruskea. Sekä etutassujen sukat että takatassujen saappaat ovat ainakin toistaiseksi virheettömät, joten Jimmy sopisi mainiosti perheeseen, jota kissanäyttelyharrastus kiinnostaa.  Jimmyn mielestä kaikkein hauskinta puuhaa on painiminen veljien kanssa. 

Bill on kova poika juttelemaan. Se naukuu mielipiteensä myös 
mammalle, joka yrittää komentaa sitä.

Bill on tässä isojen pikkukollien sakissa se kaikkein isoin. Se veti kaulan muihin heti alussa, ja on koko ajan pysytellyt noin 30 grammaa muita edellä. Mielenkiintoista nähdä, tasoittuuko ero myöhemmin. Bill on niin ikään ruskea. Sen etutassuissa kuvio on oikein hyvä, takatassuissa värillinen alue vähän valahtaa toisessa jalassa, mutta ei liian pahasti.

Barackin etutassujen sukat ovat melko pienet ja takatassujen 
saappaatkin rajatapaus. 

Nyt viimeistään kaikki tajuavat, mistä pennut ovat saaneet nimensä, sillä neljännen pikkukollin kutsumanimi on Barack. Se sai nimensä häntänsä mustan kynsilakkamerkin perusteella. Muuten sen pointtivärit ovat ruskeat. Barack oli pitkään pentueen kevyin, mutta on nyt kuronut kaulan kiinni. 

Barack (Obama), Bill (Clinton), Jimmy (Carter) ja Jack (John F. Kennedy) ovat tietysti kaikki USAn demokraattipuolueesta valittuja presidenttejä. Pois se minusta, että olisin alkanut kutsua pentuja George W:ksi tai Richardiksi. Myönnettäköön, että Ronaldia hetken harkitsin, mutta päätin sitten pitää linjani.




keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kissanpentujen kuvaaminen - mission impossible

Dollgarden's F-pentue


Viime viikonloppuna pistäydyin sijoituskodissa viemässä taas kassillisen ruokaa F-pennuille. Osutin vierailun taktisesti puolen päivän aikoihin, jotta voisin samalla kuvata pentuja. Tähän aikaan vuodesta kuvien ottaminen vaatii kärsivällisyyttä, aikaa ja taitoa. Tämän reissun jälkeen tuntui, että tarvitsen niitä kaikkia lisää.

Digipokkarilla kuvatessa en ikinä käytä salamavaloa - ellei ole todella pimeää ja silloin olen mieluiten kuvaamatta. Salaman räiskäyttäminen päin näköä on tyly temppu niin ihmiselle kuin kissallekin, ja tulos on aina yhtä kehno. Luonnonvaloa on marraskuun pilvisinä päivinä kuitenkin niin vähän, että kamera säätää automaattisesti suljinajan pitkäksi, mikä eläväisten pentujen kanssa on mahdoton yhtälö.

Periaatteessa pentujen kuvaamiseen tarvitaan 3-4 ihmistä. Yksi käyttää kameraa, toinen heiluttelee huiskaa kuvaajan pään päällä ja yksi tai kaksi heittelee karkaavia pentuja takaisin kuvaan. Ely oli virittänyt pentuhuoneen nurkkaan valkoisen fleece-huovan taustaksi ja puitteet olivat kyllä kunnossa, mutta tällä kertaa kaikkien muiden vaikeuksien lisäksi kuvauksessa oli liian vähän käsiä.

Tässä todisteet, että yritetty on:

 Huiska heiluu ja pennut ovat vielä kohtalaisesti järjestyksessä. Tarkin kohta näyttäisi kuitenkin olevan Söpön hienoissa alahampaissa oikealla.

 Pennut alkavat olla vähän liiankin täpinöissään hitaaseen suljinaikaan nähden. Sumu yrittää taustalla metsästää huiskaa ja Sulo vasemmalla miettii, uskaltaisiko loikata korokkeelta alas.

 Sumu (toinen vasemmalta) ei saanut huiskaa kiinni, mutta loikkasi sen sijaan eturiviin. Muut heiluvat vieressä huiskaa seuraten.

 Tässä vaiheessa kuvaaja tajuaa, ettei tätä projektia saada kunnialla maaliin. Miten ihmeessä muiden pennut osaavat käyttätyä kuvissa niin sievästi?

