torstai 7. tammikuuta 2010

Mä maistan sulta vähän

Kaikki pennut syövät jo itse suoraan lautaselta ilman aiempia syöttö- ja sormitemppuja. Olen nyt alkanut sotkea Baby moussen sekaan vähän kiinteämpää Whiskas Junioria. Muille sekoitus meni sellaisenaan, mutta Artemisia (toinen oikealta) siivilöi ensin Whiskas-palat erikseen ja söi vain moussen. Tänään töistä palatessani sillä oli ilmeisesti kovempi nälkä, koska sekä mousse että palat upposivat yhtälailla.

Artemisia on selvästi sitä mieltä, että muut saavat aina jotain parempaa. Syödessään se vilkuilee koko ajan sisarusten annoksia, tunkee heti tilaisuuden tullen kuononsa väliin ja alkaa pistellä vieruskaverin ruokaa, vaikka omaakin olisi vielä jäljellä. Monni on ainoa, joka pystyy tässä kisassa pitämään puolensa. Se pistää etutassunsa tukevasti tanaan ja puskee otsallaan rosvon pois. Huvittavinta on se, että Artemisialle ei kuitenkaan kelpaa ruoka, elleivät kaverit ole vielä ehtineet keittiöön. Annoksen valitseminen vapaasti on kai ihan tylsää. Paljon hauskempaa on pihistää muiden nenän alta.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Eno on idoli

Vanhin kissamme Väinö on seitsemänkiloinen, utelias ja vähän yksinkertainen kastraattikolli, joka ilmestyy salamannopeasti paikalle, kun ruokaa on jaossa. Pennut fanittavat Väinöä kuin rock-tähteä. Kaikki mitä eno tekee, on cool.

Tänään Monni ja Artemisia nyrpistelivät, kun laitoin päivällismössön niiden eteen tavanomaisella matalalla teevadilla. Ei ollut nälkä, eikä ruoka kiinnostanut. Mutta kun siirsin saman mössön syvempään kuppiin, josta Väinö tavallisesti syö, ruokahalu heräsi välittömästi. Väinön ansiota taitaa olla myös se, että pennut oppivat sisäsiisteiksi todella nopeasti. En itse ollut lainkaan tyytyväinen, kun Väinö kävi kusaisemassa pentujen hiekkalaatikkoon kun silmä vältti. Pennut kuitenkin oppivat näköjään matkimalla, sillä hyvin nopeasti Väinön megapissojen vierestä alkoi löytyä pikkuliruja.

Väinö ei itse ihailusta juuri piittaa. Se kyllä sietää kärsivällisesti sen, että pennut tungeksivat sen kylkeen päiväunille ja hyppelevät sen hännän päälle tai selkään. Välillä se kuitenkin selvästi kyllästyy temuamiseen ja painuu jonnekin kauemmaksi huilimaan. Yksi sen suosikkipaikoista on pentulaatikko, sillä siellä tenavia ei ole tavattu enää pitkään aikaan.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Lääkäritädin luona

Kävimme tänään koko kissalauman kanssa rokotuksessa. Aino inhoaa automatkoja ja naukui siksi laatikossaan takapenkillä surkeasti koko parinkymmenen minuutin matkan ajan. Jokin pennuista huolestui siitä ja yltyi myös miukumaan. Kylmästä konsertti tuskin johtui, sillä auto oli lämmitetty etukäteen. Lisäksi heitin fleecepeiton kantolaatikon päälle varmuuden vuoksi.

Lääkärin luona Aino yritti taas painautua pöydän läpi, Väinö sen sijaan ilmaisi vastalauseensa ainoastaan silloin, kun lääkäri yritti rapsuttaa hammaskiveä sen takahampaista. Sain neuvon hankkia samanlaisen välineen kotiinkin ja rapsutella hampaita itse. Tuskin tulee onnistumaan... Niin tiukkaan otteeseen Väinöä ei saa kahlittua, ettei se pääsisi kiemurtelemaan irti jostain niin kenkusta toimenpiteestä. Ensi käynnillä pyydän lääkäriltä sille kunnon tripin, jotta hampaat voidaan putsata rauhassa.

