Näytetään tekstit, joissa on tunniste maitobaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maitobaari. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Tissutellaan ihan vähän


Yleensä kissaemo alkaa vierottaa pentujaan 6-7 viikon iässä, kun kiinteä ruoka jo muodostaa pääosan ruokavaliosta. Monni on hoitanut vieroituksen päättäväisesti mutta lempeästi. Kun pentu on yrittänyt kaivautua sen mahakarvoihin, se on tavallisesti ottanut pennun pään tassujensa väliin ja alkanut pontevasti pestä sen naamaa. Jos Monnia on väsyttänyt, se on välillä antanut pennun imeä nisää puolisen minuuttia, noussut sitten ylös ja siirtynyt sivummalle.

Tänään Monni oli päivätorkuilla sohvalla, kun Terttu loikkasi sen viereen, tunki äänekkäästi kehräten kuononsa mamman mahavilloihin ja telakoitui kiinni. Kun Pirkko huomasi, mitä oli tekeillä, sille tuli kiire päästä osingolle. Monni antoi tyttöjen tissutella juuri sen verran, että ehdin hakea kameran.

Unskia ei sen sijaan enää maitobaari kiinnosta. Se on (ainakin omasta mielestään) jo iso poika, jonka lempiherkkua on liha.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Me ollaan niin nirvanassa

Emon sairastelusta huolimatta pentujen paino on noussut hyvin, noin 12-15 grammaa vuorokaudessa. Toistaiseksi niiden elämässä on ollut vain kaksi merkityksellistä asiaa: syöminen ja nukkuminen. Kun joku pennuista alkaa vikistä, pentulaatikon vieressä päivystävä Aino hyppää laatikkoon ja asettuu kylkiasentoon pentujen viereen. Samalla alkaa kiihkeä kilparyömintä kohti nisiä. Pennut eivät vielä näe tai kuule mitään, mutta ne suunnistavat haju- ja tuntoaistinsa perusteella. Kun mieluisa nisä on löytynyt, pentu telakoituu siihen vahvalla imulla ja alkaa lutkuttaa maitoa masuunsa.

Tutkimusten mukaan noin 80 prosenttia pennuista valitsee muutaman ensimmäisen päivän aikana itselleen vakituisen nisän ja loput 20 prosenttia käyttävät mitä nisää milloinkin. En ole vielä huomannut, moniko näistä pennuista on löytänyt suosikkinsa, mutta vaikuttaa siltä, että ylempi rivi on halutumpi kuin alempi lukuun ottamatta lähimpänä takajalkoja olevia, pulleita ja helposti suuhun saatavia nisiä. Etujalan kainalossa maata vasten olevaa ei sen sijaan huolisi oikein kukaan. Niinpä jumboksi kilpailussa jäänyt alkaa tavallisesti vaeltaa tissiltä toiselle yrittäen syrjäyttää siinä kiinni olevan. Vastaavasti paikkansa jo lunastanut huitoo pikku tassuillaan ja millin pituisilla kynsillään hurjasti tunkeutujan naamaa. Tappeluun kuuluvat myös ääniefektit: molemmat kiljuvat kovaa - jopa tissi suussa. Tällöin Aino yritää korjata asentoaan kääntymällä selälleen, jotta kaikille nisille olisi helpompi pääsy. Tappelu päättyy siihen, että tunkeutuja luovuttaa ja siirtyy valloittamaan seuraavaa, tai syrjäytetty pentu lähtee hakemaan uutta tissiä.

Olen yrittänyt seurata, jääkö joku aina alakynteen, mutta vakioluuseria ei ole vielä löytynyt. Kaikki puolustavat asemiaan aivan yhtä kiihkeästi. Usein kuitenkin tytöt ehtivät ensimmäisinä valloitaa parhaat paikat, ja pojat joutuvat joko tyytymään alatisseihin tai odottamaan vuoroaan. Kun pikkumassut alkavat muistuttaa tynnyreitä, pentu toisensa jälkeen hellittää imun ja kellahtaa sammuneena kanveesiin. Silloin Aino taas nousee varovaisesti ja siirtyy hetkeksi pentulaatikon viereen huilaamaan tai lähtee jalottelemaan muihin huoneisiin.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Massu täynnä on hyvä olla

Taistelu paikasta ruokahanan ääressä on hurjaa. Ainon kuudesta nisästä vain neljä tai viisi on aktiivikäytössä, ja niistäkin ylärivin paikat ovat aina suosituimmat. Kun parhaille paikoille mahtuu kerralla kaksi tai kolme, joku jää aina ilman, vähän kuin roomalaisessa tuolileikissä. Silloin ei auta yrittää tarjota alarivin paikkaa. Paljon houkuttelevampi on mahdollisuus syrjäyttää sisko/veli tissiltä. Pikku tassut huitovat välillä vimmatusti kaapparia kauemmaksi. Muut pennut tyytyvät yleensä odottamaan seuraavaa kattausta, mutta colourpoint-neti tunkee sinnikkäästi väliin kunnes saa tahtonsa läpi. Niinpä se ylitti ensimmäisenä 300 gramman rajan.