 Sulo huomaa taustakankaan mahdolisuudet, Söpöä alkaa oikealla kyllästyttää. Sulo ja Sisu seuraavat huiskaa päät viuhuen.

 Lopulta pakki hajoaa kokonaan ja huiska kiinnostaa enää Sisua. Antaa olla, yritetään toisella kertaa uudelleen.

Söpö onneksi jaksaa poseerata kuvaajalle lohdutukseksi, mutta se ei paljon lohduta, sillä yleisvalo heittää kuvaajan varjon kuvaan, vaikka tämä kuinka kyyristelisi. 

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

F-pennut saivat viralliset nimet

Dollgarden's F-pentue


Nyt Fumikon pennut ovat jo niin isoja, että on aika rekisteröidä ne. Rekisteröintiä varten tarvitaan tietysti viralliset nimet, joten ei muuta kuin Viljelykasvien nimistö taas käteen ja selaamaan F-kirjaimen kohdalta.

Harmillisesti F-alkuisissa kasvien tieteellisissä nimissä on paljon tytöille sopivia: Fuchsia, Freesia, Fritillaria... mutta vähemmän miehekkäitä s-päätteisiä. Piti siis tehdä kompromisseja ja ottaa kasvisuvun lisäksi lajinimi antamaan a-päätteiseen nimeen lisäpotkua.

Sulo ei kuvaushetkellä meinannut millään pysyä paikoillaan enkä 
saanut siitä ainuttakaan täysin terävää kuvaa. 

Sulosta tuli Dollgarden's Fagus Sylvatica eli euroopanpyökki. Komean kokoinen puu kuvastaa Suloa, hyvin, sillä se on pentueen isokokoisin ja hyvin terhakka energiapakkaus. Sulon lempiharrastus on paini. Onneksi veljiä riittää harjoitusvastustajiksi. Sulo etsii vielä omaa perhettä, ja olisi todella mukavaa, jos tuleva perhe veisi sen joskus myös kissanäyttelyyn, sillä Sulo vaikuttaa oikein lupaavalta pennulta.


Sulo on varattu ja muuttaa tammikuussa Helsingin Kulosaareen.

Luulimme Sumua ensin tytöksi ja sitä kutsuttiin aluksi Siruksi. Kun pennun paino nousi lähes samalla käyrällä Sulon kanssa, aloin epäillä, että olimme erehtyneet. Tytöt ovat nimittäin lähes aina selvästi poikia pienempiä. Kun eläinlääkäri oli vahvistanut epäilyni oikeiksi, ei auttanut kuin vaihtaa nimeä. Sumu on pennuista ainoana väriltään sininen. Siksi siitä tuli Dollgarden's Festuca Glauca eli sininata, Sumulla on myös tavallista pörröisempi turkki, joten se on ulkonäöltään nimensä mukainen.

Sisu saa vierailijoita lähiaikoina, mutta siitä ei ole vielä tehty varausta.

Sisu on toistaiseksi ollut pennuista pienikokoisin, mutta tilanne saattaa korjaantua, sillä sen ruokahalu on hirmuinen. Sen jälkeen kun tenavat alkoivat syödä kiinteää ruokaa, se on ahminut veljienkin sapuskat. Koska se on ruskea colourpoint ja yleisväritykseltään siis melko tumma, se sai nimekseen Dollgarden's Fraxinus Nigra eli mustasaarni

Söpö on juuri herännyt päiväunilta ja vielä vähän uninen.

Söpö on pentueen ainoa bicolour-kuvioinen. Siinä missä veljet ovat riehupettereitä, Söpö on harkitsevainen runopoika. Ei toki säikky tai pelokas, mutta selvästi tarkkailija luonteeltaan. Se sai siksi nimekseen Dollgarden's Filipendula Rubra eli preeria-mesiangervo, joka on kaunis ja herkkä perenna. Söpö on varattu ja muutaa joulun jälkeen Tampereelle viettämään leppoisaa lemmikinelämää.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Emo hormonimyrskyssä

Dollgarden's G-pentue


Kuten vauvapalstoilla surffanneet tietävät, tuoreet äidit saattavat hormonimyrskyissään saada kummallisia ajatuksia päähänsä. Näin voi käydä myös kissaemoille.

Luonnossa villit kissaeläimet siirtävät pentunsa säännöllisesti toiseen paikkaan peitettyään ensin vanhassa pesässä jälkensä. Kaksi päivää synnytyksen jälkeen Sylvi päätti, että pentuhuoneen pöydän alle sijoitettu pahvilaatikkopesä ei enää ole turvallinen ja on aika muuttaa.

Jo aiemmin aamulla oli ihmetellyt, kun mamma raapi puuhakkaasti pesään viedyn ruokakuppinsa ympärystää. En kuitenkaan ollut jäänyt miettimään asiaa sen enempää vaan painuin muihin aamutoimiin. Jossain vaiheessa kuulin kylppäriin tavallista kovempaa pennun vikinää ja kun hetken kuluttua menin vilkaisemaan pesään, siellä oli enää kolme pentua nukkumassa sievässä kasassa! Sylviä ei näkynyt missään.

Kolme pentua veteli sikeitä aavistamatta, että niiden veli oli viety pois.

Tein suurhälytyksen ja syöksyimme mieheni kanssa etsimään kadonneita. Talossamme on noin 180 neliötä yhdessä tasossa ja yhtenäistä tilaa siitä on suurin osa. Piti siis ajatella kuin kissaemo.

Kiemurtelevan pennun raahaaminen on tottumattomalle hankalaa, joten todennäköisesti piilo oli lähellä pentuhuonetta. Avoin olohuone tuskin houkuttelisi huolestunutta mammaa, mutta pentuhuoneen vieressä oleva makuuhuoneemme varmasti täyttäisi sen kriteerit. Mieheni vaatekaapin ovi oli raollaan ja syöksyin tarkistamaan sen alaosaa.

Siellä emokissa imetti onnellisena yhtä tenavaa kenkien ja myttyjen päällä ja oli selvästi harmissaan, kun tulin häiritsemään.

Nuori äiti pentuineen vaatekomerossa taskulampun valossa.

Vein pennun takaisin alkuperäiseen pesäänsä ja emo seurasi kannoillani. Hetken näytti siltä, että se tyytyisi tilanteeseen, mutta kun käänsin selkäni, se pomppasi pesästä seuraavaa kiljuvaa pentua roikottaen.

Äkkiä pentuhuoneen ovi kiinni ja kokoamaan vaihtoehtoista pesää pentuhuoneen nurkkaan. Levitin lattialle huovan ja sen päälle froteepyyhkeen ja siirsin sinne lattialla pentu suussaan pyörivän Sylvin. Ei kelvannut.

Emoparka rauhoittui vasta, kun mieheni muutti töittensä kanssa koko päiväksi pentuhuoneen sohvalle. Sieltä koko lauma löytyi, kun illansuussa palasin kotiin. Olivat kuulemma käyneet välillä jaloittelemassa ja haukkaamassa syötävää.

Keskiviikkoaamuna sama muuttovimma iski Sylviin uudelleen, mutta nyt osasimme olla valppaina ja perustimme pentuhuoneen ovelle tarkastuspisteen. Pentu suussa ei ollut pääsyä ulos. Ja aina kun emo alkoi selvästi käydä levottomaksi, toinen meistä meni sen seuraksi. Nyt muutaman päivän jälkeen näyttää siltä, että tilanne on rauhoittunut.

Muuten veljeskatras jakselee mainiosti. Emo vetää ruokaa kuin hevonen ja pentujen paino nousee huimaa vauhtia. Tämä onkin ensimmäinen pentueeni, jota ei ole tarvinnut kertaakaan tukiruokkia.

Sylvi uskoo vihdoin, etteivät petoeläimet uhkaa pesälaatikkoa.

Ylihuomenna 5 viikkoa täyttävä F-pentue otti lauantaina vastaan ensimmäiset vierailijansa ja tenavat olivat juuri niin syötävän suloisia, että samantien niistä varattiin Söpö ja Sumu (ent. Siru). Sisua tullaan katsomaan myöhemmin, mutta Sulo etsii vielä omaa perhettä. Se on pentueen isokokoisin ja todella reipas poika. Väriltään Sulo on ruskea ja kuvioiltaan mitted. Se on kaikin puolin niin lupaava, että toivon sille kovasti perhettä, joka on halukas kokeilemaan sen kanssa myös näyttelytouhuja.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Toiset neljä pikkukollia!

Dollgarden's G-pentue


Olin alunperin suunnitellut, että F-pentue olisi syntynyt keväällä ja G-pentue nyt syksyllä, mutta aina ei tapahdu niin kuin toivoisi. Fumiko kävi muutaman kerran treffeillä Turussa Turren luona, mutta aina kiima tuntui jäävän jonnekin matkan varrelle ja perillä pideltiin vain tassua. Astutus onnistui vasta heinäkuussa, kun kollia vaihdettiin ja treffit pidettiin meidän pesuhuoneessamme kolmen kilometrin päässä Fumikon kotoa. Neljä potraa poikaa syntyivät syyskuun lopulla.

Komea turkulaiskolli Turre, SC FI*Ragtail Dominic.

Fumikon pikkusisko Sylvi lähti sitten vuorostaan elokuussa ensitreffeilleen siskon exän eli Turren luo Turkuun. En odottanut paljon tuloksia, varsinkin kun Sylvi vietti siellä enimmän aikaa sängyn alla. Mutta ihme tapahtui ja Sylvi tuli tiineeksi.

G-pentueen syntymä ei jäänyt vaille dramatiikkaa. Laskettu aika tuli ja meni jo viime viikolla, ja kun pohdimme kollin omistajan kanssa treffien kulkua, tulimme siihen tulokseen, että tositoimiin oli varmaankin päästy vasta pari päivää myöhemmin kuin ensin luulin. Mutta kun toinenkin laskettu päivä tuli eikä mitään tapahtunut, aloin hermostua ja vein Sylvin CatVetiin ultraan ja röntgeniin. Kaikki näytti olevan kunnossa, joten jäimme odottelemaan.

Viikonloppuna olin päivittäin yhteydessä luottoeläinlääkäriini, CatVetin Kirsi Juutiin ja sovimme, että maanantaina leikataan, jos pentuja ei vieläkään kuulu. Kirsi varasi meille ylimääräisen ajan täyteen buukatusta päivästään ja maanantaiaamuna ajoimme Sylvin kanssa klinikalle. Olin siinä vaiheessa jo hyvin huolissani, sillä en ollut sunnuntai-illan jälkeen enää tuntenut pentujen liikkeitä.

Kaikki tapahtui melkein kuin elokuvissa. Istuin lääkäriaseman odotustilassa ja leikkaushuone oli pitkän käytävän toisessa päässä. Vähän ajan kuluttua käytävässä kaikui vahvalla pentusopraanolla "viu" ja minä puhkesin lähes kyyneliin. Ainakin yksi pentu olisi elossa!

Vastasyntyneet odottamassa punnitusta ja sukupuolen määritystä.

Onneksi elossa oli lopulta koko katras eli kaikki neljä. Eläintenhoitaja punnitsi ne: 125 g - 128 g - 119 g - 112 g - ja kaikki poikia! Minua alkoi naurattaa. Oliko tämä päiväni murmelina vai deja vú neljän viikon takaa?

Tuore emo on vielä pöpperössä nukutusaineista ja saa
lisähappea pään kirkastamiseksi.

Kun Sylvi alkoi hiukan heräillä, pojat nostettiin sen nisille saamaan ensi hörpyt maitoa. Kolme haahuili pitkin mahaa löytämättä nisää, mutta yksi telakoitui maitohanaan niin tiukasti, että se piti kiskoa puoliväkisin irti, kun pentuja pakattiin kotiinlähtöä varten.

Usein varsinkin ensisynnyttäjät ovat keisarileikkauksen jälkeen suorastaan järkyttyneitä: "Mitä nämä ovat ja mistä ne tulivat?" Kirsi Juuti varoitti, että emo voi ensin olla jopa aggressiivinen pentuja kohtaan ennen kuin sen äidinvaistot heräävät. Sylvi ei ollut ollenkaan aggressiivinen, mutta meinasi kyllä kotona häipyä huoneesta, kun pennut nostettiin kantokopasta pesään.

Sylvin äidinvaistoja herätellään.

Koppasin sen syliini ja nostin pennut yksi kerrallaan imemään sen nisiä. Ensin se oli ihmeissään ja yritti kiemurrella irti, mutta kun pentu pääsi imemisen vauhtiin, Sylvikin rauhoittui. Pian nostin sen vauvoineen pentuhuoneen sängylle, jossa olin itse jo viikon verran yöpäivystänyt.

 
Sylvi vielä miettii, ovatko nuo jonkin aineen aiheuttamia hallusinaatioita. 

Kun kaikki sujui sängyllä rauhallisesti, koko poppoo sai siirron pahvilaatikkopesään. Sylvi oli selvästi löytänyt sisäisen emonsa. Ensin se makasi jäykkänä pentujen imiessä, mutta pikkuhiljaa sekin rentoutui ja sulki silmänsä. Pesästä kuului vain tauoton kehräys.

Ensimmäisen vuorokauden aikana Sylvi ei poistunut pesästä kuin pikaisesti yöllä vessaan. Ruokakuppi sille kannettiin pesään, ja emonmaidonvastikkeen kanssa velliksi sekoitetettu toipilasruoka teki hyvin kauppansa. Endorfiinit jylläsivät niin, ettei pitkä haava tuntunut haittaavan yhtään.

Paikat vain tahtovat puutua, kun imettää 24/7. Niinpä Sylvi on tänään tehnyt pikaisia jaloittelulenkkejä muualla talossa. Se kiertää huushollin, käy vessassa ja palaa kuulostelemaan pentuhuoneen ovelle. Jos mitään ei kuulu, se tekee toisen kierroksen. Jos joku menee huoneeseen, se juoksee kiireesti paikalle ja hyppää pesään.

Kasvattajille hyvät emolinjat ovat kullanarvoisia. Sylvi on selvästi perinyt vahvat äidinvaistot emoltaan Sinksulta ja mummoltaan Ainolta. Sääli ettei se voi siirtää niitä edelleen tyttärelleen, sillä tämä poikakvartetti jää todennäköisesti Sylvin ainoaksi pentueeksi.

Mamma vääntyy vaikka millaiselle mutkalle, 
jotta vauvat saavat kunnolla ruokaa!



maanantai 19. lokakuuta 2015

Pikkukollit saivat kutsumanimet

Dollgarden's F-pentue

Kutsumanimien keksiminen pennuille on aina hauskaa. Usein ne tulevat sattumalta jonkin ulkoisen piirteen tai muun mukaan. Tällä kertaa olin antanut ensimmäiset ristiäiset Elyn päänvaivaksi. Minä keksin sitten rekisteriin menevät viralliset nimet.

Sulosta tulee isona karski kollinköriläs.
Ruskea mitted -tenava on tähän asti kulkenut painontarkkailulistoilla nimellä "Liila" häntämerkkinsä mukaan. Nyt se sai nimekseen Sulo. Muut elämäni varrella tapaamani Sulot ovat yleensä olleet karskeja äijänköriläitä. Tämä Sulo ei ole vielä niin karski eikä edes köriläs, mutta hyvää vauhtia matkalla siihen suuntaan. Se on nimittäin ollut koko ajan painavin koko porukasta. Sulo on myös kaikin puolin lupaava pentu. Sen kuviotkin näyttäisivät olevan kohdillaan, joten olisi mukavaa, jos se saisi myös näyttelyistä kiinnostuneen kodin.

Sisu on luonteeltaan nimensä veroinen. Se osaa pitää puolensa.
Sisu sai nimensä varmaankin siksi, että se on porukan pienin. Sisun painonnousu on edennyt sykäyksittäin ja se on välillä tarvinnut myös lisämaitoa. Olemme miettineet onko se vain laiska syöjä vai häviääkö se veljilleen tissitappeluissa. Jälkimmäinen teoria ei ole oikein uskottava, sillä Sisu taistelee vimmatusti vastaan, kun sen suuhun työnnetään maitoruiskun tuttia. Olemmekin Elyn kanssa päätelleet, että noin reipas epeli ei voi olla sairas tai muuten rassukka. Sisu on ruskea colourpoint, eli sen tassut ovat kokonaan tummat. Erityisiä virheitä siinä ei ole, joten sen näyttelymahdollisuudet riippuvat aika lailla siitä, miten sen paino ja olemus kehittyvät.

Söpöllä on suloinen kissanpojan ilme.
Söpö on selvästi vienyt sijoitusmammansa sydämen - siitä juontuu sen nimikin. Söpö on ruskea bicolour, joka painon kehitykseltään on porukan keskikastia. Sen valkoiset kuviot ovat naamiossa kauniin tasaiset, mutta takatassujen takana on harmillisia ruskeita läikkiä, jotka näyttelyissä eivät ole suotavia. Tosin jos Söpö muuten kehittyy hyvin ja siitä tulee komea kolli, myös pikku virheitä voidaan näyttelyissä katsoa sormien läpi. 

Siru järjesti meille yllärin.
Kun otsikossa puhuin pikkukolleista, en unohtanut Sirua. Eilen nimittäin alkoi vahvasti näyttää siltä, että sekin on kolli eikä naaras kuten olemme luulleet. Sirulla on siis nimenvaihto edessä... Ensimmäiset epäilykset heräsivät, kun Siru veteli painokäyrillä ihan Sulon kintereillä. Yleensä tytöt ovat selvästi kollipoikia kevyempiä. Siru on sininen colourpoint ja kaikin puolin lupaavan näköinen. Olisi mukavaa, jos sen ostaja haluaisi käydä sen kanssa näyttelyissä edes joskus.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Energiaa pentulaatikossa

Dollgarden's F-pentue

Mitted ja bicolour painivat ja viisveisaavat colourpointien ruokarauhasta.

Tenavat alkavat jo näyttää päivä päivältä enemmän pieniltä kissoilta. Samoin niiden käytös on muuttunut yhä pentumaisemmaksi. Sosiaalisia taitoja treenataan sisarusten kanssa painimalla ja kasan päällimmäiseksi kiivennyt on kunkku.

Nyt kuviot alkavat jo erottua selvästi. Bicolour-pojalle näyttäisi tulevan kauniin symmetrinen kuvio, mikä tietää hyvää näyttelyjen kannalta. Mahdollisia ruskeita läikkiä tassuissa ei vielä erotu, mutta niitä voi ilmaantua myöhemminkin.

Mitted-pojalla näyttäisi olevan ainakin etutassuissaan reilun kokoiset sukat, mikä on ilahduttavaa, sillä aika usein olen joutunut kamppailemaan minikokoisten sukkien kanssa. Toivottavasti pikkukollille ei tule kolikon kääntöpuolena runnereita, eli valkoisia kiiloja tassun alapuolelle. Niitä ei ragdolleilla katsota hyvällä näyttelyissä.

Colourpointeilla harvemmin on väri- tai kuviovirheitä, ellei jokin geenien oikku ole tuottanut kissalle valkoista läikkää. Pienikin täplä valkoista on colourpointilla sertin epäävä virhe, enkä ainakaan itse käyttäisi kissaa mielelläni myöskään jalostuksessa, sillä ylimääräinen valkoinen voi aiheuttaa ylläreitä myös jälkipolville.

Jos colourpoint-neiti osoittautuu lupaavaksi, etsin sille ensisijaisesti sijoituskotia. Kollipojat myydään kastroituina lemmikeiksi, ellei ostaja ole kiinnostunut siitoskollin pitämisestä yhteisomistuksessa.

torstai 1. lokakuuta 2015

Nyt kerätään massaa

Dollgarden's F-pentue

Yleensä pentujeni silmät ovat auenneet 9-12 vuorokauden aikoihin, mutta 
liilahäntäinen pikkumies halusi nähdä maailman jo viikon iässä.

Pentujen ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Jokainen on tuplannut alkupainonsa ja mennyt melkein heilauttamalla yli 200 gramman. Muutaman kerran lisäruokaa on jouduttu antamaan pennulle, jonka häntä on merkitty pinkillä. Se on joko laiska syömään tai sitten häviää tissitappeluissa, koska sen paino aina välillä jämähtää hetkeksi paikoilleen kunnes taas ottaa noususpurtin.

