Rölli tuli takaisin

Pentueen kollipoika Rölli palasi lauantaina Hollolasta. Perheen birma-tyttö ei kolmessa kuukaudessakaan sopeutunut uuteen tulokkaaseen, eikä perhe ymmärrettävästi jaksanut enää kuunnella sähinää ja murinaa. Paluu lapsuudenkotiin ei oikeastaan tuonut Röllin kannalta muutosta elämään, sillä sen äiti ja sisko eivät meillä suhtautuneet siihen sen paremmin. Väinö sen sijaan oli heti uteliaan kiinnostunut kastraattikaverista. Se nuuhki Rölliä kiinnostuneena, eikä tuntunut pelkäävän sitä tippaakaan. Tyttöjen mielestä Röllin yli 4-kiloinen habitus oli sen sijaan aika huolestuttava. Tosin luottamus on parissa päivässä selvästi kasvanut. Nyt kissavieras saa tulla aika lähelle ennen kuin murina alkaa.

 Rölli on itse osoittautunut yhtä rauhalliseksi kuin pentunakin. Se ei provosoidu, vaikka tytöt kuinka ärjyisivät. Se vain antaa rauhallisesti tietä tai perääntyy vähän kauemmaksi. Rölli on ottanut myös sohvan haltuunsa ja makailee siinä tyytyväisenä tarkkailemassa ympäristöään. Heti kun joku jaksaa kammata, rapsuttaa tai muuten näplätä sitä, se alkaa onnellisena kehrätä. Sillä ei ole minkäänlaista kiirettä pois sylistä. Nyt Rölli odottelee, että uusi koti löytyisi. Se on näyttelytason kastraatti, joka on myös sirutettu, joten hintapyyntö on 700 euroa. Lisäys: Rölli löysi viikossa uuden kodin ja elelee nyt tyytyväisenä vanhemman kissarouvan kaverina.

Nyt ne meni

Tänään lähtivät Miisa ja Milla Vuosaareen. Rölli matkusti jo keskiviikkona Hollolaan. Koti tuntuu hiljaiselta ja tyhjältä, kun lauma pikkukissoja ei leiki formulaa olohuoneessa. Monni jäi Ainon kanssa sohvalle huilimaan ja näytti pieneltä ja yksinäiseltä. Tosin oikeasti se ei taida paljon piitata. Parhaillaan Monni yrittää yksinään synnyttää säpinää syöksähtelemällä edestakaisin sohvalta lattialle ja lattialta sohvalle. Aikuisista kissoista sen on turha yrittää saada riehuntaseuraa, mutta ehkä meidän pitää nyt aktivoitua enemmän. Hyvää kevättä uusiin koteihin lähteneille pennuille ja niiden perheille! Pentublogin päivitys jatkuu nyt vain harvakseltaan.

Aika vonkaleita

Pennut täyttivät tänään 12 viikkoa ja sen kunniaksi niillä oli punnitus. Kissaliiton sääntöjen mukaanhan luovutettavan pennun tulee olla vähintään kilon painoinen. No, meidän pennuilla ei rima edes notkahtanut. Jokaiselle on ruoka maistunut. Syntyessään porukan pienin oli Miisa (takana keskellä), ja edelleen se pitää perää painokisassa. Sen lukemiksi saatiin kuitenkin 1408 g, joten mitään syytä huoleen ei ole. Siitä tulee aikuisena ehkä 4,5-kiloinen. Suunnilleen saman kokoinen siis kuin emonsa.

Toiseksi hentoisin on Milla (takana oikealla takajalka Miisan kaulan ympärillä). Sille on kertynyt painoa 1490 grammaa, ja aikuisena lukemat lienevät samantyyppiset kuin Miisalla.

Monni (takana vasemmalla) sen sijaan on perinyt isot geenit. Sen paino on nyt 1700 grammaa, ja olemukseltaan se on soman nallemainen. Siihen tosin vaikuttaa varmasti myös sen tavallista paksumpi turkki.

Kaikkein selvin jättikissa on kuitenkin Rölli (edessä), jolle vaaka näytti 1987 grammaa! Siis yli 300 grammaa enemmän kuin Väinöllä saman ikäisenä. Löysin eräältä amerikkalaiselta nettisivustolta jokin aika sitten valittelua siitä, että ragdollien keskikoko on pienenemässä. Rölli kuitenkin kasvanee komeaksi pojaksi, yli 8-kiloiseksi. Sen tulevalla näyttelyuralla suuruus on pelkkää plussaa, kyseessähän on jättikissarotu. Suomen suurin kolli oli parhaimmillaan 10-kiloinen.

Ragdollit kasvavat täyteen mittaansa melko hitaasti. Vasta noin neljävuotiaana ne ovat saavuttaneet lopullisen kokonsa. Joten tarkkaa ennustetta on vielä mahdotonta antaa. Kastraateista kuitenkin tulee usein vielä muhkeampia kuin leikkaamattomista uroksista ja nartuista.

Heikot eväät

Vaikka pentublogi alkaa uhkaavasti kallistua ruokailublogiksi, käsittelen aihetta vielä kerran. Miisa on tähän asti kieltäytynyt sinnikkäästi syömästä pelkkää kuivamuonaa. Olen totuttanut sitä murojen makuun jauhamalla niitä sen märkäruoan päälle. Koska koulutus ei ole tästä oikein edennyt, päätimme tänään katsoa, pitääkö päätös myös nälkäisenä.

Pennut saivat aamiaiseksi märkäruokaa klo 9 ja sen jälkeen lautasilta löytyi vain kuivamuroja. Muut kävivät napsimassa niitä puolen päivän jälkeen, mutta Miisa vain tapitti silmiin ja naukui parempaa. Ei herunut. Kun kello lähestyi kolmea, Miisa alkoi taas kieppua keittiössä vaatimassa ruokaa. Nostin sen murolautaselle. Ei kelvannut. Iiiii-i-i.... Nostin sen taas murolautaselle. Tällä kertaa se nuuhki vähän pitempään, mutta kääntyi sitten pois ja iiiiiiii-i-i-i... Nostin sen kolmannen kerran lautaselle, ja nyt nälkä voitti. Miisa alkoi nöyränä tyttönä mussuttaa muroja. Ensi viikolla vähennän pikkuhiljaa murojen jauhamista. Tavoitteena on, että murot menevät sellaisenaan alas, kun Miisa ja Milla lähtevät uuteen kotiinsa perjantaina.

Hei, pientä rajaa...!

Pentujen myötä on ollut pakko opetella uusia tapoja. En esimerkiksi enää ilmesty aamulla keittiöön paljain säärin vain aamutakkiin pukeutuneena. Pennut, erityisesti Miisa, ovat nimittäin sitä mieltä, että paras tapa vauhdittaa aamupalan saamista lautaselle on kiivetä pitkin säärtä ylös hoputtamaan. Jos jalassa on verkkarit, tämän vielä kestää, mutta muuten auts! Täytyykin taas leikata pentujen kynnet...

 Koska Miisan hermot kestävät odotusta kaikkein huonoimmin, se saa aina spesiaaliannoksensa ensimmäisenä eteensä. Erityiseksi sen ruoan tekevät päälle ripotellut murskatut kuivaropot, joiden syömistä se harjoittelee. Seuraavaksi lautanen ilmestyy Monnille, Millalle ja Röllille. Kun ne ovat päässeet syömisessä vauhtiin, annan märkäruoan Ainolle. Väinö hengailee vielä jossain kauempana, joten sen annos saa odottaa pöydällä.

Tässä vaiheessa Milla tosin huomaa, että mamma sai Shebaa, ja tunkeutuu Ainon lautaselle törkeästi etuillen. Jotta Aino saisi syödä rauhassa, nostan Millalle Väinön miniannoksen. Kun muut ovat syöneet vatsansa täyteen ja häipyneet, Väinö valuu lopulta paikalle ja mussuttaa tyytyväisenä penturuokien jämät. Nyt pennut ruokailevat vielä neljä kertaa päivässä, mutta kohta ateriat voi vähentää kolmeen ja sitten suunnilleen puolen vuoden iässä kahteen. Kuivamuroja olen tosin pitänyt lautasella jatkuvasti välipalana, sillä kukaan kissoista ei vielä tunne niihin niin suurta himoa, että se haittaisi painonhallintaa.

Lääkäritädin luona, osa 2

Pennut kävivät tänään toisen kerran eläinlääkärillä. Nyt oli ohjelmassa tehosterokotuksen lisäksi sirutus sekä tarkempi tutkimus. Tunnistesiru laitettiin niskaan järkyttävän paksulla neulalla. Tytöt eivät inahtaneetkaan, mutta Rölli meinasi saada hepulin, ja ellen olisi pitänyt siitä tiukasti kiinni, se olisi syöksynyt ovesta odotustilan puolelle. "Nuo pojat on usein tuollaisia", totesi eläinlääkäri.

Olin tehnyt etukäteen pitkän listan asioista, joita täytyy muistaa kysyä. Tässä vastaukset:

- Ei, yhdelläkään pennulla ei ole napatyrää, joka estäisi näyttelyttämisen. Lisäksi Röllin kivekset ovat nyt molemmat laskeutuneet. (Raukka ei saa iloita niistä kovinkaan pitkään.)

- Pennut voi periaatteessa steriloida/kastroida koska tahansa, mutta tyttökissoille se on helpompi tehdä, kun ne ovat kasvaneet vielä muutaman kuukauden.

- Vaikka Miisa on porukan pienin, se on ihan riittävän painava. Normi on 100 g/viikko, ja Miisa painaa nyt 11-viikkoisena 1200 g. Lääkäri löysi siltä myös kunnon lihakset. Se ei vain ole niin iso kuin muut pennut.

- Ei haittaa, vaikka Milla syö mieluiten märkäruoan ja Monni kuivamurot aikuisten kupista. Sen sijaan eläinlääkäri oli vähän sitä mieltä, että ruokakaupan märkäruoatkaan eivät ole ihan niin laadukkaita kuin olisi toivottavaa. Raa'an lihan syömisen opetteluun lääkäri suositteli raakoja possun suikaleita pieniksi pilkottuina. Maistuu kuulemma hyvin useimmille kissoille.

Siskojen veli

Kissalauman johtaja on yleensä vanhin leikkaamaton naaras. Seuraavana arvoasteikolla seuraavat muut naaraat. Leikkaamattomat kollit hengailevat lauman laitamilla etsien tilaisuutta toteuttaa vaistojaan naaraiden kanssa. Leikatuttujen kollien asema sen sijaan on hiukan erikoinen. Samaan aikaan kun ne itse kuvittelevat olevansa kovia kundeja, ne ovat oikeasti jotain naisen parhaan ystävän ja uskollisen palvelijan väliltä.

Meillä Aino käyttää Väinöä sumeilematta hyväkseen, kun niskaa pitää nuolla, kun tarvitaan lämmittäjää päiväunille tai kun kun pitää varmistaa, onko jokin uusi asia todella pelottava vai ainoastaan huolestuttava. Kastrointi vie kissan luonteesta sähäkkyyttä. Siksi leikatut ragdoll-kollit ovat yleensä varsinaisia halinalleja, jotka mielellään maastoutuvat sohvatyynyjen sekaan ja viihtyvät kainalossa.

En osaa sanoa, kuinka paljon sterilointi vaikuttaa tyttökissojen luonteeseen, mutta usein nartut pitävät enemmän etäisyyttä kuin urokset. Tosin tässä pentueessa Milla tulee mieluiten syliin, seuraavina seurallisuusasteikolla ovat Rölli ja Monni. Miisa viuhtoo niin innoissaan pitkin taloa, ettei se ehdi loikoilla kuin nukkuessaan. Se toisaalta on pennuista puheliain ja tulee heti ilmoittamaan, kun haluaa ruokaa lautaselle. Pennun sukupuolta miettivälle voisi ehkä sanoa, että jos haluaa isokokoisen lötköpötkylän viereensä sohvalle, kannattaa ottaa kastraattipoika. Jos taas haluaa hiukan älykkäämmän olennon, jolla on kissan vaistoja enemmän tallella, tyttökissa on varmempi valinta. Tosin sekin kannattaa ehdottomasti steriloida, ellei aio käyttää sitä siitoskissana.

Leikkaamaton poika sen sijaan on usein niin hormoniensa vallassa, ettei se malta oikein syödäkään. Ollakseen onnellinen sen pitää muutaman kerran vuodessa päästä nartun luo. Yleistykset ovat toisaalta aina yleistyksiä. Yksilölliset luonne-erot pentujen välillä ovat suuret. Kannattaa siis kertoa kasvattajalle, millaista kissaa on hakemassa, sillä yksittäisen pennun luonne alkaa aika hyvin tulla esiin jo kolmeviikkoisena.

Salakapakassa

Muut pennut on jo vieroitettu, mutta pieni sinnikäs kuopus, Miisa (Artemisia), ei vielä ole täysin suostunut hyväksymään, että hana on suljettu. Aina välillä se saa vauvapuuskan ja alkaa kulkea Ainon perässä yrittäen sukeltaa sen mahan alle. Yleensä Aino karistaa sen kannoiltaan, mutta joskus pentu on ovelampi. Miisan totuttelu kuivamuonaan on edennyt hyvin. Murskasin muroja morttelilla karkeaksi rouheeksi, jota ripottelin märkäruoan päälle strösselin tapaan. Ensin Miisa yritti syödä ruoan kasan sivuilta käsin murojen alta, mutta huomasi pian, ettei rouhetta pysty ohittamaan. Niinpä se on kiltisti pistellyt poskeensa ruoan muroineen päivineen. Äsken tarjoilin sille iltapalaksi pikkunokareen Baby moussea, johon lisäsin niin paljon murorouhetta kuin vain sain siihen sotkettua. Kaikki meni. Kunhan Miisa on kunnolla päässyt murojen makuun, yritän tarjoilla niitä ilman märkäruokaa.

Pientä tuhoa

Olen kuullut niin monta kauhutarinaa kissojen tuhoamista sisustuksista, revityistä tapeteista, pissatuista sohvista ja kiipeilystä pitkin verhoja, että olen ollut suorastaan ihmeissäni, kuinka vähillä vaurioilla olemme selvinneet neljä vuotta. Kissankarvoja toki riittää, mutta nekään eivät näy kuin matoissa, sillä olen tarkoituksella valinnut sekä sohvan että päiväpeiton värin sen mukaan, etteivät vaaleat karvat niistä erotu.

 Parhaat nahkasaappaani Aino kävi eteisen kaapissa merkkaamassa hormonihöyryissään juoksun aikana, enkä niitä kissanpissan hajuisina enää viitsinyt sen jälkeen käyttää. Nykyään kaappien ovet ovat juoksujen aikana tiukasti kiinni. Muut merkkauspaikat kuten halkokori tai huoneiden nurkat ovat onneksi paremmin putsattavissa. Väinön tuhot ovat lähinnä johtuneet sen kiinnostuksesta vettä kohtaan - kuulemma tavallinen piirre ragdolleilla. Jos ruokapöydälle on jäänyt vartioimaton vesilasi, vesikannu tai jopa kukkamaljakko, Väinö on hypännyt muina miehinä pöydälle ja alkanut huljuttaa tassuaan vedessä. Muutaman kerran lattia on lainehtinut aamulla ja pöytäliina on ollut likomärkä. Onneksi pöydän pintakäsittely on kestänyt.

Pentujen hävikkilistalla on toistaiseksi vain yksi pienehkö savinen kukkaruukku. Rahapuu oli ollut talviseen tapaan vähällä kastelulla ja multapaakku oli siksi kevyt. Niinpä se oli helppo työntää pois tieltä ja hups...se putosi patterin päälle ja ruukku halkesi. Myönnettäköön, että vahingot olisivat varmasti suuremmat, jos olisimme verhoilleet sohvat ja nojatuolit mehevällä löyhäsidoksisella kankaalla tai pehmeällä villakankaalla kuten tweedillä. Niihin olisi ihan liian helppo terottaa kynsiä. Mutta elämä kissaperheessä on vähän samanlaista kuin lapsiperheessä. Tietyillä asioilla on turha kaivaa verta nenästään. Sen sijaan mikrokuidut ja alcantara ovat kelpo valinta. Niiden kanssa ei myöhemmin tarvitse itkeä.

Ruokaa mulleki-i-i-i-i-i-i

Eräs asia on meille vielä mysteeri: miten koko porukan pienimmällä sintillä, Miisalla (Artemisia), voi olla niin mahtava ruokahalu. Se on aina ensimmäisenä kupilla tsekkaamassa, mikä kasa on isoin. Ja kun se on syönyt omansa, se siirtyy syömään muiden kasoja. Kun ruokailusta on kulunut pari tuntia ja jompi kumpi meistä menee keittiöön, se tulee perässä ja alkaa pienellä kimeällä äänellä päästää iiiii-i-i-i-i -tyyppistä käkätykseen päättyvää huutoa. Tätä jatkuu kunnes se on saavuttanut tavoitteensa, eli ruokaa ollaan latomassa lautaselle.

Laskujeni mukaan Miisa syö lähes tuplasti sen minkä muut. Ruoan seassa tulee kuitenkin edelleen olla nokare pentumoussea, jotta neiti olisi tyytyväinen. Muille mousse on yhdentekevä lisuke. Milla jopa siirtyy syömään Väinön kupista Shebaa, kun Miisa on syrjäyttänyt sen omalta annokselta. Teorioita pikkusintin ruokahaluun on kaksi: a) sen energiankulutus on suurempi, koska se liikkuu, pomppii, syöksähtelee ja painii kaksi kertaa niin paljon kuin muut. b) muut käyvät aina välillä mutustelemassa kuivamuroja ja täyttävät niillä mahaansa, mutta Miisa ei niistä perusta. Tämän vuoksi sillä on muita useammin nälkä. Nyt pitäisi vain pian saada Miisa ymmärtämään murojen arvo. Muuten sen päivistä uudessa kodissa tulee pitkiä ja nälkäisiä.

Uniasentoja

Nykyään laskemme ainakin muutaman kerran päivässä, että kaikki pennut ovat tallella, eikä kukaan ole jäänyt lukkojen taakse kaappiin tai vaikka vessaan. Aina välillä joku niistä on mennyt nukkumaan johonkin hyvään piiloon, ja saamme haeskella hyvän aikaa ennen kuin tenava löytyy. Eilen kaikki muut olivat päiväunilla sohvalla, mutta Millaa ei ollut näkynyt vähään aikaan. Kävin katsomassa kaikki sen suosikkipaikat: makuuhuoneen sängyn, kylppärin lämpimän lattian, entisen lastenhuoneen vierassängyn - tuloksetta. Lopulta kurkistin ruokapöydän pöytäliinan alle, sillä toisinaan pennut nukkuvat ruokapöydän tuoleilla. Bingo! Tuolit olivat tällä kertaa tyhjät, mutta Milla makasi ikkunan alla olevan kuuman patterin päällä umpiunessa. Erityisen huvittavaa oli, että sen asento oli sama kuin yksi Aino-äidin tavallisimmista nukkuma-asennoista. Periytyvätköhän asennot?

Vai ovatkohan kissojen nukkuma-asennot enemmänkin sukupuolisidonnaisia? Rölli nimittäin on pennuista ainoa, joka nukkuu usein melkein selällään - samassa asennossa kuin Väinö-eno. En muista koskaan nähneeni Ainoa nukkumassa näin. Kysymys voi tietysti olla myös mallioppimisesta. Väinöhän on Röllin suuri idoli.

Sihteerihommissa

Tänä aamuna havahduin hesaria lukiessani omituisiin ääniin, jotka kuuluivat työhuoneestamme. Kun kiirehdin paikalle, pennut olivat juuri järjestämässä arkistokaappiamme uusiksi. Rölli (Amaranthus) kiipeili mappien päällä tutkimassa niiden sisältöä, Monni (Anemone) tunki tassuaan mapin selässä olevasta reiästä ja yritti sitä kautta selata asiapapereita. Milla (Alchemilla) ja Miisa (Artemisia) keskittyivät levittämään kaapin vieressä lattialla ollutta paperipinoa laajemmalle alueelle.

Pennut laajentavat innoissaan maailmankuvaansa. Jos käsilaukkuni tai jumppakassini on jäänyt eteisen lattialle, joku pennuista on hetken kuluttua kiivennyt tutkimaan sen sisältöä. Ja kun avaan täyskorkean jääkaappimme, täytyy aina muistaa tarkistaa, ettei kukaan jää sisään, kun suljen sen. Takkapuukori puolestaan on äärettömän mielenkiintoinen - ehkä siinä on houkuttelevia tuoksuja villistä luonnosta. Usein pari pennuista möyrii puiden keskellä korissa ja loput yrittävät purkaa hiukan rispaantunutta rottinkireunaa.

Eilen Aino naukui hädissään pentuhuoneessa, ja kun mieheni tuli paikalle, yksi pennuista oli onnistunut keplottelemaan itsensä litteän saapaslaatikon sisään laatikon kantoreiästä. Ainoa ongelma oli, ettei se päässyt laatikosta enää omin avuin ulos, koska reikä oli laatikon katossa.

Saanks mä auttaa?

Ragdollit ovat luonteeltaan erittäin uteliaita, ja meidänkin tenavillamme tämä rotupiirre on varsin vahva. Erityisesti kun puuhailemme jotain epätavallista, pennut alkavat valua paikalle yksi toisensa jälkeen. Viimeksi kun vaihdoimme sänkyyn lakanat, Milla oli terhakkana avustamassa uusien lakanoiden levityksessä. Kun selvittelimme työhuoneen paperipinoja etsiessämme esikoisen kateissa olevaa ylioppilastodistusta, koko katras hyppeli innoissaan lattialle jaoteltujen lasku-, tiliote- ja vakuutuspaperipinojen päällä. Aamuisin kun olen kylpyhuoneessa pesulla ja meikkaamassa, jaloissa pyörii yleensä viisi kissaa ja kuudes (Väinö) istuu pesupöydällä juomassa vettä hammasmukistani. Ellei sitten ole jo paneutunut makuulle lavuaariin.

Kolme viikkoa vielä

Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet hurjaa vauhtia. Nyt ne eivät enää ole vauvoja, vaan leikki-ikäisiä. Ja ne totisesti leikkivät. Taloamme kiertää penturallin pikataival, jossa on levähdyspaikat ainoastaan ruokakuppien ja vessojen kohdalla. Mutta kolmen viikon kuluttua temuaminen loppuu, ja kolme tenavaa lähtee uusiin koteihinsa. Mahtaa Monnille tulla rankkaa, kun pitää yrittää saada Väinöstä riehuntakaveria.

Alchemilla eli Milla ja Artemisia (kutsumanimeä vielä mietitään) muuttavat Vuosaareen Petrin lemmikeiksi. Niille tulee varmasti hyvät oltavat, koska luvassa on lasitettua parveketta, kiipeilytelinettä ja kesällä ulkoilua valjaissa. Koko kerrostalon piha tutkittavana, jee! Amaranthus eli Rölli lähtee Hollolaan lapsiperheeseen, jossa on jo kaksi tyttökissaa, ragdoll ja pyhä birma. Poika joutuu luopumaan sukukalleuksistaan, koska toinen tytöistä on siitoskissa, mutta tuskin se ehtii itse sitä surra. Sen sijaan Rölli pääsee näkemään maailmaa ja muita kissoja näyttelyissä. Toivottavasti se osuu välillä samaan näyttelyyn Monnin ja minun kanssani. Olisi hauska nähdä, miten poika kehittyy ja tuleeko siitä niin isokokoinen kuin miltä vaikuttaa. Rölli painaa nimittäin nyt 9-viikkoisena 1,4 kg. Väinö-eno (7 kg) painoi meille tullessaan 12-viikkoisena 1,6 kg. Kolmessa viikossa massaa tulee taatusti enemmän kuin 200 g.

Mulle kans

Pennut ovat nyt yhdeksän viikon ikäisiä, enkä oikein tiedä kuka on henkisesti riippuvaisin imetyksestä, ne vai Aino. Ainon kaksi alinta nisää ovat edelleen aivan ruvella, mutta silti se välillä näyttäisi suorastaan kutsuvan pentuja luokseen. Yhtäkkiä nurkan takaa alkaa kuulua hillitöntä hurinaa, ja kun tulen paikalle, vähintään pari pentua on mönkimässä Ainon vatsavilloissa nisää etsien tai siinä jo kiinni.

Ompelemani suojaessu estää pääsyn ainakin alimpaan nisäpariin, mutta se kiusaa Ainoa niin selvästi, että pidämme taas taukoa sen käytöstä. Kaikkein innokkaimmin mamman maitoa on kinuamassa Artemisia. Tenava tepsuttaa Ainon vieressä ja työntää samalla kuonoaan sinnikkäästi sen vatsan alle. Jos Aino antaa periksi, koko porukka hyökkää mamman päälle ja kellistää sen selälleen. Hetken kuluttua, kun imu alkaa tuntua liian epämukavalta, Aino kampeaa itsensä pystyyn ja häipyy paikalta - Artemisia perässään.

Saadakseen olla rauhassa Aino hyppää välillä pehmustamattomalle puutuolille, jolle pennut eivät vielä pääse. Jos vierotusprosessi ei pian etene, taidan viedä tammikuun lopulla Ainon ja Väinön kyläilemään Nellin luo, jotta katkaisu varmasti saadaan aikaan ennen kuin pennut lähtevät uusiin koteihinsa.

Ruokakriisi

Antaessani pennuille päivällistä, huomasin yhtäkkiä, ettei kaapissa ollut enää ainuttakaan Royal Caninen pentumousse-purkkia. Junior Whiskasia oli toki vaikka kuinka paljon, samoin pentujen kuivamuonaa. Alchemilla syö sujuvasti niin Whiskasia kuin mamman kupista aikuisten Shebaakin, ja Monni ja Amaranthus mussuttavat mielellään kuivamuroja, joten niille tästä tuskin tulee isoa ongelmaa. Sen sijaan Artemisia nyrpisteli Whiskasille, sillä tähän mennessä se on syönyt sitä vain pentumousseen sekoitettuna. Eikä sitä ole vielä tavattu popsimassa kuivamurojakaan.

Laitoin hieman muroja pehmenemään ja turpoamaan vesitilkkaan ja yritin tarjota niitä neidille - turhaan. Monni kyllä söi ne mielellään. Mielenkiintoista nähdä, kuinka tiukkana Artemisia pysyy siihen asti, että saan huomenna lisää moussea lautaselle. Luulisi että nälkäiselle maistuisi muukin kuin lempiruoka. Artemisia on mainio pakkaus. Kissojen missikisoissa se ei värivirheineen pärjäisi, mutta luonnetta ja temperamenttia sille on sen sijaan jaettu roimasti. Liikunnallisesti se on omaa luokkaansa, ja perintötekijöitä sillä on ainakin pomppupallolta ja raketilta. Sisustusta se ei tuhoa, mutta hereillä ollessaan innostaa sisarukset aikamoiseen ralliin. Onneksi se pääsee uuteen kotiinsa yhdessä Alchemillan kanssa ja saa näin mukaansa samanikäisen painikaverin. Kukaan aikuinen ei nimittäin jaksa leikkiä niin paljon, että Artemisian energialataus saataisiin kunnolla purettua. Ilman toista kissanpentua se todennäköisesti vain pitkästyisi ja turhautuisi.

Vierotushoidossa

Pennut eivät ole ihan vielä ymmärtäneet, että olisi aika luopua mammanmaidosta. Ne kaatavat yhteisvoimin Ainon kyljelleen ja käynnistävät imun. Pikku terävähampaiden jäljiltä Ainon nisät ovat kurjan näköiset. Pelkkä kortisonivoiteen levitys ei käy, koska Aino nuolee sen heti pois. Ensin tein harmaasta putkisukasta kotelomekon. Pari tuntia Aino makasi lattialla kuin halvaantunut kunnes sen liikuntakyky palasi. Pennut kuitenkin löysivät nisät jalkoja varten leikkaamieni halkioiden raoista, joten lupaavasta alusta huolimatta puku ei toiminut kunnolla.

Seuraavana päivänä hain kellarin jämäkankaiden kaapista tiheäsilmäistä verkkotrikoota ja ompelin Ainolle essun. Yläosa kiinnittyi lenkillä kaulan ympäri ja helmasta lähti kuminauhalenkki kummankin jalan ympäri. keskellä oli nauha, jonka sidoin selän taakse. Taas seurasi uusi halvauskohtaus, mutta tällä kertaa asu toimi. Pennut yrittivät kovasti etsiä pääsyä tisseille, mutta turhaan. Aamulla essu kuitenkin löytyi roikkumasta pelkän kaulalenkin varassa. Houdini oli keplotellut itsensä irti kahleista.

 Nyt on parhaillaan meneillään seurantajakso. Pennut on tavattu imemästä vain kerran, ja nisät ovat jo paremman näköiset. Mutta jos tilanne kääntyy huonompaan suuntaan, joudun kai valmistamaan Ainolle hihattoman ja lahkeettoman kokovartalohaalarin. Vai osaavatkohan pennut sittenkin avata sen selässä kulkevan vetoketjun?

Mä maistan sulta vähän

Kaikki pennut syövät jo itse suoraan lautaselta ilman aiempia syöttö- ja sormitemppuja. Olen nyt alkanut sotkea Baby moussen sekaan vähän kiinteämpää Whiskas Junioria. Muille sekoitus meni sellaisenaan, mutta Artemisia (toinen oikealta) siivilöi ensin Whiskas-palat erikseen ja söi vain moussen. Tänään töistä palatessani sillä oli ilmeisesti kovempi nälkä, koska sekä mousse että palat upposivat yhtälailla.

Artemisia on selvästi sitä mieltä, että muut saavat aina jotain parempaa. Syödessään se vilkuilee koko ajan sisarusten annoksia, tunkee heti tilaisuuden tullen kuononsa väliin ja alkaa pistellä vieruskaverin ruokaa, vaikka omaakin olisi vielä jäljellä. Monni on ainoa, joka pystyy tässä kisassa pitämään puolensa. Se pistää etutassunsa tukevasti tanaan ja puskee otsallaan rosvon pois. Huvittavinta on se, että Artemisialle ei kuitenkaan kelpaa ruoka, elleivät kaverit ole vielä ehtineet keittiöön. Annoksen valitseminen vapaasti on kai ihan tylsää. Paljon hauskempaa on pihistää muiden nenän alta.

Eno on idoli

Vanhin kissamme Väinö on seitsemänkiloinen, utelias ja vähän yksinkertainen kastraattikolli, joka ilmestyy salamannopeasti paikalle, kun ruokaa on jaossa. Pennut fanittavat Väinöä kuin rock-tähteä. Kaikki mitä eno tekee, on cool.

Tänään Monni ja Artemisia nyrpistelivät, kun laitoin päivällismössön niiden eteen tavanomaisella matalalla teevadilla. Ei ollut nälkä, eikä ruoka kiinnostanut. Mutta kun siirsin saman mössön syvempään kuppiin, josta Väinö tavallisesti syö, ruokahalu heräsi välittömästi. Väinön ansiota taitaa olla myös se, että pennut oppivat sisäsiisteiksi todella nopeasti. En itse ollut lainkaan tyytyväinen, kun Väinö kävi kusaisemassa pentujen hiekkalaatikkoon kun silmä vältti. Pennut kuitenkin oppivat näköjään matkimalla, sillä hyvin nopeasti Väinön megapissojen vierestä alkoi löytyä pikkuliruja.

Väinö ei itse ihailusta juuri piittaa. Se kyllä sietää kärsivällisesti sen, että pennut tungeksivat sen kylkeen päiväunille ja hyppelevät sen hännän päälle tai selkään. Välillä se kuitenkin selvästi kyllästyy temuamiseen ja painuu jonnekin kauemmaksi huilimaan. Yksi sen suosikkipaikoista on pentulaatikko, sillä siellä tenavia ei ole tavattu enää pitkään aikaan.

Lääkäritädin luona

Kävimme tänään koko kissalauman kanssa rokotuksessa. Aino inhoaa automatkoja ja naukui siksi laatikossaan takapenkillä surkeasti koko parinkymmenen minuutin matkan ajan. Jokin pennuista huolestui siitä ja yltyi myös miukumaan. Kylmästä konsertti tuskin johtui, sillä auto oli lämmitetty etukäteen. Lisäksi heitin fleecepeiton kantolaatikon päälle varmuuden vuoksi.

Lääkärin luona Aino yritti taas painautua pöydän läpi, Väinö sen sijaan ilmaisi vastalauseensa ainoastaan silloin, kun lääkäri yritti rapsuttaa hammaskiveä sen takahampaista. Sain neuvon hankkia samanlaisen välineen kotiinkin ja rapsutella hampaita itse. Tuskin tulee onnistumaan... Niin tiukkaan otteeseen Väinöä ei saa kahlittua, ettei se pääsisi kiemurtelemaan irti jostain niin kenkusta toimenpiteestä. Ensi käynnillä pyydän lääkäriltä sille kunnon tripin, jotta hampaat voidaan putsata rauhassa.

Pennut eivät inahtaneetkaan rokotuspiikistä, eikä lääkäri löytänyt niistä mitään huomautettavaa. Amaranthus tosin hiukan rääkäisi, kun täti näpelöi peräpäätä yrittäessään tutkia, ovatko kivekset laskeutuneet. Toinen nuppineulanpään kokoisista nappuloista kuulemma oli, toinen oli vasta matkalla. Pyysin samalla vastaanottoapulaisena toimivaa kissatuomari-Kristiinaa vilkaisemaan Monnia (Anemone) ja Amaranthusta, joille kaavailen näyttelyuraa. Monnin korvat olivat kuulemma todella kauniit ja hyvin sijoittuneet, eikä Arskan profiilikaan näyttänyt liian suoralta, niin kuin olin jo ehtinyt ounastella. Lisäksi sain vinkin hoitaa Ainon pureskeltuja nisiä hydrokortisonivoiteella ja vetää päälle sukkahousun lahkeen tai t-paidan pitkän hihan. Täytynee etsiä Ainolle sopiva kotelomekko jo tänään, niin se estää myös pikku vampyyrien hyökkäyksiä ja nisät alkavat toivottavasti pian parantua.

Pesujonossa

Pennuista on kehittymässä aivan rodulleen tyypillisiä sohvaperunoita. Kun niitä väsyttää, ne yleensä sammuvat sohvatyynyjen viereen uinailemaan. Aika usein Aino huomaa tilaisuutensa tulleen ja tulee pesemään jokaisen nassun ja pyllyn vuorotellen. Jos nukahtamisesta on kulunut vasta vähän aikaa, pennut jatkavat uniaan. Muussa tapauksessa ne heräävät, ja riehutunti alkaa taas. Jos Aino pysäyttää jonkun pennuista pesua varten kesken riehumisen, se rimpuilee ihan samalla tavalla kuin ihmislapsi. Kun mamma painaa tassulla pentua lattiaan päästäkseen putsaamaan sen mahaa, pentu raapii samalla hillittömästi takajaloillaan emon naamaa. Vieläkään ei ainuttakaan naarmuista kuonoa tai repaleista korvaa ole näkynyt, mutta selvästi Ainolta välillä hiukan kärähtää käämit. Kurinpalautuksena se ottaa pennun tiukasti pihteihin etutassuillaan ja rapsuttaa sitä takatassuillaan. Kuulostaa pahalta, mutta pentu ei ole moksiskaan.

Mikä maksaa?

Hämmästyttävän moni on edelleen sitä mieltä, ettei rotukissa saisi maksaa juuri mitään, kun maatiaiskissojakin saa ilmaiseksi. No, näiden ihmisten kannattaa varmasti sitten valita se maatiaiskissa...

