Korkatkaa skumppapullo!

Joka pentueessa on yleensä joku jästipää, joka ei millään meinaa käsittää syömisen etuja. Mutta tässä pentueessa kaikki kolme ovat yhtenä mirrinä olleet mammanmaitolinjalla. Ne ovat käyneet nuuhkaisemassa lautaselle aseteltuja herkkuja ja kääntyneet sitten nyrpistellen pois. Pahaa...

Kun on oikein ollut nälkä, ne ovat syöneet yhdellä tai kahdella aterialla, mutta sitten taas seuraavalla ei mikään ole meinannut kelvata. Ne ovat olleet kuin nirsoja lapsia. Näykitään vähän, mutta lopetaan heti parin suupalan jälkeen. Eiväkä niihin tehoa edes uhkailu, kiristys tai lahjonta.

Jotta kasvu pysyisi normikäyrällä, olen joutunut käyttämään lempeitä pakkokeinoja: froteepyyhe syliin vaatteiden suojaksi, pentu vasempaan käteen tukevaan otteeseen, oikean käden etusormeen nokare penturuokaa, peukalolla ja keskisormella varovasti suu auki ja etusormella nokare kitaan. Muutaman nokareen jälkeen koitetaan, haluaisiko tenava nuolla ruoan sormesta - aha, ei halua. Siis jatketaan. Ja samalla takatassujen neulanterävät pikku kynnet raapivat rannettani.

Tämä operaatio on toistunut kaikille kolmelle neljä kertaa päivässä neljän viikon ajan. Onneksi meitä on ollut remmissä kaksi.

Vasta nyt, kun seitsemän viikkoa tuli täyteen, pennuille on vihdoin valjennut syömisen idea. Kun laitan lautasen eteen, kaikki ryntäävät innoissaan sen kimppuun, ja alkaa kuuluva maiskutus. Itse istun vain vieressä ruokapurkki kädessä ja lisään sitä lautaselle, jos kysyntää on odotettua enemmän. Toki sekoitan penturuoan joukkoon vielä varmuuden vuoksi hiukan hyla-kermaviiliä, koska se vaikuttaa olevan niille mieluista. Unski saa myös alkupaloiksi muutaman rakastamansa paistetun kananpalan, jotta se varmasti pääsee vauhtiin syömisen kanssa. Sen jälkeen menee jo monipuolisempi penturuokakin. Pennuille ei näet riitä pelkkä liha, sillä siitä ne eivät saa kaikkea tarvitsemaansa ja niiden luusto voi jäädä hauraaksi.

Juuri tästä haaveilin viime viikkoina pienten hampaiden pureskellessa etusormeeni reikiä. Kuinka elämä voikaan olla taas helppoa!

Vilskettä ja vilinää

Tänään pennut täyttivät neljä viikkoa, ja nyt on alkanut pentuajan paras vaihe. Tenavat liikkuvat jo melkoisen ketterästi ja tutkivat pikkuhuonetta innokkaasti. Paljaalla lattialla takajalat välillä lipsahtavat sammakkoasentoon, mutta maton päällä tulee houkutus yrittää jopa loikkaa! Usein se tosin päättyy muksahdukseen tai kellahdukseen, mutta siitä viis. Takaisin jaloilleen ja taas eteenpäin.

Kiipeilytelineen alaosan rengas ei ole kiinnostanut aiemmin kissojamme lainkaan, mutta nyt Monni-emo on todennut se hyväksi vahtipaikaksi. Sieltä se voi tarkkailla koko pesuetta ja välillä syöksähtää eteen, jos joku yrittää tunkeutua esimerkiksi ahtaaseen rakoon pentulaatikon ja seinän välissä tai jää nuokkumaan vesikupin päälle sen näköisenä, että kohta sukeltaa.

Pentujen ruokaharjoitukset jatkuvat. Tytöt ovat vielä sitä mieltä, että suuhun ruiskutettava mössö on yökkiä, mutta Unski vetää sitä jo tyytyväisenä silmät ummessa. Se nuolee puuroa myös lusikasta ja siirtyy toivottavasti pian ruokailemaan lautasen ääreen. Joka pentueessa osa pennuista hoksaa homman nimen nopeasti, osa taas pullikoi vastaan pitempään. Kaikki kuitenkin oppivat syömään kiinteää ruokaa lähiviikkoina. Yksikään ei jää riippuvaiseksi mamman nisästä.

Hyvin maistuu

Pikkukissojen makumieltymykset alkoivat tulla esiin jo pari viikkoa sitten. Useimmat niistä syövät hyvällä halulla Royal Caninen BabyCat-moussea - paitsi Sinikka. Se on päättänyt olla iso tyttö, joka syö vain seuraavan ikäryhmän Kitten-lihapaloja. Niiden makuun se pääsi, kun jouduimme parina päivänä tarjoamaan niitä ennen kuin pääsimme eläinruokakauppaan täydentämään BabyCat-varastoamme. Nyt sitten viiden pennun kesken jaetaan joka ruokailulla yksi moussepurkki ja Sinikalle avataan lihapalapussi. Jos mousse häviää nopeasti lautaselta, muutkin saavat täydennystä Sinikan pussista. Lisäksi Aamu ja Pinky käyvät välillä kuivaruokakipolla mussuttamassa Kitten-ropoja, joita niille on koko ajan tarjolla. Pojat sen sijaan eivät ropoista ole kiinnostuneita.

Pikkuhiljaa alamme harjoitella myös jauhelihalla, jotta tenavat oppisivat monipuolisesti makuihin. Kissoistahan tulee helposti aikamoisia nirsoilijoita, joille kelpaa vain tietty lempiruoka.

Heikot eväät

Vaikka pentublogi alkaa uhkaavasti kallistua ruokailublogiksi, käsittelen aihetta vielä kerran. Miisa on tähän asti kieltäytynyt sinnikkäästi syömästä pelkkää kuivamuonaa. Olen totuttanut sitä murojen makuun jauhamalla niitä sen märkäruoan päälle. Koska koulutus ei ole tästä oikein edennyt, päätimme tänään katsoa, pitääkö päätös myös nälkäisenä.

Pennut saivat aamiaiseksi märkäruokaa klo 9 ja sen jälkeen lautasilta löytyi vain kuivamuroja. Muut kävivät napsimassa niitä puolen päivän jälkeen, mutta Miisa vain tapitti silmiin ja naukui parempaa. Ei herunut. Kun kello lähestyi kolmea, Miisa alkoi taas kieppua keittiössä vaatimassa ruokaa. Nostin sen murolautaselle. Ei kelvannut. Iiiii-i-i.... Nostin sen taas murolautaselle. Tällä kertaa se nuuhki vähän pitempään, mutta kääntyi sitten pois ja iiiiiiii-i-i-i... Nostin sen kolmannen kerran lautaselle, ja nyt nälkä voitti. Miisa alkoi nöyränä tyttönä mussuttaa muroja. Ensi viikolla vähennän pikkuhiljaa murojen jauhamista. Tavoitteena on, että murot menevät sellaisenaan alas, kun Miisa ja Milla lähtevät uuteen kotiinsa perjantaina.

Mä haluun muroja

Ruokajärjestelyt alkavat vakiintua. Kun laitan lautaselle neljä nokaretta Baby Cat moussea, Alchemilla ja Amaranthus lipittävät yleensä oman osansa samantien. Sen jälkeen levitän syliini housujen suojaksi pikkupyyhkeen ja nostan sen päälle lautasen ja Artemisian. Ensin se nyrpistelee ruoalle, mutta kun olen tunkenut ensimmäisen nokareen sen suuhun, se lipittää loput sapuskasta innolla - kunhan tarjoan sen sormistani!

Olen kovasti yrittänyt osoittaa, että lautasella on ihan samaa ainetta kuin sormissani, mutta vielä asia ei ole mennyt jakeluun. Kunhan Aino sulkee maitohanansa lopullisesti, alkaa Artemisialla tiukka "syö lautaselta tai kärsi nälkää" -koulu. Anemone puolestaan on päättänyt, että kuivamurot maistuvat paljon paremmilta kuin mousse. Se nielee pitkin hampain nokareet, jotka tungen sen suuhun ja nuolee vähän mössöä sormistani. Sen jälkeen se alkaa kiemurrella otteessani siihen malliin, että nyt riitti. Kun se pääsee lattialle, se suuntaa murokupille, eikä haittaa yhtään, vaikka mamma olisi samaan aikaan ruokailemassa. Anemone kyllä raivaa itselleen siihen tilaa.

Ei mulla oo nälkä

Olen yrittänyt koko viikon saada pentuja innostumaan Whiskas Juniorin pieniksi murekepaloiksi prässätystä märkäruoasta. Mamman nisän imemiseen tottuneet kisut eivät kuitenkaan ole vielä oikein tajunneet kiinteän ruoan syöntitekniikkaa, ja palat ovat putoilleet suusta jopa Pojalta, joka syö niitä sentään vapaaehtoisesti. Niinpä kävin ostamassa lisää Royal Caninen BabyCat-moussea, jota on helppo nuolla suuhun. Poika innostui siitä kovasti, ja mussuttaa sitä nyt äänekkäästi maiskuttaen suoraan lautaselta. Nokitassu syö sitä vaihdellen - välillä hyvin, mutta aina ei maistu. Neiti A nielee kiltisti kaiken mitä tungen sen kitaan, mutta Neiti D panee kiihkeästi kampoihin. Sitä ei kiinnosta kiinteä ruoka ollenkaan ja se yrittää pyristellä irti otteesta kuin yrittäisin myrkyttää sen. Mutta pian Aino alkaa itse vierottaa pentuja ja vähentää maitotarjoilua, joten eiköhän Neidi D:n mieli vielä muutu. Harva kissanpentu on nääntynyt nälkään ruokalautasten äärellä.

Yäk, en syö!

Tänään alkoi harjoittelu lisäruoalla. Laitoin pehmeää pentumoussea neljäksi pikku nokareeksi lautasen eri puolille - ketään ei kiinnostanut. Seuraavaksi otin pennun kerrallaan käsittelyyn ja tarjosin moussea suoraan etusormesta, jota heiluttelin suun ja kuonon edessä. Vain Neiti A alkoi nuolla sormea. Sen sijaan pentujen vinkunan paikalle houkuttelema Aino nuoli moussen lautaselta viimeistä murua myöten. Sen mielestä se oli parasta ruokaa ikinä! Aika yllättävää, sillä yleensä Ainolle kelpaavat vain kastikkeelliset Shebat ja kananmakuiset kuivamurot. Kun lautanen oli putipuhdas, Aino tuli nuolemaan sormiani kilpaa neiti A:n kanssa. Toisella harjoituskerralla myös Poika kiinnostui moussesta, mutta neidit C ja D vain nyrpistelivät edelleen.

Ainon edellisen pentueen poika söi heti kiltisti kaiken mitä eteen laitettiin, mutta tytölle jouduin työntämään penturuokaa ensin väkisin muru kerrallaan suuhun ennen kuin se tajusi yhteyden ruoan ja hyvän olon välillä ja alkoi syödä vapaaehtoisesti. Jos tämän pentueen nirppanokille ei parin päivän sisällä ala maistua, joudun taas ottamaan samat tiukat menetelmät käyttöön.