Pennut saivat nimet

H-pennut 

Kuukausi on kulunut ja pennut ovat laajentaneet reviiriään. Ne ovat jo viikon verran riehuneet ympäri pentuhuonetta, kiipeilleet sen sohvalle ja kartoittaneet jokaisen kolon, jota emme ole tukkineet. Merkkipäivän kunniaksi tenavat saivat myös nimet. Viralliset menevät Kissaliiton rekisteriin ja lempinimillä niitä kutsutaan ainakin siihen asti kun ne muuttavat uusiin koteihinsa.

Hessu on kuvioltaan mitted ja väriksi veikkaan edelleen suklaata.

Esikoispoika Hessu on ollut koko ajan pentueen painavin. Se on kiltti lullukka, jota siskot pomottavat mennen tullen. Hessulla on myös mahtavat unenlahjat. Sisarukset voivat rymytä ympärillä miten hyvänsä, mutta Hessu pysyy umpiunessa. Nimekseen Hessu saa FI*Dollgarden's Hesperis, joka tarkoittaa illakkoa, hyväntuoksuista, kaksivuotista kukkakasvia.

Hedda on kuvioltaan mitted ja väriltään joko sini- tai lilakilpikonna.

Tytöistä vanhin on Hedda, topakka ikiliikkuja, joka lähtee heti miukuen kipittämään kohti pentuhuoneen porttia, kun se aukeaa. Hedda on selvästi seikkailijaluonne, sillä se oli myös ensimmäisenä punnertamassa itseään pentulaatikon laidan yli ja kiipeämässä sohvalle. Nimekseen Hedda saa FI*Dollgarden's Hedera, joka tarkoittaa murattia, seiniä ja puita pitkin kiipeilevää köynnöstä.

Huge on kasvattanut jo hienot maitohampaat. Kuvioltaan se on bicolour ja väriltään sininen tai lila.

Huge on toinen pentueen pojista - lempeäluonteinen ja rauhallinen. Ruoka maittaa sille niin hyvin, ettei mamman nuoltavaksi jää sen annoksesta montaakaan murua. Nimeksi Hugelle tuli FI*Dollgarden's Helleborus, joka tarkoittaa jouluruusua, joulunaikaan ruukuissa yleensä valkoisena myytävää herkkää kukkaa, jonka voi istuttaa myös puutarhaan.

Heta on kuvioltaan bicolour ja väriltään ilmeisesti ruskeakilpikonna.

Hetalla on pentueesta kaikkein hauskimmat raitakorvat. Se on tytöistä pienin, mutta pyrkii jo niin Heddan kannoille, että saattaa mennä pian ohi. Jotain vauvamaista Hetassa kuitenkin on. Ihan kuin se olisi muita nuorempi. Heta sai nimekseen FI*Dollgarden's Helianthella, auringonkukkaa muistuttavan päiväntähden mukaan.

Hilma on kuvioltaan mitted ja väriltään todennäköisesti sinikilpikonna.

Nuorin pennuista, Hilma, on tytöistä isokokoisin ja luulin sitä ensin pojaksi. Heta on hyvin päättäväinen pikkuneiti. Sen mielestä esteet on tehty raivattaviksi, eikä varsinkaan veljistä tarvitse välittää. Heta on hauska pörröturkkinen nallukka, jolla on ihana leveä naama. Nimekseen se sai FI*Dollgarden's Heuchera, joka tarkoittaa keijunkukkaa, sirokukkaista perennaa, jonka lehdet voivat olla hyvinkin erikoisen väriset.

Yllätyksiä ja arpomista

Dollgarden's H-pennut

Blogiani jo pitempään seuranneet tietävät, ettei pentujen sukupuolen määrittäminen aina mene ihan putkeen. E-pentueen neljä pojaksi arvioimaani pentua osoittautuivatkin kaikki tytöiksi ja G-pentueen neljästä pojasta yhdeltä ei löytynytkään palleja ensimmäisessä eläinlääkärin tarkastuksessa. Tämä moka oli kyllä yhtä paljon eläinlääkärin ja klinikka-avustajan, jotka sektion jälkeen katsoivat vastasyntyneiden sukupuolet. Heihin luottaen en sitten sen kummemmin ollut vilkuillut häntien alle. Mutta yllätys oli tervetullut, sillä kyseinen pikkuneiti, Hillary, oli ainoa tyttöpentu, joka kissalaani vuonna 2015 syntyi ja niinpä se jäi kotiin kasvatuskissaksi.

Ruskeakilppari-tyttö kulkee tällä hetkellä lempinimellä "Kirjavakorva".

Tämän pentueen kohdalla sukupuolet vaikuttivat selviltä. Kolme poikaa ja kaksi tyttöä, joista pojat olivat selvästi painavampia kuin siskonsa. Koska pentujen isä on punainen, kaikki pentueen tytöt ovat kilpikonnavärisiä, eli perusvärin (ruskea, sininen, suklaa tai lila) lisäksi kissassa on myös punaista tai cremeä. Toisessa tytöistä kilpikonnaväritys tuli selvästi esiin jo alle viikon iässä. Kuvio on bicolour, joten naamioväriä ei naamassa vielä juurikaan näy, mutta korvien ruskeista ja punaisista raidoista ei voi erehtyä.

Diluutiogeeni tekee väristä vähän vaaleamman ja viileämmän.

Toisella tytöistä sen sijaan näyttäisi olevan diluutiogeeni, joten väri on joko sininen tai lila yhdistettynä cremeen. Creme on hyvin vaalea punasävy, joka tulee esiin vasta myöhemmin kissan kasvaessa. Kuvio on mitted, jossa nenän päällä näyttäisi olevan selvä piirto. Jää nähtäväksi, onko piirto valkoinen vai creme.

Esikoispojalla sekä kuonon että hännän väri viittaa vahvasti suklaaseen.

Pennuista ensimmäiseksi syntynyt poika on selvä mitted, mutta kuonon väri on liian vaalea ollakseen ruskea tai sininen. Tällä hetkellä veikkaan suklaata, koska sävy viittaisi enemmän lämpimään kuin kylmään liilaan. Jos kissaa käytetään siitokseen, väri vahvistetaan dna-testillä, jotta se tulee varmasti oikein.

Bicolour-pojan (vasemmalla) väri on todennäköisesti sininen tai mahdollisesti lila.

Toinen pojista on kuvioltaan bicolour, joten väriä näkyy toistaiseksi hännän lisäksi vain korvissa. Olen kovasti yrittänyt arpoa niiden sävyä, mutta toistaiseksi en pysty vielä yhtään sanomaan, mikä se voisi olla. Siitä olen kuitenkin varma, ettei se ole ruskea.

Kuopus (oikealla) aiheutti meille tällä kertaa yllätyksen. Se on väriltään sinikilpikonna.

Viimeisenä syntynyt pentu on selvä mitted, jonka korvat ovat tasaisen tummat ja kuono niin selvästi sininen, ettei väristä voi erehtyä. Tänään aloin kuitenkin ihmetellä, miksi poikapennulla vain

toisessa jalassa näkyi sukan raja ja toisessa jalassa pointtiväriä ei näkynyt juuri lainkaan. Voisiko tämä ollakin tyttö, juolahti mieleeni. Kurkistin hännän alle ja kyllä, tytöltä siellä näytti. Pentueen pienimmästä pojasta tuli siis yhtäkkiä porukan isoin tyttö.

Kilpikonnaväritys on siitä erikoinen, että punainen voi näkyä missä tahansa. Sitä voi olla kissassa paljon tai hyvin vähän. Vaikuttaa siltä, että tällä sinikilpikonnatytöllä on eripariset etujalat. Odotan mielenkiinnolla, miltä ne tulevat näyttämään, kun pentu kasvaa isommaksi. Onneksi tarkempaan värien määritykseen on vielä kuukausi aikaa, sillä rekisteröinti pitää tehdä ennen kuin pennut täyttävät kahdeksan viikkoa. Senkin jälkeen voi värin (ja sukupuolen) vielä vaihtaa, jos se osoittautuu vääräksi.

Viisi topakkaa ragdoll-pentua!

 Dollgarden's H-pentue

Sinksu ja vuorokauden ikäiset vauvat.

