Nyt kerätään massaa

Dollgarden's F-pentue

Yleensä pentujeni silmät ovat auenneet 9-12 vuorokauden aikoihin, mutta 

liilahäntäinen pikkumies halusi nähdä maailman jo viikon iässä.

Pentujen ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Jokainen on tuplannut alkupainonsa ja mennyt melkein heilauttamalla yli 200 gramman. Muutaman kerran lisäruokaa on jouduttu antamaan pennulle, jonka häntä on merkitty pinkillä. Se on joko laiska syömään tai sitten häviää tissitappeluissa, koska sen paino aina välillä jämähtää hetkeksi paikoilleen kunnes taas ottaa noususpurtin.

Sijoitusäiti Ely on tehnyt nettiin taulukon, johon hän merkitsee painot aamuin ja illoin. Noin kuukauden iässä siirrytään punnitukseen kerran vuorokaudessa. Vahdin painoja kuin haukka, ja jos painoa tulee vuorokaudessa alle 10 grammaa, pentu saa lisäruokaa. Lisäruokinta ei aina ole kovin helppoa, koska nisään tottunut tenava ei välttämättä tajua tutin tarkoitusta ja taistelee urheasti vastaan. Elyn lisäruokintataidot ovat kuitenkin kehittyneet nopeasti, ja nyt pieneen masuun saadaan jo tarvittavat 4 grammaa/ateria. Jos tilanne menisi oikein hankalaksi, pennulle annettaisiin lisäruokaa letkulla suoraan mahaan, mutta siihen ei vielä ole tarvinnut ryhtyä.

Pinkkihäntäinen on muita laiskempi syömään. Muuten 

painot ovat nousseet hyvin tasaisesti.

Saatan olla vähän turhankin tarkka painonnoususta, mutta potentiaalit ongelmatilanteet on mielestäni parempi ennakoida. Jos pennun verensokeri pääsee romahtamaan, maidon ravintoaineet eivät enää imeydy, vaikka sitä kuinka pumpattaisiin mahaan. Silloin tarvitaan avuksi glukoosia joko maidon seassa tai suoraan ihon alle nesteytettynä.

Tällä hetkellä näyttäisi pienellä varauksella siltä, että pentueessa on kolme poikaa ja yksi tyttö. Kaksi pennuista on colourpointeja, yksi mitted ja yksi bicolour. Kuviot näkee helposti heti kun pointtivärit alkavat kehittyä. Yhden nenu on vaalea (=bicolour) ja kahden takatassut tummat (=colourpoint). Yhden nenu on tumma mutta takatassut vaaleat (=mitted). Väreistäkin Elyllä on jo teoria, mutta haluan itse nähdä pennut nyt viikonloppuna ennen kuin uskallan vahvistaa ne. Siitä lisää myöhemmin.

Pentulaatikon painiseura

Innokkain painija on mitted-poika, joka yrittää lannistaa vastustajan 

myös pikku hampaillaan.

Meillä on alkanut taaperovaihe. Kävelyharjoitukset ovat edistyneet hyvin, mitä nyt kulku on ollut aavistuksen huteraa, ja nurin on pyllähdetty vähäisestäkin tassun tönäisystä.

Se ei ole estänyt veljeksiä aloittamasta uutta lajia, vapaapainia.

Tässä lajin säännöt kaikessa yksinkertaisuudessaan:
Koko porukka lyllertää ympäri pesälaatikkoa (josta emo on siirtynyt turvallisesti syrjään). Kun kaksi pentua osuu vierekkäin tai vastakkain, alkaa vääntö. Kumpikin yrittää päästä päällimmäiseksi ja saada kaverin litistettyä alleen. Ottelu on päättynyt, kun jompi kumpi nukahtaa - joko alle tai päälle. Tämän lajin erityispiirre on myös se, että vastustajat yleensä vaihtuvat joka erän jälkeen.

Kuten vapaapainissa yleensä, kaikki keinot ovat sallittuja. Niinpä vastustajan korvia on järsitty pikku hampailla ja naamaa läiskitty tassuilla,  joissa terävät minikynnet vielä sojottavat ulkona. Pelin henkeen kuitenkin kuuluu, ettei järsitty ja raavittu ole moksiskaan asiasta.

Vaeltelu ja paini vievät niin paljon energiaa, että viime päivinä on tarvittu välillä myös ravinnelisiä, kun paino on jäänyt junnaamaan paikoilleen. Urheilijoiden tapaan ne imetään ruiskusta.

Tänään pennuille tuli kolme viikkoa täyteen, ja huomenna on tarkoitus siirtyä tankkauksessa hiukan vahvempiin aineisiin eli penturuokavelliin. Pian nähdään, saavuttaako se suosiota tässä urheiluseurassa.

Sisko on paras tyyny

Pehmeä ja lämmin - mitä muuta hyvältä tyynyltä voisi odottaa?

Tänään pennut täyttivät viikon, ja toistaiseksi kaikki on mennyt erinomaisesti. Ruokahalu on ollut hyvä, jokainen on tuplannut reilusti syntymäpainonsa ja vain kerran olen joutunut antamaan tilkan lisäruokaa kuopukselle, jolla toisen vuorokauden painonnousu jäi 9 grammaan. Hyväksyttävä alarajahan on 10 grammaa vuorokaudessa. Sen jälkeen pahnanpohjimmainenkin on käyttänyt ahkerasti hyväkseen mamman maitobaaria, eikä painonnousussa ole ollut mitään ongelmia.

Sinikka hoitaa vauvojaan hellästi ja huolellisesti. Suurimman osan päivästä se viettää pentulaatikossa, jonne edelleenkin tarjoilen myös sen ateriat. Parin tunnin välein se käy jaloittelemassa muualla talossa, mutta 10 minuutin kuluttua palaa taas lastensa luokse. Juuri tällainen hyvän kasvatusemon kuuluukin olla! Hyvä luonne ja vahvat emonvaistot ovat rodunjalostuksen kannalta tärkeimmät, ja vasta sen jälkeen katsotaan ulkomuotoa. 

En edelleenkään ole täysin varma pentujen sukupuolista. Arvailuja on, mutta en viitsi vielä kertoa niitä ennen kuin saan varmuuden. Olenkin miettinyt, mahtaako tämä tunnistamisen vaikeus johtua jotenkin emon hormoneista, sillä Sinikan edellisen pentueen kanssa oli aivan sama tilanne. Poikapentujen nappulat eivät tahdo erottua. Sen sijaan vanhempien, nyt jo kastroitujen naaraideni pennuista osasin jo heti syntymän jälkeen tunnistaa sukupuolen.

Kuviot sen sijaan näkyvät nyt selvästi. Kaksi pennuista on mitted-kuvioisia (tumma kuono) ja kaksi bicolour-kuvioisia (valkoinen kiila keskellä naamaa). Kaikki ovat väriltään sinisiä, kuten molemmat vanhemmatkin.

Isoimmat ikinä

Eläinlääkäri tutkii Viken häntää. Ei knikkejä - kaikki luut kohdallaan!

Olimme eilen CatVetissä eläinlääkärin tarkastuksessa. Kaikki oli hienosti. Myös Kustin pieni sydämen sivuääni oli hävinnyt. Samalla pennut saivat toisen rokotuksen, joka on voimassa vuoden. Lemmikille tämä rokotussuoja riittää mainiosti, mutta jos kissa käy näyttelyissä, suositellaan varmuuden vuoksi kolmatta tehostetta vielä neljän viikon kuluttua eli 16 viikon ikäisenä.

Eläinlääkärin vaaka myös vahvisti kotipuntarin tulokset. Tämä pentue on painavin kaikista tähänastisistani. Yleensä urokset ovat olleet 1,6-1,8-kiloisia ja naaraat noin 1,5-kiloisia, kun ne ovat lähteneet uuteen kotiinsa. Mutta nyt ovat lukemat jotain ihan muuta.

Vikke 2110 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Porukan painavin on koko ajan ollut Vikke. Osasyy voi olla se, että Vikke syö ensin lautaselta muiden sisarusten ruoat, sitten omansa ja sen jälkeen emon/mummon/kummitädin kuivaruoat. Niin kauan kuin joltain lautaselta vain löytyy murusia, Vikke ei lähde keittiöstä.
  Kun sapuskasta on kyse, tämä kiltti sylikissa muuttuu uskomattoman röyhkeäksi etuilijaksi. Paksuksi Vikkeä ei kuitenkaan voi väittää - näppituntumalla se ei vaikuta edes kovin rotevalta. Se on vain isokokoinen.
  Kissaliiton määräämä luovutuspainon alaraja on 1 kg, jonka Vikke ylittää olympiatyyliin.

Sakke 1945 grammaa, 12 viikkoa, 2 päivää

Sakke oli pitkään pojista pienikokoisin, vain vähän tyttöjä isompi. Mutta luovutusiän lähestyessä se on ottanut Kustin kiinni ja veljesten painot ovat nyt aivan samat. Viikon kuluttua uuteen kotiin lähtiessä on kaksi kiloa varmasti koossa.
  Sakke on hauskan näköinen pikkuotus. Sen kroppa ei ole kovin pitkä, ja siksi se näyttää melkein pallolta, mitä pitkä ja pörröinen turkki vain korostaa. Samoin kuin veljensä myös Sakke notkuu lautasella viimeiseen muruun. Mutta kun Vikke suunnistaa raksukupeille, Sakke pysyttelee märkäruoan ääressä. Ensimmäisenä se hotkii jauhelihan ja sen jälkeen kaiken muun.

Kusti 1945 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Kusti on pojista rotevin ja siis saman painoinen kuin Sakke. Kustilla on hauska tapa ilmoittaa kaikille, kun se menee hiekkalaatikolle. Ensin luulin että sillä on jotain hätänä, mutta ei, se vain tiedotti tapahtumasta.
  Kun Kusti muuttaa uuteen kotiinsa, se saa nimekseen Robin. Ei isänsä mukaan, vaan laulaja-Robinin mukaan.

 Ruusa 1590 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää

Ruusa on tytöksi oikein hyvän kokoinen, vaikkei ihan poikien painoihin ylläkään. On huvittavaa seurata, kuinka Ruusan villipedon vaistot heräävät, kun se saa raakaa lihaa eteensä. Se alkaa murista uhkaavasti, vaikka lautasella olisi vain nokare jauhelihaa. Ääni kuulostaa niin vaaralliselta, että sisarukset monesti vetäytyvät ihmeissään vähän kauemmaksi.
  Ruusa lähtee pennuista ensimmäisenä uuteen kotiinsa, jossa se toivottavasti tulevaisuudessa jatkaa Dollgarden's-sukua. Nimekseen uudessa kodissa se saa Fumiko.

Lilli 1590 grammaa, 12 viikkoa 2 päivää 

Lilli painoi syntyessään vain 77 grammaa. Istukka oli ilmeisesti toiminut hiukan vajaalla. Supersinnikäs pentu otti kuitenkin nopeasti siskonsa kiinni, eikä minkäänlaisia merkkejä alakynteen jäämisestä ole muutenkaan näkynyt ennen kuin aivan muutama päivä sitten.
  Lillin ruokahalu on hyvä, mutta välillä ongelmana on ollut, että veljet ryöväävät sen ja Ruusan ruoat. Parin viime päivän ajan tyttöjen painot ovat jääneet junnaamaan paikoilleen. Olen ratkaissut asian laittamalla pojat eri lautasen ääreen kuin tytöt. On huvittavaa seurata, kuinka poikien lautasen ääressä käy hurja maiskutus, kun jokainen ahmii vierustoverilta minkä ehtii. Tytöt sen sijaan syövät kiltisti kumpikin omaa ruokakasaansa.

Toistaiseksi kaikki pennut ovat hyväksyneet tyytyväisinä eteen laitetut sapuskat, mutta kasvaessaan kissat alkavat helposti nirsoilla. Siksi olisi hyvä pitää ruokavalio vaihtelevana myöhemminkin. Jos pari viikkoa tarjolla on vain yhtä ja samaa purkkiruokaa tai kuivaraksuja, voi kissa päättää, ettei haluakaan syödä muuta. Purkkiruoat ja raksut ovat täysravintoa, joten kyllä niilläkin pysyy hengissä ja terveenä, mutta raaka liha silloin tällöin on kissalle voimaruokaa.

Sakke on sitä mieltä, että tätä blogia pitäisi ehdottomasti päivittää useammin. Eilen se yritti auttaa, mutta ei muistanut salasanaa ja onnistui lukitsemaan koneen.

Me ollaan hiiviöitä

Sakke irvistelee veljelleen Kustille. 

Mutta osaa Kustikin näyttää naamoja.

Riehuviikot ovat alkaneet. Muutama päivä sitten pennut oppivat kiipeämään pentuhuoneen ovelle viritetyn pahviesteen yli. Sain onneksi tallennettua tapahtuman videolle, joka löytyy kissalani facebook-sivulta.

Sen jälkeen pienet karvapallot ovat kiitäneet pitkin taloa, ja meno on hiljentynyt ainoastaan päiväunien ajaksi. Silloinkin vain hetkeksi. Tähän asti unoset on otettu pentuhuoneen alustalla, mutta nyt olohuoneesta löytyy paljon jännittävämpiä paikkoja, kuten kuvan isojen kissojen kiipeilyteline. Sen kanttiinsa puolen metrin kokoiseen majalaatikkoon mahtuu mainiosti viisi pentua ja lastehoitaja Monni, joka edelleen huoltaa katrasta antaumuksella. Yöksi porukka suljetaan kuitenkin pentuhuoneeseen turvallisuussyistä.

Pennuista isokokoisin on edelleen Vikke, jonka paino hipoo kohta kilon rajaa. Hyvässä peesissä seuraa Kusti, sitten tulevat Sakke ja tytöt. Kaikilla muilla ruokahalu vaihtelee - välillä syödään, välillä ei. Vain Vikke ei missaa ainuttakaan ateriaa. Lemppariherkkua on tällä hetkellä purkkipenturuoka, johon on sekoitettu vähän kypsennettyä seitiä ja jonka päälle on laitettu pari palaa paistettua, vielä vähän lämmintä kananpojan paistia. Parhaillaan harjoittelemme raa'alla jauhelihalla, mutta toistaiseksi se on maistunut kunnolla vain Sakelle.

Tässä lopuksi on pakko paljastaa, miten ylläolevat hupikuvat on otettu. Pennut olivat juuri heränneet ja kömpineet esiin kiipeilytelineen majasta. Jokainen haukotteli vuorotellen, ja sain siitä kuvan sekunnin murto-osan myöhässä.

Vaakanatsi tarkkailee painoa

Grammantarkka keittiövaaka on tärkein väline pentujen terveyden ja kehityksen seurannassa. Jos painoa tulee vuorokaudessa 10-15 grammaa, kaikki on todennäköisesti hyvin. Pentu syö riittävästi ja kasvaa käyrien mukaan.

Meillä on vakiintunut käytännöksi punnita kaikki pennut nyt alkuviikkoina kolme kertaa vuorokaudessa ja myöhemmin kaksi kertaa. Viimeisinä viikkoina ennen luovutusta riittää kerran vuorokaudessa. Lukemat merkitään painontarkkailulomakkeeseen, josta on helppo heti tarkistaa tilanne vuorokautta aiempaan lukemaan verrattuna. 

Toistaiseksi pennut kulkevat vielä värikoodeilla. Paremmat nimet ne saavat vasta, kun ensimmäiset viikot ovat turvallisesti ohi. Punainen ja liila ovat tyttöjä, vihreä, kulta ja sininen poikia. Liila tyttö painoi syntyessään vain 77 grammaa, mutta se on kirinyt hienosti muita kiinni. Luovutusiässä eroa tuskin enää huomaa, ja aikuisena siitä tulee aivan normaalikokoinen naaras.

Lomakkeesta lukemat viedään excel-taulukkoon. Siihen on joka pennulle merkitty oletuskasvukäyrä tähänastisen kehityksen perusteella (katkoviiva). Kiinteä viiva on painokäyrä. Käyrän ylin lukema näyttää viimeisimmän punnituksen tilanteen.

Kuten tavallista, poikapentujen käyrät huitelevat selvästi tyttöjen yläpuolella. Liila on vielä muiden alapuolella, mutta noudattaa hyvin omaa käyräänsä. Pentueen ongelmatapaus on ollut punainen tyttö, jonka painonlisäys on useana päivänä ollut nippanappa sallitun rajoissa. En ole vielä saanut selville, mistä tämä johtuu. Se on ehkä muita laiskempi imemään tai voi olla, ettei se ihan pärjää muille kamppailussa nisäpaikoista ja luovuttaa vapaan paikan etsimisen liian helposti. Olen yrittänyt tarkkailla sitä saadakseni selville ongelman syyn, mutta toistaiseksi se on hämärän peitossa. Niinä päivinä, kun painoa ei mammanmaidolla ole kertynyt tarpeeksi, olen antanut pennulle lisäruokana emonmaidonvastiketta.

