Suurmiesten kaimat

Tämän viikon aikana pentujen elämässä on ohitettu useita merkkipaaluja: ne ovat aloittaneet jaloittelun pentuhuoneen lattialla, mammanmaidon lisäksi ruokavalioon on tullut penturuokavelli ja pentujen kutsumanimet ovat vakiintuneet. Tulevat perheet saavat tietysti päättää itse, mikä on kissan lopullinen kutsumanimi, mutta ensimmäisen nimen ne saavat jo meillä, jotta niitä ei tarvitsisi kutsua tunnistemerkkiensä mukaan liilahännäksi, turkoosihännäksi, pinkkihännäksi ja punahännäksi. Tässä vaiheessa varmasti arvaattekin, miksi niin monella kasvattajalla on tyttöpentu nimeltä Pinkki.

Yritin tätä blogipäivitystä varten kuvata kaikki vauvat kauniisti pentuhuoneen sohvalla sinisen huovan päällä. Katin kontit! Osa pennuista kyllä kökötti huovalla nätisti, jos ei rangaistusvanki-ilmeitä oteta huomioon, mutta pari vilperttiä ei millään pysynyt paikoillaan.

Urho syntyi pennuista ensimmäisenä. Pienempänä se protestoi aina kovaäänisesti, kun nostin sen pesästä punnittavaksi. Tahto on edelleen vahva, vaikka Urho on nykyään jo tottunut käsittelyyn, ja viihtyy hyvin sylissä siliteltävänä. Kuten kaikilla tässä pentueessa, sen naamioväri on sininen. Kuvioltaan se on bicolour. Ainakaan toistaiseksi Urhosta ei ole löytynyt värivirheitä, joten se saattaa hyvinkin sopia myös näyttelykastraatiksi.

Urho rauhoittui kuvausta varten vasta aikansa riehuttuaan. 

Manu syntyi pentueeseen toisena, ja nyt jokainen jo hoksaa, mistä naperot ovat nimensä saaneet. Manu uskoo olevansa joukon johtaja. Se on rohkea ja hyvin utelias kissa, joka mielellään provosoi muita riehumaan. Näin omin silmin, kuinka se jo alle 3-viikkoisena puri veljään takamukseen! Manu on kuvioltaan mitted ja vaikuttaa toistaiseksi niin lupaavalta, että mieluiten myyn sen kotiin, joka on halukas käymään sen kanssa kissanäyttelyissä ainakin silloin tällöin.

Manu jähmettyi poseeraamaan kuin Paavo Väyrynen

Mara on ihana laiskanpulskea löllykkä ja karvaturri. Kuvasta sitä ei huomaa, mutta se näyttää muita isommalta tuuhean turkkinsa ansiosta. Todellisuudessa kaikki pennut ovat hyvin samankokoisia. Välillä painavin on Manu, välillä Mara, mutta kaikkien paino on suunnilleen 10-20 gramman sisällä. Aluksi luulin että Mara on vähän hidasälyinen, kun tuntui että se jäi aina haahuilemaan viimeisenä maitobaarin liepeille. Tosin painonnousun perusteella se on kyllä saanut oman osuutensa. Mara on kuvioltaan bicolour, mutta valkoinen V jää sen verran matalaksi, että etsin pennulle perhettä, jossa se saa nauttia leppoisesta lemmikinelämästä.

Mara on ehdottomasti pentueen ykkösnallukka, joka selvästi inhoaa kuvattavana olemista.

Sauli on pentueen kuopus - sinnikäs ja terhakka tenava, joka aluksi oli kaikkein pienin, mutta nyt on lähes saavuttanut veljensä painonnousussa. Se on ensimmäisenä tutkimassa, kun pentuhuoneeseen tulee jotain uutta ja kiinnostavaa. Se on myös päässyt korkeimmalle farkunlahjekiipeilyssä: melkein polveen asti. Sauli on kuvioltaan bicolour, mutta valkoinen V on persoonallisesella tavalla kiepsahtanut kuonon päällä ylösalaisin, ja sininen naamio peittää myös pennun kuonon. Tämän vuoksi olen suunnitellut Saulille tulevaisuutta hemmoteltuna lemmikkipentuna.

Otin Saulista parikymmentä kuvaa, joista tämä oli paras. Pentu ei suostunut pysymään paikoillaan.

Viralliset rekisterinimensä pennut saavat parin viikon kuluttua, kun rekisteröin ne Kissaliittoon. Viljelykasvien nimistö kaivetaan silloin taas esiin ja avataan tällä kertaa E-kirjaimen kohdalta.

Pentulaatikon painiseura

Innokkain painija on mitted-poika, joka yrittää lannistaa vastustajan 

myös pikku hampaillaan.

Meillä on alkanut taaperovaihe. Kävelyharjoitukset ovat edistyneet hyvin, mitä nyt kulku on ollut aavistuksen huteraa, ja nurin on pyllähdetty vähäisestäkin tassun tönäisystä.

Se ei ole estänyt veljeksiä aloittamasta uutta lajia, vapaapainia.

Tässä lajin säännöt kaikessa yksinkertaisuudessaan:
Koko porukka lyllertää ympäri pesälaatikkoa (josta emo on siirtynyt turvallisesti syrjään). Kun kaksi pentua osuu vierekkäin tai vastakkain, alkaa vääntö. Kumpikin yrittää päästä päällimmäiseksi ja saada kaverin litistettyä alleen. Ottelu on päättynyt, kun jompi kumpi nukahtaa - joko alle tai päälle. Tämän lajin erityispiirre on myös se, että vastustajat yleensä vaihtuvat joka erän jälkeen.

Kuten vapaapainissa yleensä, kaikki keinot ovat sallittuja. Niinpä vastustajan korvia on järsitty pikku hampailla ja naamaa läiskitty tassuilla,  joissa terävät minikynnet vielä sojottavat ulkona. Pelin henkeen kuitenkin kuuluu, ettei järsitty ja raavittu ole moksiskaan asiasta.

Vaeltelu ja paini vievät niin paljon energiaa, että viime päivinä on tarvittu välillä myös ravinnelisiä, kun paino on jäänyt junnaamaan paikoilleen. Urheilijoiden tapaan ne imetään ruiskusta.

Tänään pennuille tuli kolme viikkoa täyteen, ja huomenna on tarkoitus siirtyä tankkauksessa hiukan vahvempiin aineisiin eli penturuokavelliin. Pian nähdään, saavuttaako se suosiota tässä urheiluseurassa.

Tulkintoja hännän alta

Kaikilla vauvoilla ovat jo silmätkin auenneet. Enää tämä yksi joutuu päivän tai pari
tiirailemaan maailmaa yhdellä silmällä.

Kysymys pentujen sukupuolesta näyttää saavan jo koomisia piirteitä. Heti synnytyksen jälkeen meillä pistäytyi norjalaisia metsäkissoja noin 30 vuotta kasvattanut ystäväni Eila. Yhdessä kuikuilimme pentujen peräpäätä ja arvioimme, että kaksi saattaisi olla poikia ja kaksi tyttöjä - ehkä. Eila kuitenkin lohdutti, että kunhan pennut vähän kasvavat, asia varmistuu. "130-grammaisen vehkeitä on paljon helpompi tulkita kuin alle 100-grammaisen."

Päivät kuluivat, pennut kasvoivat, paino kohosi lähelle 300 grammaa... ja edelleen olin yhtä epävarma asiasta. Pari päivää sitten kasvattajakaverini ja pentujen isän omistaja Tuija tuli sitten avuksi. Nostelimme yhdessä kiljuvia tenavia pesästä, vertailimme niitä vierekkäin ja totesimme, että ei ole helppoa. Selkeitä nappuloita ei edelleenkään näkynyt, mutta toisaalta etäisyys kahden reiän välillä viittaisi poikaan. Samaan suuntaan osoittaisi pentujen painonnousu. Kaikki ovat saaneet massaa aivan tasatahtia, yhdessä rintamassa, ja syntyessään kevyin kuopuskin on ottanut muita reippaasti kiinni. Usein poikien paino nousee alusta alkaen nopeammin kuin tyttöjen, mutta ainahan voi laumassa olla jokin tuhti-Tellervo.

Tällä hetkellä arvio on siis se, että kaikki neljä ovat poikia, mutta pieni epävarmuus siitä edelleen vallitsee, joten tilanne voi muuttua myöhemmin.

Onneksi ei ole aina helppoa muillakaan. On melko tavallista, että sukupuoli määritetään uudelleen ensimmäisessä eläinlääkärin tarkastuksessa 8 viikon iässä. Ja edellä mainittu Eila tiesi kertoa myös aikuisesta kissasta, joka oli saavuttanut naaraana champion-tittelin näyttelyissä, ennen kuin hoksattiin, että se onkin uros!

Joten näillä sukupuolilla nyt mennään, ja asiasta tiedotetaan, jos niihin tulee muutoksia.

Sisko on paras tyyny

Pehmeä ja lämmin - mitä muuta hyvältä tyynyltä voisi odottaa?

Tänään pennut täyttivät viikon, ja toistaiseksi kaikki on mennyt erinomaisesti. Ruokahalu on ollut hyvä, jokainen on tuplannut reilusti syntymäpainonsa ja vain kerran olen joutunut antamaan tilkan lisäruokaa kuopukselle, jolla toisen vuorokauden painonnousu jäi 9 grammaan. Hyväksyttävä alarajahan on 10 grammaa vuorokaudessa. Sen jälkeen pahnanpohjimmainenkin on käyttänyt ahkerasti hyväkseen mamman maitobaaria, eikä painonnousussa ole ollut mitään ongelmia.

Sinikka hoitaa vauvojaan hellästi ja huolellisesti. Suurimman osan päivästä se viettää pentulaatikossa, jonne edelleenkin tarjoilen myös sen ateriat. Parin tunnin välein se käy jaloittelemassa muualla talossa, mutta 10 minuutin kuluttua palaa taas lastensa luokse. Juuri tällainen hyvän kasvatusemon kuuluukin olla! Hyvä luonne ja vahvat emonvaistot ovat rodunjalostuksen kannalta tärkeimmät, ja vasta sen jälkeen katsotaan ulkomuotoa. 

En edelleenkään ole täysin varma pentujen sukupuolista. Arvailuja on, mutta en viitsi vielä kertoa niitä ennen kuin saan varmuuden. Olenkin miettinyt, mahtaako tämä tunnistamisen vaikeus johtua jotenkin emon hormoneista, sillä Sinikan edellisen pentueen kanssa oli aivan sama tilanne. Poikapentujen nappulat eivät tahdo erottua. Sen sijaan vanhempien, nyt jo kastroitujen naaraideni pennuista osasin jo heti syntymän jälkeen tunnistaa sukupuolen.

Kuviot sen sijaan näkyvät nyt selvästi. Kaksi pennuista on mitted-kuvioisia (tumma kuono) ja kaksi bicolour-kuvioisia (valkoinen kiila keskellä naamaa). Kaikki ovat väriltään sinisiä, kuten molemmat vanhemmatkin.

E-pentue syntyi!

Tässä vaiheessa pennuista on syntynyt vasta kaksi ja kahta vielä odotellaan.

Sinikan virallinen laskettu aika olisi ollut vasta huomenna, mutta varmuuden vuoksi laitoin jo eilen illalla kaiken kuntoon: sisustin pesälaatikon ja otin esiin synnytyksessä tarvittavat varusteet - käsidesiä, pikkupyyhkeitä, talouspaperia, keittiövaa'an, muistiinpanovälineet ja erivärisiä kynsilakkoja, joilla pentujen häntään merkitään tunnistustäplä. Vein ne myös kaikki makuuhuoneeseen siltä varalta, että synnytys alkaa yöllä.

Yöllä ei vielä tapahtunut mitään, mutta aamulla Sinksu alkoi osoittaa levottomuuden merkkejä. Niinpä raahasin tarvikkeet kiireesti takaisin pentuhuoneeseen ja haukattuani aamiaista sulkeuduin emokissan kanssa synnytystilaan odottamaan. Sinikka selvästi haki sopivaa paikkaa. Pentulaatikko ei miellyttänyt sitä - ehkä pehmusteiden päälle laittamani kroonikkoalusta tuntui vieraalta. Kun näytti siltä, että mamma haluaa välttämättä synnyttää hiekkalaatikkoon, desinfioin kiireesti kellarissa varalla olleen vanhan hiekkalaatikon, laitoin pohjalle pyyhkeen ja katon päälle, ja emo hyppäsi sinne tyytyväisenä. 

Hetken kuluttua laatikosta kuului "Viu"; ensimmäinen pentu oli syntynyt. Rempaisin katoksen pois, putsasin pennun hengitystiet, katkaisin napanuoran ja jätin pennun emon kuivattavaksi. Emon vielä nuollessa ensimmäistä pullahti toinenkin ulos, mutta seuraavia kahta saatiinkin sitten odotella yli kolme tuntia. 

Neljännen pennun jälkeen odottelin pitkään, tulisiko vielä viideskin, sillä Sinikka oli edelleen hiukan levoton. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin jälkisupistuksista, ja pentuluku näyttää nyt jäävän neljään, mikä emon jaksamisen ja maidon riittämisen kannalta on juuri sopiva määrä.

Pennut ovat kaikki väriltään sinisiä. Kuviot (bicolour tai mitted) tulevat esiin muutaman päivän sisällä. Samoin sukupuolet toivottavasti varmistuvat lähiaikoina, sillä nyt niiden määrittäminen olisi ollut puhdasta arvailua.