Meillä on taas viime päivinä jouduttu tehostamaan ruokahuoltoa. Aino unohti olevansa kuuden kasvavan pennun imettävä emo ja alkoi syödä kuten huolettomina sinkkuaikoina. Sen seurauksena vauvojen painonnousu hidastui, ja Ainon nännit alkoivat kärsiä, kun tenavat yrittivät saada niistä irti tuotantoa enemmän maitoa.
Ei auttanut kuin ottaa pakkoruokinta taas ohjelmaan. Läheiseltä eläinlääkäriasemalta hain purkillisen kissoille tarkoitettua äidinmaitovastiketta ja kasvattajakaveriltani sain lisäksi lainaksi lääkeruiskuun yhdistettävän minikokoisen pullotutin.
Turha luulla, että nälkäiset pennut olisivat ilahtuneet uudesta ruokaringistä. Nostin ne yksitellen syliini syötettäväksi, ja kun tähtäsin tuttia suuhun, ne kiljuivat kuin olisin yrittänyt myrkyttää niitä. Tippa kerrallaan sain maitoa kuitenkin uppoamaan pieneen kitaan. Pojat alistuivat helpommin, tytöt rimpuilivat vastaan uskomattoman sitkeästi. Aino seisoi vieressä tarkkailemassa, ettei pennuilla ollut mitään hätää, ja nuoli niiden naamaa aina välillä, kun pentu tarvitsi rauhoittelua. Kun kolmesta viiteen millilitraa oli vihdoin viimein mennyt alas, pentu pääsi takaisin kotipesään ja seuraava joutui käsittelyyn.
Lopuksi tankkausvuorossa oli itse emo. Ruiskutin sen suuhun tuttuun tapaan energiavelliä, jonka olin tällä kertaa sekoittanut äidinmaitovastikkeeseen. Tiukasti pyyhkeeseen kiedottuna se ei pannut hanttiin, mutta raukan katse muuttui ruisku ruiskulta yhä ahdistuneemmaksi.
Nyt iltapunnituksessa kaikkien pentujen paino oli noussut eilisillasta norminmukaiset 10 grammaa - jippii! Tänä iltana tankkaukseen joutuu siis vain Aino.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti