Nyt ne meni

Tänään lähtivät Miisa ja Milla Vuosaareen. Rölli matkusti jo keskiviikkona Hollolaan. Koti tuntuu hiljaiselta ja tyhjältä, kun lauma pikkukissoja ei leiki formulaa olohuoneessa. Monni jäi Ainon kanssa sohvalle huilimaan ja näytti pieneltä ja yksinäiseltä. Tosin oikeasti se ei taida paljon piitata. Parhaillaan Monni yrittää yksinään synnyttää säpinää syöksähtelemällä edestakaisin sohvalta lattialle ja lattialta sohvalle. Aikuisista kissoista sen on turha yrittää saada riehuntaseuraa, mutta ehkä meidän pitää nyt aktivoitua enemmän. Hyvää kevättä uusiin koteihin lähteneille pennuille ja niiden perheille! Pentublogin päivitys jatkuu nyt vain harvakseltaan.

Aika vonkaleita

Pennut täyttivät tänään 12 viikkoa ja sen kunniaksi niillä oli punnitus. Kissaliiton sääntöjen mukaanhan luovutettavan pennun tulee olla vähintään kilon painoinen. No, meidän pennuilla ei rima edes notkahtanut. Jokaiselle on ruoka maistunut. Syntyessään porukan pienin oli Miisa (takana keskellä), ja edelleen se pitää perää painokisassa. Sen lukemiksi saatiin kuitenkin 1408 g, joten mitään syytä huoleen ei ole. Siitä tulee aikuisena ehkä 4,5-kiloinen. Suunnilleen saman kokoinen siis kuin emonsa.

Toiseksi hentoisin on Milla (takana oikealla takajalka Miisan kaulan ympärillä). Sille on kertynyt painoa 1490 grammaa, ja aikuisena lukemat lienevät samantyyppiset kuin Miisalla.

Monni (takana vasemmalla) sen sijaan on perinyt isot geenit. Sen paino on nyt 1700 grammaa, ja olemukseltaan se on soman nallemainen. Siihen tosin vaikuttaa varmasti myös sen tavallista paksumpi turkki.

Kaikkein selvin jättikissa on kuitenkin Rölli (edessä), jolle vaaka näytti 1987 grammaa! Siis yli 300 grammaa enemmän kuin Väinöllä saman ikäisenä. Löysin eräältä amerikkalaiselta nettisivustolta jokin aika sitten valittelua siitä, että ragdollien keskikoko on pienenemässä. Rölli kuitenkin kasvanee komeaksi pojaksi, yli 8-kiloiseksi. Sen tulevalla näyttelyuralla suuruus on pelkkää plussaa, kyseessähän on jättikissarotu. Suomen suurin kolli oli parhaimmillaan 10-kiloinen.

Ragdollit kasvavat täyteen mittaansa melko hitaasti. Vasta noin neljävuotiaana ne ovat saavuttaneet lopullisen kokonsa. Joten tarkkaa ennustetta on vielä mahdotonta antaa. Kastraateista kuitenkin tulee usein vielä muhkeampia kuin leikkaamattomista uroksista ja nartuista.

Heikot eväät

Vaikka pentublogi alkaa uhkaavasti kallistua ruokailublogiksi, käsittelen aihetta vielä kerran. Miisa on tähän asti kieltäytynyt sinnikkäästi syömästä pelkkää kuivamuonaa. Olen totuttanut sitä murojen makuun jauhamalla niitä sen märkäruoan päälle. Koska koulutus ei ole tästä oikein edennyt, päätimme tänään katsoa, pitääkö päätös myös nälkäisenä.

Pennut saivat aamiaiseksi märkäruokaa klo 9 ja sen jälkeen lautasilta löytyi vain kuivamuroja. Muut kävivät napsimassa niitä puolen päivän jälkeen, mutta Miisa vain tapitti silmiin ja naukui parempaa. Ei herunut. Kun kello lähestyi kolmea, Miisa alkoi taas kieppua keittiössä vaatimassa ruokaa. Nostin sen murolautaselle. Ei kelvannut. Iiiii-i-i.... Nostin sen taas murolautaselle. Tällä kertaa se nuuhki vähän pitempään, mutta kääntyi sitten pois ja iiiiiiii-i-i-i... Nostin sen kolmannen kerran lautaselle, ja nyt nälkä voitti. Miisa alkoi nöyränä tyttönä mussuttaa muroja. Ensi viikolla vähennän pikkuhiljaa murojen jauhamista. Tavoitteena on, että murot menevät sellaisenaan alas, kun Miisa ja Milla lähtevät uuteen kotiinsa perjantaina.

Hei, pientä rajaa...!

Pentujen myötä on ollut pakko opetella uusia tapoja. En esimerkiksi enää ilmesty aamulla keittiöön paljain säärin vain aamutakkiin pukeutuneena. Pennut, erityisesti Miisa, ovat nimittäin sitä mieltä, että paras tapa vauhdittaa aamupalan saamista lautaselle on kiivetä pitkin säärtä ylös hoputtamaan. Jos jalassa on verkkarit, tämän vielä kestää, mutta muuten auts! Täytyykin taas leikata pentujen kynnet...

 Koska Miisan hermot kestävät odotusta kaikkein huonoimmin, se saa aina spesiaaliannoksensa ensimmäisenä eteensä. Erityiseksi sen ruoan tekevät päälle ripotellut murskatut kuivaropot, joiden syömistä se harjoittelee. Seuraavaksi lautanen ilmestyy Monnille, Millalle ja Röllille. Kun ne ovat päässeet syömisessä vauhtiin, annan märkäruoan Ainolle. Väinö hengailee vielä jossain kauempana, joten sen annos saa odottaa pöydällä.

Tässä vaiheessa Milla tosin huomaa, että mamma sai Shebaa, ja tunkeutuu Ainon lautaselle törkeästi etuillen. Jotta Aino saisi syödä rauhassa, nostan Millalle Väinön miniannoksen. Kun muut ovat syöneet vatsansa täyteen ja häipyneet, Väinö valuu lopulta paikalle ja mussuttaa tyytyväisenä penturuokien jämät. Nyt pennut ruokailevat vielä neljä kertaa päivässä, mutta kohta ateriat voi vähentää kolmeen ja sitten suunnilleen puolen vuoden iässä kahteen. Kuivamuroja olen tosin pitänyt lautasella jatkuvasti välipalana, sillä kukaan kissoista ei vielä tunne niihin niin suurta himoa, että se haittaisi painonhallintaa.

Lääkäritädin luona, osa 2

Pennut kävivät tänään toisen kerran eläinlääkärillä. Nyt oli ohjelmassa tehosterokotuksen lisäksi sirutus sekä tarkempi tutkimus. Tunnistesiru laitettiin niskaan järkyttävän paksulla neulalla. Tytöt eivät inahtaneetkaan, mutta Rölli meinasi saada hepulin, ja ellen olisi pitänyt siitä tiukasti kiinni, se olisi syöksynyt ovesta odotustilan puolelle. "Nuo pojat on usein tuollaisia", totesi eläinlääkäri.

Olin tehnyt etukäteen pitkän listan asioista, joita täytyy muistaa kysyä. Tässä vastaukset:

- Ei, yhdelläkään pennulla ei ole napatyrää, joka estäisi näyttelyttämisen. Lisäksi Röllin kivekset ovat nyt molemmat laskeutuneet. (Raukka ei saa iloita niistä kovinkaan pitkään.)

- Pennut voi periaatteessa steriloida/kastroida koska tahansa, mutta tyttökissoille se on helpompi tehdä, kun ne ovat kasvaneet vielä muutaman kuukauden.

- Vaikka Miisa on porukan pienin, se on ihan riittävän painava. Normi on 100 g/viikko, ja Miisa painaa nyt 11-viikkoisena 1200 g. Lääkäri löysi siltä myös kunnon lihakset. Se ei vain ole niin iso kuin muut pennut.

- Ei haittaa, vaikka Milla syö mieluiten märkäruoan ja Monni kuivamurot aikuisten kupista. Sen sijaan eläinlääkäri oli vähän sitä mieltä, että ruokakaupan märkäruoatkaan eivät ole ihan niin laadukkaita kuin olisi toivottavaa. Raa'an lihan syömisen opetteluun lääkäri suositteli raakoja possun suikaleita pieniksi pilkottuina. Maistuu kuulemma hyvin useimmille kissoille.

Siskojen veli

Kissalauman johtaja on yleensä vanhin leikkaamaton naaras. Seuraavana arvoasteikolla seuraavat muut naaraat. Leikkaamattomat kollit hengailevat lauman laitamilla etsien tilaisuutta toteuttaa vaistojaan naaraiden kanssa. Leikatuttujen kollien asema sen sijaan on hiukan erikoinen. Samaan aikaan kun ne itse kuvittelevat olevansa kovia kundeja, ne ovat oikeasti jotain naisen parhaan ystävän ja uskollisen palvelijan väliltä.

Meillä Aino käyttää Väinöä sumeilematta hyväkseen, kun niskaa pitää nuolla, kun tarvitaan lämmittäjää päiväunille tai kun kun pitää varmistaa, onko jokin uusi asia todella pelottava vai ainoastaan huolestuttava. Kastrointi vie kissan luonteesta sähäkkyyttä. Siksi leikatut ragdoll-kollit ovat yleensä varsinaisia halinalleja, jotka mielellään maastoutuvat sohvatyynyjen sekaan ja viihtyvät kainalossa.

En osaa sanoa, kuinka paljon sterilointi vaikuttaa tyttökissojen luonteeseen, mutta usein nartut pitävät enemmän etäisyyttä kuin urokset. Tosin tässä pentueessa Milla tulee mieluiten syliin, seuraavina seurallisuusasteikolla ovat Rölli ja Monni. Miisa viuhtoo niin innoissaan pitkin taloa, ettei se ehdi loikoilla kuin nukkuessaan. Se toisaalta on pennuista puheliain ja tulee heti ilmoittamaan, kun haluaa ruokaa lautaselle. Pennun sukupuolta miettivälle voisi ehkä sanoa, että jos haluaa isokokoisen lötköpötkylän viereensä sohvalle, kannattaa ottaa kastraattipoika. Jos taas haluaa hiukan älykkäämmän olennon, jolla on kissan vaistoja enemmän tallella, tyttökissa on varmempi valinta. Tosin sekin kannattaa ehdottomasti steriloida, ellei aio käyttää sitä siitoskissana.

Leikkaamaton poika sen sijaan on usein niin hormoniensa vallassa, ettei se malta oikein syödäkään. Ollakseen onnellinen sen pitää muutaman kerran vuodessa päästä nartun luo. Yleistykset ovat toisaalta aina yleistyksiä. Yksilölliset luonne-erot pentujen välillä ovat suuret. Kannattaa siis kertoa kasvattajalle, millaista kissaa on hakemassa, sillä yksittäisen pennun luonne alkaa aika hyvin tulla esiin jo kolmeviikkoisena.

Salakapakassa

Muut pennut on jo vieroitettu, mutta pieni sinnikäs kuopus, Miisa (Artemisia), ei vielä ole täysin suostunut hyväksymään, että hana on suljettu. Aina välillä se saa vauvapuuskan ja alkaa kulkea Ainon perässä yrittäen sukeltaa sen mahan alle. Yleensä Aino karistaa sen kannoiltaan, mutta joskus pentu on ovelampi. Miisan totuttelu kuivamuonaan on edennyt hyvin. Murskasin muroja morttelilla karkeaksi rouheeksi, jota ripottelin märkäruoan päälle strösselin tapaan. Ensin Miisa yritti syödä ruoan kasan sivuilta käsin murojen alta, mutta huomasi pian, ettei rouhetta pysty ohittamaan. Niinpä se on kiltisti pistellyt poskeensa ruoan muroineen päivineen. Äsken tarjoilin sille iltapalaksi pikkunokareen Baby moussea, johon lisäsin niin paljon murorouhetta kuin vain sain siihen sotkettua. Kaikki meni. Kunhan Miisa on kunnolla päässyt murojen makuun, yritän tarjoilla niitä ilman märkäruokaa.