Keskiviikkona 14.8. Sinikka päätti vihdoin synnyttää. Jo edellisenä päivänä olin rientänyt yhden aikoihin kotiin etätöihin, kun mamma oli kuulemma kehrännyt tauotta ja etsinyt synnytyspaikkaa. Koko iltapäivän olin istunut pentulaatikon vieressä lattialla. Välillä tehnyt töitä läppäri sylissä, välillä hieronut synnyttäjän selkää. Kello viideltä Sinksu oli hypännyt laatikosta ja ilmoittanut, että se oli sitten siinä. Nyt voisi palata takaisin muiden seuraan.
Seuraavana päivänä oli kuitenkin tosi kyseessä. Ensimmäinen pentu syntyi iltapäivällä varttia yli kolmen ja viimeinen illansuussa puoli kuudelta. Ensisynnyttäjä tiesi täsmälleen, mitä sen piti tehdä, ja kaikki sujui loistavasti. Minulle jäivät lähinnä paperityöt: merkitsin muistiin, koska pentu syntyi, mitä se painoi ja mikä sen sukupuoli oli. Lisäksi tein hännänpäähän kynsilakalla merkin erottaakseni ne myöhemmin toisistaan. Jotta emo ei turhaan huolestuisi, en uskaltanut ottaa pentuja pois laatikosta, vaan suoritin punnituksen pienellä keittiövaa'alla laatikon nurkassa. Samalla yritin tähyillä, miltä hännän alla näytti.
Ainoa keino erottaa tyttö- ja poikapentu on arvioida kahden reiän väliä. Poikapennulla se on pari milliä pitempi kuin tytöllä. Aiemmissa pentueissani pojilla on lisäksi näkynyt selvästi pikku nappulat kahden reiän välissä. Tällä kertaa niitä ei erottunut, ja se vei ensimmäisen kerran kasvattajauralla määrityksen harmillisesti harhaan.
Julkistin facebookissa viiden tyttöpennun syntymän, keräsin onnittelut ja hämmästelyt tasaisesta sarjasta. Ja koko ajan jossain mielen sopukoissa oli epävarma olo - olinkohan sittenkään arvannut oikein? Seuraavina päivinä tutkin pentuja tarkemmin paremmassa valossa ja epäilykseni kasvoivat. Lauantaina kymmeniä pentueita kasvattanut kaverini Eila käväisi meillä ja vahvisti uuden arvioni: kolme poikaa ja kaksi tyttöä!
Hävetti ja nolotti! Olisin edes pitänyt suuni kiinni kunnes olin katsonut tarkemmin. Mutta Eila lohdutti ja kertoi tietävänsä tapauksia, joissa kissan oikea sukupuoli on selvinnyt vasta aikuisena näyttelyssä, parin sertin jälkeen. Onneksi niin pitkälle ei ehditty tällä kertaa...
Tärkeintä kuitenkin on, että tenavat jakselevat mainiosti. Ne mönkivät uutterasti emon ympärillä maitohanaa etsien, ja nähtävästi hyvällä menestyksellä, sillä viiden päivän aikana jokainen on lähes tuplannut painonsa. Mutta siitä kerron enemmän myöhemmin.
