Tyttökvartetti vauhdissa

Viime päivityksestä on hujahtanut nolon paljon aikaa. Illat ovat menneet kuin siivillä, ja viikonloppuihinkin on siunaantunut ohjelmaa. Nöyrä anteeksipyyntöni kaikille blogini seuraajille!

Sylvin vinksahtanut naamakuvio antaa sille hauskan kettumaisen ilmeen,
joka tässä poseerausasennossa oikein korostuu.

Pennut ovat kasvaneet hurjasti. Sylvi ja Maru ovat isoimmat tyttöpentuni ikinä. Ne painavat nyt aivan yhtä paljon, mutta ruumiinrakenteelta ne ovat erilaiset. Sylvi tuntuu käsissä atleettiselta ja jäntevältä, kun taas Maru on kerännyt massaa enemmän keskivartalon kohdalle. Nyt pentuna siitä ei vielä ole haittaa, mutta vuoden iästä eteenpäin kannattaa olla tarkkana, ettei painoa kerry liikaa. Sanotaan, että kissalla (kuten koirallakin) pitää tuntua kylkiluut. Jos ne eivät erotu, pitää tarjoiluja rajoittaa.

Maru paikassa, joka sittemmin poistui käytöstä. Alempana kerron syyn. 

Myös Manulle on ruoka maistunut hyvin viime aikoina. Erica sen sijaan haluaisi syödä vain herkkupalat ja häipyy yleensä ensimmäisenä lautasen äärestä. Se käy kuitenkin niin innokkaasti rohmuamassa isojen kissojen lautasilta ruokia, ettei se kyllä aliravitsemuksesta kärsi. Pari päivää sitten vertasimme näiden pentujen painoja aiempiin pentueisiin ja huomasimme, että Erica kulkee aivan samalla kasvukäyrällä kuin aiempien pentueiden tytöt yleensä. Näiden isojen mimmien rinnalla se vain tuntuu pieneltä ja sirolta.

Erica, Sylvi ja Manu päivätorkuilla suosikkipaikassaan kiipeilytelineen alakorissa.

Nyt kun pennut ovat 11-viikkoisia, niitä ei pidättele enää mikään. Ne syöksyvät ohjuksen tavoin huoneesta toiseen, loikkaavat nojatuolista toiseen, kiipeilytelinettä ylös ja alas. Lelut saavat kyytiä ja ruokapöydän liina löytyy lattialta harva se aamu. Vauhti hiljenee ainoastaan päiväunien ajaksi. Ja sitten taas mennään...

Olohuoneen kiipeilytelineessä on leikitty innokkaasti hippaa, mutta muutama päivä sitten turvallisuuspoliisin oli pakko puuttua asiaan.

Pienet hurjapäät Manu ja Sylvi vauhdissa.

Kiipeilytelineesssä ylimpänä on hauskan näköinen punottu pesä, jonka kuperalle katolle, suunnilleen 170 sentin korkeuteen, varsinkin Manu alkoi muutama viikko sitten kiivetä. Nostimme sen ensin aina alas sieltä, mutta kun se tuntui olevan niin varma itsestään, annoin sen vähitellen jäädä sinne ja hankkiutua itse alas. Kunnes Sylvi keksi saman hauskuuden.

Ei suinkaan riittänyt, että siellä istuttiin ja ihmeteltiin vierekkäin, vaan siellä piti leikkiä kukkulan kuningasta ja yrittää pudottaa toinen alemmaksi! Tässä vaiheessa palveluskunnan hermot pettivät ja yläkori pylväineen ruuvattiin irti. Nyt sitten telineestä on tarjolla ainoastaan vähän toista metriä korkea versio, jonka päällä voi rauhassa riehua ilman että ketään sattuu kovinkaan paljon. 

Leikitään hippaa!

Kusti on vaipumassa uneen Monni-tädin kainalossa.

Nyt on tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että tarkkoja kuvia pennuista saa vain niiden nukkuessa. Muun ajan ne syöksähtelevät olohuoneesta keittiöön, keittiöstä ruokatilaan, eteenpäin makuuhuoneeseen ja taas olohuoneeseen. Elleivät sitten hyppele kiipeilytelineissä leikkimässä kukkulankuningasta. Erityisen kivaa on tulla telineen ylähyllyltä alas mahdollisimman uhkarohkeaa ja vaikeaa reittiä. Ensin pää edellä puoleen väliin putkea, sitten kiepautus yhden tassun varassa pylly alaspäin. Hyppy viereisen tuolin selkänojalle, hetki kieppumista sen reunalla ja lopuksi tömähdys lattialle. Ei ihme, että palvelusväellä on välillä hermot riekaleina.

Aikuisena ragdollit ovat melkoisia sohvaperunoita, ja tämäkin pentue edistyy lupaavasti Sohva I -alkeiskurssilla. Kun mieheni loikoilee illalla sohvalla, koko lauma parkkeeraa itsensä hänen ympärilleen. Yksi kainaloon, toinen selkänojan viereen jäävään rakoon, pari jalkopäähän ja viides koukussa olevien jalkojen alle. Ketään ei tunnu kiinnostavan minun nojatuolini ja olen miettinyt, mahtaako se johtua tuolista vai minusta.

Kun lepotunti on ohi, alkaa taas vehtaus. Veljekset harrastavat ryhmäpainia, tytöt leikkivät hippaa sohvan selkänojalla. Aikuiset kissat katsovat parhaimmaksi pysytellä sivummalla. Vain jos joku pennuista lähtee haahuilemaan yksin muualle, uskollinen lapsenvahti Monni seuraa perässä ja paimentaa karanneen lampaan takaisin laumaan.

Ylihuomenna koko lauma pääsee ensimmäiselle automatkalleen eläinlääkäriin, jossa ne saavat ensimmäisen kahdesta rokotuksestaan. Kaikki menee todennäköisesti hyvin, sillä yleensä tilanne on niin jännittävä ja ihmeellinen, ettei varsinaiseen piikkiin ehditä edes kiinnittää huomiota.

Me ollaan hiiviöitä

Sakke irvistelee veljelleen Kustille. 

Mutta osaa Kustikin näyttää naamoja.

Riehuviikot ovat alkaneet. Muutama päivä sitten pennut oppivat kiipeämään pentuhuoneen ovelle viritetyn pahviesteen yli. Sain onneksi tallennettua tapahtuman videolle, joka löytyy kissalani facebook-sivulta.

Sen jälkeen pienet karvapallot ovat kiitäneet pitkin taloa, ja meno on hiljentynyt ainoastaan päiväunien ajaksi. Silloinkin vain hetkeksi. Tähän asti unoset on otettu pentuhuoneen alustalla, mutta nyt olohuoneesta löytyy paljon jännittävämpiä paikkoja, kuten kuvan isojen kissojen kiipeilyteline. Sen kanttiinsa puolen metrin kokoiseen majalaatikkoon mahtuu mainiosti viisi pentua ja lastehoitaja Monni, joka edelleen huoltaa katrasta antaumuksella. Yöksi porukka suljetaan kuitenkin pentuhuoneeseen turvallisuussyistä.

Pennuista isokokoisin on edelleen Vikke, jonka paino hipoo kohta kilon rajaa. Hyvässä peesissä seuraa Kusti, sitten tulevat Sakke ja tytöt. Kaikilla muilla ruokahalu vaihtelee - välillä syödään, välillä ei. Vain Vikke ei missaa ainuttakaan ateriaa. Lemppariherkkua on tällä hetkellä purkkipenturuoka, johon on sekoitettu vähän kypsennettyä seitiä ja jonka päälle on laitettu pari palaa paistettua, vielä vähän lämmintä kananpojan paistia. Parhaillaan harjoittelemme raa'alla jauhelihalla, mutta toistaiseksi se on maistunut kunnolla vain Sakelle.

Tässä lopuksi on pakko paljastaa, miten ylläolevat hupikuvat on otettu. Pennut olivat juuri heränneet ja kömpineet esiin kiipeilytelineen majasta. Jokainen haukotteli vuorotellen, ja sain siitä kuvan sekunnin murto-osan myöhässä.

Konsultti hoitaa kaiken

Lilli Monnin pesulassa. Takana putipuhdas Sakke.

Sinikan isosisko Monni on tähän asti suhtautunut pentuihin hyvin epäluuloisesti. Se on käynyt pentuhuoneen oviaukkoon viritetyn pahvin takana tuijottelemassa ja jopa hiukan sähähtänyt tai murahtanut, kun joku pennuista on tullut lähemmäksi. Joskus se on loikannut pentuhuoneen sisäpuolelle tuolille, mutta se on häädetty nopeasti ulos, koska sen läsnäolo on hermostuttanut Sinikkaa.

Monni on kissalamme C-pentueen emo, mutta koska sillä on B-veriryhmä, sille sopivan kollin löytäminen on äärimmäisen hankalaa. Viikko sitten se sitten siirtyi konsulttihommiin eli vein sen steriloitavaksi, kun se oli saavuttanut leikkaamattomien kissojen sarjassa vihdoinkin ylimmän mahdollisen näyttelyarvon. 

Sterilointi tekee naaraista usein aiempaa lempeämpiä ja rauhallisempia, mutta Monnin kohdalla muutos oli ällistyttävän nopea. Se alkoi kuvitella olevansa pentujen emo.

Eilen se tuli sisään pentuhuoneeseen ja tavanomaisen ärhentelyn sijasta se alkoi innokkaasti pestä pentuja. Sinikka tarkkaili hetken tilannetta, mutta rauhoittui nopeasti tajutessaan, mitä hyötyä apulaisesta olisi. Mamma loikkasi kaapin päälle lepäilemään ja raotti silmiään vain, jos joku pennuista inahti. Lattialla Moni pesi Viken kuonosta hännänpäähän, sitten se pesi Kustin, Saken ja lopuksi tytöt. Kun kaikki oli pesty, Monni siirtyi kiipeilytelineen alatasolle vahtimaan tenavien leikkejä. Kun Sinikka pistäytyi muualla ja palasi pentuhuoneeseen, Monni piti sitä aluksi tiukasti silmällä kuin suojellakseen pentuja.

Hiukan myöhemmin, kun kurkistin pentuhuoneeseen, Sinikka makasi yhdellä alustalla imettämässä kahta pentua. Toisella alustalla oli Monni kolme pentua vatsavilloissaan. Siitä oli tullut huvitutti!

Erinomaista tilanteessa on myös se, että pennut pitävät Monnin ajatukset pois ruoasta. Steriloinnin jälkeen se ehti päivystää ruokakupin äärellä viikon verran, mutta nyt se muistaa tulla keittiöön syömään vasta, kun nälkä yltyy hurjaksi.

Pikku riiviöt

Nyt yhdeksän viikon iässä pennut ovat ottaneet haltuunsa koko talon. Aamulla kun heräämme, ne ovat jo päivystämässä makuuhuoneen ovella. Yksi makaa pönkkänä oven edessä, ja kun saan oven kymmenen senttiä raolleen, kaksi muuta tunkee siitä sisään. Heittelen raosta ensin pentuja vähän kauemmaksi ja kun suuntaan kohti keittiötä, kaikki yrittävät rynnätä ohitse - jalkojeni välistä.

Pentuhuoneen hiekkalaatikko on nykyään lähinnä Monnin käytössä. Tenaville on selvinnyt, että isot kissat käyvät eteisen laatikoissa. "Ja mehän ollaan isoja, miu!" Aikuisten hiekkalaatikoista löytyy nykyään yhä enemmän pikkuisia pisupaakkuja ja kakkakikkareita.

Riehuremmi on häätänyt isot kissat jopa kiipeilytelineeltä. Tähän asti ylätaso sentään on ollut Sinksun hallussa, mutta tänään Terttu onnistui keplottelemaan itsensä telineen huipulle. Kävin nostamassa sen alas ennen kuin selvisi, miten se oli suunnitellut laskeutuvansa. Hetken kuluttua Pirkko yritti samaa, mutta kun se kurotti ylös, takatassut lipsahtivat keskitason reunan yli ja se jäi roikkumaan ilmaan yhden tassun kynsillä. Onneksi sohvalla maannut palvelija oli valppaana ja ehti syöksyä apuun.

Vauhtijengi on ja off

 Tänään pennut täyttivät seitsemän viikkoa, ja vauhti vain kiihtyy. Varsinkin Pirkko ja Terttu (kuvassa) syöksähtelevät kuin sähikäiset pentuhuoneen laidasta laitaan. Viis siitä, vaikka reitti kulkisi raksukupin yli. Mamma voi syödä ne lattialtakin.
Kumpikin tytöistä on myös loistava kiipeilijä. Silmänräpäyksessä ne heilauttavat itsensä ensin kiipeilytelineen keskitasolle ja siitä ylimmälle tasolle, ellei Monni-mamma satu olemaan paikalla. Ylätaso on nimittäin mamman vartiopaikka, josta se tavallisesti pitää laumaansa silmällä ja pysyy samalla kirjaimellisesti kaiken riehunnan yläpuolella. Enää ei tarvitse olla edes huolissaan siitä, miten pennut selviävät alas, koska ne laskeutuvat hyvin näppärän näköisesti neljälle tassulle.
Usein tytöt myös nukkuvat päiväunensa telineen keskitasolla. Vierekkäin tai päällekkäin.

Unski sen sijaan on selvästi matalan paikan kissa. En ole nähnyt sen vielä kertaakaan kiipeävän pentuhuoneen sohvaa ylemmäksi. Kun tytöt häipyvät kiipeilytelineen ylemmille tasoille, se jää pyörimään orpona lattialle - tai kiipeää keskitason alla olevaan putkeen, johon se ylettyy hiukan kurkottamalla.
Unski on muutenkin luonteeltaan tyttöjä rauhallisempi. Se seuraa tyttöjen säntäilyä kuin tennisottelua ja välillä pyrähtää kasan päällimmäiseksi, kun siskot pysähtyvät painimaan. Muuten se puuhailee omiaan: leikkii mamman hännällä, kieppuu leikkiväleineiden kanssa ja tappaa nahkaista leluhiirtä.

Vilskettä ja vilinää

Tänään pennut täyttivät neljä viikkoa, ja nyt on alkanut pentuajan paras vaihe. Tenavat liikkuvat jo melkoisen ketterästi ja tutkivat pikkuhuonetta innokkaasti. Paljaalla lattialla takajalat välillä lipsahtavat sammakkoasentoon, mutta maton päällä tulee houkutus yrittää jopa loikkaa! Usein se tosin päättyy muksahdukseen tai kellahdukseen, mutta siitä viis. Takaisin jaloilleen ja taas eteenpäin.

Kiipeilytelineen alaosan rengas ei ole kiinnostanut aiemmin kissojamme lainkaan, mutta nyt Monni-emo on todennut se hyväksi vahtipaikaksi. Sieltä se voi tarkkailla koko pesuetta ja välillä syöksähtää eteen, jos joku yrittää tunkeutua esimerkiksi ahtaaseen rakoon pentulaatikon ja seinän välissä tai jää nuokkumaan vesikupin päälle sen näköisenä, että kohta sukeltaa.

Pentujen ruokaharjoitukset jatkuvat. Tytöt ovat vielä sitä mieltä, että suuhun ruiskutettava mössö on yökkiä, mutta Unski vetää sitä jo tyytyväisenä silmät ummessa. Se nuolee puuroa myös lusikasta ja siirtyy toivottavasti pian ruokailemaan lautasen ääreen. Joka pentueessa osa pennuista hoksaa homman nimen nopeasti, osa taas pullikoi vastaan pitempään. Kaikki kuitenkin oppivat syömään kiinteää ruokaa lähiviikkoina. Yksikään ei jää riippuvaiseksi mamman nisästä.

Kovaa ja korkealle

Pentuhuoneeseen on tuotu uusi kiipeilyteline, josta on tullut tenavien suosikki. Sen lisäksi että ne kamppailevat hurjasti eri tasojen herruudesta, teline palvelee myös päiväunien aikana. Alimman tason mökkiin mahtuu kolme ensimmäistä, pari seuraavaa kiipeää sen katolle ja hurjapäisin, joka tavallisesti on Sinikka, loikkaa lopuksi jommalle kummalle ylätasoista.
Ensi maanantaina pennut täyttävät seitsemän viikkoa ja vauhti vain kiihtyy. Kun aamulla tulen makuuhuoneesta, kolme painii jo oven takana, ja saadakseni oven auki joudun samalla nostelemaan niitä yksi kerrallaan ovenraosta kauemmaksi. Heti kun ovi on niin paljon auki, että mahdun ulos, pentujen hyökyaalto vyöryy sisään makuuhuoneeseen ja alkaa kartoittaa sängyn ja yöpöytien alustoja.

Kun riehuralli on aikansa pyörinyt pitkin taloa, tulee tietysti nälkä. Ja kun masu on saatu täyteen ruokaa, täytyy vetäytyä ruokaperäisille. Tämä toistuu noin neljä kertaa päivässä 4-5 tunnin sykleissä. Emoraukka on välillä melko stressaantunut, kun pennut eivät meinaa pysyä aisoissa, vaan häipyvät liian kauas tutkimusretkilleen. Aino syöksähtelee karkulaisten perään kuin paraskin paimenkoira saadakseen ne takaisin laumaan. Ei ihme, että päiväuniajan koittaessa myös emo simahtaa välittömästi.

Seuraava blogipäivitys on luvassa vasta viikon kuluttua, sillä lähden huomenaamuna työmatkalle. Jännittävää nähdä, kuinka paljon pennut ehtivät viikossa kasvaa.