perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kovaa ja korkealle

Pentuhuoneeseen on tuotu uusi kiipeilyteline, josta on tullut tenavien suosikki. Sen lisäksi että ne kamppailevat hurjasti eri tasojen herruudesta, teline palvelee myös päiväunien aikana. Alimman tason mökkiin mahtuu kolme ensimmäistä, pari seuraavaa kiipeää sen katolle ja hurjapäisin, joka tavallisesti on Sinikka, loikkaa lopuksi jommalle kummalle ylätasoista.
Ensi maanantaina pennut täyttävät seitsemän viikkoa ja vauhti vain kiihtyy. Kun aamulla tulen makuuhuoneesta, kolme painii jo oven takana, ja saadakseni oven auki joudun samalla nostelemaan niitä yksi kerrallaan ovenraosta kauemmaksi. Heti kun ovi on niin paljon auki, että mahdun ulos, pentujen hyökyaalto vyöryy sisään makuuhuoneeseen ja alkaa kartoittaa sängyn ja yöpöytien alustoja.

Kun riehuralli on aikansa pyörinyt pitkin taloa, tulee tietysti nälkä. Ja kun masu on saatu täyteen ruokaa, täytyy vetäytyä ruokaperäisille. Tämä toistuu noin neljä kertaa päivässä 4-5 tunnin sykleissä. Emoraukka on välillä melko stressaantunut, kun pennut eivät meinaa pysyä aisoissa, vaan häipyvät liian kauas tutkimusretkilleen. Aino syöksähtelee karkulaisten perään kuin paraskin paimenkoira saadakseen ne takaisin laumaan. Ei ihme, että päiväuniajan koittaessa myös emo simahtaa välittömästi.

Seuraava blogipäivitys on luvassa vasta viikon kuluttua, sillä lähden huomenaamuna työmatkalle. Jännittävää nähdä, kuinka paljon pennut ehtivät viikossa kasvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti