Alchemilla eli Milla ja Artemisia (kutsumanimeä vielä mietitään) muuttavat Vuosaareen Petrin lemmikeiksi. Niille tulee varmasti hyvät oltavat, koska luvassa on lasitettua parveketta, kiipeilytelinettä ja kesällä ulkoilua valjaissa. Koko kerrostalon piha tutkittavana, jee! Amaranthus eli Rölli lähtee Hollolaan lapsiperheeseen, jossa on jo kaksi tyttökissaa, ragdoll ja pyhä birma. Poika joutuu luopumaan sukukalleuksistaan, koska toinen tytöistä on siitoskissa, mutta tuskin se ehtii itse sitä surra. Sen sijaan Rölli pääsee näkemään maailmaa ja muita kissoja näyttelyissä. Toivottavasti se osuu välillä samaan näyttelyyn Monnin ja minun kanssani. Olisi hauska nähdä, miten poika kehittyy ja tuleeko siitä niin isokokoinen kuin miltä vaikuttaa. Rölli painaa nimittäin nyt 9-viikkoisena 1,4 kg. Väinö-eno (7 kg) painoi meille tullessaan 12-viikkoisena 1,6 kg. Kolmessa viikossa massaa tulee taatusti enemmän kuin 200 g.
tiistai 12. tammikuuta 2010
Kolme viikkoa vielä

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti