maanantai 4. tammikuuta 2010

Pesujonossa

Pennuista on kehittymässä aivan rodulleen tyypillisiä sohvaperunoita. Kun niitä väsyttää, ne yleensä sammuvat sohvatyynyjen viereen uinailemaan. Aika usein Aino huomaa tilaisuutensa tulleen ja tulee pesemään jokaisen nassun ja pyllyn vuorotellen. Jos nukahtamisesta on kulunut vasta vähän aikaa, pennut jatkavat uniaan. Muussa tapauksessa ne heräävät, ja riehutunti alkaa taas. Jos Aino pysäyttää jonkun pennuista pesua varten kesken riehumisen, se rimpuilee ihan samalla tavalla kuin ihmislapsi. Kun mamma painaa tassulla pentua lattiaan päästäkseen putsaamaan sen mahaa, pentu raapii samalla hillittömästi takajaloillaan emon naamaa. Vieläkään ei ainuttakaan naarmuista kuonoa tai repaleista korvaa ole näkynyt, mutta selvästi Ainolta välillä hiukan kärähtää käämit. Kurinpalautuksena se ottaa pennun tiukasti pihteihin etutassuillaan ja rapsuttaa sitä takatassuillaan. Kuulostaa pahalta, mutta pentu ei ole moksiskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti