Ja rauha laskeutui taloon

Tällä viikolla kaikki pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa. Ensimmäisenä lähti keskiviikkona Fumiko (ent. Ruusa), joka muutti meistä muutaman kilometrin päähän Fallkullaan, Koillis-Helsinkiin. Samassa perheessä asuu kaksi kotikissaa, koira ja hamstereita, joten eläinkavereita ja leikkiseuraa ei tule puuttumaan - kunhan ensin tutustutaan kunnolla.
  Vuoden kuluttua Fumikon on tarkoitus jatkaa sukua ja synnyttää kaksi Dollgarden's-pentuetta. Pikkuneitiä tullaan näkemään myös näyttelyissä. Debyyttinsä se suorittanee Surokin näyttelyssä Lahdessa tammikuun puolivälissä.

Fumiko odottelee lähtöä kaninkuljetusboksin päällä. Vieressä on eläintarvikekaupan pentureppu ruokanäytteineen.

Perjantaina illansuussa vein Saken uuteen kotiinsa Kallioon, Helsingin kantakaupunkiin. Siellä sitä oli vastassa kaksi pennun hoitoon omistautunutta palvelijaa ja viiden tähden hotellipalvelut. Ensimmäinen ilta sujui raportin mukaan hyvin - paljon leikkiä, välillä sylitorkut ja ruokakin maistui. Olen varma, että Sakesta tulee hyvin hemmoteltu ja onnellinen kissa.

Sakke (vas.) lähdössä. Lilli ja Robin päättelivät, että jotain jännää on meneillään ja halusivat olla mukana. 

Saken tyylikäs astiasto uudessa kodissa. 

Lauantaiaamuna oli Lillin vuoro mennä kaninlaatikkoon. Ajelimme Espoon Kivenlahteen ja Lilli kesti puolen tunnin matkan hienosti. Vain kerran takapenkiltä kuului vieno 'Miu'. Perillä odotti 12-vuotias Miisu-rouva kahden palvelijansa kanssa. Miisu on ruskeanaamio persialainen - väritykseltään siis hyvin samanlainen kuin Lilli. Vanha rouva ihmetteli hiukan, mikä omituinen otus kotiin nyt ilmestyi, mutta suhtautui pentuun hienosti. Olin pessyt Lillin, kuten muutkin pennut, edellisenä iltana ennen luovutusta, jotta sen mukana ei lähtisi hermostuttavan paljon vieraiden kissojen hajuja. Ilmeisesti keino tepsi, sillä Miisu nuuhki Lilliä, mutta pysyi aivan rauhallisena.
  Yön Lilli vietti palvelijoittensa sängyssä, ja seuraavana aamuna se olikin raportin mukaan jo niin kotiutunut, että pisti pystyyn kunnon penturiehunnan Miisun kummastellessa vieressä.

Lilli lähtövalmiina reppuineen.

Lauantai-iltapäivällä oli sitten Viken vuoro lähteä uuteen kotiin Helsingin Herttoniemeen. Vanhassa rintamamiestalossa odotteli mukava nuori perhe ja 14-vuotias kissarouva Viivi. Vikke on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja hyväkäytöksinen nuorimies. Aikansa tutkittuaan uutta ympäristöä se käpertyi kehräämään perheen äidin syliin. Päiväunilta uutta perheenjäsentä tervehtimään herätetty Viivi ei ainakaan heti innostunut tulokkaasta, vaan sähisi parin metrin päässä. Vikke ei tästä huolestunut, vaan pysytteli tyytyväisenä uusien ihmistensä lähellä.
  Myös Vikke pääsee mahdollisesti kokeilemaan kissanäyttelyä. Toivottavasti tapaamme siellä keväällä!

Vikke lähdössä kohti uutta kotiaan.

Sunnuntaiaamuna kotona oli siis enää Robin (ent. Kusti). Se oli hyvin ihmeissään, mihin muut olivat menneet, eikä ruokakaan maistunut entiseen malliin, kun ei ollut kavereita kirittämässä syömistä. Puolilta päivin Robinkin sitten sukelsi kaniboksiin ja lähdimme ajelemaan kohti Helsingin Kumpulaa.
  Alkumatkan Robin piti takapenkillä kunnon konserttia, mutta rauhoittui sitten, kun ehdimme pitemmälle. Perillä se tutki uuden kotinsa huolellisesti samalla kommentoiden. Myöhemmin se rauhoittui leikkimään lasten legoilla ja malttoi myös syödä, joten eiköhän elämä uudessa kodissa pian asetu uomiinsa.

Vikke ihmettelee silmät pyöreinä, mihin kaikki sisarukset katosivat.

Jokaisen kasvattajan tärkein ja vaikein tehtävä on löytää pennuilleen hyvät kodit, joissa ne voivat viettää koko elämänsä rakastettuina ja hyvin hoidettuina lemmikkeinä. Jos kissaa laiminlyödään tai se laitetaan kiertoon eteenpäin kenties montakin kertaa, kasvattaja on epäonnistunut tehtävässään.
  Vaikka pennuista on aina haikeaa erota, olen todella onnellinen siitä, että ne ovat olleet uusissa kodeissaan odotettuja ja toivottuja. Pienten tassujen töminä on nyt siirtynyt muihin huusholleihin ja hyvä niin. Meillä vedetään hetki henkeä ja seuraavaa pentuetta ryhdytään puuhaamaan ensi vuoden puolella, kunhan keksin, miten saan sen sovitettua työkiireisiini. Siihen asti tämä pentublogi pitää taas taukoa.

Isoimmat ikinä

Eläinlääkäri tutkii Viken häntää. Ei knikkejä - kaikki luut kohdallaan!

Olimme eilen CatVetissä eläinlääkärin tarkastuksessa. Kaikki oli hienosti. Myös Kustin pieni sydämen sivuääni oli hävinnyt. Samalla pennut saivat toisen rokotuksen, joka on voimassa vuoden. Lemmikille tämä rokotussuoja riittää mainiosti, mutta jos kissa käy näyttelyissä, suositellaan varmuuden vuoksi kolmatta tehostetta vielä neljän viikon kuluttua eli 16 viikon ikäisenä.

Eläinlääkärin vaaka myös vahvisti kotipuntarin tulokset. Tämä pentue on painavin kaikista tähänastisistani. Yleensä urokset ovat olleet 1,6-1,8-kiloisia ja naaraat noin 1,5-kiloisia, kun ne ovat lähteneet uuteen kotiinsa. Mutta nyt ovat lukemat jotain ihan muuta.

Vikke 2110 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Porukan painavin on koko ajan ollut Vikke. Osasyy voi olla se, että Vikke syö ensin lautaselta muiden sisarusten ruoat, sitten omansa ja sen jälkeen emon/mummon/kummitädin kuivaruoat. Niin kauan kuin joltain lautaselta vain löytyy murusia, Vikke ei lähde keittiöstä.
  Kun sapuskasta on kyse, tämä kiltti sylikissa muuttuu uskomattoman röyhkeäksi etuilijaksi. Paksuksi Vikkeä ei kuitenkaan voi väittää - näppituntumalla se ei vaikuta edes kovin rotevalta. Se on vain isokokoinen.
  Kissaliiton määräämä luovutuspainon alaraja on 1 kg, jonka Vikke ylittää olympiatyyliin.

Sakke 1945 grammaa, 12 viikkoa, 2 päivää

Sakke oli pitkään pojista pienikokoisin, vain vähän tyttöjä isompi. Mutta luovutusiän lähestyessä se on ottanut Kustin kiinni ja veljesten painot ovat nyt aivan samat. Viikon kuluttua uuteen kotiin lähtiessä on kaksi kiloa varmasti koossa.
  Sakke on hauskan näköinen pikkuotus. Sen kroppa ei ole kovin pitkä, ja siksi se näyttää melkein pallolta, mitä pitkä ja pörröinen turkki vain korostaa. Samoin kuin veljensä myös Sakke notkuu lautasella viimeiseen muruun. Mutta kun Vikke suunnistaa raksukupeille, Sakke pysyttelee märkäruoan ääressä. Ensimmäisenä se hotkii jauhelihan ja sen jälkeen kaiken muun.

Kusti 1945 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Kusti on pojista rotevin ja siis saman painoinen kuin Sakke. Kustilla on hauska tapa ilmoittaa kaikille, kun se menee hiekkalaatikolle. Ensin luulin että sillä on jotain hätänä, mutta ei, se vain tiedotti tapahtumasta.
  Kun Kusti muuttaa uuteen kotiinsa, se saa nimekseen Robin. Ei isänsä mukaan, vaan laulaja-Robinin mukaan.

 Ruusa 1590 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Ruusa on tytöksi oikein hyvän kokoinen, vaikkei ihan poikien painoihin ylläkään. On huvittavaa seurata, kuinka Ruusan villipedon vaistot heräävät, kun se saa raakaa lihaa eteensä. Se alkaa murista uhkaavasti, vaikka lautasella olisi vain nokare jauhelihaa. Ääni kuulostaa niin vaaralliselta, että sisarukset monesti vetäytyvät ihmeissään vähän kauemmaksi.
  Ruusa lähtee pennuista ensimmäisenä uuteen kotiinsa, jossa se toivottavasti tulevaisuudessa jatkaa Dollgarden's-sukua. Nimekseen uudessa kodissa se saa Fumiko.

Lilli 1590 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää 

Lilli painoi syntyessään vain 77 grammaa. Istukka oli ilmeisesti toiminut hiukan vajaalla. Supersinnikäs pentu otti kuitenkin nopeasti siskonsa kiinni, eikä minkäänlaisia merkkejä alakynteen jäämisestä ole muutenkaan näkynyt ennen kuin aivan muutama päivä sitten.
  Lillin ruokahalu on hyvä, mutta välillä ongelmana on ollut, että veljet ryöväävät sen ja Ruusan ruoat. Parin viime päivän ajan tyttöjen painot ovat jääneet junnaamaan paikoilleen. Olen ratkaissut asian laittamalla pojat eri lautasen ääreen kuin tytöt. On huvittavaa seurata, kuinka poikien lautasen ääressä käy hurja maiskutus, kun jokainen ahmii vierustoverilta minkä ehtii. Tytöt sen sijaan syövät kiltisti kumpikin omaa ruokakasaansa.

Toistaiseksi kaikki pennut ovat hyväksyneet tyytyväisinä eteen laitetut sapuskat, mutta kasvaessaan kissat alkavat helposti nirsoilla. Siksi olisi hyvä pitää ruokavalio vaihtelevana myöhemminkin. Jos pari viikkoa tarjolla on vain yhtä ja samaa purkkiruokaa tai kuivaraksuja, voi kissa päättää, ettei haluakaan syödä muuta. Purkkiruoat ja raksut ovat täysravintoa, joten kyllä niilläkin pysyy hengissä ja terveenä, mutta raaka liha silloin tällöin on kissalle voimaruokaa.

Sakke on sitä mieltä, että tätä blogia pitäisi ehdottomasti päivittää useammin. Eilen se yritti auttaa, mutta ei muistanut salasanaa ja onnistui lukitsemaan koneen.

Tahtojen taistelu

Aino-mummon huono esimerkki houkuttelee pennutkin ruokapöydälle.

Kissanpentujen kasvatuksessa toimivat aika lailla samat periaatteet kuin lastenkin kasvatuksessa: pitää yrittää olla lempeä ja luja ja toimia loogisesti. Kuulostaa helpolta, mutta kuten kaikki vanhemmat tietävät, tenavat kyllä laittavat tämän periaatteen koetukselle. Siksi rajat kannattaa miettiä jo ennen kuin pentu tulee kotiin ja pitää niistä myöhemmin kiinni.

Kun yhden aamiaisviilipurkillisen aikana on nostanut joka pennun viisi kertaa alas pöydältä ja ne silti putkahtelevat aina uudelleen takaisin, tulee jo mieleen, olisiko sittenkin helpompaa luovuttaa. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että satunnainen palkinto vahvistaa tehokkaasti ei-toivottua käytöstä.  Jos kissa ei saa tulla pöydälle, säännöstä on pidettävä kiinni aina ja koko ajan, ja vähitellen pentu luopuu yrittämästä. Jos pöydällä olo onkin välillä sallittua, se pyrkii sinne jatkuvasti.

Täytyy tunnustaa, että meillä pöytäkasvatus on päässyt lipsumaan. Olemme rajanneet kiellon koskemaan varsinaisia aterioita. Eli kun pöytä on katettu, kissoilla ei sinne ole asiaa, ja aika hyvin ne pysyvätkin silloin pois. Satunnainen yrittäjä häädetään välittömästi. Aamiaisella en sen sijaan jaksa nipottaa, ja siksi saan olla jatkuvasti vääntämässä varsinkin Aino-mummoa sivummalle hesarini päältä.

