Kovaa ja korkealle

Pentuhuoneeseen on tuotu uusi kiipeilyteline, josta on tullut tenavien suosikki. Sen lisäksi että ne kamppailevat hurjasti eri tasojen herruudesta, teline palvelee myös päiväunien aikana. Alimman tason mökkiin mahtuu kolme ensimmäistä, pari seuraavaa kiipeää sen katolle ja hurjapäisin, joka tavallisesti on Sinikka, loikkaa lopuksi jommalle kummalle ylätasoista.
Ensi maanantaina pennut täyttävät seitsemän viikkoa ja vauhti vain kiihtyy. Kun aamulla tulen makuuhuoneesta, kolme painii jo oven takana, ja saadakseni oven auki joudun samalla nostelemaan niitä yksi kerrallaan ovenraosta kauemmaksi. Heti kun ovi on niin paljon auki, että mahdun ulos, pentujen hyökyaalto vyöryy sisään makuuhuoneeseen ja alkaa kartoittaa sängyn ja yöpöytien alustoja.

Kun riehuralli on aikansa pyörinyt pitkin taloa, tulee tietysti nälkä. Ja kun masu on saatu täyteen ruokaa, täytyy vetäytyä ruokaperäisille. Tämä toistuu noin neljä kertaa päivässä 4-5 tunnin sykleissä. Emoraukka on välillä melko stressaantunut, kun pennut eivät meinaa pysyä aisoissa, vaan häipyvät liian kauas tutkimusretkilleen. Aino syöksähtelee karkulaisten perään kuin paraskin paimenkoira saadakseen ne takaisin laumaan. Ei ihme, että päiväuniajan koittaessa myös emo simahtaa välittömästi.

Seuraava blogipäivitys on luvassa vasta viikon kuluttua, sillä lähden huomenaamuna työmatkalle. Jännittävää nähdä, kuinka paljon pennut ehtivät viikossa kasvaa.

Pentujen isä

Monella isolla kissalalla on omat kollit, jotka asuvat erillään leikkaamattomista naaraista -joko erillisessä huoneessa, lähisukulaisen luona tai sijoituskodissa. Pysyäkseen tyytyväisenä leikkaamattoman kollin pitäisi kuitenkin päästä tositoimiin ainakin 2-3 kertaa vuodessa. Koska oma kasvatustyöni on ollut niin pienimuotoista, olen tähän mennessä päätynyt vuokraamaan kasvattajakaverini kolleja. Tämän pentueen isä Feel-x Festivus eli Feno on itse asiassa edellisen pentueen isän nuorempi velipuoli. Usein tarjolla olevia kolleja käytetään liiankin paljon, mikä ei ole hyväksi rodun geeniperimän monimuotoisuudelle. Omien pentueitteni isät eivät onneksi komeile ison pentulauman sukutauluissa. A-pentueen isä, Aatu, sai siittää kaksi pentuetta ennen kuin menetti pallinsa. Feno on toistaiseksi saanut vain nämä vauvat.

Feno on vielä teinipoika, alle 1,5-vuotias, mutta sitä ei haitannut lainkaan, että sen poikuuden vei 4,5-vuotias kokenut kissarouva. Aino oli ensin vähän turhautunut, kun Feno vain haki oikeaa asentoa, eikä valmista meinannut tulla. Mutta kun kolli vihdoin tajusi, miten homma hoituu, se ei antanut Ainolle hetken rauhaa. Ja seuraukset päästiin laskemaan yhdeksän viikon kuluttua...

Feno on väriltään ja kuvioltaan lila colourpoint (Rag c). Liloja kissoja meillä on Suomessa vielä melko vähän, sillä lila väri tulee geenistä, joka peittyy aina sinisen ja ruskean geenin alle. Liloja pentuja syntyy siksi vain liiloille, suklaata kantaville sinisille ja sinistä kantaville suklaan värisille kissoille. Lilan isän ansiosta kaikki tämän pentueen tenavat kantavat kuitenkin suklaageeniä. Ulkonäöltään ne ovat tavallisen sinisen ragdollin näköisiä, mutta kasvatustyössä niiden avulla voidaan saada suklaan ja lilan värisiä pentuja. Lemmikkikissalle, jolla ei teetetä pentuja, tällä ominaisuudella ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.

Siististi sisällä

Pennut ovat jo kutakuinkin sisäsiistejä. Sekä isot että pienet hädät tehdään lähes poikkeuksetta hiekkalaatikkoon. Päiväunien jälkeen laatikossa käy varsinainen kuhina, kun kaikki haluavat toimittamaan asioitaan yhtä aikaa. Pieneen, matalareunaiseen vessakulhoon tehdään yleensä pisut, lisäksi huoneen nurkassa on myös iso, korkeareunaisempi hiekkalaatikko, jossa isotkin kissat käyvät välillä esimerkkiä antamassa.

Vain eräs asia tuottaa vielä pikku ongelmia. Kun torttu on saatu väännettyä hiekalle, se pitää tietysti peittää. Mutta samalla pieni takatassu tulee harmillisen usein astuneeksi kasaan. Toisinaan tenava myös jää kykkimään kasansa päälle, jolloin villahousut tuhriutuvat. Pentu ei itse ole asiasta millänsäkään, mutta siitä se ei pidä ollenkaan, että joutuu töhryineen pesulle. Pelottavin hetki on kuitenkin se, kun hana avataan ja vesi alkaa virrata. Kun jalkaa tai peppua huuhdellaan lämpimällä vedellä, kiljuminen yleensä lakkaa.

Tytöistä pörröisimmällä, Pinkyllä, on hauska vessarituaali. Niin kovaa kuin pienellä äänellään pystyy se ilmoittaa kaikille aikomuksistaan. Ensin Aino meni aina huolissaan katsomaan, mikä lapsella on hätänä. Nykyään se ei enää viitsi vaivautua.

Kyllä isosisko hoitaa

Ainon edellisen pentueen kotiin jääneestä tytöstä, kissalamme näyttelyprinsessasta Monnista, on tullut pentujen varaäiti. Synnytyksen jälkeen se suhtautui emoonsa jonkin aikaa hyvin epäluuloisesti, murisi ja jopa sähisi, jos Aino tuli lähelle. Muutaman päivän kuluttua tilanne onneksi rauhoittui, ja Monni alkoi hengailla lähettyvillä, mutta kuitenkin turvallisen matkan päässä pentulaatikosta. Se saattoi käydä haistelemassa tenavia, mutta ei edelleenkään oikein tiennyt, miten niihin pitäisi suhtautua.

Vasta nyt, kun pennut ovat laajentaneet reviiriään laatikkonsa ulkopuolelle ja pitävät omaa ralliaan ympäri huonetta, Monnin emonvaistot ovat heränneet. Se nuolee pyllyjä jopa innokkaammin kuin Aino ja nukkuu pentujen kanssa päiväunia joko pentulaatikossa tai pienessä punaisessa leikkimökissä. Jos joku pennuista on sotkenut itsensä hiekkalaatikossa kakkaan ja tarvitsee vesipesua, Monni kiitää kylpyhuoneeseen perässäni varmistamaan, ettei kiljuvalle natiaiselle vain tehdä mitään kurjuuksia.

Pennuille näyttäisi olevan suunnilleen sama, kumpi aikuisista kissoista niitä huoltaa. Ensin osa niistä pyrki kartoittamaan Monnin mahavilloja maitohanaa etsien, mutta nyttemmin ne näyttävät luopuneen yrityksestä.

Aino on ottanut avun kiitollisena vastaan. Se saattaa loikoilla nojatuolissa pentujen ulottumattomissa puoliunessa sillä aikaa kun isosisko vahtii menoa lattialla. Ilmeisesti se on jollain lailla huojentunut siitä, ettei kuusi pentua enää vaadi sen herkeämätöntä huomiota.

Paino hallinnassa

Tässä vaiheessa poika- ja tyttöpentujen painoerot näkyvät jo selvästi. Aikuiset ragdoll-uroksethan painavat noin 7-9 kg, mutta naaraat selvästi vähemmän, vain noin 4-7 kg. Ragdollien maine jättikissoina perustuu siis enemmän urosten kuin naaraiden kokoon.

Kaikki poikapennut painavat yli 500 grammaa, isoin jopa 548 grammaa. Tyttöpennutkin painavat jo 474-491 grammaa. Tenavat punnitaan aamuin ja illoin, ja painoa pitäisi tulla vuorokaudessa lisää vähintään 10 grammaa. Jokainen on kerännyt viiden viime vuorokauden aikana keskimäärin 15 grammaa lisää, joten ei mitään huolta siinä suhteessa.

Luovutettaessa rotukissan pennun tulee painaa vähintään kilon verran. Jos pentujen painokäyrä pysyy tasaisena, raja ylitetään jo noin kuukauden kuluttua.

Tulvaportti auki

Pari päivää sitten se tapahtui: pennut alkoivat kiivetä pesälaatikkonsa reunan yli. Niinpä meidän ei auttanut muu kuin leikata edellisen pentueen jälkeen kiinni teipatun aukon teipit taas auki.

Samalla hetkellä, kun luukku saatiin alas, laatikosta vyöryi ulos pentujen hyökyaalto. Aino naukui hädissään ja pyöri ympäriinsä yrittäen estää tenavia pakenemasta. Mutta ei hätää. Vain harva uskalsi lähteä pesän edessä olevalta matolta seikkailemaan paljaalle lattialle. Ja nekin pikku karkulaiset emo sai nopeasti takaisin muiden joukkoon.

Yön Aino nukkui varmuuden vuoksi poikittain pesän edessä, jotta yksikään ei pääsisi livahtamaan ohi huomaamatta. Yksi pennuista löytyi aamulla sen ja laatikon välistä. Muut vetelivät sikeitä laatikon sisällä. Myös päiväunille pennut näyttävät vetäytyvän mieluiten pesään, jonka pohjalla lämpöpatja antaa mukavat unet.

Nyt Aino on jo täysin rauhoittunut. Se tietää, että jokainen karkaamista yrittävä pysähtyy viimeistään huoneen oviaukolle. Sen poikki on nimittäin teipattu noin 30 cm korkea pahvi, jonka yli yksikään tenava ei pääse kiipeämään - ainakaan vielä pariin viikkoon.

Maitoparta

Ainon nisät ovat nyt niin ruvella, että pentuihin tankataan vastiketta neljän tunnin välein. Tehoruokinnan ansiosta jokaisen paino on tänään noussut reilusti, noin 15-20 grammaa. Huomenna sama tahti jatkuu. Aino vaikuttaa aika helpottuneelta siitä, ettei ruokintavastuu ole kokonaan sen harteilla. Se on selvästi yrittänyt välttää imettämistä koko päivän ja käynyt pentulaatikossa vain nuolemassa ja hoitamassa muuten vauvojaan. Vasta nyt illalla se päästi pennut imemään pitempään.

Tein tänään exceliin ruokintakalenterin, johon merkitsin ruoka-ajat seuraavaksi viikoksi. Ruudukkoon merkitään myös, paljonko kukin pentu on suostunut syömään. Poikiin uppoaa helposti jopa 10 ml kerralla. Tytöt ovat krantumpia ja suostuvat syömään hädin tuskin 5 ml.

Huomenna alkaa myös harjoittelu kiinteällä ruoalla. Jo tänään annoin pojille pienet maistiaiset Royal Caninin Baby Cat moussea vastikemaitoon sekoitettuna ja hyvin tuntui kelpaavan.