keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Korkatkaa skumppapullo!


Joka pentueessa on yleensä joku jästipää, joka ei millään meinaa käsittää syömisen etuja. Mutta tässä pentueessa kaikki kolme ovat yhtenä mirrinä olleet mammanmaitolinjalla. Ne ovat käyneet nuuhkaisemassa lautaselle aseteltuja herkkuja ja kääntyneet sitten nyrpistellen pois. Pahaa...

Kun on oikein ollut nälkä, ne ovat syöneet yhdellä tai kahdella aterialla, mutta sitten taas seuraavalla ei mikään ole meinannut kelvata. Ne ovat olleet kuin nirsoja lapsia. Näykitään vähän, mutta lopetaan heti parin suupalan jälkeen. Eiväkä niihin tehoa edes uhkailu, kiristys tai lahjonta.

Jotta kasvu pysyisi normikäyrällä, olen joutunut käyttämään lempeitä pakkokeinoja: froteepyyhe syliin vaatteiden suojaksi, pentu vasempaan käteen tukevaan otteeseen, oikean käden etusormeen nokare penturuokaa, peukalolla ja keskisormella varovasti suu auki ja etusormella nokare kitaan. Muutaman nokareen jälkeen koitetaan, haluaisiko tenava nuolla ruoan sormesta - aha, ei halua. Siis jatketaan. Ja samalla takatassujen neulanterävät pikku kynnet raapivat rannettani.

Tämä operaatio on toistunut kaikille kolmelle neljä kertaa päivässä neljän viikon ajan. Onneksi meitä on ollut remmissä kaksi.

Vasta nyt, kun seitsemän viikkoa tuli täyteen, pennuille on vihdoin valjennut syömisen idea. Kun laitan lautasen eteen, kaikki ryntäävät innoissaan sen kimppuun, ja alkaa kuuluva maiskutus. Itse istun vain vieressä ruokapurkki kädessä ja lisään sitä lautaselle, jos kysyntää on odotettua enemmän. Toki sekoitan penturuoan joukkoon vielä varmuuden vuoksi hiukan hyla-kermaviiliä, koska se vaikuttaa olevan niille mieluista. Unski saa myös alkupaloiksi muutaman rakastamansa paistetun kananpalan, jotta se varmasti pääsee vauhtiin syömisen kanssa. Sen jälkeen menee jo monipuolisempi penturuokakin. Pennuille ei näet riitä pelkkä liha, sillä siitä ne eivät saa kaikkea tarvitsemaansa ja niiden luusto voi jäädä hauraaksi.

Juuri tästä haaveilin viime viikkoina pienten hampaiden pureskellessa etusormeeni reikiä. Kuinka elämä voikaan olla taas helppoa!



sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Vauhtijengi on ja off

 Tänään pennut täyttivät seitsemän viikkoa, ja vauhti vain kiihtyy. Varsinkin Pirkko ja Terttu (kuvassa) syöksähtelevät kuin sähikäiset pentuhuoneen laidasta laitaan. Viis siitä, vaikka reitti kulkisi raksukupin yli. Mamma voi syödä ne lattialtakin.
Kumpikin tytöistä on myös loistava kiipeilijä. Silmänräpäyksessä ne heilauttavat itsensä ensin kiipeilytelineen keskitasolle ja siitä ylimmälle tasolle, ellei Monni-mamma satu olemaan paikalla. Ylätaso on nimittäin mamman vartiopaikka, josta se tavallisesti pitää laumaansa silmällä ja pysyy samalla kirjaimellisesti kaiken riehunnan yläpuolella. Enää ei tarvitse olla edes huolissaan siitä, miten pennut selviävät alas, koska ne laskeutuvat hyvin näppärän näköisesti neljälle tassulle.
Usein tytöt myös nukkuvat päiväunensa telineen keskitasolla. Vierekkäin tai päällekkäin.

Unski sen sijaan on selvästi matalan paikan kissa. En ole nähnyt sen vielä kertaakaan kiipeävän pentuhuoneen sohvaa ylemmäksi. Kun tytöt häipyvät kiipeilytelineen ylemmille tasoille, se jää pyörimään orpona lattialle - tai kiipeää keskitason alla olevaan putkeen, johon se ylettyy hiukan kurkottamalla.
Unski on muutenkin luonteeltaan tyttöjä rauhallisempi. Se seuraa tyttöjen säntäilyä kuin tennisottelua ja välillä pyrähtää kasan päällimmäiseksi, kun siskot pysähtyvät painimaan. Muuten se puuhailee omiaan: leikkii mamman hännällä, kieppuu leikkiväleineiden kanssa ja tappaa nahkaista leluhiirtä.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kaunosilmä, Kellokukka ja Kehäkukka

Eilen pennut saivat viralliset nimet samalla kun täytimme Kissaliittoon lähetettävät rekisteröintipaperit. Entiseen tapaan nimet on valittu kasvien tieteellisten nimien mukaan. Virallinen nimi tulee kissan rekisterikirjaan ja sitä käytetään esimerkiksi näyttelyssä. Kutsumanimen uusi omistaja saa tietysti päättää itse. Kuvat on ottanut Tuija Peura, toinen pentujen isän omistajista.


Pennuista ensimmäisenä syntynyt Uno eli Unski sai nimen Dollgarden's Coreopsis. Toivotaan, että nimi on enne, sillä se tarkoittaa kaunosilmää, päivänkakkaran näköistä keltaista syysperennaa. Unski on luonteeltaan penkkiurheilija. Se istuu monesti vieressä seuraamassa, kun sen kaksi siskoa painivat pitkin lattiaa. Välillä se saattaa huitaista tyttöjä tassullaan kuin vauhtia lisätäkseen, joten ei sekään ihan nynnerö ole. Kun matalareunainen hiekkalaatikko tuotiin pentuhuoneeseen, Unski korkkasi sen ja oppi samantien sisäsiistiksi. Sen lempiruoka tällä hetkellä on silputtu possunsuikale.
Unski on varattu Mintulle Espooseen.


Pirkosta tuli Dollgarden's Campanula eli kellokukka. Kellokukkien sukuun kuuluvat mm. sinikello, harakankello, peurankello jne. Pirkko, myös Paksu-Pirkoksi kutsuttu, oli jo syntyessään pentueen painavin ja edelleen sillä on koko ajan ollut noin 30 grammaa enemmän painoa kuin sisaruksilla. Pirkko lähti pentueesta ensimmäisenä liikkeelle, mutta nykyään Terttu on saavuttanut sen aktiivisuudessa. Terttu ja Pirkko ovat kuin paita ja peppu. Kun ne ovat hereillä, pentuhuoneen lattialla pyörii nonstop-sirkus, jossa tytöt kilpailevat temppujen hurjuudessa.
Pirkon toisessa takajalassa on valkoisessa saappaassa läikkä, minkä vuoksi se ei välttämättä saavuta menestystä näyttelyissä. Seuraan vielä sen kehitystä ennen kuin päätän, haluanko antaa sen sijoitukseen ja jatkamaan sukua vai myynkö sen lemmikiksi.


Tertun nimi, Dollgarden's Calendula, tarkoittaa kehäkukkaa, joka on varmasti kaikille tuttu. Terttu on pennuista pienikokoisin, mutta siitä voi silti tulla oikein hyvän kokoinen aikuinen naaras. Aika sen näyttää. Tällä hetkellä Tertun paino kohoaa mukavasti ja se on kovasti mieltynyt penturaksuihin, jotka turvotan kosteiksi vedellä. Terttu on ilmiselvästi apina ainakin henkisesti. Kun istahdan pentuhuoneen sohvalle, se lähtee heti kiipeämään lahjettani pitkin syliin. Tänään se oli päässyt kiipeämään sohvalle ja pyöri siellä ihmetellen mitä tekisi, kun sisarukset olivat jääneet lattialle. Terttu myös temppuilee mielellään kukkulan kuninkaana pentujen kiipeilytelineen päällä.
Terttu on kuvioiltaan virheetön, joten se sopii hyvin näyttelykissaksi. Sillä on myös kaunis leveä naama, hyvän väriset silmät ja kivasti sijoittuneet korvat. Seurailen Tertunkin kehitystä ja mietin, kumpi tytöistä sopisi paremmin jalostukseen sijoituskissana.

torstai 10. toukokuuta 2012

Jälkiä hiekkalaatikossa


Meillä alkoi tänään vessaharjoittelu. Tähän asti Monni-mamma on nuollut pentujen pyllyt puhtaiksi, mutta nyt kun kiinteän ruoan määrä on lisääntynyt, ei emo enää selviä kaikista jätöksistä. Niinpä laitoin kolmen pienen muoviastian pohjalle kissanhiekkaa ja jätin pennut ihmettelemään niitä. Hetken kuluttua Unski kiipesi yhteen astioista ja jäi kykkimään siihen keskittynyt ilme naamallaan. Hetken kuluttua se nousi, huitaisi pari kertaa hiekkaa tassullaan ja hyppäsi pois laatikosta. Hiekkaan jäi vain iso pissapaakku!

Kaikkein hämmästyttävintä asiassa on se, että Unskin on täytynyt toimia aivan vaistojensa varassa. Olin vienyt pentuhuoneesta hiekkalaatikon pois jo ennen kuin pentujen silmät aukenivat, koska Monni kävi aina asioillaan eteisen hiekkalaatikolla, ja pentuhuoneen laatikko vei turhaan tilaa. Joten pennut eivät olleet nähneet kertaakaan aikuisen kissan pissaavan mihinkään.

Unskin suoritus ei siis ollut esimerkikin sanelema urotyö, vaan se tuli jostain syvempää. Ehkä pehmeä hiekka tassujen alla laukaisi jossain sen pienten aivojen osassa tarpeen pissata. Tai ehkä tapaus oli vain sattuma... Se selviää lähipäivinä. Toivottavasti pennut oppivat pian hoitamaan myös kakkahommansa hiekkalaatikossa, sillä nyt ne vääntävät pikku pökäleen suoraan lattialle tai matolle ja pahimmassa tapauksessa istuvat päälle.

Kokemuksen mukaan osa pennuista oppii käyttämään vessaa heti, toisilla asian hoksaaminen vie vähän kauemmin. Kaikki ovat kuitenkin aivan varmasti muutaman viikon kuluttua sisäsiistejä.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Vilskettä ja vilinää


Tänään pennut täyttivät neljä viikkoa, ja nyt on alkanut pentuajan paras vaihe. Tenavat liikkuvat jo melkoisen ketterästi ja tutkivat pikkuhuonetta innokkaasti. Paljaalla lattialla takajalat välillä lipsahtavat sammakkoasentoon, mutta maton päällä tulee houkutus yrittää jopa loikkaa! Usein se tosin päättyy muksahdukseen tai kellahdukseen, mutta siitä viis. Takaisin jaloilleen ja taas eteenpäin.

Kiipeilytelineen alaosan rengas ei ole kiinnostanut aiemmin kissojamme lainkaan, mutta nyt Monni-emo on todennut se hyväksi vahtipaikaksi. Sieltä se voi tarkkailla koko pesuetta ja välillä syöksähtää eteen, jos joku yrittää tunkeutua esimerkiksi ahtaaseen rakoon pentulaatikon ja seinän välissä tai jää nuokkumaan vesikupin päälle sen näköisenä, että kohta sukeltaa.

Pentujen ruokaharjoitukset jatkuvat. Tytöt ovat vielä sitä mieltä, että suuhun ruiskutettava mössö on yökkiä, mutta Unski vetää sitä jo tyytyväisenä silmät ummessa. Se nuolee puuroa myös lusikasta ja siirtyy toivottavasti pian ruokailemaan lautasen ääreen. Joka pentueessa osa pennuista hoksaa homman nimen nopeasti, osa taas pullikoi vastaan pitempään. Kaikki kuitenkin oppivat syömään kiinteää ruokaa lähiviikkoina. Yksikään ei jää riippuvaiseksi mamman nisästä.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Uusia makuja


Nyt kun pennut täyttivät sunnuntaina kolme viikkoa, aloitimme eilen myös harjoittelun kiinteällä ruoalla. Tein Royal Caninin hienojakoisesta Baby Cat -mössöstä ja emonmaidonvastikkeesta löysää puuroa, jota latasin lääkeruiskuun. Otin pennun kerrallaan syliini froteepyyhkeen päälle ja annostelin hiukan kerrallaan puuroa sen suuhun suoraan ruiskusta. Koska kiinteän syömisen tekniikka on vielä uutta, puolet mössöstä tursusi ulos, kun pieni kieli pyöritteli sitä suussa. Jokainen tenavista suhtautui periaatteessa myönteisesti kokemukseen, mutta suttuista puuha kieltämättä oli. Pentu, pyyhe ja käteni ranteita myöten olivat kaikki puurossa.

Kun viiden millilitran ruisku oli tyhjä, nostin pikkuisen lattialle, jossa Monni-emo jo odotteli. Mamma otti pennun tassupihteihin ja nuoli pontevasti sen puhtaaksi kuonosta hännänpäähän.

Tänään kokeilin myös toista taktiikkaa: tungin mössöä nokareen kerrallaan sormillani suoraan suuhun. Tästä pennut eivät olleet lainkaan niin mielissäni, ja sotkutulos oli sama. Taidan siis vielä jatkaa ruiskulla, sillä lautaselle asetetun annoksen ihanuutta ne eivät vielä ymmärrä ollenkaan.

Syöttökierros toistuu neljästi päivässä ja kestää kerrallaan noin 20 minuuttia. Onneksi pennut parin viikon sisällä oppivat yhdistämään ruoan täyteen masuun ja hyvään oloon. Silloin riittää, että laitan vain mössöt lautaselle ja ne häviävät itsestään samantien.