Pentulaatikon painiseura

Innokkain painija on mitted-poika, joka yrittää lannistaa vastustajan 

myös pikku hampaillaan.

Meillä on alkanut taaperovaihe. Kävelyharjoitukset ovat edistyneet hyvin, mitä nyt kulku on ollut aavistuksen huteraa, ja nurin on pyllähdetty vähäisestäkin tassun tönäisystä.

Se ei ole estänyt veljeksiä aloittamasta uutta lajia, vapaapainia.

Tässä lajin säännöt kaikessa yksinkertaisuudessaan:
Koko porukka lyllertää ympäri pesälaatikkoa (josta emo on siirtynyt turvallisesti syrjään). Kun kaksi pentua osuu vierekkäin tai vastakkain, alkaa vääntö. Kumpikin yrittää päästä päällimmäiseksi ja saada kaverin litistettyä alleen. Ottelu on päättynyt, kun jompi kumpi nukahtaa - joko alle tai päälle. Tämän lajin erityispiirre on myös se, että vastustajat yleensä vaihtuvat joka erän jälkeen.

Kuten vapaapainissa yleensä, kaikki keinot ovat sallittuja. Niinpä vastustajan korvia on järsitty pikku hampailla ja naamaa läiskitty tassuilla,  joissa terävät minikynnet vielä sojottavat ulkona. Pelin henkeen kuitenkin kuuluu, ettei järsitty ja raavittu ole moksiskaan asiasta.

Vaeltelu ja paini vievät niin paljon energiaa, että viime päivinä on tarvittu välillä myös ravinnelisiä, kun paino on jäänyt junnaamaan paikoilleen. Urheilijoiden tapaan ne imetään ruiskusta.

Tänään pennuille tuli kolme viikkoa täyteen, ja huomenna on tarkoitus siirtyä tankkauksessa hiukan vahvempiin aineisiin eli penturuokavelliin. Pian nähdään, saavuttaako se suosiota tässä urheiluseurassa.

Tulkintoja hännän alta

Kaikilla vauvoilla ovat jo silmätkin auenneet. Enää tämä yksi joutuu päivän tai pari
tiirailemaan maailmaa yhdellä silmällä.

Kysymys pentujen sukupuolesta näyttää saavan jo koomisia piirteitä. Heti synnytyksen jälkeen meillä pistäytyi norjalaisia metsäkissoja noin 30 vuotta kasvattanut ystäväni Eila. Yhdessä kuikuilimme pentujen peräpäätä ja arvioimme, että kaksi saattaisi olla poikia ja kaksi tyttöjä - ehkä. Eila kuitenkin lohdutti, että kunhan pennut vähän kasvavat, asia varmistuu. "130-grammaisen vehkeitä on paljon helpompi tulkita kuin alle 100-grammaisen."

Päivät kuluivat, pennut kasvoivat, paino kohosi lähelle 300 grammaa... ja edelleen olin yhtä epävarma asiasta. Pari päivää sitten kasvattajakaverini ja pentujen isän omistaja Tuija tuli sitten avuksi. Nostelimme yhdessä kiljuvia tenavia pesästä, vertailimme niitä vierekkäin ja totesimme, että ei ole helppoa. Selkeitä nappuloita ei edelleenkään näkynyt, mutta toisaalta etäisyys kahden reiän välillä viittaisi poikaan. Samaan suuntaan osoittaisi pentujen painonnousu. Kaikki ovat saaneet massaa aivan tasatahtia, yhdessä rintamassa, ja syntyessään kevyin kuopuskin on ottanut muita reippaasti kiinni. Usein poikien paino nousee alusta alkaen nopeammin kuin tyttöjen, mutta ainahan voi laumassa olla jokin tuhti-Tellervo.

Tällä hetkellä arvio on siis se, että kaikki neljä ovat poikia, mutta pieni epävarmuus siitä edelleen vallitsee, joten tilanne voi muuttua myöhemmin.

Onneksi ei ole aina helppoa muillakaan. On melko tavallista, että sukupuoli määritetään uudelleen ensimmäisessä eläinlääkärin tarkastuksessa 8 viikon iässä. Ja edellä mainittu Eila tiesi kertoa myös aikuisesta kissasta, joka oli saavuttanut naaraana champion-tittelin näyttelyissä, ennen kuin hoksattiin, että se onkin uros!

Joten näillä sukupuolilla nyt mennään, ja asiasta tiedotetaan, jos niihin tulee muutoksia.

Sisko on paras tyyny

Pehmeä ja lämmin - mitä muuta hyvältä tyynyltä voisi odottaa?

Tänään pennut täyttivät viikon, ja toistaiseksi kaikki on mennyt erinomaisesti. Ruokahalu on ollut hyvä, jokainen on tuplannut reilusti syntymäpainonsa ja vain kerran olen joutunut antamaan tilkan lisäruokaa kuopukselle, jolla toisen vuorokauden painonnousu jäi 9 grammaan. Hyväksyttävä alarajahan on 10 grammaa vuorokaudessa. Sen jälkeen pahnanpohjimmainenkin on käyttänyt ahkerasti hyväkseen mamman maitobaaria, eikä painonnousussa ole ollut mitään ongelmia.

Sinikka hoitaa vauvojaan hellästi ja huolellisesti. Suurimman osan päivästä se viettää pentulaatikossa, jonne edelleenkin tarjoilen myös sen ateriat. Parin tunnin välein se käy jaloittelemassa muualla talossa, mutta 10 minuutin kuluttua palaa taas lastensa luokse. Juuri tällainen hyvän kasvatusemon kuuluukin olla! Hyvä luonne ja vahvat emonvaistot ovat rodunjalostuksen kannalta tärkeimmät, ja vasta sen jälkeen katsotaan ulkomuotoa. 

En edelleenkään ole täysin varma pentujen sukupuolista. Arvailuja on, mutta en viitsi vielä kertoa niitä ennen kuin saan varmuuden. Olenkin miettinyt, mahtaako tämä tunnistamisen vaikeus johtua jotenkin emon hormoneista, sillä Sinikan edellisen pentueen kanssa oli aivan sama tilanne. Poikapentujen nappulat eivät tahdo erottua. Sen sijaan vanhempien, nyt jo kastroitujen naaraideni pennuista osasin jo heti syntymän jälkeen tunnistaa sukupuolen.

Kuviot sen sijaan näkyvät nyt selvästi. Kaksi pennuista on mitted-kuvioisia (tumma kuono) ja kaksi bicolour-kuvioisia (valkoinen kiila keskellä naamaa). Kaikki ovat väriltään sinisiä, kuten molemmat vanhemmatkin.

E-pentue syntyi!

Tässä vaiheessa pennuista on syntynyt vasta kaksi ja kahta vielä odotellaan.

Sinikan virallinen laskettu aika olisi ollut vasta huomenna, mutta varmuuden vuoksi laitoin jo eilen illalla kaiken kuntoon: sisustin pesälaatikon ja otin esiin synnytyksessä tarvittavat varusteet - käsidesiä, pikkupyyhkeitä, talouspaperia, keittiövaa'an, muistiinpanovälineet ja erivärisiä kynsilakkoja, joilla pentujen häntään merkitään tunnistustäplä. Vein ne myös kaikki makuuhuoneeseen siltä varalta, että synnytys alkaa yöllä.

Yöllä ei vielä tapahtunut mitään, mutta aamulla Sinksu alkoi osoittaa levottomuuden merkkejä. Niinpä raahasin tarvikkeet kiireesti takaisin pentuhuoneeseen ja haukattuani aamiaista sulkeuduin emokissan kanssa synnytystilaan odottamaan. Sinikka selvästi haki sopivaa paikkaa. Pentulaatikko ei miellyttänyt sitä - ehkä pehmusteiden päälle laittamani kroonikkoalusta tuntui vieraalta. Kun näytti siltä, että mamma haluaa välttämättä synnyttää hiekkalaatikkoon, desinfioin kiireesti kellarissa varalla olleen vanhan hiekkalaatikon, laitoin pohjalle pyyhkeen ja katon päälle, ja emo hyppäsi sinne tyytyväisenä. 

Hetken kuluttua laatikosta kuului "Viu"; ensimmäinen pentu oli syntynyt. Rempaisin katoksen pois, putsasin pennun hengitystiet, katkaisin napanuoran ja jätin pennun emon kuivattavaksi. Emon vielä nuollessa ensimmäistä pullahti toinenkin ulos, mutta seuraavia kahta saatiinkin sitten odotella yli kolme tuntia. 

Neljännen pennun jälkeen odottelin pitkään, tulisiko vielä viideskin, sillä Sinikka oli edelleen hiukan levoton. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin jälkisupistuksista, ja pentuluku näyttää nyt jäävän neljään, mikä emon jaksamisen ja maidon riittämisen kannalta on juuri sopiva määrä.

Pennut ovat kaikki väriltään sinisiä. Kuviot (bicolour tai mitted) tulevat esiin muutaman päivän sisällä. Samoin sukupuolet toivottavasti varmistuvat lähiaikoina, sillä nyt niiden määrittäminen olisi ollut puhdasta arvailua.

Ja rauha laskeutui taloon

Tällä viikolla kaikki pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa. Ensimmäisenä lähti keskiviikkona Fumiko (ent. Ruusa), joka muutti meistä muutaman kilometrin päähän Fallkullaan, Koillis-Helsinkiin. Samassa perheessä asuu kaksi kotikissaa, koira ja hamstereita, joten eläinkavereita ja leikkiseuraa ei tule puuttumaan - kunhan ensin tutustutaan kunnolla.
  Vuoden kuluttua Fumikon on tarkoitus jatkaa sukua ja synnyttää kaksi Dollgarden's-pentuetta. Pikkuneitiä tullaan näkemään myös näyttelyissä. Debyyttinsä se suorittanee Surokin näyttelyssä Lahdessa tammikuun puolivälissä.

Fumiko odottelee lähtöä kaninkuljetusboksin päällä. Vieressä on eläintarvikekaupan pentureppu ruokanäytteineen.

Perjantaina illansuussa vein Saken uuteen kotiinsa Kallioon, Helsingin kantakaupunkiin. Siellä sitä oli vastassa kaksi pennun hoitoon omistautunutta palvelijaa ja viiden tähden hotellipalvelut. Ensimmäinen ilta sujui raportin mukaan hyvin - paljon leikkiä, välillä sylitorkut ja ruokakin maistui. Olen varma, että Sakesta tulee hyvin hemmoteltu ja onnellinen kissa.

Sakke (vas.) lähdössä. Lilli ja Robin päättelivät, että jotain jännää on meneillään ja halusivat olla mukana. 

Saken tyylikäs astiasto uudessa kodissa. 

Lauantaiaamuna oli Lillin vuoro mennä kaninlaatikkoon. Ajelimme Espoon Kivenlahteen ja Lilli kesti puolen tunnin matkan hienosti. Vain kerran takapenkiltä kuului vieno 'Miu'. Perillä odotti 12-vuotias Miisu-rouva kahden palvelijansa kanssa. Miisu on ruskeanaamio persialainen - väritykseltään siis hyvin samanlainen kuin Lilli. Vanha rouva ihmetteli hiukan, mikä omituinen otus kotiin nyt ilmestyi, mutta suhtautui pentuun hienosti. Olin pessyt Lillin, kuten muutkin pennut, edellisenä iltana ennen luovutusta, jotta sen mukana ei lähtisi hermostuttavan paljon vieraiden kissojen hajuja. Ilmeisesti keino tepsi, sillä Miisu nuuhki Lilliä, mutta pysyi aivan rauhallisena.
  Yön Lilli vietti palvelijoittensa sängyssä, ja seuraavana aamuna se olikin raportin mukaan jo niin kotiutunut, että pisti pystyyn kunnon penturiehunnan Miisun kummastellessa vieressä.

Lilli lähtövalmiina reppuineen.

Lauantai-iltapäivällä oli sitten Viken vuoro lähteä uuteen kotiin Helsingin Herttoniemeen. Vanhassa rintamamiestalossa odotteli mukava nuori perhe ja 14-vuotias kissarouva Viivi. Vikke on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja hyväkäytöksinen nuorimies. Aikansa tutkittuaan uutta ympäristöä se käpertyi kehräämään perheen äidin syliin. Päiväunilta uutta perheenjäsentä tervehtimään herätetty Viivi ei ainakaan heti innostunut tulokkaasta, vaan sähisi parin metrin päässä. Vikke ei tästä huolestunut, vaan pysytteli tyytyväisenä uusien ihmistensä lähellä.
  Myös Vikke pääsee mahdollisesti kokeilemaan kissanäyttelyä. Toivottavasti tapaamme siellä keväällä!

Vikke lähdössä kohti uutta kotiaan.

Sunnuntaiaamuna kotona oli siis enää Robin (ent. Kusti). Se oli hyvin ihmeissään, mihin muut olivat menneet, eikä ruokakaan maistunut entiseen malliin, kun ei ollut kavereita kirittämässä syömistä. Puolilta päivin Robinkin sitten sukelsi kaniboksiin ja lähdimme ajelemaan kohti Helsingin Kumpulaa.
  Alkumatkan Robin piti takapenkillä kunnon konserttia, mutta rauhoittui sitten, kun ehdimme pitemmälle. Perillä se tutki uuden kotinsa huolellisesti samalla kommentoiden. Myöhemmin se rauhoittui leikkimään lasten legoilla ja malttoi myös syödä, joten eiköhän elämä uudessa kodissa pian asetu uomiinsa.

Vikke ihmettelee silmät pyöreinä, mihin kaikki sisarukset katosivat.

Jokaisen kasvattajan tärkein ja vaikein tehtävä on löytää pennuilleen hyvät kodit, joissa ne voivat viettää koko elämänsä rakastettuina ja hyvin hoidettuina lemmikkeinä. Jos kissaa laiminlyödään tai se laitetaan kiertoon eteenpäin kenties montakin kertaa, kasvattaja on epäonnistunut tehtävässään.
  Vaikka pennuista on aina haikeaa erota, olen todella onnellinen siitä, että ne ovat olleet uusissa kodeissaan odotettuja ja toivottuja. Pienten tassujen töminä on nyt siirtynyt muihin huusholleihin ja hyvä niin. Meillä vedetään hetki henkeä ja seuraavaa pentuetta ryhdytään puuhaamaan ensi vuoden puolella, kunhan keksin, miten saan sen sovitettua työkiireisiini. Siihen asti tämä pentublogi pitää taas taukoa.

Isoimmat ikinä

Eläinlääkäri tutkii Viken häntää. Ei knikkejä - kaikki luut kohdallaan!

Olimme eilen CatVetissä eläinlääkärin tarkastuksessa. Kaikki oli hienosti. Myös Kustin pieni sydämen sivuääni oli hävinnyt. Samalla pennut saivat toisen rokotuksen, joka on voimassa vuoden. Lemmikille tämä rokotussuoja riittää mainiosti, mutta jos kissa käy näyttelyissä, suositellaan varmuuden vuoksi kolmatta tehostetta vielä neljän viikon kuluttua eli 16 viikon ikäisenä.

Eläinlääkärin vaaka myös vahvisti kotipuntarin tulokset. Tämä pentue on painavin kaikista tähänastisistani. Yleensä urokset ovat olleet 1,6-1,8-kiloisia ja naaraat noin 1,5-kiloisia, kun ne ovat lähteneet uuteen kotiinsa. Mutta nyt ovat lukemat jotain ihan muuta.

Vikke 2110 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Porukan painavin on koko ajan ollut Vikke. Osasyy voi olla se, että Vikke syö ensin lautaselta muiden sisarusten ruoat, sitten omansa ja sen jälkeen emon/mummon/kummitädin kuivaruoat. Niin kauan kuin joltain lautaselta vain löytyy murusia, Vikke ei lähde keittiöstä.
  Kun sapuskasta on kyse, tämä kiltti sylikissa muuttuu uskomattoman röyhkeäksi etuilijaksi. Paksuksi Vikkeä ei kuitenkaan voi väittää - näppituntumalla se ei vaikuta edes kovin rotevalta. Se on vain isokokoinen.
  Kissaliiton määräämä luovutuspainon alaraja on 1 kg, jonka Vikke ylittää olympiatyyliin.

Sakke 1945 grammaa, 12 viikkoa, 2 päivää

Sakke oli pitkään pojista pienikokoisin, vain vähän tyttöjä isompi. Mutta luovutusiän lähestyessä se on ottanut Kustin kiinni ja veljesten painot ovat nyt aivan samat. Viikon kuluttua uuteen kotiin lähtiessä on kaksi kiloa varmasti koossa.
  Sakke on hauskan näköinen pikkuotus. Sen kroppa ei ole kovin pitkä, ja siksi se näyttää melkein pallolta, mitä pitkä ja pörröinen turkki vain korostaa. Samoin kuin veljensä myös Sakke notkuu lautasella viimeiseen muruun. Mutta kun Vikke suunnistaa raksukupeille, Sakke pysyttelee märkäruoan ääressä. Ensimmäisenä se hotkii jauhelihan ja sen jälkeen kaiken muun.

Kusti 1945 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Kusti on pojista rotevin ja siis saman painoinen kuin Sakke. Kustilla on hauska tapa ilmoittaa kaikille, kun se menee hiekkalaatikolle. Ensin luulin että sillä on jotain hätänä, mutta ei, se vain tiedotti tapahtumasta.
  Kun Kusti muuttaa uuteen kotiinsa, se saa nimekseen Robin. Ei isänsä mukaan, vaan laulaja-Robinin mukaan.

 Ruusa 1590 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Ruusa on tytöksi oikein hyvän kokoinen, vaikkei ihan poikien painoihin ylläkään. On huvittavaa seurata, kuinka Ruusan villipedon vaistot heräävät, kun se saa raakaa lihaa eteensä. Se alkaa murista uhkaavasti, vaikka lautasella olisi vain nokare jauhelihaa. Ääni kuulostaa niin vaaralliselta, että sisarukset monesti vetäytyvät ihmeissään vähän kauemmaksi.
  Ruusa lähtee pennuista ensimmäisenä uuteen kotiinsa, jossa se toivottavasti tulevaisuudessa jatkaa Dollgarden's-sukua. Nimekseen uudessa kodissa se saa Fumiko.

Lilli 1590 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää 

Lilli painoi syntyessään vain 77 grammaa. Istukka oli ilmeisesti toiminut hiukan vajaalla. Supersinnikäs pentu otti kuitenkin nopeasti siskonsa kiinni, eikä minkäänlaisia merkkejä alakynteen jäämisestä ole muutenkaan näkynyt ennen kuin aivan muutama päivä sitten.
  Lillin ruokahalu on hyvä, mutta välillä ongelmana on ollut, että veljet ryöväävät sen ja Ruusan ruoat. Parin viime päivän ajan tyttöjen painot ovat jääneet junnaamaan paikoilleen. Olen ratkaissut asian laittamalla pojat eri lautasen ääreen kuin tytöt. On huvittavaa seurata, kuinka poikien lautasen ääressä käy hurja maiskutus, kun jokainen ahmii vierustoverilta minkä ehtii. Tytöt sen sijaan syövät kiltisti kumpikin omaa ruokakasaansa.

Toistaiseksi kaikki pennut ovat hyväksyneet tyytyväisinä eteen laitetut sapuskat, mutta kasvaessaan kissat alkavat helposti nirsoilla. Siksi olisi hyvä pitää ruokavalio vaihtelevana myöhemminkin. Jos pari viikkoa tarjolla on vain yhtä ja samaa purkkiruokaa tai kuivaraksuja, voi kissa päättää, ettei haluakaan syödä muuta. Purkkiruoat ja raksut ovat täysravintoa, joten kyllä niilläkin pysyy hengissä ja terveenä, mutta raaka liha silloin tällöin on kissalle voimaruokaa.

Sakke on sitä mieltä, että tätä blogia pitäisi ehdottomasti päivittää useammin. Eilen se yritti auttaa, mutta ei muistanut salasanaa ja onnistui lukitsemaan koneen.

Tahtojen taistelu

Aino-mummon huono esimerkki houkuttelee pennutkin ruokapöydälle.

Kissanpentujen kasvatuksessa toimivat aika lailla samat periaatteet kuin lastenkin kasvatuksessa: pitää yrittää olla lempeä ja luja ja toimia loogisesti. Kuulostaa helpolta, mutta kuten kaikki vanhemmat tietävät, tenavat kyllä laittavat tämän periaatteen koetukselle. Siksi rajat kannattaa miettiä jo ennen kuin pentu tulee kotiin ja pitää niistä myöhemmin kiinni.

Kun yhden aamiaisviilipurkillisen aikana on nostanut joka pennun viisi kertaa alas pöydältä ja ne silti putkahtelevat aina uudelleen takaisin, tulee jo mieleen, olisiko sittenkin helpompaa luovuttaa. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että satunnainen palkinto vahvistaa tehokkaasti ei-toivottua käytöstä.  Jos kissa ei saa tulla pöydälle, säännöstä on pidettävä kiinni aina ja koko ajan, ja vähitellen pentu luopuu yrittämästä. Jos pöydällä olo onkin välillä sallittua, se pyrkii sinne jatkuvasti.

Täytyy tunnustaa, että meillä pöytäkasvatus on päässyt lipsumaan. Olemme rajanneet kiellon koskemaan varsinaisia aterioita. Eli kun pöytä on katettu, kissoilla ei sinne ole asiaa, ja aika hyvin ne pysyvätkin silloin pois. Satunnainen yrittäjä häädetään välittömästi. Aamiaisella en sen sijaan jaksa nipottaa, ja siksi saan olla jatkuvasti vääntämässä varsinkin Aino-mummoa sivummalle hesarini päältä.

Toinen kriittinen kysymys yleensä on, saako kissa nukkua makuuhuoneessa. Turha luulla, että pentu pysyisi sievästi omassa kopassaan sängyn vieressä. Todennäköisesti sen mielestä paljon parempi paikka löytyy peiton päältä jalkojesi välistä tai tyynyltäsi kymmenen sentin päässä naamastasi. Vieressä nukkuva pentu tuntuu suloiselta ajatukselta, mutta jos tavasta haluaa luopua, kun kissa on kasvanut seitsemänkiloiseksi roikaleeksi, on edessä viikkojen taistelu. Kun kissa yökaudet vuoroin naukuu, vuoroin yrittää raapia oveen aukkoa, kysytään todellista kestävyyttä ja hyviä korvatulppia.

Tärkeä osa kasvatusta on myös opettaa, ettei ihmisiä sovi näykkiä. Kun kissanpentua rapsuttaa vatsasta, se ottaa monesti hampaat mukaan leikkiin. Silloin paras konsti on sanoa napakasti "ei" ja nykäistä kädet pois, jolloin pentu jää tuijottamaan hölmistyneenä. Hetken kuluttua rapsutusta voi jatkaa uudelleen. Jos pentu silloin nuolee kättä, sitä kehutaan. Jos se jatkaa puremista, kädet taas irti ja uudestaan "ei". Siihen loppui kiva leikki, yritetään muutaman tunnin kuluttua uudestaan.