Emokissamme Sinksu piti meitä pienessä jännityksessä kesäkuun puolivälissä. Aikaisemmat kaksi pentuettaan se on synnyttänyt päivän etuajassa, mutta tällä kertaa mamma päätti kypsytellä katrastaan päivän yli lasketun ajan. Niinpä istuin kaksi päivää sen kanssa pentuhuoneessa. Minä suunnittelin Ragdoll Kissayhdistyksen kotisivu-uudistusta ja Sinksu loikoili vatsansa vieressä vuorotellen pentulaatikossa, vuoroin jaloissani. Ulkona ropisi sade.

Torstaina 16.6. iltapäivällä mamman kieppuminen pesässä kiihtyi siihen malliin, että arvasin synnytyksen olevan lähellä. Ensimmäinen pentu putkahti maailmaan puoli neljän aikaan ja seuraava - uskomatonta mutta totta - tasan 16.00.

Kahdessa tunnissa viisi pentua oli syntynyt, pesty ja imemässä nisää. Vain ensimmäinen tuli tavanomaiseen tyyliin pää edellä. Loput neljä olivat perätilassa, mutta yhtä sujuvasti Sinksu pungersi nekin ulos. Kun neljännestä pisti ensin esiin vain toinen takajalka, henkäisin syvään ja huolestuin, mutta samassa sekin tenava pullahti pesään. Sinksu on pienikokoinen ja hento, mutta supersynnyttäjä ja todella tunnollinen emo! 

Komea punainen isä, GIC FI*Snowrag Red Maserati eli Onni.

Syntymää oli huhtikuussa edeltänyt kiihkeät treffit saunamme pesuhuoneessa, jossa on laitettu alulle yhtä lukuun ottamatta kaikki Dollgarden's-pentueet. Onni-sulhanen oli innokas ja morsian aulis, joten tulos vaikutti selvältä heti ensimmäisestä illasta alkaen. Vajaan kahden vuorokauden kuluttua ehdottelin Onnin omistajille, että sulhanen voisi ehkä jo palailla kotiinsa. "Eieiei", he toppuuttelivat. "Onni on tehnyt aiemmin niin pieniä pentueita, että antaa sen nyt vain jatkaa". Niinpä Onni jatkoi uurastusta ja Sinksu loi minuun anovia katseita. Eikö tuo ikinä lopeta?

Morsian kiemurtelee lattialla, kun sulhanen on tehnyt maalin.

Pitkien häiden vuoksi olin ensin hiukan huolissani, että pentueesta tulee valtava. Pieneen emoon ei mahdu määräänsä enempää pentuja, joten mitä enemmän niitä olisi, sitä pienemmäksi ne jäisivät. Ja kovin pienikokoisten pentujen kanssa tulisi aina helpommin ongelmia ja surullisia menetyksiä.

Turha huoli. Emon vyötärönseutu laajeni ja viimeisinä viikkoina askel muuttuu vaappuvaksi, mutta paketti pysyi hyvin koossa. Syntyessään pennut eivät olleet erityisen isokokoisia, mutta keskikokoisia kuitenkin: 101g (poika) - 93 g (tyttö) - 103 g (poika) - 88 g (tyttö) - 94 g (poika). Kissan tulevaa kokoa syntymäpaino ei välttämättä ennusta, sillä jo nyt pojista kevyin on mennyt painon kehityksessä veljiensä ohi. 

Pikkukissat tyynyjonossa.

Suurenmoinen jouluyllätys

F- ja G-pentue

Olin eilen eläinlääkärissä yhteensä yhdeksän kissan kanssa. F-pentueen isommat pikkukollit olivat saamassa toisen rokotuksen ja kävivät läpi perusteellisen pentutarkastuksen. Lisäksi G-pentueen pienemmät pikkukollit olivat ensimmäisellä rokotuskäynnillä, ja mukaan lähti myös niiden emo Sylvi, jonka rokotus oli vanhentunut äskettäin.

F-pennut kantokopassa odottamassa vuoroa. Vasemmalla alhaalla Sisu,
sen päällä Sumu, oikealla Söpö ja keskellä Sulo.

F-pentue jakseli mainiosti. Kaikki oleellinen oli kunnossa jokaisella ja myös Sulon lievä alapurenta oli korjautunut itsekseen. Sumulla oli vielä hitusen alapurentaa, mutta sekin voi hyvin hävitä hampaiden vaihtumisen yhteydessä. Kävi miten tahansa, häiriö purennassa on niin vähäinen, ettei se haittaa kissaa itseään lainkaan. Maitohampaat olivat pikkukolleilla jo vaihtumassa pysyviin. Hammasrivissä oli näkyvissä pieniä koloja - ihan kuin koulunsa aloittavilla ekaluokkalaisilla.
  Ensi tiistaina Sulo ja Söpö menevät kastraatioon ja joulun jälkeen vietän tiistain ajellen ympäri Etelä-Suomea. Vien Sisun, Sulon ja Söpön kaikki kerrallaan uusiin koteihinsa, koska muut välipäivät kuluvat tiiviisti tyttären häiden merkeissä.

Seuraavaksi tutkimuspöydälle nostettiin G-pennut.

Barack painoi neuvolan vaa'alla 1,24 kg. Iso poika!

Barack tunki itsensä ulos boksista ensimmäisenä. Imusolmukkeet - ok. Purenta - ok. Luusto - ok. Napa - ok. Tassut - ok, Sydän löi oikeassa tahdissa. Kiveksistä toinen oli jo laskeutunut ja toinenkin matkalla. Toivottavasti pääsee perille varhaiskastraatioon mennessä, niin leikkaus voidaan suorittaa ennen luovutusta. Barack sai myös rokotuksen ja turvasirut eikä inahtanutkaan kummankaan piikin kohdalla.

Bill on pentueen suurin, painoa oli kertynyt jo 1,30 kg

Bill oli saanut matkustaa Sylvi-mamman kanssa kahdestaan samassa kopassa neuvolaan, ja tutkimuspöydällä huomattiin, että suurin osa sen viiksistä oli nyrhitty lyhyiksi. Viiksien lyhentäminen on emojen tapa hillitä vilkkaimpia tenaviaan. Oliko tämä tapahtunut matkan aikana vai jo aiemmin - vaikea sanoa. Bill ei tuntunut tapahtumasta häiriintyneen saati että se olisi hillinnyt vauhtia.
  Myös Bill oli kaikin puolin kunnossa ja pikku nappulatkin olivat jo laskeutuneet. Rokotusta ja sirun asennusta Bill tuskin huomasikaan.

Jack kulkee painokäyrällä ripirinnan Barackin kanssa. Nyt vaaka näytti 1,23 kg.

Samat hyvät uutiset jatkuivat myös Jackin kohdalla. Muuten pentu oli erinomaisessa kunnossa ja sen purenta oli suora, mutta toinen alakulmahampaista oli vinossa ja selvästi toista lyhyempi. Eläinlääkäri ei osannut sanoa, oliko vika synnynnäinen vai traumaperäinen eli jonkin muksahduksen seurauksena saatu. Joka tapauksessa hammasta seurataan erityisesti silloin, kun pysyvät kulmahampaat alkavat 5-6 kuukauden iässä nousta. Seuraava hammas voi kasvaa ihan normaaliksi, mutta jos viallinen maitohammas ei irtoa itsestään, se vaatii toimenpiteitä.

Jimmyn vuorolla tutkimus eteni samaa rataa: imusolmukkeet, korvat, silmät, luusto, tassut, häntä, napa - kaikki ok. Sitten eläinlääkäri kokeili peräpäätä, henkäisi syvään ja parahti silmät pyöreinä: TÄMÄ ON TYTTÖ!
  En ollut vilkuillut pentujen häntien alle lainkaan, sillä yhdeksän viikoa sitten pennut leikattiin maailmaan tällä samalla asemalla ja silloin sekä eläinlääkäri että eläintenhoitaja olivat molemmat erikseen määrittääneet ne kaikki pojiksi. Eläintenhoitaja tosin eilen muisteli olleensa yhden kohdalla pikkuisen epävarma ja eläinlääkäri myönsi, että niin pienistä värkeistä ei aina heti näe sukupuolta kunnolla.
  Jimmystä tuli siis tutkimuspöydällä Hillary ja pentueen pienimmästä pojanrääpäleestä samantien isokokoinen tyttö. Se on nyt yhtä suuri kuin emonsa samassa iässä, ja Sylvi-emo on ollut isoin naaraskissa, joka kissalaani on koskaan syntynyt.
  Samalla kun Jimmy muuttui Hillaryksi menivät suunnitelmani uusiksi. Olin ollut vähän harmissani siitä, etten saanut tämän vuoden kummastakaan pentueesta naarasta kasvatukseeni, ja siksi yllätys oli erittäin tervetullut.
  Yritän nyt etsiä Hillarylle näyttelyistä kiinnostuneen sijoituskodin pääkaupunkiseudulta, mutta jos sellaista ei löydy, pikkuneiti jää meille kotiin.