Toinen kriittinen kysymys yleensä on, saako kissa nukkua makuuhuoneessa. Turha luulla, että pentu pysyisi sievästi omassa kopassaan sängyn vieressä. Todennäköisesti sen mielestä paljon parempi paikka löytyy peiton päältä jalkojesi välistä tai tyynyltäsi kymmenen sentin päässä naamastasi. Vieressä nukkuva pentu tuntuu suloiselta ajatukselta, mutta jos tavasta haluaa luopua, kun kissa on kasvanut seitsemänkiloiseksi roikaleeksi, on edessä viikkojen taistelu. Kun kissa yökaudet vuoroin naukuu, vuoroin yrittää raapia oveen aukkoa, kysytään todellista kestävyyttä ja hyviä korvatulppia.

Tärkeä osa kasvatusta on myös opettaa, ettei ihmisiä sovi näykkiä. Kun kissanpentua rapsuttaa vatsasta, se ottaa monesti hampaat mukaan leikkiin. Silloin paras konsti on sanoa napakasti "ei" ja nykäistä kädet pois, jolloin pentu jää tuijottamaan hölmistyneenä. Hetken kuluttua rapsutusta voi jatkaa uudelleen. Jos pentu silloin nuolee kättä, sitä kehutaan. Jos se jatkaa puremista, kädet taas irti ja uudestaan "ei". Siihen loppui kiva leikki, yritetään muutaman tunnin kuluttua uudestaan.

Tenavat rekisterissä

Avoinna on Ruusan rekisterikirja, mutta sisarusten sukutaulu on tietysti samanlainen.

Pentujen rekisterikirjat tulivat tänään ja näyttivät olevan kunnossa. Viime kesänä Kissaliiton toimistossa oli ilmeisesti ollut kiireitä, sillä silloin erään kasvattajakaverini pentueen papereista oli löytynyt virheitä vielä oikaisun jälkeenkin.

Rekisterikirjasta käy ilmi tietysti kissan rekisterinumero, syntymäaika, sukupuoli sekä rotu, väri ja kuvio. Lisäksi siinä kerrotaan, kuinka monta sisarusta pennulla on sekä niiden sukupuolet, värit ja kuviot.

Keskiaukeamalla onkin sitten enemmän tietoa esivanhemmista kuin keskiverto ihmisellä on omistaan. Sivun vasemmassa laidassa ovat vanhemmat ja joka sarakkeessa on aina yksi sukupolvi taaksepäin. Äidin puolelta esi-isissä on tanskalaisia (DK), espanjalaisia (ES) ja australialaisia (AUS) kissoja. Isän puolelta esivanhemmat tulevat Ruotsista (SE), Norjasta (NO), Tanskasta ja Italiasta (IT). Rotukissakasvatus on hyvin kansainvälistä puuhaa, sillä kaikki kissat olisivat pian sukua toisilleen, ellei siitoskissoja tuotaisi tänne ulkomailta.

Ragdoll-kasvattajia kiinnostava seikka on myös, millaisia kissoja ja kasvattajanimiä pennun esivanhemmissa on. Tämän pentueen isän puolelta löytyy muun muassa menestyksekkäistä kissoistaan tunnettu tanskalainen Seierön kissala, mutta sukutaulun kunkku on epäilemättä isoisän isä, norjalaisen Diadem's-kissalan kolli Ulysses Soltone, joka vuosi sitten voitti kissojen maailmannäyttelyssä World Winner -tittelin.

Kissojen nimen yläpuolelle on merkitty kissanäyttelyissä saavutettu titteli. Alin arvo on Champion (CH), sitten tulee International Champion (IC), sen jälkeen Grand International Champion (GIC) ja lopuksi Supreme Champion (SC).  Kannattaa kuitenkin muistaa, että kissa voi olla hyvä siitoskissa ilman näyttelymenestystäkin.

Rekisterikirja tarvitaan aina mukaan kissanäyttelyyn, mutta lemmikkikissankin kannattaa merkkauttaa sen takasivulle rokotukset. Sieltä on aina helppo tarkistaa, mitä rokotetta on viimeksi annettu ja milloin rokotus vanhenee.

Ruokapiiri pyörii

Vikke ryöstämässä mummonsa laihisraksuja. Taustalla emo omalla kipollaan.

Nyt kun pennut ovat jo 9,5 viikon ikäisiä, ne ovat jo täysin omaksuneet laumansa tavat. Kun aamulla herään, kaikki kahdeksan päivystävät makuuhuoneen oven takana ja suuntaavat kanssani ensin vessaan, sitten keittiöön.

Aikuiset kissat saavat odottaa kunnes saan pentujen sörsselit (seitiä, kissan purkkiruokaa ja kanan- tai possunpaloja tai jauhelihaa) lautaselle ja lattialle. Sillä aikaa kun nuoriso mussuttaa annoksiaan jakelen aikuisille niiden raksut.

Joskus joku pennuista keksii vasta lautasen ääressä, että on kiire vessaan ja häipyy paikalta hetkeksi. Iso virhe! Naapuri on todennäköisesti sillä aikaa popsinut ainakin mehevät kanapalat annoksen päältä.

Ensimmäisenä oman osansa on yleensä hotkinut Vikke. Laitan sen eteen kupillisen penturaksuja, joita se mutustaa hetken, tepsuttaa sitten aikuisten raksukipoille ja syrjäyttää röyhkeästi joko emonsa tai mummonsa. Sillä välin kun häädän Viken pois väärältä kupilta, Monni-täti on kaikessa hiljaisuudessa vaihtanut selkäni takana Viken kipon penturaksuihin, joita se ymmärrettävästi pitää paljon parempina kuin omia leikatun kissan laihismurojaan.

Palautan Monnin oman kuppinsa ääreen ja Viken omalleen. Annan myös vähän lisää purkkiruokaa lautasille, jos annokset tuntuvat loppuvan kesken. Ilman santsiannosta aikuisten kipoille tekisivät ryöstöretkiä muutkin kuin Vikke. Viimeisenä pentujen lautasille jää notkumaan yleensä Sakke, joka nuolee muilta jääneet murut huolellisesti.

Ennen kuin joka pentu on kylläinen olen pyörinyt vartin verran keittiön lattialla sekä järjestyspoliisina että ruokalan emäntänä. Kun vihdoin pääsen oman aamiaiseni ääreen, pennut ovat vauhdissa ruokapöydän alla. Työnnän tyhjät tuolit aivan pöytään kiinni, mutta sinnikkäimmät onnistuvat kampeamaan siitä huolimatta itsensä väliin jäävästä raosta pöydälle. Loput valitsevat helpomman mutta keskeytyksille alttiimman reitin jalkojani pitkin ja sylini kautta. Aamiaisen ja lehden luvun lomassa nostelen pentuja alas pöydältä.

Sama karuselli toistuu neljästi päivässä ja tulokset näkyvät joka ilta punnituksessa. Vikke painaa nyt 1,5 kiloa, Kusti 1,4 kiloa, Sakke 1,3 kiloa ja tytöt 1,2 kiloa kumpikin.

Lääkäritäti räpläsi

Ruusa Kirsi Juutin tutkittavana.

Viime torstaina kissoillemme oli varattu CatVetistä oikein erikoispitkä aika. Ainolta poistettiin hammaskiveä, jota varten se piti tietysti nukuttaa. Kun mummo oli lähetetty höyhensaarille, oli pentujen rokotusten ja tarkastusten vuoro.

Jokainen pentu tutkittiin vuorotellen päästä varpaisiin. Sydän kuunneltiin, pentu punnittiin ja lopuksi rokotettiin. Yhdelläkään pennuista ei ollut purentavikaa, napatyrää tai häntäknikkiä. Rintalastat olivat kunnossa, samoin luusto muuten. Silmät eivät rähmineet eikä nenä vuotanut. Pyllytkin olivat puhtaat. Pienet sydämet tikittivät napakasti, mutta Kustilta kuului vielä pieni vaaraton sivuääni, joka häviää iän myötä - todennäköisesti jo seuraavaan rokotuskertaan mennessä.

Pennuilla on syntyessään sydämessä ns. sikiöaikaisen verenkierron oikoreittejä eli muutama pieni aukko, jotka ensimmäisten viikkojen aikana sulkeutuvat. Jos pentu kasvaa nopeasti, aukkojen sulkeutuminen saattaa hidastua, mikä aiheuttaa pienen sivuäänen. Ilmiö on melko tavallinen, eikä siinä siis ole kysymys sydänviasta. Edellisessä pentueessani sivuääni kuului molemmilla tytöillä, mutta hävisi myöhemmin. Tavallisella stetoskoopilla - jota useimmat eläinlääkärit käyttävät - se ei välttämättä edes kuuluisi, mutta CatVetissä käytetään erikoisherkkää keskosille tarkoitettua stetoskooppia, jonka avulla sivuääni erottuu.

