sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Mikä maksaa?

Hämmästyttävän moni on edelleen sitä mieltä, ettei rotukissa saisi maksaa juuri mitään, kun maatiaiskissojakin saa ilmaiseksi. No, näiden ihmisten kannattaa varmasti sitten valita se maatiaiskissa...

Ennen kuin rotukissan pentu on 12-viikkoisena valmis luovutettavaksi uuteen kotiinsa, se on tuottanut kasvattajalleen jo yllättävän paljon kustannuksia:
- Pentujen isän omistaja saa joka pennusta astutusmaksuna kollin näyttelymeriiteistä riippuen vähintään 100 euroa.
- Pennut käyvät Kissaliiton määräyksen mukaisesti kahdesti rokotettavana eläinlääkärillä ja sitä ennen ne madotetaan emolta mahdollisesti saamiensa sisäloisten varalta. Samalla lääkäri tarkastaa niiden terveydentilan. Terveydenhoitoon kuluu yhteensä noin 100 euroa/pentu.
- Emokissa tarvitsee odotuksen ja imetyksen aikana noin tuplasti ruokaa tavanomaiseen verrattuna ja pennut tarvitsevat tavallista kissanruokaa kalliimpaa penturuokaa kolmen viikon iästä lähtien. Myös kissanhiekkaa kuluu paljon. Näistä kertyy kustannuksia noin 80 euroa/pentu.
- Pentujen rekisteröinti kissaliitossa ja siitä saatava virallinen rekisterikirja maksavat 18 euroa/pentu.
Pakollisia kiinteitä kuluja tulee siis noin 300 euroa/pentu. Ja jos jotain menee pieleen ja emo tarvitsee keisarileikkauksen synnytyksessä tai jos pennut saavat vaikkapa ripulin ja tarvitsevat sen vuoksi eläinlääkärin apua, kustannukset kohoavat nopeasti. Lisäksi kasvattaja on sekä emon tiineysajan että pentujen synnyttyä yhteensä viisi kuukautta hyvin kiinteästi kotona. Ei lomamatkoja, ei pitkiä illanviettoja ystävien luona, ei joululomaa Lapissa, juhannusta tai kesälomaa mökillä jne. Sen sijaan kasvattaja herää joka aamu parikymmentä minuuttia tavallista aikaisemmin ehtiäkseen ruokkia kaikki nirsoilevatkin pennut ja siivota hiekkalaatikon ennen töihin lähtöä. Illat kasvattaja leikkii pentujen kanssa, jotta ne olisivat kunnolla sosiaalistuneet, lempeitä ja ihmisystävällisiä ennen muuttoaan uuten kotiin.

Maatiaiskissojen pentuja ei yleensä ole rokotettu tai madotettu. Eläinlääkäri ei ole vilkaissutkaan niitä, ja niiden saama ruoka on saattanut olla mitä sattuu. Niinpä ne saattavat kärsiä uuteen kotiin tullessaan vajaaravitsemuksesta, loisista ja mahdollisesti jopa ikävistä tartuntataudeista. Niiden kanssa ei ole välttämättä leikitty, jolloin ne eivät ole tottuneita ihmisiin ja ne saattavat käyttäytyä pelokkaasti tai aggressiivisesti.

Jos rotukissan ostaa kodinomaisissa olosuhteissa kasvaneesta pentueesta, voi olla melko varma, että pentu täyttää odotukset. Laadulla on kuitenkin hintansa. Maatiaispennun hankkija pelaa enemmän tuuripeliä. Kissa saattaa osoittautua terveeksi ja kiltiksi - tai sitten pennun uusi omistaja huomaakin saaneensa jotain ihan muuta kuin halusi.

2 kommenttia:

  1. Moikka! Oli pakko tulla kehaisemaan, että hiton hyvin kirjotettu! Hyvä että kerrot näistä avoimesti! Itse kasvattajan vaativaa harrastusta harkinnut ja moni on tähän juhlistanut "sitten saat paljon rahaa ku myyt pentuja!" - Eipä ihan osunut nappiin. Ja se pääasia pitäisi jokatapauksessa olla terveys, ei se raha.
    Hyvää alkanutta vuotta 2010! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! En ole koskaan ymmärtänyt, miksi koirasta ollaan valmiita maksamaan maltaita, mutta kissa pitäisi saada ilmaiseksi. Pentujen kasvatus ei onneksi ole elinkeinoni, mutta ei tätä ihan tappiollakaan haluaisi tehdä.

    VastaaPoista