maanantai 28. joulukuuta 2009

Näyttelyuralla

Pennuista tulee nyt kyselyjä lähes päivittäin. Vapaana on siis enää poika, Dollgarden's Amaranthus (kuvassa). Se on sekä kuvioltaan että muodoiltaan kaikin puolin niin onnistunut yksilö, että haluaisin löytää sille ostajan, joka on valmis käymään sen kanssa myös näyttelyssä edes sen verran, että pojalle saadaan champion-titteli. Aino-emon tittelin saamiseen tarvittiin kolme lauantaita puolen vuoden aikana. Koska pojassa on niin hyvää potentiaalia, sen hintakin on hiukan korkeampi, 750 euroa. Lemmikkitason pennut maksavat 650 euroa.

Näyttelykissan hoito ei eroa normaalista hyvästä hoidosta oikeastaan muuten kuin että kissa pitää pestä ennen näyttelyä. Meillä kaikki kissat syövät laadukasta kissanruokaa ja ne saavat säännöllisesti rokotukset riippumatta siitä näyttelytetäänkö niitä vai ei.

Näyttelypäivä alkaa aamulla noin kahdeksan aikoihin. Ensimmäiseksi eläinlääkäri tarkastaa nopeasti jokaisen tulijan ja varmistaa, että sillä ovat rokotukset voimassa eikä mitään tarttuvia sairauksia. Sen jälkeen saadaan näyttelynumero ja etsitään samalla numerolla merkitty häkki. Kissa odottaa vielä kuljetuslaatikossa, kun omistaja pyyhkii häkin desinfiointiaineella varmuuden vuoksi ja ripustaa 60x60 cm kokoisen häkin reunoille mittojen mukaan ompelemansa verhot sekä pohjalle pehmustetun alustan. Moni asentaa häkkiin myös kissan riippumaton tms., mutta me olemme pitäneet toistaiseksi rekvisiitan minimissä. Lisäksi häkkiin asetetaan pieni hiekkalaatikko, vesikuppi ja ruokakuppi kuivamuroille. Tosin ainakaan Aino ei ole näyttelyjännitykseltään juuri syönyt tai pissannut.

Kissat on jaettu eri tuomareiden arvosteltaviksi rodun, kuvion ja värin mukaan. Seuraavaksi omistaja alkaa pitää silmällä, koska oman kissan vuoro tulee. Tämä on suhteellisen helppoa, sillä jokaisen tuomarin vieressä on isolle paperille merkitty tälle tulevien kissojen näyttelynumerot, jotka vedetään yli sitä mukaa kuin kissa on arvioitu. Omalla vuorollaan omistaja nostaa kissan arviointipöydälle ja tuomari alkaa tutkia sitä. Usein tuomari on muualta kuin Suomesta, joten arviointi tapahtuu englanniksi. Arvioinnissa kissa saa pisteitä väristä, kuviosta, turkin kunnosta, pään muodosta, silmien muodosta ja väristä, korvien sijoittumisesta ja muodosta jne.

Samassa aikuisten luokassa kilpailevista tuomarin mielestä paras kissa saa sertin. Aino-emo sai joka näyttelystään sertin. Tuomari kirjoittaa arvionsa myös lapulle, jonka saa näyttelytodistuksen mukana itselleen. Monen tuomarin käsiala on tosin niin vaikeaselkoista, että koukeroiden lukeminen jälkeenpäin on työlästä. Kannattaa siis kuunnella, mitä tuomari sanoo.

Parhaita kissoja tuomari pyytää odottamaan vielä hetken kunnes luokan (aikuiset, kastraatit, nuoret jne) tai värin kaikki kissat on arvioitu. Sen jälkeen hän valitsee luokkien ja värin parhaat kissat ja ilmoittaa oman suosikkinsa paneeliin, jossa valitaan koko näyttelyn parhaat kissat. Arvioinnin jälkeen kissa viedään takaisin omaan häkkiinsä ja omistajalla alkaa odottelu. Sen aikana on hyvä käydä syömässä, tutkimassa paikalla olevien eläintarvikekauppiaiden kojut ja tutustumassa muihin kissanomistajiin. Helpoimmin pääsee keskustelunalkuun ihailemalla jonkun kissaa. Kukapa ei suhtautuisi sellaiseen positiivisesti!

Kun tuomarit ovat saaneet kaikki kissansa arvosteltua, he kokoontuvat ison pöydän ääreen ns. paneeliksi. Assistentit tuovat eri tuomarien suosikit ryhmä (uros, naaras, kastraattiuros, kastraattinaaras, nuori, pentu) kerrallaan arvostelupöydille ja kaikki tuomarit yhdessä äänestävät näyttelyn parhaasta. Tätä seuratessa iltapäivä kuluukin rattoisasti. On mielenkiintoista seurata, osuvatko tuomarien mieltymykset yhteen omien kanssa.

Näyttelystä saa lähteä kissan kanssa kotiin vasta kun siihen annetaan lupa, eli yleensä noin klo 18.30-19. Päivä on siis pitkä, mutta antoisa. Ennen lähtöä täytyy vielä muistaa käydä noutamassa kissan saama todistus arvosteluseteleineen sekä sen saama ruusuke.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti