Vaakanatsi tarkkailee painoa

Grammantarkka keittiövaaka on tärkein väline pentujen terveyden ja kehityksen seurannassa. Jos painoa tulee vuorokaudessa 10-15 grammaa, kaikki on todennäköisesti hyvin. Pentu syö riittävästi ja kasvaa käyrien mukaan.

Meillä on vakiintunut käytännöksi punnita kaikki pennut nyt alkuviikkoina kolme kertaa vuorokaudessa ja myöhemmin kaksi kertaa. Viimeisinä viikkoina ennen luovutusta riittää kerran vuorokaudessa. Lukemat merkitään painontarkkailulomakkeeseen, josta on helppo heti tarkistaa tilanne vuorokautta aiempaan lukemaan verrattuna. 

Toistaiseksi pennut kulkevat vielä värikoodeilla. Paremmat nimet ne saavat vasta, kun ensimmäiset viikot ovat turvallisesti ohi. Punainen ja liila ovat tyttöjä, vihreä, kulta ja sininen poikia. Liila tyttö painoi syntyessään vain 77 grammaa, mutta se on kirinyt hienosti muita kiinni. Luovutusiässä eroa tuskin enää huomaa, ja aikuisena siitä tulee aivan normaalikokoinen naaras.

Lomakkeesta lukemat viedään excel-taulukkoon. Siihen on joka pennulle merkitty oletuskasvukäyrä tähänastisen kehityksen perusteella (katkoviiva). Kiinteä viiva on painokäyrä. Käyrän ylin lukema näyttää viimeisimmän punnituksen tilanteen.

Kuten tavallista, poikapentujen käyrät huitelevat selvästi tyttöjen yläpuolella. Liila on vielä muiden alapuolella, mutta noudattaa hyvin omaa käyräänsä. Pentueen ongelmatapaus on ollut punainen tyttö, jonka painonlisäys on useana päivänä ollut nippanappa sallitun rajoissa. En ole vielä saanut selville, mistä tämä johtuu. Se on ehkä muita laiskempi imemään tai voi olla, ettei se ihan pärjää muille kamppailussa nisäpaikoista ja luovuttaa vapaan paikan etsimisen liian helposti. Olen yrittänyt tarkkailla sitä saadakseni selville ongelman syyn, mutta toistaiseksi se on hämärän peitossa. Niinä päivinä, kun painoa ei mammanmaidolla ole kertynyt tarpeeksi, olen antanut pennulle lisäruokana emonmaidonvastiketta.

Ruokkiessa olen voinut vain todeta, ettei pentu ainakaan heikko ja vaisu ole. Käsissäni on ollut pikku takiainen, joka on kiljunut korvia viiltävästi ja taistellu urhoollisesti päästäkseen irti. Viidestä millilitrasta maitoa on mahaan mennyt parhaimmillaan kolme, mutta pari kolme ruokintakertaa päivän aikana on yleensä riittänyt pitämään painonnousun sallitulla tasolla. Joku muu olisi saattanut hyväksyä pienemmänkin nousun, mutta kokemuksesta tiedän, että jos pennun kunto pääsee romahtamaan, sen nostaminen on työn takana.

Mitä isompi pentue on, sitä tärkeämpää on myös emon riittävä nestetankkaus. Siksi Sinikalle tarjoillaan monta kertaa päivässä soppaa, jonka valmistus on erittäin yksinkertaista: kahteen ruokalusikalliseen kastikkeellista valmisruokaa lisätään vettä niin, että muodostuu keitto. Vaihtelun ja ravinteiden vuoksi tarjoilen päivittäin myös kuivaraksuja, mutta silloin otan Sinksun syliini ja ruiskutan sen suuhun millilitra kerrallaan vettä 10 millin ruiskulla. Kupista se ei ole innostunut juomaan. Näillä eväillä siro ja hoikka emo on saanut neljän pennun painon pysymään hyvin käyrällä, ja se viideskin tarvitsee vain vähän apua.

            Zuppa di Pollo eli kanakeitto - Sinksun lempisoppa.

Se on tyttö! ... tai ööh...

Keskiviikkona 14.8. Sinikka päätti vihdoin synnyttää. Jo edellisenä päivänä olin rientänyt yhden aikoihin kotiin etätöihin, kun mamma oli kuulemma kehrännyt tauotta ja etsinyt synnytyspaikkaa. Koko iltapäivän olin istunut pentulaatikon vieressä lattialla. Välillä tehnyt töitä läppäri sylissä, välillä hieronut synnyttäjän selkää. Kello viideltä Sinksu oli hypännyt laatikosta ja ilmoittanut, että se oli sitten siinä. Nyt voisi palata takaisin muiden seuraan.

Seuraavana päivänä oli kuitenkin tosi kyseessä. Ensimmäinen pentu syntyi iltapäivällä varttia yli kolmen ja viimeinen illansuussa puoli kuudelta. Ensisynnyttäjä tiesi täsmälleen, mitä sen piti tehdä, ja kaikki sujui loistavasti. Minulle jäivät lähinnä paperityöt: merkitsin muistiin, koska pentu syntyi, mitä se painoi ja mikä sen sukupuoli oli. Lisäksi tein hännänpäähän kynsilakalla merkin erottaakseni ne myöhemmin toisistaan. Jotta emo ei turhaan huolestuisi, en uskaltanut ottaa pentuja pois laatikosta, vaan suoritin punnituksen pienellä keittiövaa'alla laatikon nurkassa. Samalla yritin tähyillä, miltä hännän alla näytti.

Ainoa keino erottaa tyttö- ja poikapentu on arvioida kahden reiän väliä. Poikapennulla se on pari milliä pitempi kuin tytöllä. Aiemmissa pentueissani pojilla on lisäksi näkynyt selvästi pikku nappulat kahden reiän välissä. Tällä kertaa niitä ei erottunut, ja se vei ensimmäisen kerran kasvattajauralla määrityksen harmillisesti harhaan.

Julkistin facebookissa viiden tyttöpennun syntymän, keräsin onnittelut ja hämmästelyt tasaisesta sarjasta. Ja koko ajan jossain mielen sopukoissa oli epävarma olo - olinkohan sittenkään arvannut oikein? Seuraavina päivinä tutkin pentuja tarkemmin paremmassa valossa ja epäilykseni kasvoivat. Lauantaina kymmeniä pentueita kasvattanut kaverini Eila käväisi meillä ja vahvisti uuden arvioni: kolme poikaa ja kaksi tyttöä!

Hävetti ja nolotti! Olisin edes pitänyt suuni kiinni kunnes olin katsonut tarkemmin. Mutta Eila lohdutti ja kertoi tietävänsä tapauksia, joissa kissan oikea sukupuoli on selvinnyt vasta aikuisena näyttelyssä, parin sertin jälkeen. Onneksi niin pitkälle ei ehditty tällä kertaa...

Tärkeintä kuitenkin on, että tenavat jakselevat mainiosti. Ne mönkivät uutterasti emon ympärillä maitohanaa etsien, ja nähtävästi hyvällä menestyksellä, sillä viiden päivän aikana jokainen on lähes tuplannut painonsa. Mutta siitä kerron enemmän myöhemmin.