sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kohti uutta kotia

Viime maanantaina pennut täyttivät 12 viikkoa ja saavuttivat luovutusiän. Ensimmäisenä lähti eilen kuvassa keskellä takana oleva Minttu (Dollgarden's Bellis), jota kutsuttiin meillä aluksi Aamuksi. Minttu muutti Tuusulaan.
Huomenna lähtevät samaan perheeseen Espooseen pojat Bonzo (Dollgarden's Buxus), kuvassa keskellä edessä, ja Hopsu (Dollgarden's Berberis), toinen oikealta. Pojat kävivät eilen kastroitavina, mutta toistaiseksi ne eivät näytä vielä huomanneen, mitä tapahtui. Nukutuksesta herättyään ne jatkoivat iloisesti leikkimistä, eikä peräpään haava tuntunut missään. Molemmat pojat ovat isokokoisia, Hopsu yli 1,8 kg. Se onkin aina ensimmäisenä jonossa, kun tuttu lautasen kilahdus kuuluu keittiöstä. Molemmat pojat ovat kehittyneet hienosti ja eilen niitä katsellut kissatuomari piti molempia hyvin lupaavina näyttelykastraatteina. Hopsunkin jäänsiniset silmät voivat kuulemma tummua myöhemmin.
Myöhemmin huomenna lähtee kuvassa toisena vasemmalta oleva Sissi (Dollgarden's Bergenia), jota aiemmin kutsuttiin meillä Pinkyksi. Sissi menee Espooseen lemmikiksi, burma-tyttö Kertun leikkikaveriksi. Toivottavasti tytöt ystävystyvät nopeasti.
Kotiin jää siis kuvassa oikealla loikoileva Sinikka (Dollgarden's Betula) ja vielä kesän ajaksi Batman (Dollgarden's Bromus), vasemmalla, jota aiemmin kutsuttiin Kuopukseksi. Batman on aluksi viikonloput tyttäreni luona ja muuttaa sinne pysyvästi syyskuussa, kun (toivottavasti) saamme sille Ruotsista toisen siitoskollipennun kaveriksi. Batman on omille tyttökissoilleni liian läheistä sukua, mutta muille kasvattajille se on tarjolla ensi talvena. Sinikka jatkaa kissalassani sukua yhdessä isosiskonsa Monnin kanssa. Aino-äiti sen sijaan steriloidaan ensi viikolla ja siirtyy sen myötä pentupuuhissa konsultiksi.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Tytöt jyrää

Meillä on nyt koko talo yhtä rallin pikataivalta. Kuusi karvakuulaa viilettää huoneesta toiseen ajatusta nopeammin. Välillä jahdataan omaa häntää, välillä kaverin. Erityisen hauskaksi leikkipaikaksi on osoittautunut tyhjä viinipullolaatikko. Yksi menee sisään ja huiskii sieltä muita tassullaan. Muut hyökkäilevät laatikon raoista pilkistävän tassun kimppuun.
Välillä suorastaan ihmetyttää, miten pennut eivät tunnu olevan moksiskaan sisarusten rajuista otteista. Niitä ei tunnu haittaavan lainkaan, että toinen loikkaa eteisen penkiltä suoraan niskaan. Tai että painittaessa toinen samalla rapsuttaa takatassuilla naamaa ja pureskelee korvia, tassuja ja suupieliä pienillä terävillä hampaillaan. Välillä joku saattaa vähän vingahtaa, mutta mitään vaurioita ei ole koskaan näkynyt.
Tytöt ovat jopa raisumpia kuin pojat. Kun veljeltä jo virta hiipuu, sisko usein könyää vielä sen päälle ja yritää saada lepovuorossa olevasta itselleen painikaveria. Turha toive. Kun pieni väsyy, se on sitten totaalista.

Kaikki pennut on nyt varattu. Bellis menee Kaisan kaveriksi Tuusulaan, Buxus ja Berberis Henrikin lemmikeiksi Espooseen, Bergenia lähtee burma-tytön seuraksi Espooseen, Betula jää meille ja Bromus muuttaa tyttäreni luo kasvamaan siitoskolliksi.

torstai 19. toukokuuta 2011

Vielä yksi vapaana

Nyt kaikki pennut on varattu - paitsi Pinky. Mietin pitkään kumman jättäisin itselleni, Pinkyn vai Sinikan, mutta päädyin lopulta Sinikkaan. Toisaalta olen alusta lähtien pitänyt todella paljon Pinkyn leveästä naamasta...
Lempinimensä Pinky on saanut vaaleanpunaisesta häntämerkistä. Kynsilakalla tehdyt merkit olivat monta viikkoa ainoa keino erottaa pennut toisistaan. Sinikalla merkki oli sininen ja Hopsulla (= Hopeähäntä) metallinhohtoinen.
Pinky eli Dollgarden's Bergenia myydään joko lemmikiksi mukavaan kotiin tai siitoskissaksi uutta leveää, amerikkalaistyyppista päänmuotoa ja suklaageeniä kaipaaville kasvattajille. Suurta näyttelymenestystä siltä ei kannata odottaa, mutta kyllä se kasvatukseen vaadittavan sertinsä ja siitoshyväksynnän saa. Kuvioltaan Pinky on mitted ja väriltään tietysti sininen. Luonteeltaan se on reipas ja ystävällinen. Nyt yhdeksän viikon ikäisenä se painaa noin 1,1 kg.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Hyvin maistuu

Pikkukissojen makumieltymykset alkoivat tulla esiin jo pari viikkoa sitten. Useimmat niistä syövät hyvällä halulla Royal Caninen BabyCat-moussea - paitsi Sinikka. Se on päättänyt olla iso tyttö, joka syö vain seuraavan ikäryhmän Kitten-lihapaloja. Niiden makuun se pääsi, kun jouduimme parina päivänä tarjoamaan niitä ennen kuin pääsimme eläinruokakauppaan täydentämään BabyCat-varastoamme. Nyt sitten viiden pennun kesken jaetaan joka ruokailulla yksi moussepurkki ja Sinikalle avataan lihapalapussi. Jos mousse häviää nopeasti lautaselta, muutkin saavat täydennystä Sinikan pussista. Lisäksi Aamu ja Pinky käyvät välillä kuivaruokakipolla mussuttamassa Kitten-ropoja, joita niille on koko ajan tarjolla. Pojat sen sijaan eivät ropoista ole kiinnostuneita.

Pikkuhiljaa alamme harjoitella myös jauhelihalla, jotta tenavat oppisivat monipuolisesti makuihin. Kissoistahan tulee helposti aikamoisia nirsoilijoita, joille kelpaa vain tietty lempiruoka.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Pentuesittelyssä Bromus

Kaikki pennut ovat nyt saaneet viralliset nimet ja rekisteröintipaperit on lähetetty Kissaliittoon. Tällä kertaa nimien keksiminen oli hieman hankalaa, sillä b-alkuisia kasvien tieteellisiä nimiä on jostain syystä melko vähän.

Pennuista nuorin, Kuopukseksi kutsuttu poika, sai nimekseen Bromus. Nimi on lainattu kattaralta, joka on heinän tyyppinen, kuivakukkakimpuissa käytetty ikikukka.

Pikku Bromus on luonteeltaan lempeä ja rauhallinen. Toki se telmii sisarustensa kanssa, mutta se enemmänkin peesailee muita kuin ryntäilee kärkijoukoissa. Väriltään se on sininen ja kuvioltaan colourpoint. Bromuksen silmät ovat kauniin keskisiniset ja pointtivärit näkyvät jo tummina. Nyt melkein kahdeksan viikon ikäisenä se painaa 950 grammaa. Hyvän kokoinen kisu siis.

Bromus on täysin näyttely- ja siitostasoinen uros, mutta tarvittaessa olen valmis myymään sen myös lemmikiksi.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kovaa ja korkealle

Pentuhuoneeseen on tuotu uusi kiipeilyteline, josta on tullut tenavien suosikki. Sen lisäksi että ne kamppailevat hurjasti eri tasojen herruudesta, teline palvelee myös päiväunien aikana. Alimman tason mökkiin mahtuu kolme ensimmäistä, pari seuraavaa kiipeää sen katolle ja hurjapäisin, joka tavallisesti on Sinikka, loikkaa lopuksi jommalle kummalle ylätasoista.
Ensi maanantaina pennut täyttävät seitsemän viikkoa ja vauhti vain kiihtyy. Kun aamulla tulen makuuhuoneesta, kolme painii jo oven takana, ja saadakseni oven auki joudun samalla nostelemaan niitä yksi kerrallaan ovenraosta kauemmaksi. Heti kun ovi on niin paljon auki, että mahdun ulos, pentujen hyökyaalto vyöryy sisään makuuhuoneeseen ja alkaa kartoittaa sängyn ja yöpöytien alustoja.

Kun riehuralli on aikansa pyörinyt pitkin taloa, tulee tietysti nälkä. Ja kun masu on saatu täyteen ruokaa, täytyy vetäytyä ruokaperäisille. Tämä toistuu noin neljä kertaa päivässä 4-5 tunnin sykleissä. Emoraukka on välillä melko stressaantunut, kun pennut eivät meinaa pysyä aisoissa, vaan häipyvät liian kauas tutkimusretkilleen. Aino syöksähtelee karkulaisten perään kuin paraskin paimenkoira saadakseen ne takaisin laumaan. Ei ihme, että päiväuniajan koittaessa myös emo simahtaa välittömästi.

Seuraava blogipäivitys on luvassa vasta viikon kuluttua, sillä lähden huomenaamuna työmatkalle. Jännittävää nähdä, kuinka paljon pennut ehtivät viikossa kasvaa.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pentujen isä

Monella isolla kissalalla on omat kollit, jotka asuvat erillään leikkaamattomista naaraista -joko erillisessä huoneessa, lähisukulaisen luona tai sijoituskodissa. Pysyäkseen tyytyväisenä leikkaamattoman kollin pitäisi kuitenkin päästä tositoimiin ainakin 2-3 kertaa vuodessa. Koska oma kasvatustyöni on ollut niin pienimuotoista, olen tähän mennessä päätynyt vuokraamaan kasvattajakaverini kolleja. Tämän pentueen isä Feel-x Festivus eli Feno on itse asiassa edellisen pentueen isän nuorempi velipuoli. Usein tarjolla olevia kolleja käytetään liiankin paljon, mikä ei ole hyväksi rodun geeniperimän monimuotoisuudelle. Omien pentueitteni isät eivät onneksi komeile ison pentulauman sukutauluissa. A-pentueen isä, Aatu, sai siittää kaksi pentuetta ennen kuin menetti pallinsa. Feno on toistaiseksi saanut vain nämä vauvat.

Feno on vielä teinipoika, alle 1,5-vuotias, mutta sitä ei haitannut lainkaan, että sen poikuuden vei 4,5-vuotias kokenut kissarouva. Aino oli ensin vähän turhautunut, kun Feno vain haki oikeaa asentoa, eikä valmista meinannut tulla. Mutta kun kolli vihdoin tajusi, miten homma hoituu, se ei antanut Ainolle hetken rauhaa. Ja seuraukset päästiin laskemaan yhdeksän viikon kuluttua...

Feno on väriltään ja kuvioltaan lila colourpoint (Rag c). Liloja kissoja meillä on Suomessa vielä melko vähän, sillä lila väri tulee geenistä, joka peittyy aina sinisen ja ruskean geenin alle. Liloja pentuja syntyy siksi vain liiloille, suklaata kantaville sinisille ja sinistä kantaville suklaan värisille kissoille. Lilan isän ansiosta kaikki tämän pentueen tenavat kantavat kuitenkin suklaageeniä. Ulkonäöltään ne ovat tavallisen sinisen ragdollin näköisiä, mutta kasvatustyössä niiden avulla voidaan saada suklaan ja lilan värisiä pentuja. Lemmikkikissalle, jolla ei teetetä pentuja, tällä ominaisuudella ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Siististi sisällä

Pennut ovat jo kutakuinkin sisäsiistejä. Sekä isot että pienet hädät tehdään lähes poikkeuksetta hiekkalaatikkoon. Päiväunien jälkeen laatikossa käy varsinainen kuhina, kun kaikki haluavat toimittamaan asioitaan yhtä aikaa. Pieneen, matalareunaiseen vessakulhoon tehdään yleensä pisut, lisäksi huoneen nurkassa on myös iso, korkeareunaisempi hiekkalaatikko, jossa isotkin kissat käyvät välillä esimerkkiä antamassa.

Vain eräs asia tuottaa vielä pikku ongelmia. Kun torttu on saatu väännettyä hiekalle, se pitää tietysti peittää. Mutta samalla pieni takatassu tulee harmillisen usein astuneeksi kasaan. Toisinaan tenava myös jää kykkimään kasansa päälle, jolloin villahousut tuhriutuvat. Pentu ei itse ole asiasta millänsäkään, mutta siitä se ei pidä ollenkaan, että joutuu töhryineen pesulle. Pelottavin hetki on kuitenkin se, kun hana avataan ja vesi alkaa virrata. Kun jalkaa tai peppua huuhdellaan lämpimällä vedellä, kiljuminen yleensä lakkaa.

Tytöistä pörröisimmällä, Pinkyllä, on hauska vessarituaali. Niin kovaa kuin pienellä äänellään pystyy se ilmoittaa kaikille aikomuksistaan. Ensin Aino meni aina huolissaan katsomaan, mikä lapsella on hätänä. Nykyään se ei enää viitsi vaivautua.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kyllä isosisko hoitaa

Ainon edellisen pentueen kotiin jääneestä tytöstä, kissalamme näyttelyprinsessasta Monnista, on tullut pentujen varaäiti. Synnytyksen jälkeen se suhtautui emoonsa jonkin aikaa hyvin epäluuloisesti, murisi ja jopa sähisi, jos Aino tuli lähelle. Muutaman päivän kuluttua tilanne onneksi rauhoittui, ja Monni alkoi hengailla lähettyvillä, mutta kuitenkin turvallisen matkan päässä pentulaatikosta. Se saattoi käydä haistelemassa tenavia, mutta ei edelleenkään oikein tiennyt, miten niihin pitäisi suhtautua.

Vasta nyt, kun pennut ovat laajentaneet reviiriään laatikkonsa ulkopuolelle ja pitävät omaa ralliaan ympäri huonetta, Monnin emonvaistot ovat heränneet. Se nuolee pyllyjä jopa innokkaammin kuin Aino ja nukkuu pentujen kanssa päiväunia joko pentulaatikossa tai pienessä punaisessa leikkimökissä. Jos joku pennuista on sotkenut itsensä hiekkalaatikossa kakkaan ja tarvitsee vesipesua, Monni kiitää kylpyhuoneeseen perässäni varmistamaan, ettei kiljuvalle natiaiselle vain tehdä mitään kurjuuksia.

Pennuille näyttäisi olevan suunnilleen sama, kumpi aikuisista kissoista niitä huoltaa. Ensin osa niistä pyrki kartoittamaan Monnin mahavilloja maitohanaa etsien, mutta nyttemmin ne näyttävät luopuneen yrityksestä.

Aino on ottanut avun kiitollisena vastaan. Se saattaa loikoilla nojatuolissa pentujen ulottumattomissa puoliunessa sillä aikaa kun isosisko vahtii menoa lattialla. Ilmeisesti se on jollain lailla huojentunut siitä, ettei kuusi pentua enää vaadi sen herkeämätöntä huomiota.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Paino hallinnassa

Tässä vaiheessa poika- ja tyttöpentujen painoerot näkyvät jo selvästi. Aikuiset ragdoll-uroksethan painavat noin 7-9 kg, mutta naaraat selvästi vähemmän, vain noin 4-7 kg. Ragdollien maine jättikissoina perustuu siis enemmän urosten kuin naaraiden kokoon.

Kaikki poikapennut painavat yli 500 grammaa, isoin jopa 548 grammaa. Tyttöpennutkin painavat jo 474-491 grammaa. Tenavat punnitaan aamuin ja illoin, ja painoa pitäisi tulla vuorokaudessa lisää vähintään 10 grammaa. Jokainen on kerännyt viiden viime vuorokauden aikana keskimäärin 15 grammaa lisää, joten ei mitään huolta siinä suhteessa.

