sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Energiaa pentulaatikossa

Dollgarden's F-pentue

Mitted ja bicolour painivat ja viisveisaavat colourpointien ruokarauhasta.

Tenavat alkavat jo näyttää päivä päivältä enemmän pieniltä kissoilta. Samoin niiden käytös on muuttunut yhä pentumaisemmaksi. Sosiaalisia taitoja treenataan sisarusten kanssa painimalla ja kasan päällimmäiseksi kiivennyt on kunkku.

Nyt kuviot alkavat jo erottua selvästi. Bicolour-pojalle näyttäisi tulevan kauniin symmetrinen kuvio, mikä tietää hyvää näyttelyjen kannalta. Mahdollisia ruskeita läikkiä tassuissa ei vielä erotu, mutta niitä voi ilmaantua myöhemminkin.

Mitted-pojalla näyttäisi olevan ainakin etutassuissaan reilun kokoiset sukat, mikä on ilahduttavaa, sillä aika usein olen joutunut kamppailemaan minikokoisten sukkien kanssa. Toivottavasti pikkukollille ei tule kolikon kääntöpuolena runnereita, eli valkoisia kiiloja tassun alapuolelle. Niitä ei ragdolleilla katsota hyvällä näyttelyissä.

Colourpointeilla harvemmin on väri- tai kuviovirheitä, ellei jokin geenien oikku ole tuottanut kissalle valkoista läikkää. Pienikin täplä valkoista on colourpointilla sertin epäävä virhe, enkä ainakaan itse käyttäisi kissaa mielelläni myöskään jalostuksessa, sillä ylimääräinen valkoinen voi aiheuttaa ylläreitä myös jälkipolville.

Jos colourpoint-neiti osoittautuu lupaavaksi, etsin sille ensisijaisesti sijoituskotia. Kollipojat myydään kastroituina lemmikeiksi, ellei ostaja ole kiinnostunut siitoskollin pitämisestä yhteisomistuksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti