Ruokakriisi

Antaessani pennuille päivällistä, huomasin yhtäkkiä, ettei kaapissa ollut enää ainuttakaan Royal Caninen pentumousse-purkkia. Junior Whiskasia oli toki vaikka kuinka paljon, samoin pentujen kuivamuonaa. Alchemilla syö sujuvasti niin Whiskasia kuin mamman kupista aikuisten Shebaakin, ja Monni ja Amaranthus mussuttavat mielellään kuivamuroja, joten niille tästä tuskin tulee isoa ongelmaa. Sen sijaan Artemisia nyrpisteli Whiskasille, sillä tähän mennessä se on syönyt sitä vain pentumousseen sekoitettuna. Eikä sitä ole vielä tavattu popsimassa kuivamurojakaan.

Laitoin hieman muroja pehmenemään ja turpoamaan vesitilkkaan ja yritin tarjota niitä neidille - turhaan. Monni kyllä söi ne mielellään. Mielenkiintoista nähdä, kuinka tiukkana Artemisia pysyy siihen asti, että saan huomenna lisää moussea lautaselle. Luulisi että nälkäiselle maistuisi muukin kuin lempiruoka. Artemisia on mainio pakkaus. Kissojen missikisoissa se ei värivirheineen pärjäisi, mutta luonnetta ja temperamenttia sille on sen sijaan jaettu roimasti. Liikunnallisesti se on omaa luokkaansa, ja perintötekijöitä sillä on ainakin pomppupallolta ja raketilta. Sisustusta se ei tuhoa, mutta hereillä ollessaan innostaa sisarukset aikamoiseen ralliin. Onneksi se pääsee uuteen kotiinsa yhdessä Alchemillan kanssa ja saa näin mukaansa samanikäisen painikaverin. Kukaan aikuinen ei nimittäin jaksa leikkiä niin paljon, että Artemisian energialataus saataisiin kunnolla purettua. Ilman toista kissanpentua se todennäköisesti vain pitkästyisi ja turhautuisi.