Tähän mennessä kissalassamme on kaikki mennyt hyvin ja kantaemomme Aino on ollut loistava äiti. Mutta nyt sain muistutuksen, että mikään ei ole itsestään selvää.
Pääsiäisyönä syntyi Ainon vanhemman tyttären Monnin ensimmäinen, jättisuuri pentue. Kahdeksasta pennusta kaksi oli menehtynyt jo kohdussa. Loput kuusi olivat reippaita, vaikkakin suuren määrän vuoksi tavallista pienempiä. Alku näytti lupaavalta, mutta parin päivän kuluttua kolmen pennun elinvoima hiipui, eikä edes eläinlääkäri valitettavasti pystynyt niitä auttamaan.
Synnytys oli raskas kokemus myös Monnille, joka stressaantui niin, ettei muutamaan päivään kestänyt pentujaan tai niiden vikinää ollenkaan. Keinoruokimme vauvoja vuorokauden ympäri 3-4 tunnin välein ja tarkkailimme niiden painonnousua herkeämättä. Pikkuhiljaa sain Monnin hyväksymään yhden pennun kerrallaan nisälle, kun se sai maata sylissäni ja rapsuttelin ja juttelin sille rauhoittavasti samalla. Muut pennut olivat sillä aikaa viereisessä huoneessa, ettei niiden vikinä hermostuttanut emoa.
Eilen näytti siltä, että tilanne olisi lauennut. Monni hyväksyi vihdoin kaikki pennut yhtä aikaa ympärilleen ja hoiti niitä äidillisesti pentulaatikossa. Se ei ehkä kuitenkaan osannut rentoutua itse riittävästi, ja tänään stressin merkkejä alkoi taas näkyä. Harjoittelemme siis jälleen yhdellä pennulla kerrallaan. Muuten tenavat ovat pirteitä ja reippaita, ja niiden paino on noussut mukavasti.
Yksi pennuista on poika ja kaksi tyttöjä. Poika syntyi ensimmäisenä ja sen kutsumanimi on Uno eli Unski. Tyttöjen kutsumanimet ovat Pirkko ja Terttu. Pirkon häntämerkkeinä on kolme punaista kynsilakkatäplää, joten sitä kutsuttiin ensin kolmipiste-pirkoksi, mutta nimillähän on aina taipumus lyhentyä helpompaan muotoon. Terttu sai nimensä Pirkon peesissä yksinkertaisesti "olkoon sitten vaikka..." -menetelmällä.
Tsemppiä Monnille, Unolle, Pirkolle ja Tertulle!
VastaaPoista