Kaksi paitaa ja peppu

Tänään ihmettelimme, kun oli niin hiljaista, eikä pentuja näkynyt niiden tavanomaisilla nukkumapaikoilla, sohvalla tai kiipeilytelineellä. Pienen etsimisen jälkeen troikka löytyi umpiunessa talon toisesta päästä, tuolilla pysyvämpää säilytyspaikkaa odottaneesta hiekkalaatikosta. Unski ja Pirkko lojuivat laatikon päädyissä ja Terttu oli levittäytynyt keskelle mukavasti kierteelle.

Kuten ihmislapsillakin kissanpennun paras kaveri on toinen pentu. Emo ruokkii, pesee ja vahtii, ettei kukaan hölmöile, mutta leikkimään emo ei innostu. Yhtenä laumana pennut ryntäilevät huoneesta toiseen sen mukaan, missä tapahtuu jotain kiinnostavaa. Välillä ne pysähtyvät hetkeksi painimaan, leikkimään pallolla tai tappamaan leluhiirtä. Jopa ruokalautanen on yhteinen. Ja kun lautanen ruoka-aikaan kalahtaa keittiön pöydälle ja ruokapurkki avautuu, joka tenava on salamana paikalla, sillä nopeat syövät hitaiden eväät. Jos myöhästyy, ovat kananpalat ruokakeon päältä todennäköisesti jo kadonneet sisarusten suuhun.

Kun pentu muuttaa uuteen kotiin, suuri muutos sen elämässä on nimenomaan samanikäisten kavereiden puute. Hyvällä tuurilla perheen muut kissat tarjoavat leikkiseuraa, mutta ellei sitä ole saatavilla, tulee uuden omistajan paneutua tosissaan pikkukissan leikittämiseen. Voidakseen hyvin se tarvitsee päivittäin riehumista ihan niin kuin ruokaakin. Pitkän päivän yksin kotona ollut pentu yrittää tyydyttää seuran- ja leikintarpeensa illan aikana liimautumalla omistajan kylkeen, seuraamalla tätä joka paikkaan ja kerjäämällä huomiota. Hellyyttävää, mutta myös surullista, kun tietää sen johtuvan yksinäisyydestä.

Ainoana kissana ragdoll-pentu tarvitseekin paljon huomiota ja leikkiseuraa. Ahkera leikkiminen - hyppely, juokseminen ja kiipeily - myös vahvistaa sen lihaksia ja pitää kuntoa yllä. Samalla omistajan osoittama huomio saa sen unohtamaan nopeasti sisaruksensa ja tuntemaan itsensä tärkeäksi osaksi uutta perhettä.

Tissutellaan ihan vähän

Yleensä kissaemo alkaa vierottaa pentujaan 6-7 viikon iässä, kun kiinteä ruoka jo muodostaa pääosan ruokavaliosta. Monni on hoitanut vieroituksen päättäväisesti mutta lempeästi. Kun pentu on yrittänyt kaivautua sen mahakarvoihin, se on tavallisesti ottanut pennun pään tassujensa väliin ja alkanut pontevasti pestä sen naamaa. Jos Monnia on väsyttänyt, se on välillä antanut pennun imeä nisää puolisen minuuttia, noussut sitten ylös ja siirtynyt sivummalle.

Tänään Monni oli päivätorkuilla sohvalla, kun Terttu loikkasi sen viereen, tunki äänekkäästi kehräten kuononsa mamman mahavilloihin ja telakoitui kiinni. Kun Pirkko huomasi, mitä oli tekeillä, sille tuli kiire päästä osingolle. Monni antoi tyttöjen tissutella juuri sen verran, että ehdin hakea kameran.

Unskia ei sen sijaan enää maitobaari kiinnosta. Se on (ainakin omasta mielestään) jo iso poika, jonka lempiherkkua on liha.

Pato murtui

Nyt tapahtui se, mitä on jo vähän odoteltu. Ensimmäinen pentu (Pirkko, kuvassa) kiipesi pentuhuoneen oviaukkoon viritetyn pahviesteen yli. Se veti itsensä varsin näppärästi etutassuilla yläreunalle ja ponkaisi takatassuillaan suureen maailmaan. Sen jälkeen se istui hetken käytävän matolla ihmettelemässä, mihin seuraavaksi ryhtyisi.

Jotta Pirkko pääsisi halutessaan myös takaisin hiekkalaatikolle ja ruokakupille, irrotin pahvin toisesta reunasta niin, että ulosmenoaukoksi jäi kymmenen sentin rako. Nyt se ei enää ole este, ainoastaan hidaste.

Kun pennut lähtivät tutkimaan taloa, Monni huolestui. Se juoksi ensin vingahdellen kehää niiden ympärillä kuin paimenkoira yrittäen pitää lauman kasassa. Aika nopeasti se kuitenkin rauhoittui ja ymmärsi, ettei niitä uhkaa mikään välitön vaara olohuoneessa, ruokatilassa ja keittiössä. Sen pitemmälle tenavat eivät vielä ole uskaltautuneet.

Eilen pennut ryntäilivät viiden metrin mittaista käytävää edestakaisin riemuissaan. Ihanaa juosta niin pitkälle kuin pääsee ja jaksaa! Tänään ne ovat löytäneet isojen kissojen kiipeilytelineen. Kaikkein korkeimmalle tasolle, jota kutsumme märssykoriksi, ne eivät onneksi ole vielä osanneet kiivetä. Alemmilla tasoilla ja laatikossa sen sijaan on ravattu ylösalas ja leikitty kukkulan kuningasta. Aina välillä otetaan nokoset viereisellä sohvalla, kun väsy yllättää.

Eilen leikkasin pennuilta myös ensimmäisen kerran terävät kynnenpäät. Sisäkissoilla kynsien säännöllinen leikkaus on tarpeen, sillä ne eivät kulu riittävästi. Ellei niitä leikata, ne saattavat kasvaa kissan kannalta jopa tuskallisen pitkiksi. Kun kissa oppii kynsien leikkaamiseen jo pienenä, se ei aikuisenakaan vastustele operaatiota.

Vauhtijengi on ja off

 Tänään pennut täyttivät seitsemän viikkoa, ja vauhti vain kiihtyy. Varsinkin Pirkko ja Terttu (kuvassa) syöksähtelevät kuin sähikäiset pentuhuoneen laidasta laitaan. Viis siitä, vaikka reitti kulkisi raksukupin yli. Mamma voi syödä ne lattialtakin.
Kumpikin tytöistä on myös loistava kiipeilijä. Silmänräpäyksessä ne heilauttavat itsensä ensin kiipeilytelineen keskitasolle ja siitä ylimmälle tasolle, ellei Monni-mamma satu olemaan paikalla. Ylätaso on nimittäin mamman vartiopaikka, josta se tavallisesti pitää laumaansa silmällä ja pysyy samalla kirjaimellisesti kaiken riehunnan yläpuolella. Enää ei tarvitse olla edes huolissaan siitä, miten pennut selviävät alas, koska ne laskeutuvat hyvin näppärän näköisesti neljälle tassulle.
Usein tytöt myös nukkuvat päiväunensa telineen keskitasolla. Vierekkäin tai päällekkäin.

Unski sen sijaan on selvästi matalan paikan kissa. En ole nähnyt sen vielä kertaakaan kiipeävän pentuhuoneen sohvaa ylemmäksi. Kun tytöt häipyvät kiipeilytelineen ylemmille tasoille, se jää pyörimään orpona lattialle - tai kiipeää keskitason alla olevaan putkeen, johon se ylettyy hiukan kurkottamalla.
Unski on muutenkin luonteeltaan tyttöjä rauhallisempi. Se seuraa tyttöjen säntäilyä kuin tennisottelua ja välillä pyrähtää kasan päällimmäiseksi, kun siskot pysähtyvät painimaan. Muuten se puuhailee omiaan: leikkii mamman hännällä, kieppuu leikkiväleineiden kanssa ja tappaa nahkaista leluhiirtä.

Tulvaportti auki

Pari päivää sitten se tapahtui: pennut alkoivat kiivetä pesälaatikkonsa reunan yli. Niinpä meidän ei auttanut muu kuin leikata edellisen pentueen jälkeen kiinni teipatun aukon teipit taas auki.

Samalla hetkellä, kun luukku saatiin alas, laatikosta vyöryi ulos pentujen hyökyaalto. Aino naukui hädissään ja pyöri ympäriinsä yrittäen estää tenavia pakenemasta. Mutta ei hätää. Vain harva uskalsi lähteä pesän edessä olevalta matolta seikkailemaan paljaalle lattialle. Ja nekin pikku karkulaiset emo sai nopeasti takaisin muiden joukkoon.

Yön Aino nukkui varmuuden vuoksi poikittain pesän edessä, jotta yksikään ei pääsisi livahtamaan ohi huomaamatta. Yksi pennuista löytyi aamulla sen ja laatikon välistä. Muut vetelivät sikeitä laatikon sisällä. Myös päiväunille pennut näyttävät vetäytyvän mieluiten pesään, jonka pohjalla lämpöpatja antaa mukavat unet.

Nyt Aino on jo täysin rauhoittunut. Se tietää, että jokainen karkaamista yrittävä pysähtyy viimeistään huoneen oviaukolle. Sen poikki on nimittäin teipattu noin 30 cm korkea pahvi, jonka yli yksikään tenava ei pääse kiipeämään - ainakaan vielä pariin viikkoon.

Uniasentoja

Nykyään laskemme ainakin muutaman kerran päivässä, että kaikki pennut ovat tallella, eikä kukaan ole jäänyt lukkojen taakse kaappiin tai vaikka vessaan. Aina välillä joku niistä on mennyt nukkumaan johonkin hyvään piiloon, ja saamme haeskella hyvän aikaa ennen kuin tenava löytyy. Eilen kaikki muut olivat päiväunilla sohvalla, mutta Millaa ei ollut näkynyt vähään aikaan. Kävin katsomassa kaikki sen suosikkipaikat: makuuhuoneen sängyn, kylppärin lämpimän lattian, entisen lastenhuoneen vierassängyn - tuloksetta. Lopulta kurkistin ruokapöydän pöytäliinan alle, sillä toisinaan pennut nukkuvat ruokapöydän tuoleilla. Bingo! Tuolit olivat tällä kertaa tyhjät, mutta Milla makasi ikkunan alla olevan kuuman patterin päällä umpiunessa. Erityisen huvittavaa oli, että sen asento oli sama kuin yksi Aino-äidin tavallisimmista nukkuma-asennoista. Periytyvätköhän asennot?

Vai ovatkohan kissojen nukkuma-asennot enemmänkin sukupuolisidonnaisia? Rölli nimittäin on pennuista ainoa, joka nukkuu usein melkein selällään - samassa asennossa kuin Väinö-eno. En muista koskaan nähneeni Ainoa nukkumassa näin. Kysymys voi tietysti olla myös mallioppimisesta. Väinöhän on Röllin suuri idoli.

Pesujonossa

Pennuista on kehittymässä aivan rodulleen tyypillisiä sohvaperunoita. Kun niitä väsyttää, ne yleensä sammuvat sohvatyynyjen viereen uinailemaan. Aika usein Aino huomaa tilaisuutensa tulleen ja tulee pesemään jokaisen nassun ja pyllyn vuorotellen. Jos nukahtamisesta on kulunut vasta vähän aikaa, pennut jatkavat uniaan. Muussa tapauksessa ne heräävät, ja riehutunti alkaa taas. Jos Aino pysäyttää jonkun pennuista pesua varten kesken riehumisen, se rimpuilee ihan samalla tavalla kuin ihmislapsi. Kun mamma painaa tassulla pentua lattiaan päästäkseen putsaamaan sen mahaa, pentu raapii samalla hillittömästi takajaloillaan emon naamaa. Vieläkään ei ainuttakaan naarmuista kuonoa tai repaleista korvaa ole näkynyt, mutta selvästi Ainolta välillä hiukan kärähtää käämit. Kurinpalautuksena se ottaa pennun tiukasti pihteihin etutassuillaan ja rapsuttaa sitä takatassuillaan. Kuulostaa pahalta, mutta pentu ei ole moksiskaan.

Prinsessa Ruusunen

Alchemillan unenlahjat ovat kadehdittavat. Kun sitä väsyttää, sen pää alkaa pilkkiä ja parissa sekunnissa se nukahtaa aivan riippumatta siitä missä sattuu olemaan. Ei haittaa, vaikka sisaruksilla olisi vieressä täysi vauhti päällä. Olen nähnyt Monni-siskon (Anemone) tekevän kunnon pomppuhypyn sen päälle amerikkalaiseen vapaapainityyliin, ja pentu on tuskin hätkähtänyt.

Alchemillan lempipaikka on sohvalla, mieluiten läppäri sylissä vaakatasossa töitä tekevän mieheni jalkojen välissä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että neiti haluaa nukkua yönsä ihmisten kanssa myös tulevassa kodissaan, jos sille annetaan siihen mahdollisuus. Tässä on paikallaan kuitenkin pieni varoituksen sana: kylkeä on yöllä työlästä kääntää, jos jalkojen välissä peiton päällä nukkuu kissa.

Leikitään piilosta

Muutama päivä sitten menin pentuhuoneeseen ja ihmettelin, minne yksi tenavista oli kadonnut. Ei pentulaatikon takana, ei leikkimökissä, ei pahvilaatikossa, ei edes jakkaran alla... Muut kolme nukkuivat sikeästi tyynyllä. Lopulta Artemisia (Neiti D) löytyi kirjahyllystä nukkumasta näyttelyhäkkiverhojen pinon päältä. Se oli vetänyt itsensä ylös hyllyllä olevan vaatepinon avulla ja ilmeisesti uni oli yllättänyt kesken seikkailun. Herättyään se tupsahti alas hallitusti neljälle tassulleen ja jatkoi taas touhujaan. Sen jälkeen myös Anemone (kuvassa) ja Alchemilla ovat löytäneet hyllyn, ja välillä niitä on ollut nukkumassa siellä parikin kerrallaan.

Eilen huomasin, että häkkiverhojen punaiset kiinnitysnauhat olivat melkoisen rispaantuneet. Ne olivat nähtävästi olleet aivan liian houkuttelevat roikkuessaan hyllyltä. Täytyy muistaa vaihtaa nauhat ennen seuraavaa näyttelyä. Nyt on pennuista vapaana enää poika, Amaranthus. Alchemilla ja Artemisia muuttavat helmikuun alussa samaan kotiin Vuosaareen ja Anemone jääkin meille.

Nyt mua nukuttaa

Pennuilla tuntuu olevan nappula, jossa on kaksi asentoa, "on" ja "off". Hereillä ollessaan ne ovat täynnä virtaa, ajavat toisiaan takaa pentulaatikon ympäri, harjoittelevat tuolinjalan takana väijymistä ja sisaren hännän kimppuun hyökkäämistä ja kiipeävät jokaista lahjetta pitkin, joka huoneeseen uskaltautuu.

Tuntia myöhemmin tai viimeistään aterian jälkeen ylikuumenemissuoja laukeaa ja virtanappi naksahtaa off-asentoon. Silloin ne kuin yhteisestä päätöksestä kerääntyvät makaamaan kylki kyljessä vanhan sohvatyynyn tai matalan pehmustetun jalkajakkaran päälle, ja pentuhuoneeseen laskeutuu rauha.

Pentujen nukahtaessa Aino asettuu huoneen ovensuuhun torkkumaan. Toisin kuin pennut, se ei vaivu sikeään uneen, vaan kohottaa päänsä ja kirnahtaa heti, kun joku kurkistaa huoneeseen. Tyypillinen ylihuolehtiva äiti!