keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Pientä tuhoa

Olen kuullut niin monta kauhutarinaa kissojen tuhoamista sisustuksista, revityistä tapeteista, pissatuista sohvista ja kiipeilystä pitkin verhoja, että olen ollut suorastaan ihmeissäni, kuinka vähillä vaurioilla olemme selvinneet neljä vuotta. Kissankarvoja toki riittää, mutta nekään eivät näy kuin matoissa, sillä olen tarkoituksella valinnut sekä sohvan että päiväpeiton värin sen mukaan, etteivät vaaleat karvat niistä erotu.

 Parhaat nahkasaappaani Aino kävi eteisen kaapissa merkkaamassa hormonihöyryissään juoksun aikana, enkä niitä kissanpissan hajuisina enää viitsinyt sen jälkeen käyttää. Nykyään kaappien ovet ovat juoksujen aikana tiukasti kiinni. Muut merkkauspaikat kuten halkokori tai huoneiden nurkat ovat onneksi paremmin putsattavissa. Väinön tuhot ovat lähinnä johtuneet sen kiinnostuksesta vettä kohtaan - kuulemma tavallinen piirre ragdolleilla. Jos ruokapöydälle on jäänyt vartioimaton vesilasi, vesikannu tai jopa kukkamaljakko, Väinö on hypännyt muina miehinä pöydälle ja alkanut huljuttaa tassuaan vedessä. Muutaman kerran lattia on lainehtinut aamulla ja pöytäliina on ollut likomärkä. Onneksi pöydän pintakäsittely on kestänyt.

Pentujen hävikkilistalla on toistaiseksi vain yksi pienehkö savinen kukkaruukku. Rahapuu oli ollut talviseen tapaan vähällä kastelulla ja multapaakku oli siksi kevyt. Niinpä se oli helppo työntää pois tieltä ja hups...se putosi patterin päälle ja ruukku halkesi. Myönnettäköön, että vahingot olisivat varmasti suuremmat, jos olisimme verhoilleet sohvat ja nojatuolit mehevällä löyhäsidoksisella kankaalla tai pehmeällä villakankaalla kuten tweedillä. Niihin olisi ihan liian helppo terottaa kynsiä. Mutta elämä kissaperheessä on vähän samanlaista kuin lapsiperheessä. Tietyillä asioilla on turha kaivaa verta nenästään. Sen sijaan mikrokuidut ja alcantara ovat kelpo valinta. Niiden kanssa ei myöhemmin tarvitse itkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti