tiistai 24. heinäkuuta 2012

Hurjapää ja prinsessa


Vaikka siskokset ovat toistensa parhaat kaverit, niiden luonteet ja kiinnostuksen kohteet ovat huvittavan erilaiset. Jos Terttu olisi ihminen, se todennäköisesti kampailisi barbeja prinsessamekkoon pukeutuneena. Pirkko puolestaan rakentelisi legoista avaruusaluksia tai tekisi kokeita jollain pikkukemisti-pakkauksella - vaatteilla ei olisi mitään väliä.

Pihoistamme pienempää ympäröivät korkeat muurit ja pihan kaikki mahdolliset aukot on verkotettu. Niinpä kissat voivat ulkoilla siellä ilman valjaita valvotusti. Terttu on erikoistunut metsästämään erilaisia öttiäisiä. Se tekee hurjia hyppyjä milloin minkäkin pörriäisen perässä. Toivon vain, ettei se haukkaa ampiaista, sillä turvonnut suupieli ei toisi pisteitä ensi viikonlopun näyttelyssä, ja turvonneesta kitalaesta voisi olla vielä ikävämmät seuraukset. Jos ötököitä ei ole näkyvissä, Terttu mutustelee ruohoa ja poseeraa viehkeästi kameralle.

Sillä välin kun Terttu metsästää hyönteisiä, Pirkko (kuvassa) leikkii formulaa. Ensin se kiitää muutaman kerran ympäri pihaa ja kasvilavojani ajatusta nopeammin. Kun maasto on kartoitettu, se alkaa tutkia vähän vaarallisempia paikkoja. Omenapuu on iso hitti ja Pirkko olisi sen latvassa salamannopeasti, ellen olisi virittänyt kanaverkkoa esteeksi. Viikko sitten istutin viinikärhön puun juurelle, ja kärhöparka on jo kärsinyt aika pahasti pienten kynsien käyttäessä sitä kiipeilytukena. Kun Pirkko vihdoin uskoo, ettei puuta pitkin pääse ylemmäs, se siirtyy hyppelemään ruukusta toiseen. Eräs isoimmista ruukuista on täynnä vettä, mikä kiinnostaa pikkukissaa erityisesti. Varsinkin jos vesi ei ulotu aivan piripintaan, Pirkon on pakko hypätä keikkumaan sen reunalle (leveys 3 cm) ja kokeilla, ulottuisiko vettä juomaan. Vielä se ei ole molskahtanut veteen, mutta epäilemättä sekin hetki koittaa.

Terttu on selvästi ymmärtänyt, että hienon pienen kissan kannattaa välttää likaisia paikkoja. Pirkon mielestä taas kura ja rapa ovat erityisen kiinnostavia. Jos kastelen salaattipenkkiäni, Pirkko hyökkää välittömästi steppailemaan märkään multaan. Kun sadekuuro kerran yllätti kesken ulkoilun, muut kissat siirtyivät katoksen alle suojaan, mutta Pirkko jäi syöksähtelemään ympäri pihaa. Sen mielestä sadepisarat olivat tosi jännä juttu, eikä sitä haitannut tippaakaan, vaikka turkki siinä touhussa vähän kastui.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Varjona vierellä


Vaikka ragdollit ovat ihania lullukoita, kaikki niistä eivät ole sylikissoja. Osa saattaa viihtyä sylissä pitempään - varsinkin jos niitä samalla harjataan - mutta monesti ne hyppäävät pois, kun päästät irti.

Sen sijaan ragdollit ovat ehdottomasti seurakissoja. Ne haluavat olla siellä missä tapahtuu. Kun istumme iltaisin olohuoneessa katsomassa telkkaria (tai päivittämässä blogia läppäri sylissä), kissat lojuvat vieressä sohvalla ja kiipeilytelineen tasoilla. Jos lähden tyhjentämään tai täyttämään tiskikonetta, pennut haluavat ehdottomasti olla mukana. Isommille kissoille se ei enää riitä ohjelmanumeroksi, ellei ruokakuppi kilahda pöytään. Erityisen innokas aputiskari on Pirkko (kuvassa). Jos nostan se sivuun, etteivät kahvitipat likaisista kupeista tippuisi sen päälle, se on sekunnissa taas hommissa. Jos avaan jääkaapin, pennut ovat heti tutkimassa hyllyjä. Ne työntävät kuonoaan jopa pakastimen ovenrakoon, mutta sen vetokoreihin ne eivät onneksi pääse.

Viime viikolla tiskasin keittiössä käsin ison kasan muovisia kukkaruukkuja, joissa olin kasvattanut erilaisia taimia puutarhaani ja kasvimaalle. Pirkko naukui jalkojen juuressa niin vetoavasti, että hellyin poikkeuksellisesti nostamaan sen tiskipöydälle. Pikkukisua ei märkä tiskipöydä haitannut tippaakaan. Se istua nökötti hievahtamatta tiskipöydän reunalla ruukkuvuoren vieressä ja tuijotti herkeämättä tiskiharjan liikkeitä multaisessa pesuvedessä.

 Pari päivää sitten paistoin kesän ensimmäisen mustikkapiirakan. Vilkaisin ympärilleni, ennen kuin avasin kuuman uuninluukun, mutta kun käänsin selkäni, Pirkko oli salamana paikalla ja länttäsi tassunsa avoimen luukun päälle! Tönäisin välittömästi sen pois, heitin piirakkavuoan uuniin ja sieppasin pennun tutkiakseni miten tassulle kävi. Polkuanturoissa ei näkynyt jälkiä palovammasta, mutta pidin silti tassua valuvan kylmän veden alla kunnes Pirkko alkoi puolen minuutin kuluttua protestoida. Päästin sen lattialle ja tenava lähti iloisesti kipittämään ontumatta. Huh, ainakaan tassu ei vaikuttanut kipeältä... Avasin uuninluukun uudestaan ja kokeilin, kuinka kuumaan kohtaan tassu oli osunut. Yllätyksekseni sisäpuolen lasi oli luukun reunassa vain lämmin. Tällä kertaa kävi hyvä tuuri, mutta tapahtuma oli itselleni hyvä muistutus siitä, että pentujen kanssa pitää olla todella tarkkana. Ne todella ehtivät joka paikkaan!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Hyvässä seurassa


Pentujen rekisterikirjat tulivat vihdoin viime viikolla. Jännitys alkoi jo kohota, sillä Kissaliiton toimisto jäi kuun vaihteessa kesälomalle. Viime metreille asti tuli rekisteröintipapereihin täydennyspyyntöjä - jopa dokumenteista, jotka Kissaliittoon oli lähetetty jo vuosia sitten.

Kuvassa on Pirkon sukutaulu, mutta nimeä ja sukupuolta lukuunottamatta Tertun ja Unskin rekisterikirjat ovat aivan samanlaiset. Jokaisella rotukissalla kuuluu olla rekisterikirja, josta voi nähdä sen esivanhemmat. FiFeen kuuluvan Kissaliiton rekisterikirjoihin on merkitty neljä polvea taaksepäin. (Kuvaa klikkaamalla saat sen suurennettua lukukelpoiseksi.) Ellei kissalla ole rekisterikirjaa, se on ulkonäöltään rotukissaa muistuttava kotikissa. Kissanpennut rekisteröidään pian syntymän jälkeen ennen luovutusta. Myöhemmin kissaa ei enää voi rekisteröidä, ellei rotu hyväksy uusia, rodunmukaisia kissoja noviiseina, kuten esimerkiksi eurooppalaisessa rodussa tehdään. Ragdolleihin ei noviiseja kuitenkaan oteta.

Kissan nimen alkuosa (Dollgarden's) on kasvattajanimi, joka tulee kaikille samassa kissalassa syntyneille pennuille. Toinen nimi (Campanula) on kasvattajan kissalle antama rekisterinimi. Moni kasvattaja nimeää pentueet aakkosjärjestyksen mukaisesti, mutta nimi voi noudattaa myös jotakin teemaa. Esimerkiksi kollipoikamme Eurovisions San Francisco tulee kissalasta, joka nimeää pentunsa euroviisukappaleiden mukaan.

Nimen edessä tai yläpuolella on sen kissanäyttelyssä saavuttama titteli. Monni on Grand International Champion (GIC) ja pentujen isä Mino on Champion (CH). Rekisterinumeron edessä on maatunnus. FI tai FIN tarkoittaa Suomea, mutta pennuilla on sukujuuria mm. Tanskassa (DK), Tsekissä (CH), Ruotsissa (S) ja Hollannissa (NL). Siitoskissoja tuodaan usein ulkomailta, sillä ienessä populaatiossa kaikki kissat olisivat muuten pian sukua toisilleen.
Nykyään rekisterikirjoihin merkitään nähtävästi myös vanhempien HCM-status (HCM = Hypertrofic Cardio Myopathy), eli tieto siitä, kantavatko ne geeniä, joka aiheuttaa ragdolleissa ja muutamassa muussa kissarodussa esiintyvää sydänsairautta. Kumpikaan tämän pentueen vanhemmista ei kanna HCM-geeniä, mutta kannattaa muistaa, että on myös muita sairauksia aiheuttavia geenejä, joita ei pystytä toteamaan geenitesteillä. Jos huono tuuri käy, kaksi resessiivistä eli väistyvää geeniä napsahtaa yhteen ja aiheuttaa jonkin ikävän sairauden. Aivan kuten ihmisilläkin. Pentujen esivanhempien ei kuitenkaan tiedetä sairastaneen perinnöllisiä sairauksia.

Pentujen emon veriryhmää ei jostain syystä ole merkitty rekisteriin. Olenkohan unohtanut merkitä sen lomakkeeseen? Monni on veriryhmältään B, mutta tällä on merkitystä vain, jos kissaa käytetään kasvatukseen. Kissojen veriryhmät periytyvät eri lailla kuin ihmisten, sillä A- ja B-kissoille ei voi syntyä AB-pentua. A-veriryhmä on yleisin, joissakin roduissa on myös B-veriryhmää ja kaikkein harvinaisin on AB.