Pennut eivät inahtaneetkaan rokotuspiikistä, eikä lääkäri löytänyt niistä mitään huomautettavaa. Amaranthus tosin hiukan rääkäisi, kun täti näpelöi peräpäätä yrittäessään tutkia, ovatko kivekset laskeutuneet. Toinen nuppineulanpään kokoisista nappuloista kuulemma oli, toinen oli vasta matkalla. Pyysin samalla vastaanottoapulaisena toimivaa kissatuomari-Kristiinaa vilkaisemaan Monnia (Anemone) ja Amaranthusta, joille kaavailen näyttelyuraa. Monnin korvat olivat kuulemma todella kauniit ja hyvin sijoittuneet, eikä Arskan profiilikaan näyttänyt liian suoralta, niin kuin olin jo ehtinyt ounastella. Lisäksi sain vinkin hoitaa Ainon pureskeltuja nisiä hydrokortisonivoiteella ja vetää päälle sukkahousun lahkeen tai t-paidan pitkän hihan. Täytynee etsiä Ainolle sopiva kotelomekko jo tänään, niin se estää myös pikku vampyyrien hyökkäyksiä ja nisät alkavat toivottavasti pian parantua.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Pesujonossa

Pennuista on kehittymässä aivan rodulleen tyypillisiä sohvaperunoita. Kun niitä väsyttää, ne yleensä sammuvat sohvatyynyjen viereen uinailemaan. Aika usein Aino huomaa tilaisuutensa tulleen ja tulee pesemään jokaisen nassun ja pyllyn vuorotellen. Jos nukahtamisesta on kulunut vasta vähän aikaa, pennut jatkavat uniaan. Muussa tapauksessa ne heräävät, ja riehutunti alkaa taas. Jos Aino pysäyttää jonkun pennuista pesua varten kesken riehumisen, se rimpuilee ihan samalla tavalla kuin ihmislapsi. Kun mamma painaa tassulla pentua lattiaan päästäkseen putsaamaan sen mahaa, pentu raapii samalla hillittömästi takajaloillaan emon naamaa. Vieläkään ei ainuttakaan naarmuista kuonoa tai repaleista korvaa ole näkynyt, mutta selvästi Ainolta välillä hiukan kärähtää käämit. Kurinpalautuksena se ottaa pennun tiukasti pihteihin etutassuillaan ja rapsuttaa sitä takatassuillaan. Kuulostaa pahalta, mutta pentu ei ole moksiskaan.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Mikä maksaa?

Hämmästyttävän moni on edelleen sitä mieltä, ettei rotukissa saisi maksaa juuri mitään, kun maatiaiskissojakin saa ilmaiseksi. No, näiden ihmisten kannattaa varmasti sitten valita se maatiaiskissa...

Ennen kuin rotukissan pentu on 12-viikkoisena valmis luovutettavaksi uuteen kotiinsa, se on tuottanut kasvattajalleen jo yllättävän paljon kustannuksia:
- Pentujen isän omistaja saa joka pennusta astutusmaksuna kollin näyttelymeriiteistä riippuen vähintään 100 euroa.
- Pennut käyvät Kissaliiton määräyksen mukaisesti kahdesti rokotettavana eläinlääkärillä ja sitä ennen ne madotetaan emolta mahdollisesti saamiensa sisäloisten varalta. Samalla lääkäri tarkastaa niiden terveydentilan. Terveydenhoitoon kuluu yhteensä noin 100 euroa/pentu.
- Emokissa tarvitsee odotuksen ja imetyksen aikana noin tuplasti ruokaa tavanomaiseen verrattuna ja pennut tarvitsevat tavallista kissanruokaa kalliimpaa penturuokaa kolmen viikon iästä lähtien. Myös kissanhiekkaa kuluu paljon. Näistä kertyy kustannuksia noin 80 euroa/pentu.
- Pentujen rekisteröinti kissaliitossa ja siitä saatava virallinen rekisterikirja maksavat 18 euroa/pentu.
Pakollisia kiinteitä kuluja tulee siis noin 300 euroa/pentu. Ja jos jotain menee pieleen ja emo tarvitsee keisarileikkauksen synnytyksessä tai jos pennut saavat vaikkapa ripulin ja tarvitsevat sen vuoksi eläinlääkärin apua, kustannukset kohoavat nopeasti. Lisäksi kasvattaja on sekä emon tiineysajan että pentujen synnyttyä yhteensä viisi kuukautta hyvin kiinteästi kotona. Ei lomamatkoja, ei pitkiä illanviettoja ystävien luona, ei joululomaa Lapissa, juhannusta tai kesälomaa mökillä jne. Sen sijaan kasvattaja herää joka aamu parikymmentä minuuttia tavallista aikaisemmin ehtiäkseen ruokkia kaikki nirsoilevatkin pennut ja siivota hiekkalaatikon ennen töihin lähtöä. Illat kasvattaja leikkii pentujen kanssa, jotta ne olisivat kunnolla sosiaalistuneet, lempeitä ja ihmisystävällisiä ennen muuttoaan uuten kotiin.

