lauantai 16. tammikuuta 2010

Sihteerihommissa

Tänä aamuna havahduin hesaria lukiessani omituisiin ääniin, jotka kuuluivat työhuoneestamme. Kun kiirehdin paikalle, pennut olivat juuri järjestämässä arkistokaappiamme uusiksi. Rölli (Amaranthus) kiipeili mappien päällä tutkimassa niiden sisältöä, Monni (Anemone) tunki tassuaan mapin selässä olevasta reiästä ja yritti sitä kautta selata asiapapereita. Milla (Alchemilla) ja Miisa (Artemisia) keskittyivät levittämään kaapin vieressä lattialla ollutta paperipinoa laajemmalle alueelle.

Pennut laajentavat innoissaan maailmankuvaansa. Jos käsilaukkuni tai jumppakassini on jäänyt eteisen lattialle, joku pennuista on hetken kuluttua kiivennyt tutkimaan sen sisältöä. Ja kun avaan täyskorkean jääkaappimme, täytyy aina muistaa tarkistaa, ettei kukaan jää sisään, kun suljen sen. Takkapuukori puolestaan on äärettömän mielenkiintoinen - ehkä siinä on houkuttelevia tuoksuja villistä luonnosta. Usein pari pennuista möyrii puiden keskellä korissa ja loput yrittävät purkaa hiukan rispaantunutta rottinkireunaa.

Eilen Aino naukui hädissään pentuhuoneessa, ja kun mieheni tuli paikalle, yksi pennuista oli onnistunut keplottelemaan itsensä litteän saapaslaatikon sisään laatikon kantoreiästä. Ainoa ongelma oli, ettei se päässyt laatikosta enää omin avuin ulos, koska reikä oli laatikon katossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti