Hurjapää ja prinsessa

Vaikka siskokset ovat toistensa parhaat kaverit, niiden luonteet ja kiinnostuksen kohteet ovat huvittavan erilaiset. Jos Terttu olisi ihminen, se todennäköisesti kampailisi barbeja prinsessamekkoon pukeutuneena. Pirkko puolestaan rakentelisi legoista avaruusaluksia tai tekisi kokeita jollain pikkukemisti-pakkauksella - vaatteilla ei olisi mitään väliä.

Pihoistamme pienempää ympäröivät korkeat muurit ja pihan kaikki mahdolliset aukot on verkotettu. Niinpä kissat voivat ulkoilla siellä ilman valjaita valvotusti. Terttu on erikoistunut metsästämään erilaisia öttiäisiä. Se tekee hurjia hyppyjä milloin minkäkin pörriäisen perässä. Toivon vain, ettei se haukkaa ampiaista, sillä turvonnut suupieli ei toisi pisteitä ensi viikonlopun näyttelyssä, ja turvonneesta kitalaesta voisi olla vielä ikävämmät seuraukset. Jos ötököitä ei ole näkyvissä, Terttu mutustelee ruohoa ja poseeraa viehkeästi kameralle.

Sillä välin kun Terttu metsästää hyönteisiä, Pirkko (kuvassa) leikkii formulaa. Ensin se kiitää muutaman kerran ympäri pihaa ja kasvilavojani ajatusta nopeammin. Kun maasto on kartoitettu, se alkaa tutkia vähän vaarallisempia paikkoja. Omenapuu on iso hitti ja Pirkko olisi sen latvassa salamannopeasti, ellen olisi virittänyt kanaverkkoa esteeksi. Viikko sitten istutin viinikärhön puun juurelle, ja kärhöparka on jo kärsinyt aika pahasti pienten kynsien käyttäessä sitä kiipeilytukena. Kun Pirkko vihdoin uskoo, ettei puuta pitkin pääse ylemmäs, se siirtyy hyppelemään ruukusta toiseen. Eräs isoimmista ruukuista on täynnä vettä, mikä kiinnostaa pikkukissaa erityisesti. Varsinkin jos vesi ei ulotu aivan piripintaan, Pirkon on pakko hypätä keikkumaan sen reunalle (leveys 3 cm) ja kokeilla, ulottuisiko vettä juomaan. Vielä se ei ole molskahtanut veteen, mutta epäilemättä sekin hetki koittaa.

Terttu on selvästi ymmärtänyt, että hienon pienen kissan kannattaa välttää likaisia paikkoja. Pirkon mielestä taas kura ja rapa ovat erityisen kiinnostavia. Jos kastelen salaattipenkkiäni, Pirkko hyökkää välittömästi steppailemaan märkään multaan. Kun sadekuuro kerran yllätti kesken ulkoilun, muut kissat siirtyivät katoksen alle suojaan, mutta Pirkko jäi syöksähtelemään ympäri pihaa. Sen mielestä sadepisarat olivat tosi jännä juttu, eikä sitä haitannut tippaakaan, vaikka turkki siinä touhussa vähän kastui.

Tytöt jyrää

Meillä on nyt koko talo yhtä rallin pikataivalta. Kuusi karvakuulaa viilettää huoneesta toiseen ajatusta nopeammin. Välillä jahdataan omaa häntää, välillä kaverin. Erityisen hauskaksi leikkipaikaksi on osoittautunut tyhjä viinipullolaatikko. Yksi menee sisään ja huiskii sieltä muita tassullaan. Muut hyökkäilevät laatikon raoista pilkistävän tassun kimppuun.

Välillä suorastaan ihmetyttää, miten pennut eivät tunnu olevan moksiskaan sisarusten rajuista otteista. Niitä ei tunnu haittaavan lainkaan, että toinen loikkaa eteisen penkiltä suoraan niskaan. Tai että painittaessa toinen samalla rapsuttaa takatassuilla naamaa ja pureskelee korvia, tassuja ja suupieliä pienillä terävillä hampaillaan. Välillä joku saattaa vähän vingahtaa, mutta mitään vaurioita ei ole koskaan näkynyt.

Tytöt ovat jopa raisumpia kuin pojat. Kun veljeltä jo virta hiipuu, sisko usein könyää vielä sen päälle ja yritää saada lepovuorossa olevasta itselleen painikaveria. Turha toive. Kun pieni väsyy, se on sitten totaalista.

Kaikki pennut on nyt varattu. Bellis menee Kaisan kaveriksi Tuusulaan, Buxus ja Berberis Henrikin lemmikeiksi Espooseen, Bergenia lähtee burma-tytön seuraksi Espooseen, Betula jää meille ja Bromus muuttaa tyttäreni luo kasvamaan siitoskolliksi.

Kovaa ja korkealle

Pentuhuoneeseen on tuotu uusi kiipeilyteline, josta on tullut tenavien suosikki. Sen lisäksi että ne kamppailevat hurjasti eri tasojen herruudesta, teline palvelee myös päiväunien aikana. Alimman tason mökkiin mahtuu kolme ensimmäistä, pari seuraavaa kiipeää sen katolle ja hurjapäisin, joka tavallisesti on Sinikka, loikkaa lopuksi jommalle kummalle ylätasoista.
Ensi maanantaina pennut täyttävät seitsemän viikkoa ja vauhti vain kiihtyy. Kun aamulla tulen makuuhuoneesta, kolme painii jo oven takana, ja saadakseni oven auki joudun samalla nostelemaan niitä yksi kerrallaan ovenraosta kauemmaksi. Heti kun ovi on niin paljon auki, että mahdun ulos, pentujen hyökyaalto vyöryy sisään makuuhuoneeseen ja alkaa kartoittaa sängyn ja yöpöytien alustoja.

Kun riehuralli on aikansa pyörinyt pitkin taloa, tulee tietysti nälkä. Ja kun masu on saatu täyteen ruokaa, täytyy vetäytyä ruokaperäisille. Tämä toistuu noin neljä kertaa päivässä 4-5 tunnin sykleissä. Emoraukka on välillä melko stressaantunut, kun pennut eivät meinaa pysyä aisoissa, vaan häipyvät liian kauas tutkimusretkilleen. Aino syöksähtelee karkulaisten perään kuin paraskin paimenkoira saadakseen ne takaisin laumaan. Ei ihme, että päiväuniajan koittaessa myös emo simahtaa välittömästi.

Seuraava blogipäivitys on luvassa vasta viikon kuluttua, sillä lähden huomenaamuna työmatkalle. Jännittävää nähdä, kuinka paljon pennut ehtivät viikossa kasvaa.

Kolme viikkoa vielä

Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet hurjaa vauhtia. Nyt ne eivät enää ole vauvoja, vaan leikki-ikäisiä. Ja ne totisesti leikkivät. Taloamme kiertää penturallin pikataival, jossa on levähdyspaikat ainoastaan ruokakuppien ja vessojen kohdalla. Mutta kolmen viikon kuluttua temuaminen loppuu, ja kolme tenavaa lähtee uusiin koteihinsa. Mahtaa Monnille tulla rankkaa, kun pitää yrittää saada Väinöstä riehuntakaveria.

Alchemilla eli Milla ja Artemisia (kutsumanimeä vielä mietitään) muuttavat Vuosaareen Petrin lemmikeiksi. Niille tulee varmasti hyvät oltavat, koska luvassa on lasitettua parveketta, kiipeilytelinettä ja kesällä ulkoilua valjaissa. Koko kerrostalon piha tutkittavana, jee! Amaranthus eli Rölli lähtee Hollolaan lapsiperheeseen, jossa on jo kaksi tyttökissaa, ragdoll ja pyhä birma. Poika joutuu luopumaan sukukalleuksistaan, koska toinen tytöistä on siitoskissa, mutta tuskin se ehtii itse sitä surra. Sen sijaan Rölli pääsee näkemään maailmaa ja muita kissoja näyttelyissä. Toivottavasti se osuu välillä samaan näyttelyyn Monnin ja minun kanssani. Olisi hauska nähdä, miten poika kehittyy ja tuleeko siitä niin isokokoinen kuin miltä vaikuttaa. Rölli painaa nimittäin nyt 9-viikkoisena 1,4 kg. Väinö-eno (7 kg) painoi meille tullessaan 12-viikkoisena 1,6 kg. Kolmessa viikossa massaa tulee taatusti enemmän kuin 200 g.

Ruokakriisi

Antaessani pennuille päivällistä, huomasin yhtäkkiä, ettei kaapissa ollut enää ainuttakaan Royal Caninen pentumousse-purkkia. Junior Whiskasia oli toki vaikka kuinka paljon, samoin pentujen kuivamuonaa. Alchemilla syö sujuvasti niin Whiskasia kuin mamman kupista aikuisten Shebaakin, ja Monni ja Amaranthus mussuttavat mielellään kuivamuroja, joten niille tästä tuskin tulee isoa ongelmaa. Sen sijaan Artemisia nyrpisteli Whiskasille, sillä tähän mennessä se on syönyt sitä vain pentumousseen sekoitettuna. Eikä sitä ole vielä tavattu popsimassa kuivamurojakaan.

Laitoin hieman muroja pehmenemään ja turpoamaan vesitilkkaan ja yritin tarjota niitä neidille - turhaan. Monni kyllä söi ne mielellään. Mielenkiintoista nähdä, kuinka tiukkana Artemisia pysyy siihen asti, että saan huomenna lisää moussea lautaselle. Luulisi että nälkäiselle maistuisi muukin kuin lempiruoka. Artemisia on mainio pakkaus. Kissojen missikisoissa se ei värivirheineen pärjäisi, mutta luonnetta ja temperamenttia sille on sen sijaan jaettu roimasti. Liikunnallisesti se on omaa luokkaansa, ja perintötekijöitä sillä on ainakin pomppupallolta ja raketilta. Sisustusta se ei tuhoa, mutta hereillä ollessaan innostaa sisarukset aikamoiseen ralliin. Onneksi se pääsee uuteen kotiinsa yhdessä Alchemillan kanssa ja saa näin mukaansa samanikäisen painikaverin. Kukaan aikuinen ei nimittäin jaksa leikkiä niin paljon, että Artemisian energialataus saataisiin kunnolla purettua. Ilman toista kissanpentua se todennäköisesti vain pitkästyisi ja turhautuisi.

Sylikissat ja seikkailijat

On hauskaa huomata, kuinka pentujen luonne erottuu jo kolmiviikkoisena, sillä nyt seitsemän viikon ikäisenä kaikkien persoonallisuus on kehittynyt aivan siihen suuntaan kuin kuukausi sitten oletin. Anemone (edessä) on ihana nallukka, joka myös mielellään härnää sisaruksiaan

ja provosoi niitä painimaan. Se on saanut lempinimen Monni.

Poika Amaranthus (tuolinjalan takana) taas viihtyy loikoilemassa sohvalla ihmisten vieressä. Kyllä se lähtee painiinkin mukaan, mutta on selvästi harkitsevaisempi kuin hurjimmat siskonsa.

Alchemilla (keskilattialla hiirtä vahtimassa) on sen sijaan varsinainen sylikissa. Se kiipeää oma-aloitteisesti sohvalla lueskelevan viereen ja nukahtaa siihen. Tosin se on myös joukon ketterin kiipeäjä, joka mielellään lähtee pentuhuoneen ulkopuolelle tutkimusmatkalle.

Artemisia (leikkimökin ovella) on selvästi saanut riehugeenin tuplana. Se jaksaa leikkiä vaikka kuinka pitkään ja kieppuu usein Anemonen kanssa keränä pitkin lattioita. Ne ovat kuitenkin parhaita kavereita, sillä leikin jälkeen ne nukahtavat päiväunille kylki kyljessä.