Maatiaiskissojen pentuja ei yleensä ole rokotettu tai madotettu. Eläinlääkäri ei ole vilkaissutkaan niitä, ja niiden saama ruoka on saattanut olla mitä sattuu. Niinpä ne saattavat kärsiä uuteen kotiin tullessaan vajaaravitsemuksesta, loisista ja mahdollisesti jopa ikävistä tartuntataudeista. Niiden kanssa ei ole välttämättä leikitty, jolloin ne eivät ole tottuneita ihmisiin ja ne saattavat käyttäytyä pelokkaasti tai aggressiivisesti.

Jos rotukissan ostaa kodinomaisissa olosuhteissa kasvaneesta pentueesta, voi olla melko varma, että pentu täyttää odotukset. Laadulla on kuitenkin hintansa. Maatiaispennun hankkija pelaa enemmän tuuripeliä. Kissa saattaa osoittautua terveeksi ja kiltiksi - tai sitten pennun uusi omistaja huomaakin saaneensa jotain ihan muuta kuin halusi.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Mauvaara

Ragdollit ovat luonteeltaan hyvin seurallisia ja uteliaita, eivätkä pennut tee tästä poikkeusta. Kun vähänkään vaikuttaa siltä, että jotain mielenkiintoista on tapahtumassa, 16 pientä tassua tepsuttaa kiireesti paikalle. Erityisen innokkaasti ne seuraavat työskentelyä tietokoneella. Näppäimien naputtelu on niiden mielestä vastustamattoman jännittävää. Niinpä sähköpostit saattavat lähteä ennen aikojaan ja tekstiin voi tulla väliin kissakieltä, kun pennut osallistuvat työskentelyyn.

Nykyään on myös pakko katsoa tarkkaan, mihin astuu, sillä jalkojen välistä voi yhtäkkiä syöksähtää salamannopea karvakuula. Taaksepäin ei kannata koskaan astua, ja ovi pitää avata hyvin varovasti, sillä hyvin usein sen takana loikoilee yksi tai useampi pentu odottelemassa. Ja ovi pitää myös sulkea yhtä varovasti, sillä yksi riehuremmin lempileikeistä on työntää tassua saranapuolen raosta ja haroa toisella puolella olevia sisaruksia.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Pentujen T.i.l.a

Pennut pyörivät nyt ihan joka paikassa pitkin taloa. Mitään vahinkoa ne eivät ole aiheuttaneet huonekaluille, mutta koriste-esineiden järjestystä ne ovat stailanneet innoissaan mieleisekseen. Olohuoneessamme seinässä on joskus aikoinaan akvaariota varten tehty syvennys. Meillä ei ole kaloja, joten syvennyksessä on tyttärien ylioppilaskuvien lisäksi eri puolilta maailmaa hankkimiani käsitöitä, ruukkuja, rasioita yms. Jouluisin syvennyksessä on esillä myös tonttukokoelmani, joka on pentujen mielestä tavattoman kiehtova. Vaikka kuinka yrittäisin koota tontut mahdollisimman tiiviiksi muodostelmaksi, väliin mahtuu aina muutama pikku tassu tepastelemaan. Niiden sisustusprojekti on valmis vasta, kun ainakin kelkkatonttu kynttilöineen ja hiihtävä tonttu on saatu kumoon.