Luovutettaessa rotukissan pennun tulee painaa vähintään kilon verran. Jos pentujen painokäyrä pysyy tasaisena, raja ylitetään jo noin kuukauden kuluttua.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Tulvaportti auki

Pari päivää sitten se tapahtui: pennut alkoivat kiivetä pesälaatikkonsa reunan yli. Niinpä meidän ei auttanut muu kuin leikata edellisen pentueen jälkeen kiinni teipatun aukon teipit taas auki.

Samalla hetkellä, kun luukku saatiin alas, laatikosta vyöryi ulos pentujen hyökyaalto. Aino naukui hädissään ja pyöri ympäriinsä yrittäen estää tenavia pakenemasta. Mutta ei hätää. Vain harva uskalsi lähteä pesän edessä olevalta matolta seikkailemaan paljaalle lattialle. Ja nekin pikku karkulaiset emo sai nopeasti takaisin muiden joukkoon.

Yön Aino nukkui varmuuden vuoksi poikittain pesän edessä, jotta yksikään ei pääsisi livahtamaan ohi huomaamatta. Yksi pennuista löytyi aamulla sen ja laatikon välistä. Muut vetelivät sikeitä laatikon sisällä. Myös päiväunille pennut näyttävät vetäytyvän mieluiten pesään, jonka pohjalla lämpöpatja antaa mukavat unet.

Nyt Aino on jo täysin rauhoittunut. Se tietää, että jokainen karkaamista yrittävä pysähtyy viimeistään huoneen oviaukolle. Sen poikki on nimittäin teipattu noin 30 cm korkea pahvi, jonka yli yksikään tenava ei pääse kiipeämään - ainakaan vielä pariin viikkoon.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Maitoparta


Ainon nisät ovat nyt niin ruvella, että pentuihin tankataan vastiketta neljän tunnin välein. Tehoruokinnan ansiosta jokaisen paino on tänään noussut reilusti, noin 15-20 grammaa. Huomenna sama tahti jatkuu. Aino vaikuttaa aika helpottuneelta siitä, ettei ruokintavastuu ole kokonaan sen harteilla. Se on selvästi yrittänyt välttää imettämistä koko päivän ja käynyt pentulaatikossa vain nuolemassa ja hoitamassa muuten vauvojaan. Vasta nyt illalla se päästi pennut imemään pitempään.

Tein tänään exceliin ruokintakalenterin, johon merkitsin ruoka-ajat seuraavaksi viikoksi. Ruudukkoon merkitään myös, paljonko kukin pentu on suostunut syömään. Poikiin uppoaa helposti jopa 10 ml kerralla. Tytöt ovat krantumpia ja suostuvat syömään hädin tuskin 5 ml.
Huomenna alkaa myös harjoittelu kiinteällä ruoalla. Jo tänään annoin pojille pienet maistiaiset Royal Caninin Baby Cat moussea vastikemaitoon sekoitettuna ja hyvin tuntui kelpaavan.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Tehotankkausta

Meillä on taas viime päivinä jouduttu tehostamaan ruokahuoltoa. Aino unohti olevansa kuuden kasvavan pennun imettävä emo ja alkoi syödä kuten huolettomina sinkkuaikoina. Sen seurauksena vauvojen painonnousu hidastui, ja Ainon nännit alkoivat kärsiä, kun tenavat yrittivät saada niistä irti tuotantoa enemmän maitoa.
Ei auttanut kuin ottaa pakkoruokinta taas ohjelmaan. Läheiseltä eläinlääkäriasemalta hain purkillisen kissoille tarkoitettua äidinmaitovastiketta ja kasvattajakaveriltani sain lisäksi lainaksi lääkeruiskuun yhdistettävän minikokoisen pullotutin.
Turha luulla, että nälkäiset pennut olisivat ilahtuneet uudesta ruokaringistä. Nostin ne yksitellen syliini syötettäväksi, ja kun tähtäsin tuttia suuhun, ne kiljuivat kuin olisin yrittänyt myrkyttää niitä. Tippa kerrallaan sain maitoa kuitenkin uppoamaan pieneen kitaan. Pojat alistuivat helpommin, tytöt rimpuilivat vastaan uskomattoman sitkeästi. Aino seisoi vieressä tarkkailemassa, ettei pennuilla ollut mitään hätää, ja nuoli niiden naamaa aina välillä, kun pentu tarvitsi rauhoittelua. Kun kolmesta viiteen millilitraa oli vihdoin viimein mennyt alas, pentu pääsi takaisin kotipesään ja seuraava joutui käsittelyyn.
Lopuksi tankkausvuorossa oli itse emo. Ruiskutin sen suuhun tuttuun tapaan energiavelliä, jonka olin tällä kertaa sekoittanut äidinmaitovastikkeeseen. Tiukasti pyyhkeeseen kiedottuna se ei pannut hanttiin, mutta raukan katse muuttui ruisku ruiskulta yhä ahdistuneemmaksi.
Nyt iltapunnituksessa kaikkien pentujen paino oli noussut eilisillasta norminmukaiset 10 grammaa - jippii! Tänä iltana tankkaukseen joutuu siis vain Aino.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kuviot selvillä

Nyt kuvioiden salaisuus on vihdoin paljastunut. Kaikki kolme tyttöä ja yksi pojista ovat mitted-kuvioisia, eli takatassuissa on valkoiset saappaat ja etutassuissa pienet valkoiset varvastossut. Pojista kaksi on colourpointeja, eli kaikissa tassuissa on sama pointtiväri kuin naamassa, korvissa ja hännässä. Kaikki ragdoll-pennuthan syntyvät valkoisina, ja pointtivärit tulevat esiin sitä mukaa kuin ikää kertyy. Ensi väri tulee korviin ja häntään ja puolentoista viikon ikäisenä se alkaa näkyä myös tassuissa. Olenkin tutkinut pentujen takatassuja innokkaasti. Perimän perusteellahan mahdollisuudet olivat 50-50, ovatko pennut mitted- vai colourpoint-kuvioisia. Kaikkien väri on kuitenkin sininen ja lilan isänsä perintönä ne kantavat myös suklaageeniä. Tällä tosin on merkitystä vain siinä tapauksessa, että niillä teetetään pentuja. Muutaman viikon kuluttua saan jo paremman käsityksen myös naaman muodosta ja rakenteesta. Lisäksi mahdolliset pikku värivirheet tulevat esiin. Vasta silloin tiedän, mitkä pennuista menevät lemmikeiksi ja mitkä ovat näyttely- tai jalostuskelpoisia.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Maailma silmissä

Pentujen silmät ovat alkaneet aueta. Ensimmäisenä maailmaa pääsi ihailemaan Bonzo, järjestyksessä toisena syntynyt urospentu, joka on ylivoimaisesti koko porukan painavin. Toistaiseksi maailma näyttää pentujen silmissä vielä pelottavalta. Ne kiljuvat kuin vinkulelut, kun nostan niitä yksi kerrallaan pentulaatikon viereen talousvaa'alle punnittavaksi. Ainoa huuto huolestuttaa, mutta sen hermot kestävät juuri sen aikaa, että saan toimenpiteen tehtyä. Jos punnitus venyy, se tulee pentulaatikon laidalle varmistamaan, että tenavalla on kaikki kunnossa. Päivä päivältä pennut kuitenkin tottuvat paremmin ympäristöönsä ja meihin ihmisiin. Muutaman viikon kuluttua ne eivät enää ole millänsäkään käsittelystä ja voivat alkaa ottaa vierailijoita vastaan.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Viikko täynnä

Kuviin on toistaiseksi vaikeaa saada vaihtelua, mutta viikossa tai parissa siihen tulee muutos. Viime yönä tuli viikko pentujen syntymästä. Jokainen on hienosti tuplannut syntymäpainonsa. Alle 200-grammainen on enää Sinikka (= sininen merkki hännänpäässä), mutta senkin paino on noussut johdonmukaisesti omalla käyrällään. Ei siis hätää eikä tarvetta lisäruokintaan. Aino on onneksi taas oma itsensä. Antibioottikuuri jatkuu vielä viikon verran, mutta sen ruokahalu on palannut, eikä pakkosyöttöä ole enää harjoitettu pariin päivään. Nyt lataan sen lautaselle ruokaa vähän väliä, ja käyn päivisin myös ruokatunnilla kotona tarkistamassa tilanteen. Onneksi autolla matka kestää vain viisi minuuttia. Ainolle maittaa parhaiten märkäruoka, eikä sitä voi annostella aamulla koko päivän tarpeisiin.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Me ollaan niin nirvanassa

Emon sairastelusta huolimatta pentujen paino on noussut hyvin, noin 12-15 grammaa vuorokaudessa. Toistaiseksi niiden elämässä on ollut vain kaksi merkityksellistä asiaa: syöminen ja nukkuminen. Kun joku pennuista alkaa vikistä, pentulaatikon vieressä päivystävä Aino hyppää laatikkoon ja asettuu kylkiasentoon pentujen viereen. Samalla alkaa kiihkeä kilparyömintä kohti nisiä. Pennut eivät vielä näe tai kuule mitään, mutta ne suunnistavat haju- ja tuntoaistinsa perusteella. Kun mieluisa nisä on löytynyt, pentu telakoituu siihen vahvalla imulla ja alkaa lutkuttaa maitoa masuunsa.

Tutkimusten mukaan noin 80 prosenttia pennuista valitsee muutaman ensimmäisen päivän aikana itselleen vakituisen nisän ja loput 20 prosenttia käyttävät mitä nisää milloinkin. En ole vielä huomannut, moniko näistä pennuista on löytänyt suosikkinsa, mutta vaikuttaa siltä, että ylempi rivi on halutumpi kuin alempi lukuun ottamatta lähimpänä takajalkoja olevia, pulleita ja helposti suuhun saatavia nisiä. Etujalan kainalossa maata vasten olevaa ei sen sijaan huolisi oikein kukaan. Niinpä jumboksi kilpailussa jäänyt alkaa tavallisesti vaeltaa tissiltä toiselle yrittäen syrjäyttää siinä kiinni olevan. Vastaavasti paikkansa jo lunastanut huitoo pikku tassuillaan ja millin pituisilla kynsillään hurjasti tunkeutujan naamaa. Tappeluun kuuluvat myös ääniefektit: molemmat kiljuvat kovaa - jopa tissi suussa. Tällöin Aino yritää korjata asentoaan kääntymällä selälleen, jotta kaikille nisille olisi helpompi pääsy. Tappelu päättyy siihen, että tunkeutuja luovuttaa ja siirtyy valloittamaan seuraavaa, tai syrjäytetty pentu lähtee hakemaan uutta tissiä.

Olen yrittänyt seurata, jääkö joku aina alakynteen, mutta vakioluuseria ei ole vielä löytynyt. Kaikki puolustavat asemiaan aivan yhtä kiihkeästi. Usein kuitenkin tytöt ehtivät ensimmäisinä valloitaa parhaat paikat, ja pojat joutuvat joko tyytymään alatisseihin tai odottamaan vuoroaan. Kun pikkumassut alkavat muistuttaa tynnyreitä, pentu toisensa jälkeen hellittää imun ja kellahtaa sammuneena kanveesiin. Silloin Aino taas nousee varovaisesti ja siirtyy hetkeksi pentulaatikon viereen huilaamaan tai lähtee jalottelemaan muihin huoneisiin.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Pakettiratkaisu


Viime päivät ovat olleet varsin työntäyteisiä. Pennut voivat erinomaisesti, mutta emorukka sairastui vuorokausi synnytyksen jälkeen. Kohtuun oli jäänyt jotain ylimääräistä - ehkä istukka - joka nosti tulehduksen, kuumeen ja pahoinvoinnin. Onneksi pääsimme heti keskiviikkoaamuna kissaklinikalle, jossa Ainon kohtu ultrattiin ja lääkitys aloitettiin välittömästi. Aino sai lisäksi tippapiikin tassuunsa, sillä kuuden pennun imetys oli kuivattanut sitä liikaa. Vietettyään pentujen kanssa koko päivän klinikalla nesteytyksessä se pääsi kotiin illansuussa antibiootin, pahoinvointilääkkeen, maitohappobakteerien ja toipilasruokakassin kanssa.