Ruokkiessa olen voinut vain todeta, ettei pentu ainakaan heikko ja vaisu ole. Käsissäni on ollut pikku takiainen, joka on kiljunut korvia viiltävästi ja taistellu urhoollisesti päästäkseen irti. Viidestä millilitrasta maitoa on mahaan mennyt parhaimmillaan kolme, mutta pari kolme ruokintakertaa päivän aikana on yleensä riittänyt pitämään painonnousun sallitulla tasolla. Joku muu olisi saattanut hyväksyä pienemmänkin nousun, mutta kokemuksesta tiedän, että jos pennun kunto pääsee romahtamaan, sen nostaminen on työn takana.

Mitä isompi pentue on, sitä tärkeämpää on myös emon riittävä nestetankkaus. Siksi Sinikalle tarjoillaan monta kertaa päivässä soppaa, jonka valmistus on erittäin yksinkertaista: kahteen ruokalusikalliseen kastikkeellista valmisruokaa lisätään vettä niin, että muodostuu keitto. Vaihtelun ja ravinteiden vuoksi tarjoilen päivittäin myös kuivaraksuja, mutta silloin otan Sinksun syliini ja ruiskutan sen suuhun millilitra kerrallaan vettä 10 millin ruiskulla. Kupista se ei ole innostunut juomaan. Näillä eväillä siro ja hoikka emo on saanut neljän pennun painon pysymään hyvin käyrällä, ja se viideskin tarvitsee vain vähän apua.

            Zuppa di Pollo eli kanakeitto - Sinksun lempisoppa.

Paino hallinnassa

Tässä vaiheessa poika- ja tyttöpentujen painoerot näkyvät jo selvästi. Aikuiset ragdoll-uroksethan painavat noin 7-9 kg, mutta naaraat selvästi vähemmän, vain noin 4-7 kg. Ragdollien maine jättikissoina perustuu siis enemmän urosten kuin naaraiden kokoon.

Kaikki poikapennut painavat yli 500 grammaa, isoin jopa 548 grammaa. Tyttöpennutkin painavat jo 474-491 grammaa. Tenavat punnitaan aamuin ja illoin, ja painoa pitäisi tulla vuorokaudessa lisää vähintään 10 grammaa. Jokainen on kerännyt viiden viime vuorokauden aikana keskimäärin 15 grammaa lisää, joten ei mitään huolta siinä suhteessa.

Luovutettaessa rotukissan pennun tulee painaa vähintään kilon verran. Jos pentujen painokäyrä pysyy tasaisena, raja ylitetään jo noin kuukauden kuluttua.

Viikko täynnä

Kuviin on toistaiseksi vaikeaa saada vaihtelua, mutta viikossa tai parissa siihen tulee muutos. Viime yönä tuli viikko pentujen syntymästä. Jokainen on hienosti tuplannut syntymäpainonsa. Alle 200-grammainen on enää Sinikka (= sininen merkki hännänpäässä), mutta senkin paino on noussut johdonmukaisesti omalla käyrällään. Ei siis hätää eikä tarvetta lisäruokintaan. Aino on onneksi taas oma itsensä. Antibioottikuuri jatkuu vielä viikon verran, mutta sen ruokahalu on palannut, eikä pakkosyöttöä ole enää harjoitettu pariin päivään. Nyt lataan sen lautaselle ruokaa vähän väliä, ja käyn päivisin myös ruokatunnilla kotona tarkistamassa tilanteen. Onneksi autolla matka kestää vain viisi minuuttia. Ainolle maittaa parhaiten märkäruoka, eikä sitä voi annostella aamulla koko päivän tarpeisiin.

Me ollaan niin nirvanassa

Emon sairastelusta huolimatta pentujen paino on noussut hyvin, noin 12-15 grammaa vuorokaudessa. Toistaiseksi niiden elämässä on ollut vain kaksi merkityksellistä asiaa: syöminen ja nukkuminen. Kun joku pennuista alkaa vikistä, pentulaatikon vieressä päivystävä Aino hyppää laatikkoon ja asettuu kylkiasentoon pentujen viereen. Samalla alkaa kiihkeä kilparyömintä kohti nisiä. Pennut eivät vielä näe tai kuule mitään, mutta ne suunnistavat haju- ja tuntoaistinsa perusteella. Kun mieluisa nisä on löytynyt, pentu telakoituu siihen vahvalla imulla ja alkaa lutkuttaa maitoa masuunsa.

Tutkimusten mukaan noin 80 prosenttia pennuista valitsee muutaman ensimmäisen päivän aikana itselleen vakituisen nisän ja loput 20 prosenttia käyttävät mitä nisää milloinkin. En ole vielä huomannut, moniko näistä pennuista on löytänyt suosikkinsa, mutta vaikuttaa siltä, että ylempi rivi on halutumpi kuin alempi lukuun ottamatta lähimpänä takajalkoja olevia, pulleita ja helposti suuhun saatavia nisiä. Etujalan kainalossa maata vasten olevaa ei sen sijaan huolisi oikein kukaan. Niinpä jumboksi kilpailussa jäänyt alkaa tavallisesti vaeltaa tissiltä toiselle yrittäen syrjäyttää siinä kiinni olevan. Vastaavasti paikkansa jo lunastanut huitoo pikku tassuillaan ja millin pituisilla kynsillään hurjasti tunkeutujan naamaa. Tappeluun kuuluvat myös ääniefektit: molemmat kiljuvat kovaa - jopa tissi suussa. Tällöin Aino yritää korjata asentoaan kääntymällä selälleen, jotta kaikille nisille olisi helpompi pääsy. Tappelu päättyy siihen, että tunkeutuja luovuttaa ja siirtyy valloittamaan seuraavaa, tai syrjäytetty pentu lähtee hakemaan uutta tissiä.

Olen yrittänyt seurata, jääkö joku aina alakynteen, mutta vakioluuseria ei ole vielä löytynyt. Kaikki puolustavat asemiaan aivan yhtä kiihkeästi. Usein kuitenkin tytöt ehtivät ensimmäisinä valloitaa parhaat paikat, ja pojat joutuvat joko tyytymään alatisseihin tai odottamaan vuoroaan. Kun pikkumassut alkavat muistuttaa tynnyreitä, pentu toisensa jälkeen hellittää imun ja kellahtaa sammuneena kanveesiin. Silloin Aino taas nousee varovaisesti ja siirtyy hetkeksi pentulaatikon viereen huilaamaan tai lähtee jalottelemaan muihin huoneisiin.

Aika vonkaleita

Pennut täyttivät tänään 12 viikkoa ja sen kunniaksi niillä oli punnitus. Kissaliiton sääntöjen mukaanhan luovutettavan pennun tulee olla vähintään kilon painoinen. No, meidän pennuilla ei rima edes notkahtanut. Jokaiselle on ruoka maistunut. Syntyessään porukan pienin oli Miisa (takana keskellä), ja edelleen se pitää perää painokisassa. Sen lukemiksi saatiin kuitenkin 1408 g, joten mitään syytä huoleen ei ole. Siitä tulee aikuisena ehkä 4,5-kiloinen. Suunnilleen saman kokoinen siis kuin emonsa.

Toiseksi hentoisin on Milla (takana oikealla takajalka Miisan kaulan ympärillä). Sille on kertynyt painoa 1490 grammaa, ja aikuisena lukemat lienevät samantyyppiset kuin Miisalla.

Monni (takana vasemmalla) sen sijaan on perinyt isot geenit. Sen paino on nyt 1700 grammaa, ja olemukseltaan se on soman nallemainen. Siihen tosin vaikuttaa varmasti myös sen tavallista paksumpi turkki.

Kaikkein selvin jättikissa on kuitenkin Rölli (edessä), jolle vaaka näytti 1987 grammaa! Siis yli 300 grammaa enemmän kuin Väinöllä saman ikäisenä. Löysin eräältä amerikkalaiselta nettisivustolta jokin aika sitten valittelua siitä, että ragdollien keskikoko on pienenemässä. Rölli kuitenkin kasvanee komeaksi pojaksi, yli 8-kiloiseksi. Sen tulevalla näyttelyuralla suuruus on pelkkää plussaa, kyseessähän on jättikissarotu. Suomen suurin kolli oli parhaimmillaan 10-kiloinen.

Ragdollit kasvavat täyteen mittaansa melko hitaasti. Vasta noin neljävuotiaana ne ovat saavuttaneet lopullisen kokonsa. Joten tarkkaa ennustetta on vielä mahdotonta antaa. Kastraateista kuitenkin tulee usein vielä muhkeampia kuin leikkaamattomista uroksista ja nartuista.

Kissanristiäiset

Tänään annoimme pennuille nimet. Koska kissalani nimessä on puutarhateema, halusin sen jatkuvan myös pentujen nimissä. Olin selaillut ahkerasti Viljelykasvien nimistöä, ja onneksi A-kirjaimen kohdalla oli runsaasti valinnanvaraa. Lopulta päädyin nimeämään pennut perennojen tieteellisten nimien mukaan. Pentujen ostajat voivat tietysti kutsua niitä ihan millä nimillä haluavat, mutta näillä nimillä ne rekisteröidään Kissaliitossa. Pojasta tuli Dollgarden's Amaranthus revonhäntä-kasvin mukaan. Poika on lisännyt painoaan reilusti ja mennyt jo kaikkien siskojen ohi. Se ei koskaan missaa aterioita ja käy vielä mamman kupillakin närppimässä kuivamuonaa. Neiti A:n nimeksi tuli Dollgarden's Alchemilla (poimulehti). Alkemistit uskoivat aikoinaan, että poimulehden keräämistä vesipisaroista voi tehdä kultaa, ja siitä kasvi sai tieteellisen nimensä. Neiti on kerännyt kasvaessaan lisää rohkeutta ja laittaa jo hyvin hanttiin siskoilleen, jotka ovat vähän väliä härnäämässä sitä. Itse se ei kuitenkaan tappeluita yleensä aloita. Neiti C:stä eli Nokitassusta tuli Dollgarden's Anemone (vuokko). Pölypallon näköinen pentu on luonteeltaan hyvin aktiivinen. Se pyrkii tekemään lähempää tuttavuutta jopa Väinön kanssa, josta muut pennut eivät juuri piittaa. Neiti D on nyt Dollgarden's Artemisia (maruna). Se on myös varsinainen Tättähäärä, joka on koko ajan joko painimassa Nokitassun kanssa tai härnäämässä kahta muuta. Se on älykäs pentu, joka viihtyy kyllä hyvin sylissäkin.

Kasvukäyrällä

Pentujen punnitseminen kuuluu aamu- ja iltarutiineihin. Syntyessään ne painoivat 84-110 grammaa. Nyt 2 viikon ja 1 päivän iässä painoa on jokaisella jo yli 300 grammaa. Nyrkkisäännön mukaan painon pitäisi nousta noin 10 grammaa päivässä. Ensimmäisen hurjan spurtin jälkeen tilanne onkin tasaantunut suunnilleen noihin lukemiin. Ainon maito on nähtävästi rasvaista, ja sitä on riittävästi. Lisäruoalla aletaan harjoitella 3-4 viikon ikäisenä, ja kun pennun paino on yli 500 grammaa, siitä tulee vähitellen pääruoka. Ragdoll-kissathan ovat yleensä isokokoisia. Urokset painavat 7-10 kg ja naaraat 4-7 kg. Suomen kookkain ragdoll-kolli painoi parhaimmillaan 10 kg olematta lihava. Myös Guinnessin ennätyskirjan painavin kissa on ragdoll - muistaakseni 13 kg. Meidän muhkea Väinömme on siis runsaan seitsemän kilon painoisena hädin tuskin keskikokoinen. Lopullisen painonsa ragdollit tosin saavuttavat vasta noin neljävuotiaana.

Massu täynnä on hyvä olla

Taistelu paikasta ruokahanan ääressä on hurjaa. Ainon kuudesta nisästä vain neljä tai viisi on aktiivikäytössä, ja niistäkin ylärivin paikat ovat aina suosituimmat. Kun parhaille paikoille mahtuu kerralla kaksi tai kolme, joku jää aina ilman, vähän kuin roomalaisessa tuolileikissä. Silloin ei auta yrittää tarjota alarivin paikkaa. Paljon houkuttelevampi on mahdollisuus syrjäyttää sisko/veli tissiltä. Pikku tassut huitovat välillä vimmatusti kaapparia kauemmaksi. Muut pennut tyytyvät yleensä odottamaan seuraavaa kattausta, mutta colourpoint-neti tunkee sinnikkäästi väliin kunnes saa tahtonsa läpi. Niinpä se ylitti ensimmäisenä 300 gramman rajan.