Kuten etukäteen arvelin, pennut eivät juuri huomanneet rokotuspiikkiä. Rapsuttelin jokaista samaan aikaan voimakkaasti korvan takaa, ja vain Kusti vingahti hiukan, kun piikki painui kankkuun.

Ruusalta otettiin myös verinäyte, koska siitä on suunniteltu suvunjatkajaa ja halusin selvittää sen veriryhmän. B-veriryhmä on siitoksessa ongelmallinen, koska A-kolliin yhdistettynä A-veriryhmän perineet pennut alkavat muodostaa emon veressä vasta-aineita. Vasta-aineet siirtyvät pentuun äidinmaidon mukana, joten emo ei saa imettää pentuja 18 tuntiin. Jokainen voi kuvitella, kuinka stressaavaa tämä on sekä emolle että kasvattajalle, joka joutuu letkuruokkimaan pentuja neljän tunnin välein tuona aikana. B-veriryhmän kolliin yhdistettynä vasta-aineita ei tietenkään synny, mutta B-kollin löytäminen on äärimmäisen hankalaa.

Onneksi Ruusan veriryhmä on A, joten mitään ongelmia ei sen suhteen ole tiedossa. Pikkuneiti suhtautui toimenpiteeseen rauhallisesti eikä rimpuillut yhtään, vaikka etutassun suoneen työnnettiin ohut neula.

Kaikilla kollipennuilla olivat kivekset myös jo laskeutuneet, mutta kovin pitkään ne eivät pääse niistä iloitsemaan. Koska ketään niistä ei ole tarkoitus käyttää siitokseen, niille tehdään varhaiskastraatio jo ennen luovutusta toisen rokotuskerran jälkeen.

Leikitään hippaa!

Kusti on vaipumassa uneen Monni-tädin kainalossa.

Nyt on tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että tarkkoja kuvia pennuista saa vain niiden nukkuessa. Muun ajan ne syöksähtelevät olohuoneesta keittiöön, keittiöstä ruokatilaan, eteenpäin makuuhuoneeseen ja taas olohuoneeseen. Elleivät sitten hyppele kiipeilytelineissä leikkimässä kukkulankuningasta. Erityisen kivaa on tulla telineen ylähyllyltä alas mahdollisimman uhkarohkeaa ja vaikeaa reittiä. Ensin pää edellä puoleen väliin putkea, sitten kiepautus yhden tassun varassa pylly alaspäin. Hyppy viereisen tuolin selkänojalle, hetki kieppumista sen reunalla ja lopuksi tömähdys lattialle. Ei ihme, että palvelusväellä on välillä hermot riekaleina.

Aikuisena ragdollit ovat melkoisia sohvaperunoita, ja tämäkin pentue edistyy lupaavasti Sohva I -alkeiskurssilla. Kun mieheni loikoilee illalla sohvalla, koko lauma parkkeeraa itsensä hänen ympärilleen. Yksi kainaloon, toinen selkänojan viereen jäävään rakoon, pari jalkopäähän ja viides koukussa olevien jalkojen alle. Ketään ei tunnu kiinnostavan minun nojatuolini ja olen miettinyt, mahtaako se johtua tuolista vai minusta.

Kun lepotunti on ohi, alkaa taas vehtaus. Veljekset harrastavat ryhmäpainia, tytöt leikkivät hippaa sohvan selkänojalla. Aikuiset kissat katsovat parhaimmaksi pysytellä sivummalla. Vain jos joku pennuista lähtee haahuilemaan yksin muualle, uskollinen lapsenvahti Monni seuraa perässä ja paimentaa karanneen lampaan takaisin laumaan.

Ylihuomenna koko lauma pääsee ensimmäiselle automatkalleen eläinlääkäriin, jossa ne saavat ensimmäisen kahdesta rokotuksestaan. Kaikki menee todennäköisesti hyvin, sillä yleensä tilanne on niin jännittävä ja ihmeellinen, ettei varsinaiseen piikkiin ehditä edes kiinnittää huomiota.