Sijoitusäiti Ely on tehnyt nettiin taulukon, johon hän merkitsee painot aamuin ja illoin. Noin kuukauden iässä siirrytään punnitukseen kerran vuorokaudessa. Vahdin painoja kuin haukka, ja jos painoa tulee vuorokaudessa alle 10 grammaa, pentu saa lisäruokaa. Lisäruokinta ei aina ole kovin helppoa, koska nisään tottunut tenava ei välttämättä tajua tutin tarkoitusta ja taistelee urheasti vastaan. Elyn lisäruokintataidot ovat kuitenkin kehittyneet nopeasti, ja nyt pieneen masuun saadaan jo tarvittavat 4 grammaa/ateria. Jos tilanne menisi oikein hankalaksi, pennulle annettaisiin lisäruokaa letkulla suoraan mahaan, mutta siihen ei vielä ole tarvinnut ryhtyä.

Pinkkihäntäinen on muita laiskempi syömään. Muuten 
painot ovat nousseet hyvin tasaisesti.

Saatan olla vähän turhankin tarkka painonnoususta, mutta potentiaalit ongelmatilanteet on mielestäni parempi ennakoida. Jos pennun verensokeri pääsee romahtamaan, maidon ravintoaineet eivät enää imeydy, vaikka sitä kuinka pumpattaisiin mahaan. Silloin tarvitaan avuksi glukoosia joko maidon seassa tai suoraan ihon alle nesteytettynä.

Tällä hetkellä näyttäisi pienellä varauksella siltä, että pentueessa on kolme poikaa ja yksi tyttö. Kaksi pennuista on colourpointeja, yksi mitted ja yksi bicolour. Kuviot näkee helposti heti kun pointtivärit alkavat kehittyä. Yhden nenu on vaalea (=bicolour) ja kahden takatassut tummat (=colourpoint). Yhden nenu on tumma mutta takatassut vaaleat (=mitted). Väreistäkin Elyllä on jo teoria, mutta haluan itse nähdä pennut nyt viikonloppuna ennen kuin uskallan vahvistaa ne. Siitä lisää myöhemmin.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Neljä isoa pentua syntynyt!

Dollgarden's F-pentue

Fumiko on vielä vähän hämillään pennuista, 
mutta imetys sujuu mallikkaasti istuma-asennossakin.

Kello oli tiistaiaamuna vähän yli seitsemän, kun Fumikon sijoitusäiti Ely soitti: "Nyt synnytys taitaa olla alkamassa". Ei muuta kuin vaatteet pikaisesti päälle, töihin tekstari ja autolla naapurikaupunginosaan toivoen, että Fumi ei osoittautuisi salamasynnyttäjäksi.

Ely oli valmistellut Fumille ja pennuille pesän huoneeseen, jonka seinustat olivat täynnä hamsterihäkkejä. Ely on kansainvälinen hamsterituomari ja kokenut hamsterikasvattaja, joka on nyt hamstereiden ohella aloittamassa rotukissojen kasvatusta. Siinä sitten istuskelimme pesälaatikon ääressä seuraamassa tilannetta, Fumiko supisteli ja hamsterit rapistelivat omissa laatikoissaan.

Varttia vaille yhdeksän ensimmäinen pentu pulpahti ulos. 119 grammaa! Tavallisesti pentuni ovat olleet noin 90-100-grammaisia. Kymmenen minuutin kuluttua tuli seuraava - 116 grammaa! Fumiko pesi pennut huolellisesti ja jouduimme auttamaan oikeastaan vain napanuoran katkaisussa.

Parin tunnin kuluttua syntyi kolmas pentu: 124 grammaa! Sen perään syntynyt kuopus tuntui suorastaan pieneltä - "vain" 109 grammaa.

Neljännen jälkeen alkoi näyttää siltä, ettei useampia olisi enää tulossa. Fumiko sai ruokaa, vaihdoimme pesään puhtaan alustan, Ely jäi vahtimaan, että kaikki pennut pääsevät kiinni nisään ja minä lähdin tyytyväisenä töihin.

Neljä pentua on juuri hyvän kokoinen setti. Emo jaksaa imettää niitä kunnolla ja kasvattaja pääsee helpolla. Kun joka pentu on näin iso ja tomera, kriittiset ensimmäiset päivät ja viikotkin sujuvat todennäköisesti hyvin.