Onneksi Ainon vointi parani keskiviikon aikana huomattavasti, ja jo illalla se alkoi kiinnostua taas pentujen hoitamisesta. Sen sijaan se ei vieläkään tajua, että kuuden pennun imettävän äidin pitää syödä ja juoda todella paljon. Vapaasti tarjoiltua ruokaa se ottaisi korkeintaan puolet siitä mitä pitäisi. Niinpä kiedon sen viisi kertaa päivässä tiukasti froteepyyhkeeseen, otan paketin kainalooni ja pursotan suuhun puoli desilitraa löysää velliä, jonka olen sekoittanut Hill'sin a/d-mössöstä ja vedestä. Lisäksi pakotan Ainon juomaan ruokailun lopuksi vielä pari ruiskullista vettä, jotta pissaa erittyisi riittävästi. Se ei todellakaan pidä syöttämisestä, mutta kestää sen urheasti kunnon ragdollin tavoin.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kuusi suloista vauvaa!

Aino oli koko eilisen päivän levoton. Se seurasi minua kaikkialle ja kävi kokeilemassa eri kaappien alahyllyjä selvästi pesänteko mielessään. Kun se illansuussa alkoi kehrätä tauotta, arvasin, että kohta tapahtuu. Kehrääminenhän on myös kissan tapa rauhoittaa itseään. Sulkeuduimme siis makuuhuoneeseen ja Aino hyväksyi sisustamani pentulaatikon sen enempää miettimättä.

Hiukan kahdeksan jälkeen syntyi ensimmänen poikanen, tyttö. Aino nuoli sen perusteellisen puhtaaksi ja kuivaksi, ja pentu (98 g) alkoi ponnekkaasti kartoittaa emonsa mahaa nisää etsien. Tunnin kuluttua syntyi toinen pentu. Sen pusertamisessa maailmaan oli enemmän työtä, sillä tenava ei tullut tavalliseen tapaan kuono tai jalat edellä, vaan takapuoli edellä. Kaiken lisäksi poika oli melko tuhdin kokoinen, 109 g. Saatuaan pennun maailmaan Aino keskittyi lähinnä istukoiden syömiseen ja siivous jäi minulle. Seuraavia saatiinkin odottaa sitten kolme tuntia. Aino tankkasi innokkaasti energiaa muuten inhoamastaan Nutriplus-tuubista, läähätti ja punnersi poikasia kohti maailmaa. Kissan kohtuhan on kuin kaksi sarvea, ja perältä on pitkä matka. Juuri ennen puolta yötä seuraavat kaksi, poika (94 g) ja tyttö (92 g) putkahtivat ulos kymmenen minuutin välein.

Tässä vaiheessa Aino näytti siltä kuin homma olisi hoidettu. Se kävi syömässä, juomassa ja hiekkalaatikolla. Imetti nelikkoaan ja käpertyi sitten nukkumaan niiden ympärille. Tunnustelin se vatsaa, ja kun en erottanut sieltä enää mitään selvää möykkyä, painuin itsekin sänkyyn. Puoli viideltä heräsin siihen, että Aino kaivaa hiekkalaatikolla. Nousin tarkistamaan pentujen kunnon, enkä ollut uskoa silmiäni: niitä olikin kuusi! Yön pimeydessä Aino oli pullauttanut hiiren hiljaa vielä kaksi vauvaa, pessyt ne itse oikein hyvin ja ilmeisesti myös imettänyt, koska uusimmilla tulokkailla, tytöllä (105 g) ja pojalla (112 g) oli niin reilusti massaa. Olen yleensä aika herkkäuninen, mutta tällä kertaa en kuullut mitään, vaikka pentulaatikko on sänkyni vieressä. Onneksi kuitenkin kaikki sujui hyvin, ja pennut löysivät lopulta ilman apuani maitobaariin. Hurjia baaritappeluitakin on jo nähty, mutta niistä lisää myöhemmin.