Ennen kuin rotukissan pentu on 12-viikkoisena valmis luovutettavaksi uuteen kotiinsa, se on tuottanut kasvattajalleen jo yllättävän paljon kustannuksia:
- Pentujen isän omistaja saa joka pennusta astutusmaksuna kollin näyttelymeriiteistä riippuen vähintään 100 euroa.
- Pennut käyvät Kissaliiton määräyksen mukaisesti kahdesti rokotettavana eläinlääkärillä ja sitä ennen ne madotetaan emolta mahdollisesti saamiensa sisäloisten varalta. Samalla lääkäri tarkastaa niiden terveydentilan. Terveydenhoitoon kuluu yhteensä noin 100 euroa/pentu.
- Emokissa tarvitsee odotuksen ja imetyksen aikana noin tuplasti ruokaa tavanomaiseen verrattuna ja pennut tarvitsevat tavallista kissanruokaa kalliimpaa penturuokaa kolmen viikon iästä lähtien. Myös kissanhiekkaa kuluu paljon. Näistä kertyy kustannuksia noin 80 euroa/pentu.
- Pentujen rekisteröinti kissaliitossa ja siitä saatava virallinen rekisterikirja maksavat 18 euroa/pentu.
Pakollisia kiinteitä kuluja tulee siis noin 300 euroa/pentu. Ja jos jotain menee pieleen ja emo tarvitsee keisarileikkauksen synnytyksessä tai jos pennut saavat vaikkapa ripulin ja tarvitsevat sen vuoksi eläinlääkärin apua, kustannukset kohoavat nopeasti. Lisäksi kasvattaja on sekä emon tiineysajan että pentujen synnyttyä yhteensä viisi kuukautta hyvin kiinteästi kotona. Ei lomamatkoja, ei pitkiä illanviettoja ystävien luona, ei joululomaa Lapissa, juhannusta tai kesälomaa mökillä jne. Sen sijaan kasvattaja herää joka aamu parikymmentä minuuttia tavallista aikaisemmin ehtiäkseen ruokkia kaikki nirsoilevatkin pennut ja siivota hiekkalaatikon ennen töihin lähtöä. Illat kasvattaja leikkii pentujen kanssa, jotta ne olisivat kunnolla sosiaalistuneet, lempeitä ja ihmisystävällisiä ennen muuttoaan uuten kotiin.

Maatiaiskissojen pentuja ei yleensä ole rokotettu tai madotettu. Eläinlääkäri ei ole vilkaissutkaan niitä, ja niiden saama ruoka on saattanut olla mitä sattuu. Niinpä ne saattavat kärsiä uuteen kotiin tullessaan vajaaravitsemuksesta, loisista ja mahdollisesti jopa ikävistä tartuntataudeista. Niiden kanssa ei ole välttämättä leikitty, jolloin ne eivät ole tottuneita ihmisiin ja ne saattavat käyttäytyä pelokkaasti tai aggressiivisesti.

Jos rotukissan ostaa kodinomaisissa olosuhteissa kasvaneesta pentueesta, voi olla melko varma, että pentu täyttää odotukset. Laadulla on kuitenkin hintansa. Maatiaispennun hankkija pelaa enemmän tuuripeliä. Kissa saattaa osoittautua terveeksi ja kiltiksi - tai sitten pennun uusi omistaja huomaakin saaneensa jotain ihan muuta kuin halusi.

Mauvaara

Ragdollit ovat luonteeltaan hyvin seurallisia ja uteliaita, eivätkä pennut tee tästä poikkeusta. Kun vähänkään vaikuttaa siltä, että jotain mielenkiintoista on tapahtumassa, 16 pientä tassua tepsuttaa kiireesti paikalle. Erityisen innokkaasti ne seuraavat työskentelyä tietokoneella. Näppäimien naputtelu on niiden mielestä vastustamattoman jännittävää. Niinpä sähköpostit saattavat lähteä ennen aikojaan ja tekstiin voi tulla väliin kissakieltä, kun pennut osallistuvat työskentelyyn.

Nykyään on myös pakko katsoa tarkkaan, mihin astuu, sillä jalkojen välistä voi yhtäkkiä syöksähtää salamannopea karvakuula. Taaksepäin ei kannata koskaan astua, ja ovi pitää avata hyvin varovasti, sillä hyvin usein sen takana loikoilee yksi tai useampi pentu odottelemassa. Ja ovi pitää myös sulkea yhtä varovasti, sillä yksi riehuremmin lempileikeistä on työntää tassua saranapuolen raosta ja haroa toisella puolella olevia sisaruksia.

Pentujen T.i.l.a

Pennut pyörivät nyt ihan joka paikassa pitkin taloa. Mitään vahinkoa ne eivät ole aiheuttaneet huonekaluille, mutta koriste-esineiden järjestystä ne ovat stailanneet innoissaan mieleisekseen. Olohuoneessamme seinässä on joskus aikoinaan akvaariota varten tehty syvennys. Meillä ei ole kaloja, joten syvennyksessä on tyttärien ylioppilaskuvien lisäksi eri puolilta maailmaa hankkimiani käsitöitä, ruukkuja, rasioita yms. Jouluisin syvennyksessä on esillä myös tonttukokoelmani, joka on pentujen mielestä tavattoman kiehtova. Vaikka kuinka yrittäisin koota tontut mahdollisimman tiiviiksi muodostelmaksi, väliin mahtuu aina muutama pikku tassu tepastelemaan. Niiden sisustusprojekti on valmis vasta, kun ainakin kelkkatonttu kynttilöineen ja hiihtävä tonttu on saatu kumoon.