CatVetin pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Kirsi Juuti
sukupuoltaan vaihtaneen Hillaryn kanssa.

Fumikon pennut kävivät tohtoritädillä

F-pennut

Viime tiistaina Fumikon pennut täyttivät 9 viikkoa ja edellisenä päivänä, maanantaina ne saivat ensimmäisen rokotuksensa. Samalla niille tehtiin pikainen terveystarkastus. Perusteellisempi tehdään sitten toisella rokotuskerralla. Tämän käynnin yhteydessä pennut saivat kuitenkin myös mikrosirun.

Sumu, Sulo ja Sisu ovat tunkeneet itsensä aitiopaikalle. Söpö saa kuikuilla takarivistä.

Ensimmäisenä tutkimuspöydälle pääsi Sisu. Se istua napotti reippaana pyyhkeen päällä ja antoi eläinlääkäri Hanna Sillanpään tehdä tarvittavat punnitukset ja räpläykset. Napatyrä...ei. Kulkuset...laskeutuneet. Sydän... tikittää ihan oikeassa tahdissa. Hampaat... oikeilla kohdillaan ja terävät. Ennen kuin rokotus- ja sirutuspiikit kaivettiin esiin, tutkimuspöydälle heitettiin muutama raksu kiinnittämään huomiota. Sisu keskittyi niihin kiitettävästi, eikä inahtanutkaan rokotettaessa ja mikrosirun saadessaan. Vielä testi mikrosirun lukijalla, että siru toimii, ja Sisu oli valmis menemään takaisin boksiin, missä kolme veljeä jo työnsivät tassua ulos häkkiristikon väleistä. Namipalojen rouskutus oli ilmeisesti herättänyt niiden mielenkiinnon.

Sisun sydäntä kuunnellaan. CatVetissä on käytössä hyvin herkkä keskosten
tutkimiseen tarkoitettu stetoskooppi. Siksi siellä kuullaan pienetkin sivuäänet.

Seuraavaksi vuoroon ilmoittautui Sulo. Sille tehtiin samat tutkimukset, ja kaikki muu oli kunnossa, mutta etuhampaissa oli lievä alapurenta. Eläinlääkäri-Hanna kuitenkin totesi, että se voi korjaantua itsestään lähikuukausina, kun maitohampaat vaihtuvat pysyviksi. Ja vaikka ei korjautuisikaan, ongelma on vain kosmeettinen, sillä kulma- ja poskihampaat ovat aivan oikeassa asennossa. Pennun elämää tällainen alapurenta ei haittaisi. Hanna Sillanpää on erikoistunut kissojen hammasongelmiin, joten uskon hänen tietävän, mistä puhui. Piikkifinaalin myös Sulo suoritti kunnialla, kun raksuja oli tarjolla tupla-annos.

Sulon napaa tunnustellaan. Napatyrää ei löydy, mutta Suloa 

huolestuttaa, sillä raksut uhkaavat loppua pöydältä.

Sulon jälkeen pöydälle hyppäsi boksista Söpö. Se selvitti raksujen voimalla tutkimusosuuden kunnialla, ja kaikki oli erinomaisessa kunnossa. Rokotuspiikistä Söpö ei kuitenkaan oikein pitänyt, mutta paha mieli haihtui nopeasti, kun herkkuja lisättiin kuonon eteen. Mikrosirun asennus sujui sitten jo paremmin.

Nykyisin kaikilla rekisteröidyillä rotukissoilla tulee olla luovutettaessa mikrosiru. Jos kissa pääsee karkuun ja päätyy esimerkiksi löytöeläinsuojaan, on sen omistaja helppo löytää sirurekisterin avulla. Ja vaikka kissa ei koskaan karkaisi, sirusta on hyötyä myös sen sairastaessa. Siinä on nimittäin mukana kuumemittari, jonka lukeman näkee sirunlukijalla. Kipeän kissan peppuun ei siis tarvitse enää tyrkätä kuumemittaria!

Kaikki kunnossa Söpön suussa. Pysyvät hampaat vaihtuvat
sitten parin kuukauden sisällä.

Viimeiseksi tutkittiin Sumu, joka oli jo hieman kyllästynyt boksissa odotteluun. Yllättäen myös sen hampaista löytyi lievä alapurenta. Kellään aikaisemmalla pennullani ei ole ollut purennassa mitään huomautettavaa, joten uutinen oli melkoisen hämmentävä. Toivotaan kuitenkin, että Sumun purenta korjautuu, sillä olin suunnitellut käyttäväni Sumua myöhemmin siitokseen. Sumu debytoi lisäksi tammikuun lopulla SUROKin näyttelyssä, mutta näyttelykissalla lievä virhepurenta ei ole ongelma. Tuomareilla ei näet ole tapana katsoa ragdollien suuhun. Piikkiosuuden aikana myös Sumu ilmaisi tyytymättömyytensä, mutta onneksi raksut pelastivat taas tilanteen.

Yih, täti kokeili, tuntuvatko Sulon kulkuset. Kyllä tuntuivat, 

molemmat ovat siis jo laskeutuneet.

F-pentueen kaikki pikkukollit ovat nyt varattuja, mutta kotonamme vilistää neljä viikkoa nuoremman G-pentueen neljä vilkasta tenavaa, jotka vielä etsivät itselleen hyviä koteja. Seuraavassa päivityksessä kerron niiden viralliset nimet.

Kaimat kansainvälisen politiikan huipulta

Dollgarden's G-pennut

Nyt pentuhuoneemme pesässä on kollinelikko varttunut jo kohta neljän viikon ikään ja on aika paljastaa poikalauman kutsumanimet. Päätin tällä kertaa jatkaa samaa teemaa, millä niiden emon pentue aikoinaan nimettiin. Ne ristiäiset tosin piti ottaa uusiksi, sillä vähän myöhemmin emo ja sen sisarukset paljastuivat kaikki tytöiksi.

Tällä kertaa sukupuolet ovat taatusti oikeat, sillä ne on määritetty eläinlääkäriasemalla heti syntymän jälkeen. .

Kaikki G-pentueen tenavat ovat todella isokokoisia. Niistä viimeinenkin ylitti 500 gramman rajapyykin noin kolme päivää aiemmin kuin aikaisempien pentueideni kollipennut. Toisaalta myös niiden emo Sylvi on isoin naaraani ikinä, eikä Turre-isäkään ole mikään pikkumies.

Jack ei viitsisi millään poseerata, mutta pysyy sen verran paikoillaan, 

että saadaan kuva otettua.

Jack on ilmeisesti koko pentueen ainoa sininen. "Ilmeisesti" siksi, etten vieläkään ole ihan varma sen pointtiväristä. Se on hyvin tumma, mutta sävyltään valosta riippuen vähän erilainen kuin muilla. Sekä pentujen emolla että isoäidillä on molemmilla hyvin tummat pointit (korvat, tassut ja naamio), mutta sinisiä ne silti ovat. Jackin etutassuissa on kauniit kuviot. Takatassuissa saappaiden korkeus on näyttelyjen kannalta rajatapaus, mutta nykyään ei niiden kanssa enää olla kovin tarkkoja, jos kissa on muuten hyvä. Ja siltä Jack vaikuttaa.

Pikkuinen Jimmy on vähän ihmeissään päästessään ensimmäistä 

kertaa pentuhuoneen sohvalle.

Jimmy on pointtiväreiltään selvästi ruskea. Sekä etutassujen sukat että takatassujen saappaat ovat ainakin toistaiseksi virheettömät, joten Jimmy sopisi mainiosti perheeseen, jota kissanäyttelyharrastus kiinnostaa.  Jimmyn mielestä kaikkein hauskinta puuhaa on painiminen veljien kanssa. 

Bill on kova poika juttelemaan. Se naukuu mielipiteensä myös 

mammalle, joka yrittää komentaa sitä.

Bill on tässä isojen pikkukollien sakissa se kaikkein isoin. Se veti kaulan muihin heti alussa, ja on koko ajan pysytellyt noin 30 grammaa muita edellä. Mielenkiintoista nähdä, tasoittuuko ero myöhemmin. Bill on niin ikään ruskea. Sen etutassuissa kuvio on oikein hyvä, takatassuissa värillinen alue vähän valahtaa toisessa jalassa, mutta ei liian pahasti.

Barackin etutassujen sukat ovat melko pienet ja takatassujen 

saappaatkin rajatapaus. 

Nyt viimeistään kaikki tajuavat, mistä pennut ovat saaneet nimensä, sillä neljännen pikkukollin kutsumanimi on Barack. Se sai nimensä häntänsä mustan kynsilakkamerkin perusteella. Muuten sen pointtivärit ovat ruskeat. Barack oli pitkään pentueen kevyin, mutta on nyt kuronut kaulan kiinni. 

Barack (Obama), Bill (Clinton), Jimmy (Carter) ja Jack (John F. Kennedy) ovat tietysti kaikki USAn demokraattipuolueesta valittuja presidenttejä. Pois se minusta, että olisin alkanut kutsua pentuja George W:ksi tai Richardiksi. Myönnettäköön, että Ronaldia hetken harkitsin, mutta päätin sitten pitää linjani.

Kissanpentujen kuvaaminen - mission impossible

Dollgarden's F-pentue

Viime viikonloppuna pistäydyin sijoituskodissa viemässä taas kassillisen ruokaa F-pennuille. Osutin vierailun taktisesti puolen päivän aikoihin, jotta voisin samalla kuvata pentuja. Tähän aikaan vuodesta kuvien ottaminen vaatii kärsivällisyyttä, aikaa ja taitoa. Tämän reissun jälkeen tuntui, että tarvitsen niitä kaikkia lisää.

Digipokkarilla kuvatessa en ikinä käytä salamavaloa - ellei ole todella pimeää ja silloin olen mieluiten kuvaamatta. Salaman räiskäyttäminen päin näköä on tyly temppu niin ihmiselle kuin kissallekin, ja tulos on aina yhtä kehno. Luonnonvaloa on marraskuun pilvisinä päivinä kuitenkin niin vähän, että kamera säätää automaattisesti suljinajan pitkäksi, mikä eläväisten pentujen kanssa on mahdoton yhtälö.

Periaatteessa pentujen kuvaamiseen tarvitaan 3-4 ihmistä. Yksi käyttää kameraa, toinen heiluttelee huiskaa kuvaajan pään päällä ja yksi tai kaksi heittelee karkaavia pentuja takaisin kuvaan. Ely oli virittänyt pentuhuoneen nurkkaan valkoisen fleece-huovan taustaksi ja puitteet olivat kyllä kunnossa, mutta tällä kertaa kaikkien muiden vaikeuksien lisäksi kuvauksessa oli liian vähän käsiä.

Tässä todisteet, että yritetty on:

 Huiska heiluu ja pennut ovat vielä kohtalaisesti järjestyksessä. Tarkin kohta näyttäisi kuitenkin olevan Söpön hienoissa alahampaissa oikealla.

 Pennut alkavat olla vähän liiankin täpinöissään hitaaseen suljinaikaan nähden. Sumu yrittää taustalla metsästää huiskaa ja Sulo vasemmalla miettii, uskaltaisiko loikata korokkeelta alas.

 Sumu (toinen vasemmalta) ei saanut huiskaa kiinni, mutta loikkasi sen sijaan eturiviin. Muut heiluvat vieressä huiskaa seuraten.

 Tässä vaiheessa kuvaaja tajuaa, ettei tätä projektia saada kunnialla maaliin. Miten ihmeessä muiden pennut osaavat käyttätyä kuvissa niin sievästi?

 Sulo huomaa taustakankaan mahdolisuudet, Söpöä alkaa oikealla kyllästyttää. Sulo ja Sisu seuraavat huiskaa päät viuhuen.

 Lopulta pakki hajoaa kokonaan ja huiska kiinnostaa enää Sisua. Antaa olla, yritetään toisella kertaa uudelleen.

Söpö onneksi jaksaa poseerata kuvaajalle lohdutukseksi, mutta se ei paljon lohduta, sillä yleisvalo heittää kuvaajan varjon kuvaan, vaikka tämä kuinka kyyristelisi.