Kissaemoilla voivat toisinaan pulpahtaa alkukantaiset vaistot pintaan. Luonnossa villit kissaeläimet muuttavat muutaman päivän välein pesäpaikkaansa, ja vaikuttaa siltä, että Monnikin kuvittelee olevansa leijona. Se on kaikessa hiljaisuudessa saattanut ottaa jotakin pennuista niskasta kiinni ja viedä sen pentuhuoneen toiseen nurkkaan. Kun olen palauttanut pennun takaisin pesään sisarustensa luo, Monni on murahtanut harmistuneena ja lähtenyt uudestaan muuttopuuhiin. Tilanteen rauhoittamiseksi pennut on jouduttu laittamaan joksikin aikaa kantoboksiin yli-innokkaan emon ulottumattomiin, mikä on tuntunut ikävältä sekä meistä että emosta.
Tänään otimme toisen taktiikan. Laitoimme Monnin kaavailemaan uuteen pesänurkkaan toisen pahvilaatikon ja sisustimme sen vaihtoehtopesäksi. Varsinaisen pesälaatikon työnsimme niin kiinni huoneen vastapäiseen nurkkaan, ettei sen taakse mahtunut sen enempää iso kuin pienikään kissa. Kolmanneksi vaihtoehdoksi laitoimme sen viereen kantoboksin pohjaosan. Siinä oli sitten kissarouvalla mistä valita.
Tällä hetkellä alle 10 neliön pentuhuoneessa on siis pesä jokaisessa vapaana olevassa nurkassa. Sängyn alle ei pääse - onneksi. Se olisi varmasti muuten Monnin ykkössuosikki. Tilanteeseen tyytyväisenä emo kuitenkin rauhoittui hoitelemaan katrastaan siellä missä toivoimmekin eli laatikossa työpöydän alla. Emokissathan kaipaavat suojaa myös pesän yläpuolelle, jottei sieltä pääse loikkaamaan vihollinen pentueen kimppuun.
Kuvassa on pennuista suurin, Pirkko, jota kutsumme myös Paksu-Pirkoksi. Sen paino huitelee paljon muiden yläpuolella ja on tällä hetkellä noin 190 g. Se ei paljon energiaansa tuhlaa ympäri pesää haahuiluun kuten sisarukset, vaan nököttää herkeämättä kiinni emon nisässä.
